Asiaa kaivosta

Kaipaatko vinkkiä ikkunoiden kunnostukseen? Mitä tehdä pinkopahveille?

Asiaa kaivosta

ViestiKirjoittaja helver päivämäärä Su Kesä 30, 2019 14:48

Meillä on taloon putkiremppa edessä ja pohdiskelemme haluammeko vedet kunnalta vai kaivostamme. Pihalla on neljän renkaan kaivo, eli aika matala. Kuitenkin myyntipuheiden mukaan samainen kaivo on aikanaan karjallekin riittänyt, eli tulo olisi vallan kova. Eilen sitten mielenkiinnosta pumppasin kaivon tyhjäksi, että näen mitä vauhtia kaivo täyttyy. No, ensimmäisen ja toisen renkaan välisestä saumasta tuli suorastaan purona vettä. Ensimmäinen rengas peittyi kokonaan varmaan vartissa, eli tulo on kyllä nopeaa. Nyt hiukan mietityttää, mitäs tuolle kaivolle tekisi, kun kuitenkin vettä tulee tuolta saumasta, eikä oikeaoppisesti pohjasta.

Kaivon vesi on todella kirkasta. Mitään testejä emme ole tehneet, mutta ruuanlaitossa olemme käyttäneet. Kirkasvetinen kaivo hyvällä tulolla, siksi hiukan mietityttää onko kannattavaa lähteä kaivamaan auki ja pistämään renkaita paremmin paikalleen ja tiivistämään välejä, ettei vaan "riko" hyvää systeemiä. :-D Tosin olen kuullut sanottavan että kaivo tasaa itsensä aina, se sama vesi tulee aina kaivoon, jos seinät ovat tiiviit niin se sama vesi vaan tulee pohjasta.

Mitä te tekisitte? Jos päädyn ottamaan vedet tuosta kaivosta, niin miten tuollainen nelirenkainen kaivo, jossa kaikki renkaat taitaa olla hiukan huonosti päällekkäin, kannattaa korjata? Kaivuri on käytettävissä, pitäis vaan tietää mitä nyt kannattaa tehdä!
helver
Uusi jäsen
 
Viestit: 2
Liittynyt: To Tammi 24, 2019 19:55
Paikkakunta: Salo

Re: Asiaa kaivosta

ViestiKirjoittaja Lerssinen päivämäärä Su Kesä 30, 2019 18:05

Olisihan se suotavaa pukkia ne renkaat paikoilleen, saumaus on sitten vähän överiä jo mutta pinnanmuotoilu kaivosta poiskaatavaksi on hyvä tehdä samalla.

Ei mullakaan ole kaikki renkaat enää kohdallaan mutta sama se, kaivo on täyspäiväisessä käytössä ja kunnanvesi varmaan lähimmillään 5 kilometrin päässä ja hengissä ollaan :mrgreen:
Keväällä vaihdoin pohjaventtiilin ja näytti tuolta eli liki "sijansa" hypännyt ylimmät kaks ohi
Kuva


On se siellä kuuluisalla "to-do" listalla kaivaa nuo kaks rengasta esille ja pukata takaisinkin..
Käyttäjän avatar
Lerssinen
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 345
Liittynyt: To Touko 31, 2012 22:21
Paikkakunta: Oulainen

Re: Asiaa kaivosta

ViestiKirjoittaja Rosvolinna päivämäärä Ma Heinä 01, 2019 11:50

Tuo pintavesien poisohjaaminen parantaa veden laatua huomattavasti. Ainakin meillä. Ei ne renkaat meilläkään ole paikoillaan. Muutaman vuoden välein pumppaan kaivon tyhjäksi ja siivoan pohjasta liejua. Pohjalle nakkaan säkillisen kaivokalkkia.

Olen myös pitänyt kaivokalkkia rei'itetyysä ämpärissä kaivossa. Tuon kalkin vaihdan pari kolme kertaa vuodessa. Vesi on pysynyt raudattomana ja astinpesukone valkoisena sisältä. Ennen kailkkikäsittelyä rauta kerääntyi vesikalusteisiin ja koneiden suodattimiin.
Koti maalla ja mökki kaupungissa
Käyttäjän avatar
Rosvolinna
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 295
Liittynyt: Pe Loka 05, 2007 23:53
Paikkakunta: Vihti & Parainen


Palaa alueelle Remontointi yleisesti

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa