I hate Rintamamiestalo!

[HillyMan]

Mulle tää talo on sellainen hermojen lataamo, mä olen elämässä oppinut että on ihan turha ottaa paineita oikeastaan mistään. Aivan sama mitä tapahtuu niin siihen ei auta hermoilu, hätäily tai panikointi. V****aa tietty välillä ja harmittaa mutta se pitää kääntää ympäri, "voi per****e tääkin..... noh.... kyllä se tosta.... enempi töitä se vaan on". Meillä ei kukaan hirveesti välitä vaikka on hirveä kaaos jossakin päin taloa (koko talo) mutta itteä joskus hävettää kun tulee yllätysvieraita. Työssä pitää vetää välillä kakkonen silmään ja painaa otsa hiessä ja ns. vastuu painaa, on tavallaan rentouttavaa kotona nysvätä oikeen antaumuksella ja ajan kanssa ja hieroa jotain nurkkaa sitten viimosen päälle. Mua huvittaa kun toiset kehuu kuinka paljon ne on laatottanut neliöitä päivässä tai paneeloinut kattoa, mulle ei kotona merkitse mitään tuollaset urakoinnit. Jos mä laatotan 10 laattaa päivässä niin ne on jokaikinen millilleen laaserilla suorassa eikä hammasta. Ja kun laatat on paikoillaan niin löydän silti virheen kun joku laatta on millin tuhannesosan vinossa ja sitä ei kukaan muu näe vaikka osotan sormella
Mulle oikeastaan tekemistäkin suurempi nautinto on katella sitä omaa luomusta. Jos joku nikkarointi on vaikka maalattu ja kuivamassa niin en voi olla käymättä välillä sitä kattomassa, miten maali kuivuu Vaan mää oonkin maalta kotosin, siellä tehtiin kaikki ite mutta ei hosumalla.
Kaupungissa kasvaneelle ois ihan hyvä päästä hiukan irti tosta "heti mulle kaikki nyt" tyylistä ennen kun ne ostaa tälläsen elämäntavan. Niitä avioeroja tulee uusia taloja rakentavillekkin joilla se rakentaminen ei kestä kun vuoden kaks, näitä on ihan turha alkaa tommosella aikataululla rakentaa uudestaan kivijalasta harjalle jos meinaa samalla asua remontin keskellä.

Mä oonkin tällänen outolintu joka nauttii enempi vaikka rempasta kun töllön kattelusta jossa menee paikat jumiin. Välillä vaan pitää ladata akkuja ja saada se ispiraatio, siihen voi mennä puoli vuotta mutta tulee se sieltä yhtä varmasti kun joulu
Mulla varmaan ryöstäytyisi remontti kanssa käsistä joka huoneeseen jos ei ois vaimo joka toppuuttelis että tee nyt toi yks kohta enste valmiiks

[Alli]

Otsikon mukaiset tunteet käyvät varmasti aika monen rintsikkalaisen mielessä JOSKUS. Mutta heti kun alkaa miettiä vaihtoehtoja, niin ei kyllä innosta pätkäääääkääään!

Itse ostimme lasten jo aikuistuttua meille harrastuskodin (josta tulee varmaan vielä oikein hyvä mummola jos aihetta ilmenee). Remppaaminen käykin varsin täyspainoisesta yhteisestä harrastuksesta, ja välillä ihan työstä. Välistä tähän suorastaan työlääntyy työtöiden ohella askarrellessa. Puu-uuneilla lämmitämme pääosin, joten siihenkin kuluu aikaa. Ja onhan omakotitalon täyshoito jo sinällään varsinaista iltapuhdetta.

Remppatauot ovat välillä olleet kokonaisen vuoden mittaisia, vaikka aina olisi jotain tarvis tehdä. Aina ei vain huvita. Taukoja kannattaa pitää hyvin selkeästi ja päättäväisesti - varsinkin kun on lapsia perheessä. Pällihän tässä muuten leviäisi.

Alli

[pvalila]

Musti, sun pelastuksesi on tuo "Paikkunta: Helsinki".

Olettettavasti saitte paikan tontin hinnalla, jos talo myytiin purkukuntoisena. Jos paikasta otettiin yli tontin hinnan, niin myyjää ei pelasta se, että kauppakirjassa sanouduttiin irti vastuusta: muutenhan koko laki mitätöitäisiin myymällä kaikki talot "purkukuntoisina".

Helsingissä talollanne on kunnostuksen jälkeen varsin topakasti arvoa, joten mahdollisuus saada omansa pois on aivan realistinen vaikka rahaa palaisi kunnollakin.

Ongelma on usein se, että huonokuntoisen talon ostaja uskoo, että talo plus remontti maksaa vähemmän kuin hyväkuntoinen talo olisi maksanut. Näin se ei mene, ellei ostaja satu olemaan rakennusalalla: huonon talon ostaja maksaa loppupelissä enemmän ja ottaa ison riskin siitä, että vastaan tulee jotain aivan fataalia.

Jos talo on jossain vaiheessa kärsinyt homeongelmista, on siitä erittäin vaikea saada täyttä hintaa enää milloinkaan: hometalon leima pysyy. Osittain tämä pysyminen on muuten perusteltua, eli toivon mukaan teillä korjaukset ovat menneet tässä suhteessa putkeen.

Homeetonta taloa ei tosin ole olemassakaan, aivan kuten ei ole olemassa tervettä ihmistä: vikaa löytyy aina, kun tutkitaan tarpeeksi.

Maahan kaatunutta maitoa on turha surra, joten katse vain eteenpäin.

Rahan avulla teidän umpisolmunne aukeaisi leikiten, miehiä olisi ovellanne jonoksi asti ja paikat kunnossa hetkessä. Ehkä ratkaisu ongelmaanne löytyy, kun unohdatte sen talon ja alatte miettiä rahaa? Aika ottaa vastaan se inhottava mutta hyväpalkkainen homma? Aika luopua jostain?

[TimoAB]

Musti,

tunnistan täysin (tai ainaki vaimoni tunnistaa) kaiken mistä puhutte. Äläkä syytä itseäsi mistään, tuollaista sattuu. Sattui meillekin, aika lailla sama setti. Onneksi ollaan hengissä ja terveitä (ei ollut enää sanottu sekään). Ehkä joskus vähän avaudun täällä miten iso perspektiiviharha ollut. Onneksi ei mennyt parisuhde.

Kannatan täysin niitä, jotka ehdottivat remonttikamojen kellariin kantamista. Tehkää niin. Pankaa matto kellarin luukun päälle. Tehkää remonttiselibaatti ainakin kesäksi asti. Sitten katsotte uudestaan.

Ei oo pakko jaksaa jos ei jaksa, ja sitten saa huutaa, se voi vähän helpottaa.

[MX1K]

Komppaan edellisiä. Mikäli töllissä on lattiat jossa kävellä, ovet joista kulkea ja vettä tulee hanasta niin kannatte remppatarvikkeet tosiaan pois silmistä, listoja ja ruuvipurkkeja myöden. Ihan kaikki. Asetutte taloksi niiden paklaamattomien seinien sisään, kirjahylly rohkeasti vain seinää vasten vaikka ois paljas, paklaamaton gyprocci siinä. Ovien maalaamiset saa unohtaa, kait niissä nyt jokin maalipinta on?
Syksy on synkkää aikaa jolloin ei saa tehdä mitään pidempikantoisia ratkaisuja, pitää vain kattella töllöä ja olla perheen kanssa.
Talvi on aikaa jolloin lasketaan pulkalla ja poltellaan niitä ah niin paljon aikaa vieviä klapeja. Siitä saa mukavasti täytettä elämään kun pojan kanssa hakee puut ja lämmittää talon. :)
Kevät on aika jolloin ihminen miettii tarvetta muutokselle. Keväällä voi alottaa sitten remontit varovasti. Mikäs sen parempi tunne kuin maalailla jalkalistoja kuulaassa kevätauringossa ja kuunnella kun linnut visertää.

Tsemppiä sinne.

[ripley]

HillyMan on oikeassa, hermoilu ja hätäily ei auta missään asiassa. Ei myöskään remontoinnissa. Ja vanhassa talossa tulee näköjään koko ajan kaikenlaista vastaan. Toisaalta, kyllä niitä uusiakin taloja joutuu jossain vaiheessa remppaamaan jos meinaa että talo pitää arvonsa.
Meillekin on tässä tullut kaikenlaisia "yllätyksiä", joita ei vain aikanaan osannut tai tajunnut huomata. Esimerkiksi nyt juuri on alkamassa yläkerran sähköremontti, jonka tarve paljastui vähän niinkuin sattumalta. Pojan tietokone alkoi polttamaan sulakkeita. No sähkäri paikalle ja hän asiaa aikaa tutkittuaan totesi, että turvallisinta olisi uusia koko yläkerran sähköt lähes kokonaan. Siellä on nimittäin erilaisia asennuksia monta eri vuosikertaa, joista osa alkuperäisiä. Johdotuksia on kaikenlaisia erilaisia sortteja, jakorasiat ja niiden asennukset osittain vaarallisia. Asennushommissa lienee ollut monen sortin "sähkömiehiä". Ihme, ettei ole tähän mennessä paljastunut vaikka ollaan jo monta vuotta asuttu tässä. Hyvä tietysti, ettei torppa ole kärähtänyt.

[HillyMan]

Tavallaan tää menee ohi aiheen mutta ei oikeastaan. Mua samalla huvittaa ja säälittää ihmiset joilla menee hermot esimerkiksi liikenteessä, mitä se hyödyttää poukkoilla ja noitua, heiluttaa nyrkkiä ja vilkuttaa valoja. Onko se niin äärimmäisen tärkeää olla 5min aikasemmin perillä henkensä uhalla ja stressitasot pilvissä. Polttoainettakin menny tuplaten ja jarrupalat kulunu monta milliä. Vähän sama homma näiden talojen kanssa ja joka paikassa, kaupan kassalla ja terveyskeskuksessa sikapiikkiä jonottaessa, mua käy sääliksi ihan oikeasti ja samalla ei voi ola hymyilemättä. Tuolla aamu ja ilta liikenteessä tuo kaikki tulee parhaiten esille, joka aamu saa hymähtää itekseen "hitto mikä typerys", ihmeellisiä äkkiliikkeitä joihin kukaan ei pysty varautumaan ja sitten ihmetellään kun kolisee. Jos kaikki liikkeet tehtäis rauhallisesti niin sitä kerkeis väistämään se toinen osapuoli jos toinen meinaa päälle tulla kun ei huomaa tai näe jonkun tolpan takaa. Jos koko elämäntavan opettelee (kuten minä) niin ettäpyrkii olemaan hermostumatta oikeastaan mistään ja jos meinaa sappi kiehuta niin ajattelee sen ensikuohun jälkeen aina että "noh, antaa muiden saada se sydäri ja aivoinfarkti ja mää vaan viheltelen". Täältä ei saa mitään mukaan kun lähtee, edes omia vaatteita. Pakkoko sitä on töihinki lähtee niin myöhään että pitää juosta pysäkille että kerkee bussiin tai ajaa kun hullu moottoritiellä, ja jos myöhästyy niin myöhästyy ja sillä selvä. Jos siitä saa potkut niin oli väärässä työpaikassa muutenki. Näitä talojakaan ei saa mukaan kun lähtö tulee, kyllä ne jää tänne ja seuraava tekee oman näkösensä. Yksi asia mitä mullekkin on sanottu kun oon julkkarirempasta puhunu, "sille ei kannata tehä mitään niin kauaa kun on jotain tärkeempää sisällä (viitaten kellarin keskeneräisyyteen ja ullakon lisäeristykseen)" Eli asiat tärkeysjärjestykseen ja jos joku tila on käyttökelpoinen niin sen kerkee rempata myöhemmin tai olla remppaamatta kokonaan. Pinnat on helppo tehä koska vaan, kunhan perustukset on kunnossa

[Anu]

Minäpä tuossa illalla intouduin tuumailemaan, että mikä se aiheutti sen ahdistiksen minun päässäni (käsittääkseni myös miehen ajatuksissa) jossain välissä: omat päähän pinttyneet ajatukset siitä, miltä talon pitäisi näyttää. Ja mikä sen laukaisi: armollisuus itseä ja miestä kohtaan. Sen hyväksyminen, että me emme tästä talosta kaikkea tienneet kun ostimme. Emme olisi edes voineet tietää. Ei kukaan muukaan tiennyt. Nyt tiedämme ja niillä eväillä eletään. Armoa sen suhteen, että meillä on vain 24 h vuorokaudessa ja töitäkin on tehtävä. Joskus on myös hyvä nukkua. Lapsille saa lukea kirjoja ja jättää vasaran naulaan.

Eilen laitoimme vintin rappua kuntoon. Siitäkään ei pienellä pintarempalla ole selvitty. Aikaa on mennyt yli vuosi. Ei ollut eristeitä yms. vaikka päälle näytti, että homma on hienosti hoidettu... Keksittiin kesken purkuhommien, että halutaan säästää epämääräisen villasysteemin alta löytyneet vanhat panelit. Kukapa siis sitä remppahommaa keksii... me itse. Nyt rappu alkaa saada uuden kuosin ja siitä tulee kaunis. Ainakin siihen asti, kunnes joku tahmatassuista lähmii seinät tai piirtää portaat. Hetken kestää se tunne, että voi ihanaa, me tehtiin tuo ja se näyttää hyvältä. Sitten aika tekee tehtävänsä ja käytön jälki alkaa näkyä. Meitä kulkee rapussa päivittäin vähinään viisi ihmistä. Kuinkahan monta ylös-alas menemistä siitä tulee eri tyyleillä? Kyllä se jäljen jättää. Mutta se kuuluu asiaan ja annamme itsellemme armon sen suhteen, että koti ei voi olla naarmuton, kuhmoton ja kaakaoton. Tämä talo on koti ja kodissa tömisee, kitisee, natisee, vinkuu... koska siellä asuu ihmisiä. Onnellisia ihmisiä.

En enää selittele jokaiselle kylään tulijalle, että kesken on tuo ja tuohon tulee se ja tonne laitetaan toi... jos joku kysyy katossa roikkuvaa johdon pätkää, vastaan, että lamppu siihen tulee -joskus. Kuka niitä paineita luo? Me, koska kuvittelemme, että talon pitäisi olla jotain muuta kuin se on.

Tsemppiä, tsemppiä!

[Pekka Huhta]

Tää mun lista on jo varmaan vanhoille tuttu, mutta laitettakoon nyt linkki tähänkin ketjuun kun se niin hyvin liippaa:

http://www.sihistin.fi/fi/blogi/remontinkymppi.html

Mulla on talossa paikkoja ylösalaisin. Paljon. Kylppäri tuli valmiiksi pari vuotta sitten ja se eteistila johon se tuli on vieläkin pommin jäljiltä. Osa lattialaudoista on kertaalleen irroitettuja ja paikalleen vaan takas ladottuja, lattiapahvit revitty osasta lattiaa ja seinät on just sen näköiset että sieltä on purettu vanha kylppäri pois. Oon vaan levittänyt lattialle pirusti mattoja niin ettei varpaat jää laudanrakoon ja sitten vaan siinä eletään. Tän tilan uudet lattialaudat on olleet olkkarin sohvan takana toissa kesästä asti ja seinähaltexit heinäkuusta asti. Kun ne siellä siististi on, niin olkoon.

Kesällä tuli tehtyä niin paljon että tuli vähintään riittävästi raadettua. Nyt oon viime kuukaudet paikkailut jotain pieniä ja rakennellut sieluni virkistykseksi höyliä verstaalla. Rupeen tekemään sitä yläaulaa sitten kun siltä tuntuu. Makkariin olis kiva päästä kun ei oo juuri vaatekaappeja ja seinät on alkuperäiskunnossa (mitä nyt oon vaan repinyt muutamasta paikasta lisää), mutta se alotetaan sitten joskus vasta.

Minusta tärkeintä on, että keskeneräinen remontti ei ole helvetillinen rytöläjä, vaan että hommat on rajattu ja että esillä on vaan tarpeellinen. Voi tuntua typerältä kantaa remonttitarvikkeita jonnekin muualle vaikka niitä tarvitaan jo parin viikon päästä, mutta oikeesti siihen menee monin verroin enempi aikaa kun niitä samoja kamoja siirrellään ympäri työmaata pois tieltä viiteen kertaan sen rempan kestäessä. Ja aika kamalassakin paikassa pystyy elämään, kun vaan siistii kaiken pois. Kun rupeaa korjailemaan paikkoja niin ottaa sitten vaikka varastosta vaan listanpätkän päivässä ja sahaa sen paikalleen sen sijaan että jiirisirkkeit, listanpätkät, naulat ja sahajauhot on viikosta toiseen eteisen lattialla.

Tärkeintä on, ettei yritä tehdä kaikkea kerralla. Kerätkää kaikki keskeneräiset pois ja tehkää sitten vain pieniä asioita kerrallaan. Yhtäkkiä niistä pienistä tuleekin sitten isoja kokonaisuuksia. Norsun voi syödä vaan pala kerrallaan, ei kokonaisena

Pekka

P.S, vaikka sitä kuinka yrittää jakaa "viisaita sanoja", niin omiakin hermoja raastaa aina vähän väliä se että kaikki on sekaisin ja epämääräistä. Noita tommoisia selviytymiskonsteja pitää vain opetella. Mulle se on asioiden pitäminen järjestyksessä vaikka talo ois muuten kaaos, jollekin muulle se voi olla jotain muuta.

[kami82]

Niin tuttua! Ostettiin talo, tehdään pintaremppa, muutetaan parin kuukauden sisään, pari kuukautta majaillaan mun vanhempien luona, minä, mies, poika ,koira ja kolme kissaa... Totuus, muutettiin yli vuoden päästä kun pojan oli pakko päästä uuteen kouluun ja asuttiin tää aika mun vanhempien luona! Aloin olla jo riidoissa oman äitini kanssa! Mulla oli burnout aika lähellä pari kertaa ja ei helpottanut yhtään kun väki pyysi päästä kyläilemään meidän kauniiseen omakotitaloon, jonka piha oli ruovittu pilalle salaojia tehdessä, romukasoja siellä täällä, puolet ulkoverhouksesta purettu ja sisällä purut pöllys ja ei ollut kuin alumiinitikkaat millä kiivetä yläkertaan ja ei kaiteita yläkerrassa yms.

Mut hei eilen valmistu kaiteet kun ollaan jo puolitoista vuotta asuttukin, portaat valmistu viime jouluks, puolet paneleista puuttuu lapsen huoneen katosta ja jo rempatut seinät on elänyt ja halkeillut, khh:lattia tipahtanut, listoista puhumattakaan! Piha ja ulkoverhous näyttää edelleen aika samalta kuin puoltoista vuotta sitten ellei vähän pahemmalta! 50 m2 laajennusosaon betonilla ja villoilla.

Mutta mutta koti tää on! Illalla saunan jälkeen takkatulen loimussa istuessa ei ees muista mitä kaikkea vois tehdä ja silmä on jo tottunut puutteisiin! Yks päivä huomasin, että en oo pessyt vieläkään saunan lasitiilistä sauma-aineita pois ja tiedä sitten lähteekökään ees no nekin on ollut siinä jo yli vuoden ja saa olla kai jatkossakin! Tsemppiä ja Voimia kaikille ahkerille!

[Musti]

Tänään on jo parempi päivä, kun oon lukenu näitä teidän vastauksia. Kauhea sanoa, että on aika lohdullista lukea, että muillakin on samanlaista. Vertaistueksiko sitä sanotaan? Ja jos muutkin selviytyy, niin selviydyn minäkin, perr..le!
Sain ehkä vähän perspektiiviä tähän omaan loputtomaan suohon. Otan nyt sellasen asenteen, että nautin tuosta meidän tönöstä kaikista niistä tekemättömistä epäkohdista huolimatta, nautin meistä ja meidän ihanasta pojasta (siitä olen onneks nauttinutkin kaikesta huolimatta). Remonttihommat, tai edes niiden ajatteleminen on meillä kielletty, kunnes ahdistus on kokonaan lähtenyt.
Eilen sain rytmihäiriöitä siitäkin kun ajattelin, ettei me voida tota tönöä koskaan myydäkkään, kun siinä on ollu niitä home/kosteusjuttuja (joku tästä oli kirjottanutkin). Ja sain tietty kaikki kauhukuvat loihduttua siitä, että ollaan myyjinä 10 vuotta vastuussa tosta... mikskä sitä sanois... p*&sta talosta. Eihän me itekkään vielä tiedetä, mitä siellä kaikkee onkaan. Ja tietty meni usko siihenkin, että alapohjan korjaus on tehty oikein. Eipä ainakaan vielä ole ongelmia ilmennyt. Ja saahan sen taas selville mittauksilla, jos alkaa liikaa tämä(kin) ajatus valtaamaan mieltä.
Kiitoksia lohtuttavista sanoista, ne tuli tosi hyvään aikaan!

[Elämä on]

Kyllähän sitä itsellänikin on käynyt mielessä monen monta kertaa että mihin psk:n sitä sormensa lykkäsi. Meillä sentään remontit on tehty osa kerrallaan ja valmiiksi asti suhteellisen ripeästi, mutta kun kokoajan tulee jotain uutta eteen. Nyt tuli mitta täyteen tunkkaisen hajun kanssa ja revin lattioita (niitä viimeisiä alkuperäisiä) auki ja yllätys vaan, kellarin tuoksuista puruahan sieltä löytyi. Nyt täytyy ennen joulua vetää reilu 20 neliötä lattiaa auki, uusia rakenteet ja eristeet kun ei pää kestä tätä hajua enää kun tietää sen syyn (ehkä). Pikarempan jälkeen pitää ottaa hajunpoisto koko taloon, eihän tuo korjaus kuitenkaan hajua poista, vain sen lähteen. No jos vähenis poskiontelontulehdukset ja muut räkikset niin tyytyväinen olisin. Näitä ylläreitä tulee talossa kuin talossa, niin uusissa kuin vanhoissakin. Niihin pitäisi vaan suhtautua oikein, itsellä ainakin leikkaa liian äkkiä kiinni, menee muutama päivä että saa suunnitella ja rauhoittua niin taas menee paremmin. Olen itsekkin huomannut että kun jutustelee vaimon kanssa ja kaverien kanssa tälläisistä asioista niin huomaa että kaikilla on murheita ja huolia ja kummasti se vaan auttaa kun saa itseään hiukan purkaa jollekkin.

[tee-se-itse]

Onhan se välillä hermoja raastavaa kun tekee aamuvuoroa ja illat remppaa sit pari tuntia lepoa ja sama jatkuu, noh mutta valinta on tehty eikä ole kaduttanu vaikka vesi valuu räystäältä väärältä puolelta alas, kai sekin pitäis korjata. Jospa sitä ennen eläkeikää ois valmista ja siihenhän on "enää" 38 vuotta jos meinaavat eläkeikää nostaa no mutta tsemppiä kaikille remppaajille, kyllä se päivä paistaa joskus perunamaallekkin

[tuuma]

Hienoja tarinoita monien todellisuudesta ja elämän ohjeita meille monille remontin uuvuttamille Eipä mulla muuta.

Tai no, tuossa ajan henkeen sopiva lauluelma: http://www.youtube.com/watch?v=bPl8gSqDTlw

[TimoAB]

Huikeinta näissä uupumistarinoissa kuten omassani on se täydellinen autuaaseen tietämättömyyteen sekoittunut itsepetos. Ensihän on tietysti niin, että kenelläkään ei voi olla oikeaa käsitystä remontin laajuudesta, miten olisi? Ammattilaisillakin kusee remonttiaikataulut, ja harva meistä raksa-ammattilainen on. Ja sitten tulee se jaksamisen pakko, että muka jaksaa herätä viideltä, mennä kuudeksi toisaalle työmaalle ja ehtiä kahdeksaksi työjunaan, kuten minä. Se kertoo ehkä miten putkinäköiseksi olin itseni jossakin vaiheessa raatanut. Tuosta kun laskee viikon työtunnit, saa aikaiseksi ehkä vajaan työpäivän, ei montaa tuntia, ja kääntöpuolena on voimien nopea hukkaaminen, mutta sitähän ei (mies) itselleen tunnusta. Aika lailla pohjalla piti käväistä, kun vauvojakin syntyi tässä välissä, ennen kuin oppi tuon HillyManin asenteen, että ei sillä oikeesti ole niiin väliä. Sisustuslehdet on asia erikseen. Ne kuvat valehtelee samalla lailla kuin oma koti silloin, kun vieraita varten on siivottu. Arki rakentuu muusta kuin talosta, sen pitää olla vain elämän puite. Puutarhaan lehtiä haravoimaan, mars. Siis jos huvittaa.