Konkareiden mielipiteitä kaivataan

Juuri ostanut rintamamiestalon? Aikeissa hankkia rintamamiestalo? Mitä pitäisi ottaa huomioon?

Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja tontsa päivämäärä Ti Syys 01, 2015 17:01

Moro! Olen aina silloin tällöin täällä viestejä lueskellut ja olemme haaveilleet jo pari vuotta omasta rintamamiestalosta. Kaikkea tietoa on yritetty lueskella täältä ja muualta, mutta silti tahtoisin nyt teidän mielipiteitä tästä kohteesta kuvien ja esitteen tiedoista.

Isoja remppoja tuolla on tehty. Ajattelin kysyä löytyisikö niiden tekemisestä jotain kuvia sun muuta mahdollista. Eilen kävimme kohdetta paikanpäällä katsomassa ja niinkuin kuvistakin näkee niin esim johtoja vielä roikkuu näkösällä, listoja puuttuu ja muutenkin remonttia ei ole jaksettu enää viimeistellä loppuun. Talo on ollut jo viime talvena myynnissä ensimmäisen kerran ja nyt toistamiseen kohta kuukauden ollut.

Meidän mielestä tämä vaikuttaa erittäin potentiaaliselta vaihdoehdolta. Remonttia emme pelkää, mutta kokeneempien mielipiteitä kaipaamme. Kaikenlaiset vinkit mitä talosta ottaa selville ja kysellä otetaan vastaan, kiitos!

http://www.etuovi.com/kohde/7159338?sc= ... praq&pos=7
tontsa
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2015 20:48
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja Ruskolainen päivämäärä Ti Syys 01, 2015 17:43

Karhupumppu? kertoo että viemäreissä on jotain kivaa.
Viimeistely ei ole ainoa joka on tökkinyt kun katsoo keittiön ikkunan uretaanin jämiä karmeissa. Uutta pintaa joka sopii ehkä uudempaan taloon. No kukin sisustaa miten tahtoo.
Jo tehdyistä remonteista puyydätte selkokieliset toteutustavat ja sisällöt. Tärkeimpinä luvalliset sähkö- ja mahdolliset veteen liittyvät kytkennät.
Yleensä se viimeistelytyö vie suhteellisesti eniten aikaa...
Ruskolainen
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 156
Liittynyt: Ma Huhti 06, 2015 9:49
Paikkakunta: Turku

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja tontsa päivämäärä Ti Syys 01, 2015 18:13

Ruskolainen kirjoitti:Karhupumppu? kertoo että viemäreissä on jotain kivaa.
Viimeistely ei ole ainoa joka on tökkinyt kun katsoo keittiön ikkunan uretaanin jämiä karmeissa. Uutta pintaa joka sopii ehkä uudempaan taloon. No kukin sisustaa miten tahtoo.
Jo tehdyistä remonteista puyydätte selkokieliset toteutustavat ja sisällöt. Tärkeimpinä luvalliset sähkö- ja mahdolliset veteen liittyvät kytkennät.
Yleensä se viimeistelytyö vie suhteellisesti eniten aikaa...



Kiitos nopeasta vastauksesta. Karhupumppu jäikin meiltä aivan huomaamatta. Eilen se ei kyllä tuolla näkyvillä ollut kun paikanpäällä käytiin :D

Ehkä kuitenkin etsimme vielä halvemman talon missä saa itse rempata vielä enemmän ja vaikuttaa pintoihin sun muihin ratkaisuihin. Mielipiteitä kuitenkin kaivataan lisää ehdottomasti. Otetaan tämä ainakin harjoituksena mihin kiinnittää huomiota jatkossa :)
tontsa
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2015 20:48
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja Jorkkeli päivämäärä Ti Syys 01, 2015 18:18

Utele enemmän tai vähemmän hienovaraisesti, että mikä remonttiprojektin on hyydyttänyt ja koska, ja vaadi jo tehdyistä rempoista luotettavat selvitykset.

Vesikaton sanotaan olevan alkuperäinen, joten se vaatinee korjauksia piakkoin, jos tämä pitää paikkansa.
Lattiasientä voi poimia sekä keväisin että syksyisin.
Jorkkeli
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 188
Liittynyt: La Heinä 19, 2014 1:24
Paikkakunta: JKL

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja tontsa päivämäärä Ti Syys 01, 2015 18:21

Jorkkeli kirjoitti:Utele enemmän tai vähemmän hienovaraisesti, että mikä remonttiprojektin on hyydyttänyt ja koska, ja vaadi jo tehdyistä rempoista luotettavat selvitykset.

Vesikaton sanotaan olevan alkuperäinen, joten se vaatinee korjauksia piakkoin, jos tämä pitää paikkansa.


Eilen sain vastaukseksi, että yksinkertaisesti kyllästyivät / eivät jaksaneet enää :roll: Myyjät eivät itse edes talossa asu tällä hetkellä vaan joku heidän tuttu on vuokralla.
tontsa
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2015 20:48
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja tontsa päivämäärä Ti Syys 01, 2015 23:31

tontsa kirjoitti:
Jorkkeli kirjoitti:Utele enemmän tai vähemmän hienovaraisesti, että mikä remonttiprojektin on hyydyttänyt ja koska, ja vaadi jo tehdyistä rempoista luotettavat selvitykset.

Vesikaton sanotaan olevan alkuperäinen, joten se vaatinee korjauksia piakkoin, jos tämä pitää paikkansa.


Eilen sain vastaukseksi, että yksinkertaisesti kyllästyivät / eivät jaksaneet enää :roll: Myyjät eivät itse edes talossa asu tällä hetkellä vaan joku heidän tuttu on vuokralla.


Vaimo kuuntelikin hieman paremmin kuin minä ja esittelijä oli tosiaan puhunut remppakiinnostuksen loppumisesta ja saksalaisesta miehestä joka on nykyään entinen. Joten erohan siellä on remontin seassa tullut.

Tänään ei ehtinyt ja enää ei jaksa fiksua viestiä lähteä kirjoittamaan noista remontti lisätiedoista. Huomenna aamulla sitten töissä hyvä aamuhomma pistää välittäjälle viestiä.

Kuinka rohkeasti uskaltaa suoraan myyjältä lähteä kyselemään? Nimet on tiedossa joten ehkä jotenkin olisi mahdollista yhteyttä heihin saada ja kysellä lisätietoja.
tontsa
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2015 20:48
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja in päivämäärä Ke Syys 02, 2015 9:52

Komppaan Ruskolaista, ei kannata aliarvioida pintarempankaan vaativuutta, sekin vaatii paljon aikaa ja rahaa. Riippuu mistä pitää mutta itselle tuon kohteen sisustusmateriaalien sekamelska tuottaa pahaa oloa ja päänsärkyä.

Aika sekavasti taas lueteltu remontit. Niin kuin aikaisemmin oli juttua niin dokumentit näistä.
Kuisti ja terassi 200-luvulta, siitä ei varmaan dokumenttia löydy :wink:
in
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 39
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 10:47
Paikkakunta: Littoinen

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja kakkaroolari päivämäärä Ke Syys 02, 2015 18:53

Ruskolainen kirjoitti:Karhupumppu? kertoo että viemäreissä on jotain kivaa.


Ettei olis kellaria rempatessa jätetty viemäreitä uusimatta. No vaikka oliskin ei se välttämättä katastrofi ole. Ehkä kertoo siitä että remppaa on tehty enempi pinnat mielessä kuin mikä olisi rakennukselle hyväksi. No meillä on sama juttu, viemärit vetää kyllä mutta ajattelin ne vaihtaa vaikka ihan piruuttani. Samalla eristän lattian.

Täällä on hyvä pelotella ostajia; "juu kyllä toi on ainakin ihan pommi tuo." Paljonhan se riippuu haluaako paikan. Aina tommoset putket ynnä muut kyllä vaihtaa.
kakkaroolari
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 468
Liittynyt: Ti Heinä 20, 2010 10:39
Paikkakunta: Kangasala

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja tontsa päivämäärä Ti Huhti 26, 2016 14:09

Aloituksen kohde meni ja joku muu sen osti pois eikä oikeastaan edes harmita. Vaimoa ehkä enemmänkin.

Viimeiset kuukaudet on isketty silmät uuteen kohteeseen mikä vaikuttaa muuten mukavalta, mutta hintaa on liikaa :D Löytääkö foorumin konkarit tämän ilmoituksen perusteella asioita mihin kiinnittäisi huomiota seuraavalla käynnillä kun käydään taloa tutkailemassa.

Tässä kohde: http://www.etuovi.com/kohde/1171617?sc=M156300406&pos=9

Tietoja mitä on kerrottu ilmoituksen lisäksi:

- Myyjä on asunut talossa melkein 10 vuotta ja omistanut 2010 lähtien.
- Salaojia ei ole. Aika hyvät kaadot talosta poispäin. Myyjälle ei kuulemma ongelmia tiedossa.
- Saunaosasto kellariin ja putket 80 luvun alkupuolella
- yläkerran pinnat ja sähkövedot 07
- keittiö sähköineen 14-15
- kerkikerroksen pinnat 14

Mielipiteitä kiitos.
tontsa
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2015 20:48
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja Jorkkeli päivämäärä Ke Huhti 27, 2016 1:57

-Hinta on aika suolainen noin vanhalle murjulle
-Uuneja tuskin on käytetty ikuisuuteen ja savupiippu näyttää rapautuneelta, voi olla tietysti valokuvan ongelma
-Kuinkahan vanha tuo katto on?
-Kelmeä vihreä maali näyttää lateksilta, mitenkähä on.
-90-luvun alun pesutilat tarvinnevat täysremontin
-Miten ilmanvaihto on toteutettu?
-Lämmityskustannukset lienevät tähtitieteelliset
Lattiasientä voi poimia sekä keväisin että syksyisin.
Jorkkeli
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 188
Liittynyt: La Heinä 19, 2014 1:24
Paikkakunta: JKL

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja Jusku päivämäärä Ke Huhti 27, 2016 8:08

Jorkkeli kirjoitti:-Hinta on aika suolainen noin vanhalle murjulle
-Uuneja tuskin on käytetty ikuisuuteen ja savupiippu näyttää rapautuneelta, voi olla tietysti valokuvan ongelma
-Kuinkahan vanha tuo katto on?
-Kelmeä vihreä maali näyttää lateksilta, mitenkähä on.
-90-luvun alun pesutilat tarvinnevat täysremontin
-Miten ilmanvaihto on toteutettu?
-Lämmityskustannukset lienevät tähtitieteelliset


Uuneja ei ole käytetty ikuisuuteen, vaikka puuta on kulunut 6 mottia vuodessa?
En aivan tähtitieteellisiksi sanoisi lämmityskustannuksiakaan, jos polttopuiden lisäksi sähköä on kulunut vuodessa alle 10 000 kWh. Minusta ihan kohtuullista tasoa tuon kokoisessa rintsikassa.
Jusku
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 65
Liittynyt: Pe Marras 20, 2015 10:19
Paikkakunta: porvoo

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja tontsa päivämäärä Ke Huhti 27, 2016 8:35

Jorkkeli kirjoitti:-Hinta on aika suolainen noin vanhalle murjulle
-Uuneja tuskin on käytetty ikuisuuteen ja savupiippu näyttää rapautuneelta, voi olla tietysti valokuvan ongelma
-Kuinkahan vanha tuo katto on?
-Kelmeä vihreä maali näyttää lateksilta, mitenkähä on.
-90-luvun alun pesutilat tarvinnevat täysremontin
-Miten ilmanvaihto on toteutettu?
-Lämmityskustannukset lienevät tähtitieteelliset



- Hinta on myös mielestämme aika suolainen ja ei tuosta ajateltu edes kakkosella alkavaa summaa tarjota jos tarjouksen teemme.
- Kävimme joskus viime vuoden puolella talvella näytössä nopeasti ja silloin ainakin alakerran uunit tuntuivat lämpöisiltä.
- Katto taitaa mennä vaihtoon lähivuosina. Siitä pitää ehdottomasti kysyä lisätietoja ja tarkastella muutenkin tarkemmin.
- Maalista en osaa sanoa mitään.
- Pesutila remontti tiedossa. Ulkosauna helpottaa paljon tässä.
- Ilmoituksessa tosiaan mainittu, että sähköä alle 10k kWh joka ei minusta pahalta kuulosta. Eiköhän uunit siis ole olleet ahkerassa käytössä.

Kiitoksia vastauksesta. Tänään pitää ainakin tuosta katosta saada lisätietoja.
tontsa
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2015 20:48
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja Nihan päivämäärä Ke Huhti 27, 2016 9:32

Jusku kirjoitti:En aivan tähtitieteellisiksi sanoisi lämmityskustannuksiakaan, jos polttopuiden lisäksi sähköä on kulunut vuodessa alle 10 000 kWh. Minusta ihan kohtuullista tasoa tuon kokoisessa rintsikassa.


Talohan on siis ollut puulämmitteinen mikäli sähköä on kulunut 9000kWh. Sähköllä 30000kWh lienee lähempänä.

Tonttihan tuossa kohteessa lienee suurin vahvuus. Muuten aika tavanomainen aikakautensa tuote joka kuitenkin tavoitteellisesti hinnoiteltu. Merkittäviä isoista rempoista ei ole juuri tehty, ei varmaankaan ole piloillekaan rempattu. Ostajalla siis mahdollisuus tehdä isot rempat mielensä mukaisesti :cool:

Ikkunat on korvattu joskus tyyliin sopimattomilla, lattioihin vedetty ne pakolliset lamit ja muovimatot jne. Uunit on onneksi säästetty.

Äkkiseltään en tonttia lukuunottamatta löydä kohteesta muuta mikä vetäisi huomion puoleensa ostoaikeissa, varsinakaan tuolla hinnalla. Menee ehkä liiankin negatiiviseksi nämä kommentit, ihan perussiisti ja nätti kohdehan tuo on. Usein vaan ostokuumeessa ostaja itsekin noteeraa ne positiiviset puolet joten ulkopuolisten on hyvä vetää huomiota muuallekin :cool: .
Nihan
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 428
Liittynyt: Ti Elo 24, 2010 21:25
Paikkakunta: Pirkanmaa/Kanta-Häme

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja tontsa päivämäärä Ke Huhti 27, 2016 11:03

Nihan kirjoitti:Äkkiseltään en tonttia lukuunottamatta löydä kohteesta muuta mikä vetäisi huomion puoleensa ostoaikeissa, varsinakaan tuolla hinnalla. Menee ehkä liiankin negatiiviseksi nämä kommentit, ihan perussiisti ja nätti kohdehan tuo on. Usein vaan ostokuumeessa ostaja itsekin noteeraa ne positiiviset puolet joten ulkopuolisten on hyvä vetää huomiota muuallekin :cool: .


Jep. Talo on aika perus, mutta tontti ja sijainti todella hyvät. Talon aivan vieressä loistavat liikuntamahdollisuudet, Lempäälän keskustaan muutama kilometri, Ideaparkiin muutama kilometri ja Tampereelle ajaa parikymmentä minuuttia. Lapsiperheelle muutenkin päiväkodit, ala- sekä yläaste aivan lähellä.

Ja juuri näin ostokuumeessa on mukava saada kaikenlaisia kommentteja jonka takia täällä teitäkin kyselen mielipiteitä. Hintaa vain pitäisi saada vielä alaspäin :)
tontsa
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2015 20:48
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Konkareiden mielipiteitä kaivataan

ViestiKirjoittaja Jorkkeli päivämäärä Ke Huhti 27, 2016 21:42

Jusku kirjoitti:Uuneja ei ole käytetty ikuisuuteen, vaikka puuta on kulunut 6 mottia vuodessa?
En aivan tähtitieteellisiksi sanoisi lämmityskustannuksiakaan, jos polttopuiden lisäksi sähköä on kulunut vuodessa alle 10 000 kWh. Minusta ihan kohtuullista tasoa tuon kokoisessa rintsikassa.


Perusskeptisyys. Yhdessä uunissa näkyy käytön merkkejä kyl, muut ovat jotenkin liian puhtoisen oloisia. Sähkölaskuthan aina myös valehdellaan alaspäin kun taloa myydään, samaan tapaan kuin vaari-vainaan kartanovolvon kulutus joka on vain vähän päälle seittemän litraa satasella!
Lattiasientä voi poimia sekä keväisin että syksyisin.
Jorkkeli
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 188
Liittynyt: La Heinä 19, 2014 1:24
Paikkakunta: JKL

Seuraava

Palaa alueelle RMT:n hankinta - kysy kokeneemmilta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa