Eli asiakirjoja. Eteisen kaapin lattialla lojuneesta kirjekuoresta löytyi talon orkkis piirrustukset ja vintiltä löytyneestä kansiosta likimain kaikki talon rakennus aikaiset kuitit!
Kuitit löytyvät myös pihan pensaista ja puista!(on muuten tampereelta tilattu ja VR toimittanut)
Talo siis valmistunut -52
Positiivista ylläriä!
.
No hei! Taidan olla taas liian tosikko, mutta viiskytluvulla kyllä ostettiin, tehtiin ja pakerrettiin ilman kuitteja huomattavasti enemmän kuin nykypäivänä, joten epäilen että löytämäsi kuitit eivät ole kuin osa rakennuskustannuksista. Mutta onneksi olkoon kuittien löydöstä! Laitathan ne takaisin johonkin pimeään ja kuivaan paikkaan, että ne löytyy ehkä sitten joskus viidenkymmenenvuoden päästä uudelleen?
Tuota? Mites te oikein laskette? Minen ymmärrä.
550086mk on minun mielestäni noin suoraan väännettynä vähän reilu 92500e, eli vuoden 1963 rahanmuutos huomioon otettuna vain 925 euroa.
Kun katsotaan elinkustannusindeksin mukaan (vuosi 1952), niin talon hinta on ”nykymitassa” noin 15182e, mutta ei sekään minusta paljon kerro asiasta.
Omat vanhempani rakensivat aikanaan tämänmoisen talon 50-luvulla kuulemma ihan hartiapankilla (ja osittain talkoilla, mutta ne talkoothan kiersivät talosta taloon, ei siitä kukaan ”hyötynyt” muita enemmän). Ennakolta he olivat säästäneet perustuksen, runkopuut ja kattolaudoituksen (ei vesikatetta), ja sen jälkeen ihan aidosti rakentaminen sujui tyyliin: tilistä hankittiin aina naulalaatikko ja sylillinen lautoja tms. ja niillä edistettiin seinää/lattiaa/kattoa taas vähän, kunnes oli seuraava tilipäivä. Ja sillä pienellä tilillä tuli rakentamisen lisäksi elättää 5 lastakin. Sen talon hinnaksi tuli isän mukaan noin 700000 silloista markkaa ja lainaa ei kuulemma saanut mistään. Siis ei ollut lainan takaisinmaksuakaan
. Talo oli suurempi ja vähän monimuotoisempi kuin perus rintsikka ja se sijaitsi maaseudulla.
Kun he muuttivat kaupunkiin ja myivät talon pihoineen ja uudehkoine navetoineen 1969, he saivat siitä noin 40000 silloista markkaa (siis 4 milj. mk siinä 50-luvun rahassa) ja olivat oikein tyytyväisiä. He ottivat lisäksi pienehkön lainan uuden 70-luvun tiilitalon rakentamiseksi lähiöön. Talosta tuli suuri, avara ja isoikkunainen (ja juuh: hyvin muovilla eristetty pullotalo). Kaikki huonekalut uusittiin samalla ja pinnat olivat tosi moderneja ja kalliihkojakin (näin muistelen lapsuudesta). Kaupunkitalo tehtiin kolme vuotta ennen öljykriisiä. Inflaatio söi käytännössä koko lainan muutamassa vuodessa ja vanhemmista tuli taas nopeasti velattomia.
Tuo täällä keskusteltu, alkuperäinen rintsikka-talon hinta oli siis tosi kova 50-luvulla, koska tilit olivat pieniä, ja lainaa rakentajat eivät luultavasti juuri saaneet. Mutta inflaation ja nopean taloudellisen kasvun vaikutuksesta parissa vuosikymmenessä ne rintsikka-asujat saattoivat ohittaa meidät nykyiset talonmaksajat käytännön varakkuudessa. En kadehdi, siellä ovat ne sodan käyneet ihmiset, mutta ihan vain realiteetteja mainitsen. Olen ihan tyytyväinen nykytilanteeseen, vaikka olenkin ”köyhempi” kuin vanhempani.
Itsellämme siis on asuntolainaa tästä vanhasta rintsikasta, jota taas hartiapankilla korjaamme –mutta me olemme jo viidenkympin korvilla. Näin se piiri pieni pyörii.
Alli
550086mk on minun mielestäni noin suoraan väännettynä vähän reilu 92500e, eli vuoden 1963 rahanmuutos huomioon otettuna vain 925 euroa.
Kun katsotaan elinkustannusindeksin mukaan (vuosi 1952), niin talon hinta on ”nykymitassa” noin 15182e, mutta ei sekään minusta paljon kerro asiasta.
Omat vanhempani rakensivat aikanaan tämänmoisen talon 50-luvulla kuulemma ihan hartiapankilla (ja osittain talkoilla, mutta ne talkoothan kiersivät talosta taloon, ei siitä kukaan ”hyötynyt” muita enemmän). Ennakolta he olivat säästäneet perustuksen, runkopuut ja kattolaudoituksen (ei vesikatetta), ja sen jälkeen ihan aidosti rakentaminen sujui tyyliin: tilistä hankittiin aina naulalaatikko ja sylillinen lautoja tms. ja niillä edistettiin seinää/lattiaa/kattoa taas vähän, kunnes oli seuraava tilipäivä. Ja sillä pienellä tilillä tuli rakentamisen lisäksi elättää 5 lastakin. Sen talon hinnaksi tuli isän mukaan noin 700000 silloista markkaa ja lainaa ei kuulemma saanut mistään. Siis ei ollut lainan takaisinmaksuakaan
. Talo oli suurempi ja vähän monimuotoisempi kuin perus rintsikka ja se sijaitsi maaseudulla. Kun he muuttivat kaupunkiin ja myivät talon pihoineen ja uudehkoine navetoineen 1969, he saivat siitä noin 40000 silloista markkaa (siis 4 milj. mk siinä 50-luvun rahassa) ja olivat oikein tyytyväisiä. He ottivat lisäksi pienehkön lainan uuden 70-luvun tiilitalon rakentamiseksi lähiöön. Talosta tuli suuri, avara ja isoikkunainen (ja juuh: hyvin muovilla eristetty pullotalo). Kaikki huonekalut uusittiin samalla ja pinnat olivat tosi moderneja ja kalliihkojakin (näin muistelen lapsuudesta). Kaupunkitalo tehtiin kolme vuotta ennen öljykriisiä. Inflaatio söi käytännössä koko lainan muutamassa vuodessa ja vanhemmista tuli taas nopeasti velattomia.
Tuo täällä keskusteltu, alkuperäinen rintsikka-talon hinta oli siis tosi kova 50-luvulla, koska tilit olivat pieniä, ja lainaa rakentajat eivät luultavasti juuri saaneet. Mutta inflaation ja nopean taloudellisen kasvun vaikutuksesta parissa vuosikymmenessä ne rintsikka-asujat saattoivat ohittaa meidät nykyiset talonmaksajat käytännön varakkuudessa. En kadehdi, siellä ovat ne sodan käyneet ihmiset, mutta ihan vain realiteetteja mainitsen. Olen ihan tyytyväinen nykytilanteeseen, vaikka olenkin ”köyhempi” kuin vanhempani.
Itsellämme siis on asuntolainaa tästä vanhasta rintsikasta, jota taas hartiapankilla korjaamme –mutta me olemme jo viidenkympin korvilla. Näin se piiri pieni pyörii.
Alli
Kyllä nyt omalla pihalla nuotiopaikka pitää olla.
Kyllä ajat ja makumieltymykset muuttuvat. Omat vanhempani ostivat 70-luvulla ensikodikseen ihan 1900-l alussa rakennetun hirsitalon, ihan pikkurahalla. Suurta ihmetystä sukulaisissa ja tuttavissa herätti se, että vaikka isä remontoi talon röyskää huolella meillä ei silti purettu pikkukamarien väliseiniä avaroiksi tiloiksi, puuhella säilyi keittiön nurkassa, olohuoneen uunia ei korvattu avotakalla ja sauna on edelleen 2000-luvullakin sama vanha pihasauna maalattioineen ja kantovesineen (niin hyvät löylyt!). Isoveljenikin murrosiässä purnasi miksi meidän täytyy asua museossa ja minäkin kovasti ihailin niitä suuri ikkunaisia tiilitaloja. No nyt on mieli muuttunut, eikä nuo 70-luvun akvaariopurkit enää niin kivoilta vaikuta 