Muutama salaojitusvinkki

Keskustelua maanpinnan alapuolelta - kellari, salaojat, sokkeli jne.

Muutama salaojitusvinkki

ViestiKirjoittaja Matti Alander päivämäärä La Elo 18, 2018 16:48

Rintamamiestalot ahkeraan vaihtavat omistajaa sukupolvien vaihtuessa. Korjaustarvetta on, mutta perusrakenne korkeine sokkeleineen on ollut hyvä ja kestänyt aikaa, vaikka pulavuosina rakennettiinkin. Moni suunnittelee salaojitusremonttia, koska niistä paljon puhutaan ja kellari halutaan asumisen tilaksi.
Kyseessä on kuitenkin laajempi homma, pelkällä salaojaputkien ja patolevyjen asentamisella ei paljon saada aikaiseksi. Harvemmin pohjaveden pinta edes uhkaa rakennuksen kellaritiloja. Yleisimpiä kosteusongelmia aiheuttavia riesoja on: Kapillaarinen kosteudennousu, kesä tai talviaikainen kondenssi, rännivesijärjestelmän puute tai sen vuotavat putket, maakallistukset väärään suuntaan jne...
Kellarin riskirakenteiksi voidaan laskea puukoolatut lattiat betonin päällä ja samoin periaattein tehdyt sisäpuolen verhoilut. Rivinteeraus on todettu rakenteena hyväksi monissa taloissa.
Hyvä suunnittelu on kaiken A ja O, ei hätiköityjä, vuokraan kaivurin teen itse ja säästän ! Mikäli teettää työn ulkopuolisella hyvä varmistua ammattitaidosta ja referensseistä.
Mikäli mahdollista on kaivutyö aloitettava purkuaukosta, jotta vältytään sateen ym. aiheuttamista ongelmista. Selvitetään johtojen sijainti ja poistetaan seinistä turhat esteet talotikkaat ja lämpöpumput mahdollisuuksien mukaan. Työtilan riittävyys varmistetaan n. 4 - 5 metriä talosta ulospäin, jotta kaivumassat eivät ole aivan kaivannon reunalla aiheuttamassa vaaraa. Kaivannon seinämät viistetään noin 45 asteen kulmaan ja 1/3 osaa ylijäämämassoista jo auki kaivun yhteydessä lavalle ja pois, näin vältytään vaaroilta ja kaksinkertaiselta työltä.
Kaivanto kannattaa kaivaa viistoon anturasta ulospäin ja hieman ylisyväksi. Laittaa C 2 ohjeen mukainen 100 mm salaojasepelikerros jo auki kaivun vaiheessa pohjalle. Näin kaivannon pohja pysyy heti kuivana ja kantavana, sekä sepeliin on helppo tehdä 5 mm kaato salaojaputkia varten. sepelit 5 - 11 ja 8 - 16 mm ovat its tiivistyviä, eikä niitä tarvitse täryttää.
Kuivan ja kantavan pohjan päällä helppo työskennellä ja asentaa Fuktisol eristeet sokkeliin suodatinkankaineen ja liikuntasaumoineen. Fuktisol tekniikalla on mahdollisuus käyttää täytöissä yleisesti kivettömät ylijäämämassa 2/3 takaisin kaivantoon ja luiskata pinta ulospäin viettäväksi 3 metrin matkalla rakennustapaohjeidemme mukaisesti.
Salaojaputkina suosittelen käytettäväksi tuplaseinämäisiä SN 8 luokan putkia kaliiberi 110 mm riittää yleisesti. Tarkastuskaivoina kulmissa 315 mm valmiskaivot 200 mm sakkapesällä ovat asiaa. Kansisto teleskoopilla ja siinä 5 tn kestävä muovikansi, joka jää maan pintaan ja on lukittu rosteri ruuveilla.
Rännivesien keruujärjestelmä SN 8 luokan viemäriputkilla takaa tiiveyden, eikä juuria kasva sisään, sekä rännisuppilon pystyy kohtuullisesti asentamaan suoraan. Viemäriputkien kanssa syytä käyttää laadukkaampia viemäriputken osia, eivät ole yhtään kalliimpia, mutta laatu parasta. Rännisuppilo jäätymättömänä mallina ok. syytä valita korkeampi tulvimaton malli ja varmistaa, että ei vuoda juurestaan.
Salaojitus ja rännivesijärjestelmä johdetaan lopuksi tehdastekoiseen perusvesikaivoon, jossa salaojituksen päässä pallopadotusventtiili. Purkuputki sitten kunnan verkkoon tai ojaan savisululla varmistettuna.
Lämpöä kellariin ja sokkeli alkaa kuivumaan lämpötilaerojen avulla ulospäin, kuivumisia ei tarvitse odotella kaivantoja auki pitäen, koska maaperä aina viileämpää.
Laadukkaiden tarvikkeiden osuus kustannuksista on jopa hämmästyttävän pieni n. 15 % kokonaiskustannuksista, joten niissä ei säästää väärässä paikassa kannata.
Matti Alander
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 2188
Liittynyt: To Tammi 13, 2005 20:36

Palaa alueelle Kellari ja sokkeli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa