Ihan ensin täytyy sanoa että mahtava foorumi! Tästä on jo nyt ollut aivan valtavasti apua. Hienoa että "porukkalla" keskustelemalla pystyy tekemään hyviä ratkaisuja ja pyytää apua erinäisiin ongelmiin
Olen 27 vuotias maalari (en tosin enään päätöikseni tee maalaushommia) joka ei pelkää painaa hiki hatussa oman perheen hyväksi ja laittaa nurkkia kuntoon. Vaimoni myös on asunut maalla nuoruutensa, joten päätimme hankkia oman pikku tilan ja alkaa siitä rakentamaan omanlaistamme jossa on hyvä elellä.
Kesällä 09 muutimme ja aloitan sillä mitä olemme saaneet aikaiseksi ja ripottelen myös kuvia matkan varrelta. Kommentoikaa, antakaa ehdotuksia yms. mitä vain, arvostan kokeneempien juttuja ja ajattelin jos tätä ketjua joku lukisi että voisin täälläkin kysyä apua.
Olen koittanut ihan ensin löytää tärkeysjärjestyksen hommille täällä / sen minkä pystyn itse tekemään niin ettei tarvitse peukaloita pyöritellä / vuoden aikojen mukaan jaksotella mitä milloinkin on hyvä hoitaa. On asioita joihin en koske, vaan ammattimies saa hoitaa. Olen nähnyt mitä niille tuhattaitureille saattaa käydä, kun homma ei menekkään kuin elokuvissa
- ihan ensin aloitimme päärakennuksen, piharakennuksen, autotallin ja pihan siivoamisen. Paljon on vielä jäljellä, mutta niin mielettömästi saatu roinaa pois nurkista että huh, huh! Tästä on hyvä jatkaa aina silloin tällöin kun jokin remppa on saatu valmiiksi. Siis tilan siivoamista. Tuossa jätelavassa on vain pieni osa siitä mitä olemme saaneet putsattua.

