Vanha vedetön hirsitalo

Juuri ostanut rintamamiestalon? Aikeissa hankkia rintamamiestalo? Mitä pitäisi ottaa huomioon?

Vanha vedetön hirsitalo

ViestiKirjoittaja Talollinen? päivämäärä To Tammi 05, 2017 15:18

Hei, etsinnän alla olisi (ja on ollut jo vuosia) oma vanha omakotitalo eli loppuelämän työleiri ja vapaa-ajan täyte.

Nyt harkinnan alla olisi vanha arviolta 1920-1930-luvulla rakennettu hirsinen rossipohjainen omakotitalo. Talo on melkoisen alkeellisessa kunnossa, sisään eikä myöskään ulos kulje vettä kuin itse kantaen ja ainoana lämmitysmuotona on ollut puulämmitys. Kaivo pumppuineen löytyy pihasta. Nyt talo on ollut tyhjillään ja kylmillään jonkin vuoden omistajan kuoltua, tätäkään ennen en tiedä kuinka aktiivista asuminen on ollut. Houkuttelevaa talossa olisi ryhdikkyys, pitkälti alkuperäisyys sekä ennen kaikkea sijainti ja tontti. Talon huolelliseen koluamiseen vinttejä ja kellareita myöten ei ole vielä ollut mahdollisuutta, joten vielä ei tokikaan olla lähelläkään kauppoja, mutta jo ennakkoon koetan vähän miettiä välttämättömien ja kiireellisimpien remonttien työteliäisyyttä ja hintaa ja sitä onko koko hankkeella mitään mahdollisuuksia.

Jos rakenteet erityisesti alapohjan ja katon osalta ovat kunnossa, kiireellisemmäksi kokisin kunnallistekniikan tuomisen taloon ja jonkinlaisen vessa tai vessa/kylpyhuoneen rakentamisen, tulisijojen ja hormien tarkastamisen sekä tarvittaessa kunnostamisen ja uuden tukevan lämmitysmuodon valinta ja asennus (sähköpatterit, ilp/joku muu mikä?). Myös sähköjen kunnon kartoitus ja korjailu varmaan kuuluisi aika kärkeen remontissa, varsinkin jos ja kun lämmitykseen tarvitaan sähköä. Eli onkos joku lähtenyt näin alkeellisista olista kunnostamaan taloa nykyaikaan edes jotenkin sopivaksi ja voisit kertoa vähän kuluja ja työn määrää? Tai herääkö muita ajatuksia?

Työtä pyrittäisi toki itse tekemään mahdollisuuksien mukaan, esim purkua ennen putkien ja viemärien asennusta yms. Suunnittelu, piirrosten teettäminen, rakennuslupien hakeminen ja kunnallistekniikan liittymiskulut jo varmasti nappaavat nopeasti kymppitonnin ennen kuin mitään on tapahtunut. Kunnallistekniikka löytyy tontin rajalta muutaman metrin päässä talosta, mutta eiköhän siihen maansiirtofirmaakin tarvii vaivata. Myös kylpyhuoneen rakentamiseen vodaan tarvita ammattilaista hommiin ja työnvalvontaan. Sähkäriä ja putkariakin varmasti tarvittaisi useampi tunti ja toki materiaaleihin kuluu sitten oma osansa vaikkei kaikkein kalleinta hankkisi ja mahdollisuuksien mukaan hankkisi kierrätettynä ja säilyttäisi vanhaa.

Toivottavasti pian päästään koluamaan talo kunnolla ja ollaan taas vähän viisaampia. Jos esim alapohja onkin ihan hapan tai katto valutellut salaa, voi projekti käydä meille liian suureksi... Ja toki ennen kauppoja hankittaisi paikalle myös vanhoihin taloihin erikoitunut tarkastaja vielä antamaan oma arvionsa hankkeen realistisuudesta ja kuluista.
Talollinen?
Uusi jäsen
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Tammi 04, 2017 16:38
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Vanha vedetön hirsitalo

ViestiKirjoittaja fauwee päivämäärä To Tammi 05, 2017 16:01

Tuo sun kohde kuulostaa kyllä hienolta lähtökohdistaan. Ja aikaa saa varata tuplat enemmän kuin aluksi suunnittelee. Kyllä se jo kymmenessä vuodessa paljon edistyy. :wink:

Onko sulla "talkoo" -apua. Se on korvaamatonta. Yksin hommista ei oikein tule mitään.

Elämä on valintoja, tässä yksi sellainen... :-D
Käyttäjän avatar
fauwee
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 152
Liittynyt: La Marras 11, 2006 20:13
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Vanha vedetön hirsitalo

ViestiKirjoittaja Wespa päivämäärä To Tammi 05, 2017 17:09

Kuulostaa aika ihanteelliselta lähtökohdalta jos vaan aikaa ja tahtoa/taitoa on värkätä itse mahdollisimman paljon, tai sitten ns. pinkka kunnossa. :wink: Ehdottoman hyväähän tuossa on se seikka, että mitään ei ole vielä ehditty "peruspilata" väärillä metodeilla. Ja siinä toki sitten piilee myös se vaaran paikka jos ei ihan varma ole siitä mitä haluaa, ja liian auliisti kuuntelee "ammattilaisten" neuvoja. Jos vanhan rakennustavan mukaisesti toteutettua yritetään uusilla opeilla "korjata", niin pieleen yleensä menee. Malttia, sitä tarvitaan ja paljon.

Mikä tuossa on katemateriaalina?
-57 "tiilitalo" (tiiliverhous jonka päällä rappaus, puurunko & purueriste)
Käyttäjän avatar
Wespa
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 98
Liittynyt: Pe Maalis 20, 2015 10:12
Paikkakunta: Karjaa

Re: Vanha vedetön hirsitalo

ViestiKirjoittaja Talollinen? päivämäärä Pe Tammi 06, 2017 19:39

Pää pyörällä kaikenlaista luettu, selvitelty kyselty tutuilta remppaajilta ja ammattilaisilta. Nyt pitäisi saada vähän malttia ennen kuin ollaan vähän viisaampia talon kunnon suhteen.

Jos tuo rakenteiltaan on oikeasti terve niin kyllä se taitaa aika kovaa houkuttaa, vaikka kova työ siinä tulee olemaan varmasti vaikkei kamalasti yllätyksiä löytyisikään ja jotainhan löytyy aina. Juuri se alkuperäisyys ja selkeät vanhan ajan ratkaisut tuossa houkuttaa, ei tarvitse aloittaa purkamalla toisten remontteja nähdäkseen missä kunnossa kaikki on. Pyrittäisi myös säästämään kaikki mahdollinen vanha ja remontoimaan vain välttämättömät. Nuo putket ja jonkinlainen vessa ja pesutila ovat näin lapsiperheelle välttämättömät ja samoin jokin lämmitysjärjestelmä, muut sitten voisi korjailla pikkuhiljaa huone kerrallaan, jos tarvetta ilmenee.

Talossa on huopakatto, sen kunto on yksi tärkeimmistä kysymysmerkeistä. Nyt lumen alta vaikea tarkastalla ulkopuolelta eli sisäkautta pitää yrittää päästä mahdollisimman kattavasti tutkimaan.

Talkooapua luulisi jonkun verran löytyvän (omasta perheestäkin neljä nuorta miestä vajaasta metristä puoleentoista mittasia :-D ), mutta tietysti hirveästi ei voi sen varaan laskea, kun ihmiset tutuvat tänä päivänä olevan kovasti kiireisiä. Lähipiiristä löytyy myös arkkitehti, sähkäri ja muutama muuten vanhoihin taloihin enempi paneutunut henkilö eli jotain apuja ehkä voisi olla saatavana.
Talollinen?
Uusi jäsen
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Tammi 04, 2017 16:38
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Vanha vedetön hirsitalo

ViestiKirjoittaja Talollinen? päivämäärä Ma Tammi 09, 2017 15:24

No ei tullut siitäkään meille taloa. Oli ehtinyt katto vuotaa useamman vuoden ja monesta paikasta, samoin alapohja oli ehtinyt pehmetä ja homehtua tuuletuksen puutteesta. Ei tuosta olisi paljon muuta kuin ehkä osa hirsikehikosta, ikkunat ja ovet jääneet jäljelle, jos nekään. Ei tässä elämäntilanteessa ihan pystynyt siihen lähtemään.

Alkaa usko loppua, kun ei myyntiin tunnut tulevan kuin aivan toivottomia tapauksia ja omassa mittakaavassani pilalle remontoituja taloja. Eipä auta kuin jatkaa etsintöjä... kohti uusia pettymyksiä!
Talollinen?
Uusi jäsen
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Tammi 04, 2017 16:38
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Vanha vedetön hirsitalo

ViestiKirjoittaja Kullervo61 päivämäärä To Tammi 12, 2017 17:00

Kyllä vanha ja vedetön hirsitalo voi löytyä, itse löysin sen ja pohdin ostoa vajaan vuoden kunnes tulikin luonnollinen tarve siirtyä edullisempaan asuntoon. Lähtökohtana pidin että pitää olla sinkitty peltikatto joka ei ole vuotanut. Samoin pitää päästä katsomaan talon alle, sekin toteutui. Lisäksi vaatimuksen oli että pitää olla toimiva vesikaivo. Tähän mennessä tehty; kaivon perusparannus kun vesi ei riittänytkään, vesijohto taloon ja saunalle styroxkourussa ja sulanapitokaapeli sisälle PEL putkeen. Viemäriä ei ole eikä tule, vain harmaiden vesien imeytys koska vessana kompostikäymälä joka todella toimii. Lisäksi tehty pintojen uudistaminen ja sähkömiehen kanssa korjattu kaikki hirveät viritykset. ILP ja kaminatyyppinen takka lämmittää ja uusitut sähköpatterit tukee kovilla pakkasilla lämmitystä. Laittaisin kuvia jos se ei olisi niin työlästä. Talo on valmistunut 1921 kuten piharakennuskin. Talon piippua on uusittu ylhäältä alaspäin noin 2m edellisen omistajan toimesta. Ja tietysti tärkein oli varmistaa että talo on asumiskäyttöön rekisteröity.
Kullervo61
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 114
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 9:16
Paikkakunta: FIN

Re: Vanha vedetön hirsitalo

ViestiKirjoittaja Kullervo61 päivämäärä La Tammi 21, 2017 17:05

Sorry jos kuvat ei näy, koettakaa seuraavaa linkkiä

https://photos.google.com/share/AF1QipO ... pKa2FtSVdn
Kullervo61
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 114
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 9:16
Paikkakunta: FIN

Re: Vanha vedetön hirsitalo

ViestiKirjoittaja Kullervo61 päivämäärä La Tammi 21, 2017 17:08

Tuo sininen juttu on se uretaanikaappi jossa vesiposti saunanvesille. Pitää muistaa vaan pitää letku alaspäin ettei jäädy. Ei oo jäätyny kertaakaan. Sulapitokaapelit on kellon takana ja 4 tunnin välein päällä.
Kullervo61
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 114
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 9:16
Paikkakunta: FIN

Re: Vanha vedetön hirsitalo

ViestiKirjoittaja Kullervo61 päivämäärä To Maalis 02, 2017 13:39

Kuvat ja Google tili poistettu kun jouduin nettihuijatuksi. Kuvia ja tarinoita 1920 luvun asumisesta saa YV jos kiinnostaa.
Kullervo61
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 114
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 9:16
Paikkakunta: FIN


Palaa alueelle RMT:n hankinta - kysy kokeneemmilta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa