RMT Vävylä -56

Ilmoita omasi tai naapurin rintamamiestalo-projekti. Laita myös linkki kuviin tai kotisivulle mikäli sellaiset on.

Re: RMT Vävylä -56

ViestiKirjoittaja Alivalo päivämäärä Ti Helmi 07, 2017 15:08

samppa636 kirjoitti:Niinkuin aikaisemmin kommentoitiin, asukaa vuosi ennen suurempia sisä remontteja. allekirjoitan tuon 100%, kantapään kautta siperia opettanut. 2011 ostaessamme ennen muuttoa tehtiin kellari kuntoon, intoa kun riitti niin piti sitten tehdä ylimpään kerrokseen "pieni pintaremppa", kunnes toissa kesänä löytyi ikivanha kattovuoto. kyllä v****** purkaa kaikki pois runkoa myöten.


Tämä on hyvä pointti moneen taloon, muttei mielestäni sovellu kyseessä olevaan kohteeseen. Vaikka talo onkin ollut vasta vajaan vuoden MEIDÄN omistuksessa niin se on ollut avopuolison suvun puolella sen syntyajoista lähtien. Myös appiukko on siellä nuoruutensa asunut. Tämä pointtina sillä että joka kolkka kämpästä tiedetään ja myös ne viat/ominaisuudet. Esim. tiedossa oli että piipun juuri on joskus vuotanut, mutta sittemmin korjattu (60- luvulla). Tästä löytyikin todisteet kun yläkertaa purettiin ja löydettiin vanhoja merkkejä pahveista että joskus on valunut, ei siis mitään tuoretta eikä sitä paljoa ollut. Myös teimme poraustestejä ennenkuin ostettiin ja myös märkätilat ja rossipohja kosteuskartoitettiin. Yläkerta on lähes purettu kokonaan tai niin pitkälle kuin oli tarkoituskin eikä mitään vikaa ole löytynyt. Kävin myös yläpohjan tutkimassa ja purua oli katolla vajaa metri ja niin kuivaa oli että pölisi. Sama homma ollut rappukongissa ja seinissä, kuivaa kutteria. Vertailukelpoista dataa sähkönkulutuksesta ei kuitenkaan ole koska mummu ei käyttänyt yläkertaa enään ollenkaan ja siitä vanhemmat sähkölaskut ei ole tiedossa/tallessa. Siksi kyselen täältä vähän suuntaa antavia arvoja.
Alivalo
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 24
Liittynyt: Pe Touko 27, 2016 10:31
Paikkakunta: Pori

Re: RMT Vävylä -56

ViestiKirjoittaja Alivalo päivämäärä To Helmi 09, 2017 13:29

Laitetaas uutta kyselyä liikkeelle. Eli neuvoja ja niksejä kaivataan. Suunnitelmissa olisi ottaa yläkerrasta piipun tiilivuori näkyviin, eli tulisi toimimaan ns.efekti seinänä. Rappausta ei ole vielä lätkitty irti eikä lätkitä jollei hyvää toteutustapaa löydetä. Mitä luultavammin vain yksikertainen tiilivuoraus piipussa eikä tiilien kunnosta täyttä varmuutta. Onko siis olemassa pinnoitetta joka olisi läpinäkyvää ja kohteeseen sopivaa?
Alivalo
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 24
Liittynyt: Pe Touko 27, 2016 10:31
Paikkakunta: Pori

Re: RMT Vävylä -56

ViestiKirjoittaja Muuttaja päivämäärä To Helmi 09, 2017 14:32

Mekin meinattiin.. Ne on vaan vähän karun näkösiä kun niitä ei lie ikinä tarkotettukkaan näytille.. Jäi tästä syystä tekemättä iteltä.
Mummolassa mm. on rappaamaton yläkerran piippu, kun se yläkerta ei ikinä oo ollu käytössä. En välttämättä tahtois katella sitä huoneessa..

Mut tää on vaan mun mielipide.
Muuttaja
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 74
Liittynyt: Ti Joulu 29, 2015 11:40
Paikkakunta: Suomi

Re: RMT Vävylä -56

ViestiKirjoittaja warixenjalka päivämäärä Ti Helmi 28, 2017 14:09

Alivalo kirjoitti:Laitetaas uutta kyselyä liikkeelle. Eli neuvoja ja niksejä kaivataan. Suunnitelmissa olisi ottaa yläkerrasta piipun tiilivuori näkyviin, eli tulisi toimimaan ns.efekti seinänä. Rappausta ei ole vielä lätkitty irti eikä lätkitä jollei hyvää toteutustapaa löydetä. Mitä luultavammin vain yksikertainen tiilivuoraus piipussa eikä tiilien kunnosta täyttä varmuutta. Onko siis olemassa pinnoitetta joka olisi läpinäkyvää ja kohteeseen sopivaa?


Itse rapsuttelin rappaukset yläkerran osalta piipusta pois. Eihän se tiilipinta nyt mikään kovin siisti ole, mutta menettelee hämärässä käytävässä. Käsittelin tiilet pari kertaa tapettiliisterillä, enkä ole huomannut tiilten pölyävän. Ei niistä kyllä oikein edes huomaa, että olisi jotenkin käsitelty.
- Puolihullu varttisavolainen -
warixenjalka
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 1480
Liittynyt: Pe Syys 04, 2009 18:26
Paikkakunta: Kotka

Re: RMT Vävylä -56

ViestiKirjoittaja Alivalo päivämäärä Ke Maalis 15, 2017 9:07

Kun tässä odottelen muokkaus oikeuksia tuonne Piha- ja sokkeliremontti viestiin niin laitetaan välillä kysymystä. Tähän on varmaan yhtä monta mielipidettä kuin tekijääkin mutta:

Seinän rakenne ulkoa sisälle päin:
Ulkovuori (lauta)
Tuulensuoja
50mm villa
Vinolaudoitus
Tervapahvi
Huokonenlevy
150mm villa
?
Kyprokki

Eli laitetaanko kysymysmerkin paikalle muovi vai ei? Perusteluita saa myös laittaa.
Alivalo
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 24
Liittynyt: Pe Touko 27, 2016 10:31
Paikkakunta: Pori

Re: RMT Vävylä -56

ViestiKirjoittaja warixenjalka päivämäärä Ke Maalis 15, 2017 11:56

Vastakysymys: Onko talossa koneellinen ilmanvaihto?
- Puolihullu varttisavolainen -
warixenjalka
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 1480
Liittynyt: Pe Syys 04, 2009 18:26
Paikkakunta: Kotka

Re: RMT Vävylä -56

ViestiKirjoittaja Alivalo päivämäärä Ke Maalis 15, 2017 12:48

warixenjalka kirjoitti:Vastakysymys: Onko talossa koneellinen ilmanvaihto?


Jaa joo unohtu mainita. Ilmanvaihto on ihan painovoimainen.
Alivalo
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 24
Liittynyt: Pe Touko 27, 2016 10:31
Paikkakunta: Pori

Edellinen

Palaa alueelle Projektit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa