Kotitanhua 2004-08 (rakennamme autotallia)

Ilmoita omasi tai naapurin rintamamiestalo-projekti. Laita myös linkki kuviin tai kotisivulle mikäli sellaiset on.

Kotitanhua 2004-08 (rakennamme autotallia)

ViestiKirjoittaja juhap päivämäärä Pe Tammi 12, 2007 23:45

On kai aika esitellä oma projektimme. Kotisivua/blogia ei ole, mutta käyhän tämä näinkin. Olemme kuvanneet projektin eri vaiheet. Osan kuvista olemme laittaneet Photobucketiin. Toivottavasti niistä on iloa ja hyötyä.

Aluksi talomme esittely. Jatkamme tarinaa silloin tällöin. Heittäkää kommentteja / kysymyksiä, koetetaan vastailla...

KOTITANHUA

Ostimme oman RM-talovanhuksemme huhtikuussa 2004. Sen oli rakennuttanut sotaleski tyttärineen 50-luvun alussa, lopullisesti se valmistui 1952. Talo on huonejaoltaan rintamamiestalo, vaikka ulkonäkö viittaakin pika-asutustaloon (karjalaistalo). Talo sijaitsee Ruovedellä hämäläisessä peltomaisemassa.

Juuri ostettu talo keväisessä maisemassa. Edellinen omistaja oli raivannut pihasta pahimmat ryteiköt. Valoisa maisema aukeaa länteen, josta aurinko paistaa suurimman osan aikaa. Maisemassa peltoaukeaa, metsää ja kauempana Näsijärvi. Voiko paremmin olla?

Jo päältäpäin näkee, että talo on ryhdikäs, mutta tarvitsee täyden kunnostuksen. Pesutilat puuttuvat, vesi, viemäri, sähköt ym on alkuperäistä vaatimatonta tasoa. Tiedossa laajennus ja vanhojen tilojen täyskunnostus sekä kylmän vintin käyttöön otto.

Julkisivu...

Kuva

Etelään...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0351.jpg

Länteen...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0352.jpg

Pohjoiseen...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0353.jpg

Talo oli melkein alkuperäisessä kunnossa. Keittiöön oli laitettu 60-luvun puolivälissä kaapit. Samalla oli korjattu lattiaan tullut (lika-)vesivahinko. Seiniin oli laitettu Halltex-levyt samalla kertaa ja keittiöön muovimatto. Lisäeristyksiä ei oltu laitettu, hyvä niin. Villaa ei löytynyt koko talosta, kaikki oli eristetty purulla ja paperilla. Katto oli Tiilikaista, alla huopa ja pärekatto.

Sisäkuvia...

Keittiö

Kuva

Kaappeja 60-luvulta...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0361.jpg

Keittiön viereinen huone. Mamman huoneessa oli vanha takka, joka aiottiin säilyttää, mutta purettiin huonokuntoisuuden takia.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0357.jpg

"Peräkammari", jossa oli myös huono takka. Tämän tilalle tuli uusi Pikku-Jussi.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0355.jpg

Eteinen, josta ovet keittiöön, ulos, vinttiin, kellariin ja ruokakomeroon.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0370.jpg

Vinttiä.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0372.jpg

Kesähuone vintissä.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0379.jpg :shock: :shock:
Viimeksi muokannut juhap päivämäärä To Elo 07, 2008 8:34, muokattu yhteensä 10 kertaa
juhap
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 127
Liittynyt: Pe Tammi 05, 2007 18:21
Paikkakunta: ruovesi

ViestiKirjoittaja Minttu päivämäärä Ke Tammi 17, 2007 13:24

Aivan järkyttävän ihanat keittiökaapit ja väliovet teillä! Olen metsästänyt kissojen ja koirien kanssa tuollaisia tuoleja, joissa on selkänojassa kolme pystyrimaa ja teillä on niitä nurkat täynnä luonnostaan...voi viude. Kiva nähdä mitä saatte aikaan!
Käyttäjän avatar
Minttu
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 490
Liittynyt: Ti Tammi 17, 2006 14:59
Paikkakunta: Porvoo

ViestiKirjoittaja Tomppa päivämäärä Ke Tammi 17, 2007 14:08

Minttu!Tuota tuolimallia on Suomi puolillaan joten jos et kissojen ja koirien kanssa löydä niin jo on ihme!
Tomppa
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 2393
Liittynyt: To Maalis 30, 2006 13:42
Paikkakunta: Suomi

Kivan näköinen kämppä

ViestiKirjoittaja Harrastelija päivämäärä Ke Tammi 17, 2007 14:36

MORO
On kivan näköinen kämppä. Olemme itse ostaneet viime vuoden lopulla 1947 rakennetun kämpän ja nyt pakolliset remontit menossa ennen kuin muutamme asumaan.
Harrastelija
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 121
Liittynyt: Pe Joulu 08, 2006 10:29
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Minttu päivämäärä Ke Tammi 17, 2007 14:55

Tomppa kirjoitti:Minttu!Tuota tuolimallia on Suomi puolillaan joten jos et kissojen ja koirien kanssa löydä niin jo on ihme!


no sitähän minäkin tässä ihmettelen. Poikkipuisia lavetteja kyllä on mutta ei noita...paitsi ikeassa :roll: Täytyy tosin varmaan tyytyä jo olemassa oleviin, mies kieltää tuomasta meille enää yhtään "projektia"... :lol:
Käyttäjän avatar
Minttu
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 490
Liittynyt: Ti Tammi 17, 2006 14:59
Paikkakunta: Porvoo

ViestiKirjoittaja juhap päivämäärä Pe Tammi 19, 2007 20:12

Nyt on aika kertoa remotista. Aloitetaan vuodesta 2004.

Aluksi tietysti omat ideat paperille ja juttusille rakennusmestarin/ suunnittelijan/ valvojan kanssa. Hänellä on kokemusta useista vastaavista projekeista. Esim hänen oma talonsa. Piirrustukset valmiiksi ja sitten luvat kuntoon. Monta mutkaa matkassa, vaikka kaikki oli selvää asiaa...

Purkaminen sisällä alkoi niin pian kuin vain oli mahdollista. Kaupat tehtiin huhtikuussa ja hävitystyöhön päästiin keskikesällä. Pihamaata raivattiin samoihin aikoihin. Puuliiterin taakse kertyi mahtava kasa sekalaista puutavaraa...

Aluksi purettiin keittiön ja viereisen huoneen välinen seinä. Sitten keittiöstä lähti kaikki kalusteet ja seinien Hallteksit sekä lattian muovimatto.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... alo009.jpg

Kun purkamisen makuun päästiin lähti myös molempien kammareiden välinen seinä pois. Nyt alkoi huoneet olla valoisia ja avaria. Kaikki matalat ovet otettiin talteen tulevaa käyttöä varten. Tämäkin ovi on nyt vintin vessan ovena.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... P_5666.jpg

Lattioiden purku alkoi keittiöstä. Vanhat likavesivahingot olivat syöneet eristepurun ja rungot. Viereisen huoneen, tuvan, rungotkin olivat pilalla. Vaikka eristeet olivat kunnossa, purettiin kaikki pois sieltäkin. Lopulta kaikki lattiat olivat puuliiterillä... Jäljelle jäi vain betonilaatta.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... alo025.jpg

Purkamisen jälkeen alkoi vikojen korjailu ja uuden rakentaminen. Alkuperäiset lyhyet räystäät olivat valuttaneet vettä ulkoseinään ja sieltä laatan ja alimpien juoksujen väliin. Keittiön kohdalla uusittiin alajuoksut. Tuvan ja keittiön välisen seinän kadonneet pystyjen alaosat ja juoksut tehtiin uusiksi ja muutama muukin kohta korjattiin varmuuden vuoksi. Tässä tulevan olohuoneen ja vaatehuoneen välistä tienoota. Vaatehuone rakennettiin entisestä ruokakomerosta, jonka huono ikkuna oli pehmentänyt koko seinärakenteen. Korjattu kohta on piilossa eristepaperin alla. Vaatehuoneen ovi siirrettiin vielä uuteen paikkaansa vasta sitten kun kaikki oli valmista. Kuvassa näkyy jo osa uusista sähköistä.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1344.jpg

Keittiössä seinät oiottiin tarkasti, koska uudet kalusteet ja kaikki muu on helpompi asentaa suoriin kuin vinoihin seiniin. :-D Samalla saatiin tilaa uusille sähköille, joita tuli aikamoinen määrä. Eikä lisäeristyksestäkään kai haittaa ole. Vanha sähkötaulu uudelleen "piuhotettuna" rankassa raksa käytössä. Kaksi töpseliä ja lämmityksen voimavirta kytkettyinä. Valot ja ulkosähkötkin kulkivat taulun kautta.

Korjatut alajuoksutkin näkyvät sekä tukittu 9-lasinen ikkuna.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1262.jpg

Jatkoa seuraa.... Jos on tarvetta voin linkittää lisää kuvia...
juhap
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 127
Liittynyt: Pe Tammi 05, 2007 18:21
Paikkakunta: ruovesi

ViestiKirjoittaja Leijonamieli päivämäärä La Tammi 20, 2007 11:45

Miksi tukitte sen ihanan ikkunan? Ei kai se ole pysyvä ratkaisu? Aiotteko säilyttää talon alkuperäistä tunnelmaa ja materiaaleja?
Leijonamieli
Uusi jäsen
 
Viestit: 2
Liittynyt: To Tammi 18, 2007 13:01
Paikkakunta: Sauvo

ViestiKirjoittaja juhap päivämäärä La Tammi 20, 2007 12:43

Tuo ysiruutuinen ikkuna sattui jäämään jatko-osan tielle, valitettavasti... Tulevan saunan takaseinä on tuon kohdalla.

Piakkoin tulee vuoden 2005 projektikuvia. Niistä näkee sitten kuinka hyvin "alkuperäinen" tunnelma säilyy.

Täytyy sanoa, että talon "aito" tukkoisuus ei säilynyt. Pimeä eteinen poistui ja alakerta muuttui yhtenäiseksi avaraksi tilaksi.

Minimaaliset ovet huoneiden välillä poistuivat. Nuo pikkuiset ovet, joista ei mahtunut kulkemaan lyömättä päätään, tuli hyödynnettyä, mutta jatkettuina.
juhap
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 127
Liittynyt: Pe Tammi 05, 2007 18:21
Paikkakunta: ruovesi

ViestiKirjoittaja juhap päivämäärä Su Tammi 21, 2007 0:19

Seuraavat otokset kertovat hieman vuoden 2005 tekosista. Lisärakennus sai silloin muotonsa ja vanhaa saatiin rakennettua huomattavan paljon. Töitä se teetti, mutta omin voimin, talkooporukoiden ja parin tutun kirvesmiehen avulla hommat etenivät.

Heti kun ulkokelit sallivat keväällä alettiin valmistelemaan laajennuksen tekoa. Timpurit olivat tulossa toukokuulla, joten töitä piisasi. Sisähommia tehtiin koko alkuvuosi, niiden tuloksia tuonnempana...

Päädystä poistettiin kaikki vähänkin huonolta näyttävä puutavara ja runkolevy sekä purut. Uutta tilalle.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1416.jpg

Sokkeli koko komeudessaan ja korjattu seinän alaosa.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1438.jpg

Sitten purettiin koko ulkovuori ja levytettiin bituliitillä. Vintin pääty avattiin kokonaan. Sokkeli on täytetty hiekalla, styroksilla ja kaiken maailman putkilla...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1594.jpg

Sitten timpurit tekivät 9 päivää hommia ja meillä oli runko villoitettuna, katto tehtynä sekä seinät peitettynä tuulilevyillä.

Tässä nousee runko...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1630.jpg

Aiemmin pakkasen ja talven helpotettua laitettiin ikkunat uusiksi. Paikallinen Pihla-ikkuna toimitti vanhan malliset ja kokoiset puu-alumiini-ikkunat

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1619.jpg

Miksi vanhat ikkunat eivät kelvanneet? Ne olivat toivottomassa kunnossa. Ne purettiin varoen, jotta ne voisi joku hyödyntää. Purkaessa monet hajosivat lahon vuoksi. Kaveri, joka haki kaikki ikkunoiden jämät, kertoi, että niistä sai kolme käyttökelpoista. Kaiken kaikkiaan isoja ikkunoita oli 8 kpl.

Kun jatkos valmistui oli aika tehdä sisähommia. Kesäkuulla nikkaroin uudet lattianrungot.

Tässä on tuvan lattiaa. Taustalla vanha ovi uudelle puolelle.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0013.jpg

Tässä näkymää tuvasta keittiöön päin. Vasemmalla näkyy entisen puhkipalaneen pikku takan paikka. Entisestä poiketen rungot jatkuvat yhtenäisinä läpihuoneiden, niin kuin lattialaudoituskin. Ennen joka huoneessa oli omat lattiansa ja vielä eri korkeuksissa.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0067.jpg

Näkymää uudelle puolelle päin. Pilarit ovat väliaikainen kantava palkisto. Lopullinen kantava seinä muurataan. Seinärakenteet on tehty Kastelli-talon ohjeidn mukaan. Muoveineen kaikkineen, koska laajennukseen tulee kosteat tilat. Vanha rakennus tehdään perinteisin ratkaisuin.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0069.jpg

Kun vanhan puolen sähköputkitukset oli tehty, laitettiin eristeeksi selluvilla. Elettiin heinäkuuta 05.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0303.jpg

Uusi sähkökeskus asennettu vanhaan ulkoseinään. Alunperin talossa oli käytössä 6 sulaketta, remontin valmistuttua (noin) 42. Lattialaudat on jo lyöty paikoilleen ja takkakin on kannettu sisälle.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0352.jpg

Tiilerin Pikku-Jussia muurasi ammattimies.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0526.jpg

Vintissä kaikki oli jo purettu aikoja sitten. Puruun kaivettiin sähköjä ja ilmastointiputkia.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0558.jpg

Kun kuvaaja kääntyi 180 astetta, oli näkymä uudelle puolelle tällläinen. "Kaiteet" ovat vanhan päädyn rungon rippeet. Syyskuulla 05.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0557.jpg

Sauna- ja pesutilat muurattiin ohutharkoista "ihan ite". Tästä, myös ite tehdystä, torvesta tulee konellinen korvausilma kiukaalle.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0698.jpg

Ja näitä kanavia pitkin imetään saunan nurkista kosteus pois. Nekin pokattiin "ihan ite". Tämmöisiä olisi ollut valmiinakin, mutta kun ei tiennyt moista, niin...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0697.jpg

Pikku- Jussi valmiina ja viimeiset kattolaudat uudelle puolelle työn alla. Vanhan puolen katotkin valmiina...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0703.jpg

Keittiön hormi sai pintaansa laatan ja kattoon tuli paneli. Tulisijat on vielä fiksaamatta.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0755.jpg

Vuoden 2005 työt päätti lattian vahaus Osmocolorin öljyvahalla.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0914.jpg

Ai niin... miltä laajennus näyttää...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_0293.jpg
Viimeksi muokannut juhap päivämäärä Ti Tammi 23, 2007 23:16, muokattu yhteensä 2 kertaa
juhap
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 127
Liittynyt: Pe Tammi 05, 2007 18:21
Paikkakunta: ruovesi

ViestiKirjoittaja Heema päivämäärä Su Tammi 21, 2007 0:34

Oi, juuri noin minusta rintamamiestaloa pitäisi jatkaa - ei millään lisäsiivillä!
Nimim. asuu talossa, jota jatkettu todella typerästi.
Heema
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 33
Liittynyt: Ma Loka 11, 2004 10:55

ViestiKirjoittaja juhap päivämäärä Su Helmi 04, 2007 22:10

Vuosi 2006 oli työn täyteinen. Vanhalle puolelle tehtiin jo pintahommaa. Tapettia seiniin ja maalia pieliin. Uudella puolella rakennettin pesutiloja, vessaa ja kodinhoitotilaa/ eteistä.

Vessasta tuli tämän näköinen. Peili puuttuu näköjään vielä...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1050.jpg


Kylppäristä tuli vaalea ja valoisa. Valoa tulee ikkunasta oikealta puolelta. Vasemmalta on käynti saunaan. Pikkuisen on vielä kesken...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1051.jpg


Keittiön hella ja leivinuuni saivat pintaansa valkoisen Peston. Luukut maalattiin vielä mustalla lämpömaalilla ja sutiluukut vaihtuivat ruosteisista kuparisiin.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1246.jpg


Näkymä ulko-ovelta eteiseen /kodinhoitotilaan. Vanha väliovi on jatkettu ja laitettu uudelleen käyttöön. Tämä on ns. "oman väen eteinen"...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1247.jpg

Keittiö ihan pikkuisen kesken. Vetimet puuttuvat samoin liesituulettimen putki. Olohuoneen tapetointihomma kesken, koska tapettipöytä on vielä keittiössä. Helmikuuta 2006


http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1155.jpg


Huhtikuussa asuttiin jo alakerrassa. Huoneisiin mahtuu olo- ja makuutilat. Tilaa ei ole kyllä yhtään liikaa, mutta ollaann oman katon alla, eikä vieraan kortteerissa!


Ulkona alkoi heti, kun routa suli, kuistin rakentaminen. Uusi kuisti on vanhaa jonkin verran isompi, joten sokkelin pystyi tekemään sen ympärille. Vino, kylmä ja pehmennyt kuisti sai väistyä. Uusi kuisti tulee olemaan lämmin ja hyödynnettävä tila.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1519.jpg


Pihatöihin päästiin kelien kuivuttua. Ne alkoivat mittavilla maansiirtotöillä. Etupiha leikattiin vettä poispäin ohjaavaksi. (aiemmin vesi valui pihatieltä asti suoraan sokkeliin). Takapihalla nostettiin maanpintaa peittämään korkeaa betonista sokkelia. Samalla muotoiltiin takapihaan oleskelutasanne. Ihann lapiolla hommia ei tehty. Kesän aikana perustettiin nurmikot ja tasoitettiin kävelytiet.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1563.jpg


Vintissäkin alkoi rakentaminen kevään ja alkukesän päivinä, jolloin ulkotyöt eivät sujuneet. Kantavien pystytolppien uusiminen oli hyvä alku. Vuosien varrella vinttikin oli jonkin verran painunut, mutta oli siellä rakennusaikaisia vinouksiakin. Kaikki rakenteet olivat tervettä ja kovaa puuta. Katot (päre-, huopa- ja peltikatot) ovat olleet aina hyvässä kunnossa.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1641.jpg

Kuistin sokkeli ja laatta ovat valmiina. Sokkelit on rapattuina. Salaojat ja rännikaivot paikollaan. Pihakin on tasattuna.
Ja on aika aloittaa ulkovuoraus. Eletään heinäkuuta. Vanhan jäykistävän kuitulevyn päälle laitettiin tuulensuoja lisäeristeeksi ja sen päälle 25 mm:n koolaus vuorilaudalle.

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1785.jpg


Tämmöinen siitä sitten tuli...

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1990.jpg

http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_1999.jpg


Syksyn tullen työt keskittyivät vinttiin (ja vähän kuistiinkin). Vintissä alkoi armoton oikominen ja seinien sekä kattojen runkojen teko. Sähköt ja ilmaputket saatiin paikoilleen. Villaa meni tuhottomasti ja 70 säkkiä kutterin lastua. Lämmin syksy ja talvi auttoivat rakennustöitä huomattavasti. Juuri ennen pakkasia alkoi lämpö pysyä sisällä. Jouluun mennessä vintti alkoi hahmottua oikean näköiseksi. Kuvassa Joulupäivän tunnelmaa 2006...


http://i121.photobucket.com/albums/o232 ... G_2658.jpg


Seuraavaksi pitäisi kai laittaa 2007 kuvia. Odotellaas jonkin aikaa, että saadaan jotakin tehtyä...
juhap
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 127
Liittynyt: Pe Tammi 05, 2007 18:21
Paikkakunta: ruovesi

ViestiKirjoittaja Oumai päivämäärä Ma Helmi 05, 2007 13:51

hieno tuli ja rahaa paloi?
nim.merkki.Kateellinen,jonka oma koti ei valmistu ikinä noin upeaksi :wink:
Jos olisi osannut ottaa ne vaaleanpunaiset lasit jo ajoissa pois...
Oumai
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 40
Liittynyt: To Touko 11, 2006 9:44
Paikkakunta: Lappeenranta
Paikkakunta: Lappeenranta

ViestiKirjoittaja Catwoman päivämäärä Ma Helmi 05, 2007 14:05

Tosi upea tulos!!! WOW! :shock: Ja väristäkin tykkään. :oops: :lol:
Catwoman
Uusi jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: La Tammi 13, 2007 14:28
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja juhap päivämäärä To Helmi 08, 2007 23:43

No, juu eihän tää ihan ilmaiseksi ole kunnostunut. Toisaalta eipä se ole maksanut paitaa päältäkään. Oman ja talkootyön osuus on aika suuri. Kirvesmiehet on ollut vain 9 päivää hommissa! Putkimies on käynyt muutaman kerran. Sukua on vaivattu niin paljon kun vain on kehdattu...

Tavaraa on ostettu tarjouksista. Verrattuna kaupunkeihin puutavara ja rautakauppatavara on maaseudulla kohtuuhintaista. Kokonaishinta on kuitenkin pysynyt järkevissä mittasuhteissa: taloutta ei ole ajettu tärviölle.

Väri- ja materiaalivalinnat on vaimon. Isännän osana on ollut toteuttaa, sen mukaan mihin pystyy... Yhteistyöllähän tämmöinen projekti valmistuu.

Vintti on vielä kesken, mutta pikkuhiljaa sekin sieltä valmistuu. Kohta alkaa pintatyöt. Tietysti kesälle jää vielä paljon puuhaa talon ulkopuoleen: kahdet portaat, rännit ym. ja tietty ulkomaalaus.

Sitten tulee vielä aittaremontti. Uusi autotalli pitäisi rakentaa vanhan sortuvan ladon tilalle. Ulkosauna (se on muuten naapurin tontilla) pitäisi siirtää pihapiiriin.

Kuvaa laitetaan aina silloin tällöin projektien edetessä.

Juha ja Pia
juhap
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 127
Liittynyt: Pe Tammi 05, 2007 18:21
Paikkakunta: ruovesi

ViestiKirjoittaja juhap päivämäärä Ke Helmi 14, 2007 0:36

Pistäkää nyt kommentteja näkyviin. Monta on katsojaa, mutta vain muutama kirjoittanut ajatuksiaan.

Kaikki vinkit ja muut projektiin liittyvät jutut kelpaavat...

Myös haukut kestetään...

Juha ja Pia
juhap
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 127
Liittynyt: Pe Tammi 05, 2007 18:21
Paikkakunta: ruovesi

Seuraava

Palaa alueelle Projektit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa