Vedettiin uusia sähköjohtoja katon alta, niin sieltä paljastui hiekka jota on käytetty eristeenä. Kyseessä on hirsitalo, varmaan kohta 100 vuotta vanha. Hiekkaa oli noin 20-30cm. Ilmankos ei sateen äänet kuulu sisälle, vaikka peltikatto päällä.
Ensimmäinen ajatus oli, että imeä hiekka pois imuautolla ja ekovillaa puoli metriä tilalle. Sen jälkeen kävi ajatus, että antaako olla hiekan äänieristeenä ja sen päälle puhaltaa sitä ekovillaa. Tokihan siellä on kohtuuttoman paljon painoa turhana rasitteena. Hyvin siellä alla on silti uskaltanut nukkua, ei natise lahouttaan katto alapuolelle.
Ilmalämpöpumppu on tehnyt koko talven lämpöä mökkiin, en tiedä kuinka paljon hiekan vaihtaminen ekovillaan auttaisi sähkölaskun suhteen. Kulutus on ollut vaihtelevaa tänä talvena, toki pakkasta on ollut toisinaan melko reilusti ja pumppu on reistaileva ja vanha. Toki kun sen hiekan saa lämpimäksi, niin sitoohan se lämpöä sekin. Toki luovuttaa ehkä nopeammin kuin se ekovilla. Pattereilla ylläpitolämmitys on maksanut satasen kuussa suunnilleen edellisenä talvena. Siirto lisäksi muistaakseni, en itse maksa laskuja tuohon mökkiin. Mökin koko on sellaiset 50-60 neliötä yhteensä saunan kanssa. Tällä hetkellä ainoastaan sähkölämmitys mökissä, haaveena ehkä pönttöuuni tms kaveriksi, jos sellaisen vaan saa tehtyä ja lattia kantaa, sekin pitää tutkia jossain vaiheessa. Hella vissiin on ollut joskus käytössä, ei tarkkoja muistikuvia oikein kenelläkään saati tarkkaa tietoa.
Tuollaisia vaihtoehtoja tässä on tullut mietittyä. Mitäpä mieltä raati on miten tuossa etenisi.
