Lateksin poisto ulkoseinästä

Maalaus ja varsinkin maalit jakavat mielipiteitä ja ansaitsevat oman osion

Lateksin poisto ulkoseinästä

ViestiKirjoittaja jarmo.vanhanen päivämäärä Pe Huhti 07, 2023 19:58

Moi,
Taloon on maalattu n. 10v sitten entisten öljymaalien päälle lateksia, joka kukki jo ensimmäisenä vuonna auringonpuoleiselta seinältä. Ne laudat lahosivat, linnut tekivät seinään pesiä ja edellisvuonna laudat vaihdettiin. Varjon puolella laudat vaikuttavat kuitenkin vielä ihan asiallisilta. Luin palstalta, että entiset laudat ovat parempia kuin nykyään saatavat. Siksikin tuli mieleen, että saisikohan lateksin pois seinästä? Olen palstalta lukenut maalin poistoa maalijyrsimellä, joka ilmeisesti on ihan toimiva menetelmä - jotkut kyllä moittivat sitäkin? Toinen tapa on näköjään ollut maalin kuumentaminen ja sitten raappaus. Jälkimmäisestä tuli vaan mieleen, että kuinkakohan syvälle maali imeytyy puuhun? Eli lähteekö lateksi seinästä kuumentamalla ja raappaamalla vai jääkö imeytynyttä maalia tekemään kiusaa? Kuumentamistakin kyllä jotkut ovat moittineet toimimattomaksi ja hitaaksi menetelmäksi... mutta vaikuttaa muutoin siistiltä tavalta jyrsimen puruntuottoon verrattuna. Jos mahdollisesti imeytynytkin maali kuplii pintaan.
jarmo.vanhanen
Uusi jäsen
 
Viestit: 1
Liittynyt: Ma Huhti 03, 2023 22:03
Paikkakunta: Iitti

Re: Lateksin poisto ulkoseinästä

ViestiKirjoittaja juha1 päivämäärä La Huhti 08, 2023 7:17

entä jos vaan rappaa pois mitä saa. toki mitä enemmän sen parempi. öljymaalihan imeytyy syvemmälle kuin lateksi, mikä jää pintaan. ja jos lateksin alla on öljyä, niin luulisi sen siellä olevan jo imeytyneenä. virtasella ainakin sanottiin joskus, että heidän öljymaalin voisi vetää lateksin päälle huoletta. kunhan se on kunnolla kiinni se lateksi seinässä. voihan sillä testiä tehdä aluksi. muistaakseni vesimaalin voi vetää öljyn päälle, mutta öljyä ei vesiliukoisen päälle eli lateksin. mutta niin ne tehtaalla väitti.
sen siitä saa kun ei ole rakennusmies, joutuu pähkäilemään ja kyselemään tyhmiäkin..
juha1
Jäsen
Jäsen
 
Viestit: 691
Liittynyt: La Marras 27, 2010 19:17
Paikkakunta: kemistä 11km etelään...


Palaa alueelle Maalaus ja maalit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa