Maanvaraisen betonilattian teko

Seinien, ylä- ja alapohjan eristäminen uusilla tai vanhoilla eristeillä.

Maanvaraisen betonilattian teko

ViestiKirjoittaja Matti Alander päivämäärä Ke Syys 01, 2021 17:18

Usein kysytään miten oikeaoppisesti toteutetaan uusi betonilattia rintamamiestaloon ?
Aivan ensimmäiseksi, kun vanha lattia on poistettu, niin uusitaan muoviputkella laatan alle jäävät putkistot, mieluiten maaviemäriputkilla SN 8. Putken ympärystäytössä ei saa olla yli 20 mm kiviainesta. Maata joudutaan kaivamaan jonkin verran, jotta uudet rakenteet mahtuvat ja haluttu huonekorkeus saavutetaan. Euro normin mukainen betonilaatta on paksuudeltaan 80 mm ja eristepaksuuden tulisi varsinkin lattialämmityksen alla olla 200 mm salaojittavaa eristettä. Maaperän lämpiämisen aiheuttamasta kosteusteknisestä ongelmasta vähemmän puhutaan, siksi hyvä lämmöneristys on tarpeen, oikeastaan eristetään lämpöä vastaan.
Salaojittava eriste toimii myös kapillaarikatkona, eikä erillisiä sora- tai sepelikerroksia tarvita. Varmistutaan ainoastaan, että ulkopuolen salaojitustaso on riittävän alhaalla, estämään virtaavan veden nousun lattian aluskerroksiin. Näkymättömään paikkaan lattiassa hyvä asentaa tarkkailuputki esim 315 mm putkesta ja kansi päälle niin tarvittaessa pystyy seuraamaan tilannetta lattian alla.
Fuktisol kerrosta voidaan hyödyntää myös Radonin poistoon asentamalla kerrokseen hormi 110 mm viemäriputkesta katolle. Keruuputkiakin voi käyttää halutessaan, mutta Radon on kaasu joka virtaa helpointa tietä. Salaojittavana eristeenä käytetään 99 kpa tuotetta, joka kestää päällä kävelyn ja betonilaatan paineen painumatta. Salaojittavan eristeen päälle asennetaan suodatinkangas estämään betoniaineksen pääsyn huokosiin ja mikäli maaperä kovin vetelää niin alapuolellekin voi kankaan asentaa.
Mikäli uusi betonilaatta joudutaan valamaan anturan päälle, laitetaan väliin laakeriksi esim. 2-3 cm eps kaistaleet. Reuna-alueet betoniseinän ja uuden lattian välissä irroitetaan irroituskaistalla. 6 mm verkko, 150 mm silmä ja korokkeilla irti eristeestä 30 mm ja valaessa voi yllättää nopeampi kovettuminen, joka kannattaa ottaa huomioon. Lopuksi kannattaa sitten tiivistää eli kapseloida kaikki reuna-alueet vedeneristeellä ja tukikankaalla, jotta laatan alta eivät mikrobit pääse huonetilaan.
Salaojittavan eristeen hyötyjä ei ole pelkästään pienemmät kaivutyöt kapillaarikatkon yhteydessä, vaan myös alaspäin kuivuva, kuivaava rakenne joka toimii koko rakennuksen käyttöiän. Betonilaatta kuivuu myös tasaisesti eikä käyristy reuniltaan kuten höyrytiiviin eristeen päälle valettaessa.
Matti Alander
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 2198
Liittynyt: To Tammi 13, 2005 20:36

Palaa alueelle Eristäminen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron