Viemäri haisee vessassa
Viemäri haisee vessassa
Hieman taustoja. Kyse on 3 kerroksisesta (tai 2+kellari) rintsikasta. Kunnan viemäri tulee kellariin. Keskikerroksessa on vessa, keittiö ja kellarissa kylppäri. 2000-luvun alkupuolella edellinen omistaja lisännyt vessan yläkertaan. Sieltä menee viemäri suoraan kellariin. Nyt hieman epäilyttää, että kun viemärin alkuperäinen tuuletusputki lähtee kellarista tai keskikerroksesta että kertyiskö tuonne uuteen viemäriin liikaa painetta ja se tulee sitten hajulukon läpi? Tuossa on kuitenkin 2 kerrosta nousua ja lämmin ilmahan nousee joten ei se sieltä sinne alkuperäiseen tuuletusputkeen pääse.
Yläkerran vessassa on lattiakaivo ja se on mallia jossa on erillinen vesilukko ja joka tiivistyy kumirenkaalla siihen itse lattiakaivoon. Olen sitä katsellut ja se vaikuttaa tiiviiltä. (Tietysti voi olla, että siellä on jossain reikä mitä en ole huomannut). Lavuaari laskee sitten tuohon lattiakaivoon.

Re: Viemäri haisee vessassa
Oletko seurannut lattiakaivon vesilukkoa että siellä pysyy vesi? Tuollaisessa korkeassa tuulettamattomassa haarassa ongelmana on yleensä alipaine joka syntyy pöntön huuhtelusta. Alipaine imaisee hajulukosta vettä pois ja viemäri pääsee sitten tuulettumaan sitä kautta. Tai sitten imaisee pöntöstä veden pinnan niin matalalle, että sitä kautta tulee ilmavuotoa viemäriin. Ylipainetta sinne ei pääse kertymään niin paljon, että sen takia tulisi hajua hajulukon kautta, jos hajulukossa on tarpeeksi vettä. Jos viemärissä on vuoto, niin sitä kautta voisi tulla hajua. Onko pöntön liitäntäkaulus näkyvissä? Jos on niin kannattaa tarkistaa että kumi on ehjä ja kunnolla paikallaan.
Alipaineventtiili auttaa tuulettamattomaan haaraan, jossa on ongelmia hajulukkojen tyhjenemisen kanssa, mutta senkin asentaminen vaatii vähän putkitöitä ja paikkojen avaamista, jos putki ei ole näkyvissä. Venttiili pitäisi saada mahdollisimman ylös ja sellaiseen paikkaan että sen voi huoltaa (=vaihtaa tarvittaessa).

Eipä ole tullut tuommoinen vaihtoehto mieleen. Täytyykin seurata miten sen veden pinnan kanssa käy pönttöä huuhdellessa. Pönttö on niitä malleja joissa se poistoputki on piilossa että sitä ei pääse suoraan näkemään. Kuitenkin jos tuota lavuaarin viemäriä siivoaa ja muuten laskee vettä niin haju kyllä hetkeksi katoaa että se kyllä voisi viitata tosiaankin siihen että sieltä katoaa vettä.
Re: Viemäri haisee vessassa
Nyt vuorokauden testeilun jälkeen näyttäisi, että tuo todellakin on kyseessä. Otin tavaksi laskea hieman vettä lavuaarista veti vessan syystä tai toisesta ja on haju pysynyt poissa. Olkoon tuo nyt 'korjaus' toistaiseksi. Alkuperäinen tuuletusputki tuossa menee toisella puolella käytävää että sinällään matka ei olisi pitkä mutta vanha putki on valurautaa ja täytyy siinä noita lattioita aukoa enkä ihan vielä halua siihen kuitenkaan lähteä.
Kiitoksia tuosta syystä, ei olisi tullut itsellä heti mieleen.
Kiitoksia tuosta syystä, ei olisi tullut itsellä heti mieleen.
Re: Viemäri haisee vessassa
Se valurautainen putki voi olla tukossa rustehippusista. Näin oli itsellä kun ihmettelin viemärin huonoa toimivuutta ( samanlainen ongelma kuin aloittajallakin).
Joka tapauksessa kun oli tarkoitus vaihtaa viemäröinti muoviksi niin sen sitten tein ( muutama metri lattiaa auki ja pystyviemäri muovilla, maan alta oli kaikki vaihdettu ennen minua jo).
Se noin 80mm valurautainen putki oli noin metrin matkalta tukossa ruostetta, se kun on aina ollut kosteana eikä kuitenkaan kunnolla märkänä niin ruoste oli raiskannut aika hyvin, ei vielä hätää
onneksi. Mutta yksi toinen vaakaputken jatkos oli tihkunut pikkaisen ( ei edes sotkenut puruja pahemmin onneksi) joten suositan viimeistään ensi kesänä tekemään viemäri remppaa.
Mun putket oli vuodelta 1949 joten olihan niillä jo ikää

Olen nyt laskenut vettä vessan vedon jälkeen eikä ole haissut viemäri enää joten lienee tuo että pitkä alaslasku vetäs vesilukosta vähitellen veden liian vähäiseksi ja sitten alkoi viemäri puskea läpi.
Voihan tuo tuuletusputki olla ruostunut mutten usko että umpeen ihan vielä on kun ei tuota ongelmaa enää ole eikä muuallakaan haise. Täällä on keskikerroksessa vielä jonku verran valurautaviemäriä plus tuo tuuletus, muuten on vaihdettu muoviksi. Mulla on hieman vanhempaa putkea kun talo on valmistunut -48. :)
Tarkoitus olis tuo keskikerros jossain kohden laittaa muoville. Eniten mietityttää mitä kautta keittiön viemäri menee, kun vessasta menee suoraan alas putki kellariin ja vaihtuu siellä muoviin. Vessan ja keittiön välissä on muuri ja toivon todella ettei se putki mene sen muurin läpi. Tod.näk kiertää sen mutta pitäs purkaa lattiaa että pääsis sen näkemään.

Menisikö keittiöstä alas seinän sisällä ? Näin mulla oli, Kellarin lattian alla sitten ne jossain kohtaa yhdistyivät.
Oli ylkerran keittiön valurautaputki halki 45 asteen kulman yläpuolelta, onneksi ei ollut koskaan vedet menneet rakenteisiin.
Ne ruostehippuset päästää myös ilmaa läpi jonkin verran, saattaa olla ettei sulla vielä ole ihan tukossa, sitten joku päivä onkin :-(
Muovilla korvaaminen on onneksi yleensä aika helppoa, kaadot on ennestään kunnossa ja se 110 putki mahtuu vanhan tilalle helposti ( olikohan se valurautainan 120).
Ja se 75mm menee myös valurautaisen tilalle helposti. Eikä nuo muoviset ala vuotamaan kuten valurautaiset hamppu/lyijytiivisteiset.

Täytyy käydä kesempänä tuolla talon alla kömyämässä ja katsomassa jos siellä näkis jotain. Kyllähän nuo valurautaputket hyvä olis joko vaihtaa tai sitten sukittaa ainakin. Tietysti nuo vessan putket melkein sama vaihtaa kun ne lähtee suoraan alaspäin lattian läpi ettei välttämättä tartte kauheasti edes lattiaan koskea, mutta tuo keittiön putki hieman mietityttää. Tuo tuuletusputki tietysti on asia erikseen. Sen joutunee ainakin vaihtamaan kokonaan.