MjR kirjoitti:Tämä on taas yksi niitä kummallisi juttuja että näitä asioita valvovat viranomaiset antavat erilaisia lausuntoja. Jos lähdetään kysymään tätäkin ko asiaa välillä Hanko-Inari niin aivan varmasti saa erilaisia ohjeita.
Olli asiaan vihkiytyneenä voisi valaista mistä moinen johtuu.
Paloviranomaiselta kuultua, piippu tulee olla aina tarkastettavissa mahdollisten halkeamien varalta. Sitä ei saa peittää/pinnoittaa muuten kuin maalata, jokin massa (rappaus, antiikkilaasti tms) tai jopa uusi muuraus. Ei TAPETOIDA, ei levyttää.
No toinen "omainen" kertoi että kun käytössä olevan reiän kohdalle 100mm palovilla, sitten voi levyttää!!
Tässä tapauksessa oli pippu jossa neljä reikää, yksi ilma, yksi avotakalle jota ei käytetä...mutta on toki mahd. käyttää (joskus tulevaisuudessa mahd. varaava takka) ja kaksi reikää jotka ei käytössä. Tuohon takan kohdalle se palovilla jos kuitenkin innostutaan loikoilemaan takkatulen loisteessa karhuntaljalla kellien
jne (ai niin, ei ole sitä taljaakaan).
Näihin paloturvajuttuihin on törmätty siirrytäessä pellettilämmitykseen. On ollut todella kirjavaa paloviranomaisten vaatimukset, vaihdelleet paikkakunnittain. Miksi näin?
Ja Olli, teet kollegoittesi kanssa arvokasta työtä, saamme nukkua yömme rauhassa.
Morjens,
Ensiksikin tuosta tulkinta- asiasta...
Maassamme on 22 pelastuslaitosta, jotka toimivat saman lain kirjaimen mukaan. Siis niiden lakien (pääosin pelastuslaki sekä Suomen rakennusmääräyskokoelman E- sarja), jotka on kirjoitettu aikojen saatossa useisiin kertoihin uusiksi. Suomen Rakennusmääräyskokoelmassa on loppujen lopuksi vain vähän määräyksiä, kuten kohta E1 ja E3. Muut, kuten E4, E7, E8 ja E9 sisältävät pääsääntöisesti ainoastaan ohjeita.
Käytännössähän määräykset ja ohjeet kirjoitetaan niin, että joku ministeriön lainlaatija saa tehtäväkseen uudistaa jonkun määräyksen tai ohjeen. Tämä prosessi alkaa yleensä vasta siinä vaiheessa kun havaitaan, että rakentamisen muoto on jostain syystä muuttunut ja ehkä nykyaikaistunut.
Seuraava askel lainlaatijalla on neuvotella yleensä alan asiantuntijoiden (esim. tässä tapauksessa pelastuslaitosten) kanssa. Pelastuslaitokset infoavat lainlaatijaa kentällä tulleista havainnoista sekä mahdollisista puutteista määräyksissä ja ohjeissa. Tämän jälkeen lainlaatija kirjoittaa määräykset ja ohjeet uusiksi, jonka jälkeen toimittaa ne uudelleen lausunnoille pelastuslaitoksiin. Vasta sitten asia viedään eduskunnan käsittelyyn ja joku ministeri ne allekirjoittaa.
Nykyään lakeja ja määräyksiä pyritään tietoisesti laatimaan niin, että niissä olisi tulkinnan varaa (verratkaa esim uusi ja vanha E3, tässä linkki vanhaan "eekolmoseen"
http://www.finlex.fi/data/normit/1937-e3.pdf). Jokainen tapaus ja jokainen kohde on kuitenkin erilainen. Olen itse huomannut myös, että tämä ei aina välttämättä helpota asioiden hoitoa. Niinpä pelastuslaitokset tekevätkin itse itselleen tietyt pelisäännöt, joilla toimitaan koko pelastuslaitoksen alueella. Meillä on perustettu erillinen "onnettomuuksien ennaltaehkäisytiimi" juuri näitä asioita ratkomaan sekä lakia tulkitsemaan. Kokoonnumme aina tarvittaessa, mutta kuitenkin yleensä noin kuukauden välein.
Pelastuslaitoksissa on myös huomattu, että lakeja sovelletaan erilailla ympäri Suomea. Tästä syystä onkin pyritty entistä enemmän tekemään yhteistyötä useamman pelastuslaitoksen kesken myös onnettomuuksien ennaltaehkäisyn puolella.
Esimerkiksi meidän alueellamme noudatetaan tarkasti kohtaa, jossa sanotaan, että piipun tulee olla kokonaan tarkastettavissa lukuunottamatta vähäisiä kohtia (kerrosten läpiviennit yms). Tämä tulee ihan selvästi uudemmasta rakennusmääräyskokelman E3 kohdasta 7.1 "Savupiippu ja sitä ympäröivä tila suunnitellaan ja rakennetaan siten, että savupiippu voidaan puhdistaa sekä sen eheys ja kunto tarkistaa koko matkaltaan". Lisäksi saman kohdan ohjeessa sanotaan, että "Koteloitaessa savupiippu näkyviltä osin tehdään kotelo helposti irrotettavaksi tarkastuksia varten". Myös pinnoittamiseen alueellamme on selkeä sävel juuri piipun tarkastamista varten. Piipun saa pinnoittaa, kunhan sen tekee sellaisesta elämättömästä materiaalista (esim. laasti, maali, laatoitus tai lasikuitutapetti) josta on helposti havaittavissa mahdollinen piipun eläminen ja sitä kautta mahdollinen halkeama.
Lasikuitutapetista sen verran, että aikaisemmin tarkoittamani lasikuitutapetti tulee olla palamatonta materiaalia.
EDELLÄ KERROTUSTA SYYSTÄ KEHOTAN AINA KYSYMÄÄN SILTÄ LÄHIMMÄLTÄ PELASTUSVIRANOMAISELTA!!! JA ASIAT AINA PAPERILLE!!! Eipähän tule sitten ongelmia vakuutusyhtiön tai jonkun muun palotarkastajan kanssa.
Suomen rakennusmääräyskokoelmassa E3 annetaan ohjeet siitä, että kuinka pienet savuhormit tulee rakentaa. Tässä linkki:
http://www.ymparisto.fi/download.asp?co ... 989&lan=FI
Siellä on mainittu myös tuosta 100mm villa asiasta, joka tarkoittaa mielestäni sitä, että esim. seinän voi rakentaa kiinni piippuun kunhan huomioi villat väliin. Se ei tarkoita sitä, että koko piipun voi piilottaa villan taakse.
Tosi asiahan on se, että näiden asioiden kanssa ei koskaan voi olla liian varovainen. Itse pelaisin aina pikkasen mieluummin varman päälle. Niin monta kertaa olen kuullut, nähnyt, lehdestä lukenut yms, että tällainen vanha, kuiva, purueristeinen rakennus tuhoutui asumiskelvottomaksi.
Loppuun vielä kevennys
tosi elämästä lakien ja määräysten suhteen...
Joskun -50 luvun alkupuolella silloinen Helsingin kaupungin johtava palotarkastaja sai palolautakunnalta tehtävän määrittää, että kuinka kauaksi rakennukset on tehtävä toisistaan, jotta palo ei pääsisi leviämään rakennuksesta toiseen.
Kaupungin johtava palotarkastaja siinä sitten eräänä aamuna aamukahvia juodessaan katseli ikkunasta ulos naapuri taloa ja totesi, että tässäpä hyvä väli olisikin. Ei muuta kuin ottamaan reippaat jalkamitat...KAHDEKSAN METRIÄ! Noh, tätä sitten ehdottamaan palolautakunnalle ja ehdotus menikin läpi.
-70 luvulla ruotsalaiset pohtivat samaa asiaa ja huomasivat, että Suomessa on kahden rakennuksen välin oltava vähintään kahdeksan metriä. Tämä otettiin käyttöön sitten ruotsissakin, koska pakkohan sen oli johonkin perustua, koska oikein lakiin oli näin kirjoitettu.
Siitä mentiin sitten taas muutama vuosi ja Suomi- poika alkoi uudistamaan lakiaan. Tässä vaiheessa taas todettiin, että miksi tehdä moneen kertaan samaa työtä, joten katsotaan ruotsin pojalta mikä sen välin tulisi olla...Katsoppas vain, sieltäkin löytyi sama lukema kuin meiltä itseltämme, kahdeksan metriä...pakkohan sen oli johonkin perustua, kun kerran ruotsin laissa niin lukee...
Niinpä sitten nykyäänkin Suomen laissa lukee tuo kahdeksan metriä.
