Kunnostus

Kokemukset kuntien ja kaupunkien rajoituksista ja määräyksistä. Toisissa kaupungeissa ei rajoituksia ole lainkaan ja joissakin hyvinkin tiukat määräykset vanhan rakennuskannan säilyttämiseksi. Kerro kokemuksesi.
Vastaa Viestiin
RTK
Uusi jäsen
Viestit: 6
Liittynyt: La Touko 17, 2025 0:21
Paikkakunta: Espoo

Kunnostus

Viesti Kirjoittaja RTK »

Olen aloittamassa remonttiprojektia vanhaan rintamamiestaloon, joka on rakennettu 1950-luvulla. Talo on pysynyt melko alkuperäisessä kunnossa, joten monelle osa-alueelle on luvassa päivitystä. Tarkoitus on tehdä kunnostukset rauhassa ja ajatuksella niin, että talo palvelisi pitkälle tulevaisuuteen. Katsotaan sitten myöhemmin, jääkö talo omaan käyttöön vai meneekö myyntiin.

Tällä hetkellä suunnittelu- ja selvittelyvaihe on käynnissä. Listalla on ainakin katon uusiminen, vanhojen ikkunoiden vaihtaminen tai kunnostus, yläpohjan lisäeristys, mahdollisesti lämmitysjärjestelmän uusiminen sekä kellarin hyödyntäminen nykyistä paremmin. Tässä vaiheessa ei vielä ole lyöty lukkoon, mitä kaikkea toteutetaan kerralla, ja mitä vaiheittain.

Samalla on tullut eteen erilaisia määräyksiä ja ehtoja, joita voi liittyä remonttiin. Esimerkiksi isommissa muutoksissa kuten ulkonäköön vaikuttavissa asioissa tai teknisissä järjestelmissä saattaa olla tarvetta luville tai ainakin ilmoituksille.

Joihinkin asioihin liittyy teknisiä ja hallinnollisia asioita kuten rakennuslupa tai toimenpidelupa, riippuen tilanteesta. Lisäksi energiatehokkuuteen liittyvät vaatimukset voivat tulla vastaan, varsinkin jos talo joskus laitetaan myyntiin.

Kaiken kaikkiaan olen huomannut, että tällainen remonttiprojekti vaatii hyvää suunnittelua, kärsivällisyyttä ja usein myös asiantuntijan apua. Tekemistä riittää ennen kuin vasaraa ehtii kunnolla heilauttaa mutta toisaalta hyvä suunnittelu on paras tapa välttää yllätyksiä myöhemmin. :-D
Avatar
lmfmis
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3548
Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
Paikkakunta: Espoo
Kotisivu: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=9&t=8430

Re: Kunnostus

Viesti Kirjoittaja lmfmis »

Ensimmäinen harkinta ikkunoissa.

Voisiko alkuperäiset kunnostaa. Senverran tärkeä osa rintsikan arkkitehtuuria ja tunnelmaa jota ei uusilla ikkunoilla saa.

Kannattaa myös jättää kaikki myyntipuheet energiatehokkuudesta ihan alkuun. Ne on turhia. Tästä on insinöörityö netissä, jossa asiaa roudittu.
Kurppa
Jäsen
Jäsen
Viestit: 51
Liittynyt: Pe Elo 09, 2019 11:22
Paikkakunta: Tampere

Re: Kunnostus

Viesti Kirjoittaja Kurppa »

Samaa mieltä ikkunoista. Ne kun vaihtaa moderneihin alumiini-ikkunoihin niin talon ulkonäkö muuttuu olennaisesti, eikä ikinä parempaan suuntaan. Toki jos ulkopokat ovat täysin lahot niin uusiminen voi tulla kyseeseen, mutta silloinkin harkitsisin uusien samantyylisten pokien teetättämistä vanhoihin karmeihin. Jos vanhat kaipaavat vain uutta maalia niin kunnostus itse tehden ei ole mahdottoman iso homma. Uusiin ikkunoihin menevät tonnit kannattaa mieluummin käyttää johonkin muuhun energiatehokkuutta parantaviin asioihin.

Energiatehokkuuteen liittyvät asiat tuskin tulevat esteeksi taloa myytäessä, ei vanhoja taloja koske samat vaatimukset kuin uusia. Itse teen isoa remonttia joka vaatii rakentamisluvan ja rakennusvalvonta kyllä vaati energiaselvityksen. Teetätin sellaisen siihen erikoistuneella firmalla muutaman satasen hintaan, joskin olin alan suunnittelijana tehnyt valmiiksi piirustukset joihin oli laskettu rakenteiden u-arvot.
RTK
Uusi jäsen
Viestit: 6
Liittynyt: La Touko 17, 2025 0:21
Paikkakunta: Espoo

Re: Kunnostus

Viesti Kirjoittaja RTK »

Olen kysellyt tutuilta tässä remonttien hintoja, niin ehkä tässä tuli vähän hätiköityä :-D Varmaan alussa lueteltuja asioita en kyllä kaikkia tule tekemään.
RTK
Uusi jäsen
Viestit: 6
Liittynyt: La Touko 17, 2025 0:21
Paikkakunta: Espoo

Re: Kunnostus

Viesti Kirjoittaja RTK »

Kurppa kirjoitti: Ti Touko 27, 2025 10:10 Samaa mieltä ikkunoista. Ne kun vaihtaa moderneihin alumiini-ikkunoihin niin talon ulkonäkö muuttuu olennaisesti, eikä ikinä parempaan suuntaan. Toki jos ulkopokat ovat täysin lahot niin uusiminen voi tulla kyseeseen, mutta silloinkin harkitsisin uusien samantyylisten pokien teetättämistä vanhoihin karmeihin. Jos vanhat kaipaavat vain uutta maalia niin kunnostus itse tehden ei ole mahdottoman iso homma. Uusiin ikkunoihin menevät tonnit kannattaa mieluummin käyttää johonkin muuhun energiatehokkuutta parantaviin asioihin.

Energiatehokkuuteen liittyvät asiat tuskin tulevat esteeksi taloa myytäessä, ei vanhoja taloja koske samat vaatimukset kuin uusia. Itse teen isoa remonttia joka vaatii rakentamisluvan ja rakennusvalvonta kyllä vaati energiaselvityksen. Teetätin sellaisen siihen erikoistuneella firmalla muutaman satasen hintaan, joskin olin alan suunnittelijana tehnyt valmiiksi piirustukset joihin oli laskettu rakenteiden u-arvot.
Ikkunoiden kunnostus/vaihto menee varmaankin sillä kumpi on halvempi. Ihan okei tämä ikkunoiden uusiminen ulkonäöltään. Jep, ja ei taida olla pientalon energiatodistukselle energiatehokkuusvaatimuksia myynnissä.

Lopulta moni juttu näissä menee niin, että kunhan ei tee räikeitä virheitä ja dokumentointi on kunnossa, niin harvoin mikään asia kaatuu siihen. Yleensä hyvä lopputulos tulee siitä, että käyttää maalaisjärkeä ja seuraa, mitä muut ovat tehneet ennen. Vanhan talon kanssa kaikki ei ole mustavalkoista eikä tarvitsekaan olla.
RTK
Uusi jäsen
Viestit: 6
Liittynyt: La Touko 17, 2025 0:21
Paikkakunta: Espoo

Re: Kunnostus

Viesti Kirjoittaja RTK »

lmfmis kirjoitti: Ti Touko 27, 2025 9:39 Ensimmäinen harkinta ikkunoissa.

Voisiko alkuperäiset kunnostaa. Senverran tärkeä osa rintsikan arkkitehtuuria ja tunnelmaa jota ei uusilla ikkunoilla saa.

Kannattaa myös jättää kaikki myyntipuheet energiatehokkuudesta ihan alkuun. Ne on turhia. Tästä on insinöörityö netissä, jossa asiaa roudittu.
Ikkunoiden osalta vai muutenkin?
Avatar
lmfmis
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3548
Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
Paikkakunta: Espoo
Kotisivu: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=9&t=8430

Re: Kunnostus

Viesti Kirjoittaja lmfmis »

Ikkunat
Vastaa Viestiin