Lattian "pikauudistus"?

Kaipaatko vinkkiä ikkunoiden kunnostukseen? Mitä tehdä pinkopahveille?
Vastaa Viestiin
MJS
Jäsen
Jäsen
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Huhti 09, 2010 22:47
Paikkakunta: helsinki

Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja MJS »

Meillä on 1982 rakennetussa ympäri vuoden käytössä olevassa "rintamamiestalotyyppisessä" hirsimökissämme perustuksena maanvarainen betonilaatta. Eristeenä näyttäisi piirustusten mukaan olevan 10 cm styroksia. Lautalattia on talvisin todella kylmä. Eristettä ei liene riittävästi. Ja varmaan kylmuuden tunne aiheutuu osittain vedostakin. En kuitenkaan millään haluaisi alkaa (ajan- ja rahanpuutteen vuoksi) niin suureen remonttiin, että poistaisin nykyisen lautalattian, katsoisin eristeen tilanteen ja lisäisin sitä mikäli mahtuu ja sitten tuulensuojapaperi ja uusi lattialaudoitus päälle. Lattia on naulattu sen verran tukevasti, että tuskin sen irrottaminen ehjänä onnistuu. Eikä se kapeana (n. 10 cm leveää lautaa jos sitäkään) ole mitenkään komea tai muutenkaan erityisen säästämisen arvoinen. Haluaisinkin oikaista niin, että laittaisinkin suoraan nykyisen lattian päälle tuulensuojapaperin ilmatiiviisti seiniin saakka, sitten levyttäisin siihen päälle 12 mm puukuitulevyn (esim. Huokoleijona), jollaista seinien lisäeristeenä usein sisäpuolella käytetään ja sitten lopuksi siihen suoraan päälle edullinen parketti tai jopa laminaatti. Onko laminaatin laitto kosteusteknisesti riskialtista? Luulisi, ettei se voi aivan tiivis olla, kun kuitenkin ponttisaumoja on niin paljon. Parkettiakin saa aika edullisesti, mutta sen naarmuuntuminen mökkikäytössä (jossa kuljetaan kengät jalassa sisällä ehkä enemmän kuin kotona yleensä) huolettaa. Mökillä on siis peruslämmöt ympäri vuoden. Ja minä en oikein usko niitä laminaatin kylmyyspuheita jne. Itse en ainakaan kerrostaloasunnossa ole ikinä laminaattia mitenkään kylmänä pitänyt. Eli sellaisia karsastuksia ei minulla ole. Haluaisin vain saada lämpimämmän ja nykyistä parempikuntoisemman lattian mökille.

Miltä tuo ideani teistä vaikuttaa?
Zaffodi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2289
Liittynyt: Pe Maalis 26, 2010 14:44
Paikkakunta: Turku

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja Zaffodi »

Oletko tutkinut mistä sitä vetoa tulee? Miten tuon hirren ja betonilaatan väli on tehty? Ajattelin vaan saisiko sitä ensin tilkittyä jos olisi apua. Kyllähän tuolla ajattelemallasi tavalla sitä voi vähäsen saada petrattua mutta mitään ihmeitä siinä ei luulisi tapahtuvan.
Kyllä se laminaatti on vähäsen kylmä paljain jaloin kulkea, siitä huolimatta sitä olen latomassa 100m2 meitin kämppään.
tintu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 486
Liittynyt: Pe Maalis 12, 2010 12:30
Paikkakunta: -

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja tintu »

Voin vakuuttaa, että laminaatti betonilaatan päällä on kylmä. Ja meidän talon edelliset remontoijat, jotka sen laittoivat meidän mökkiin, asennuttivat sen nykyaikaisten eristysten päälle (miten paljon sitä sitten on sinne mahtunutkaan). Vaihtoivat kuulemma siksi, että lattialautojen pinnasta oli mitattu kosteutta. Sisäänkuivuva rakenne nyt siis ummessa. Ei voi suositella,

ja ainakin me jossain vaiheessa puramme noiden kahden alakerran kammarin lattiat. Tuvassa on lauta, pohjamaalista päätellen alkuperäinen, mutta se on kellarin päällä, että sillä tavalla ei voi verrata. Kylmähän sekin on talvella, mutta varmaan vielä enemmän vedon vuoksi kuin noi laminaatit. Pinnastansa lämpimämpi. Laminaatti on kuin jäällä kävelisi. :shock:
MJS
Jäsen
Jäsen
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Huhti 09, 2010 22:47
Paikkakunta: helsinki

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja MJS »

Eli ekat vastaajat ovat ainakin sen kannalla, ettei laminaattia. Ok, voi olla järkevä veto. Hyvää, kulutusluokan 32 kasimillistä laminaattia saa ale kymppiin neliö ja näyttäisi ihan asiallisen oloista parkettiakin olevan Bauhausissa alle kahdellakympillä neliö. Joten jos sitä nyt uusittavaa lattiapinta-alaa ei ole kuin n. 40 m2, niin ehkä on turha säästö se 400 euroa tässä.

Mutta mitenkäs se parketti mökillä? Tuli mieleen, että asentaisi parketin ja vetäisi siihen päälle useamman kerroksen kunnon lakkaa - mitä nyt yleensä ei tehdä lukkoponttiparketille. Saisi ainakin kulutusta paremmin kestävän lattian. Mutta siihen pari asiaa:
1. Tuleeko lattiasta (siis tulee) täysin ilmatiivis paksun lakkauksen jälkeen? Miten käy vanhan lautalattian, kun sen alla on kuitenkin styroksin päällä muovi, sen päällä vanha laudoitus ja sitten tulisi umpinainen lakattu parketti päälle? Vanha lattia olis kahden umpinaisen kerroksen välissä? Mutta toisaalta eipä sinne varmaan juuri kosteutta pääsisi kertymään mistään (vai?).
2. Juuri lakkauksen välttäminen oli yksi syy, miksi en haluaisi alkaa uuden lautalattian laittoon. On kolme pientä lasta, eikä aikaa (=lupalappua vaimolta) ole mennä yksin mökille raatamaan. Ja kun koko perheen kanssa sinne mennään, ei ole mitään mahdollisuutta saada siellä mitään järkevää aikaiseksi. Siksi laminaatti tai parketti eli valmis lattiapinta nopeasti kiinnostaisi.

Päädynkö siis Bauhausin 17.99 parkettiin? Onko se ekan kesän ja hiekkojen jälkeen aivan naarmuilla?
Avatar
csinos
Jäsen
Jäsen
Viestit: 226
Liittynyt: Ke Marras 10, 2010 22:38
Paikkakunta: Ii
Kotisivu: http://rajalanremontti.blogspot.com/
Viesti:

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja csinos »

Mistään muuten en mitään tiedä, mutta itse neljän lapsen äitinä tykkäsin muovimaton helppohoitoisuudesta ja vaikka meidän nyt käyttökelvottoman puolen lattiat oli talvisin kylmät niin ei ne tuntunu pahalta. Ovat siis 80-luvun muovimattoa. Helppo siivota, lasten tiputtamat tavarat ei suoraan helähdä hajalle, tuntuu lämpösemmälle kuin on.

Tuohon rakenteeseen, meillä on 60-luvulla tehty laajennusosa, jossa lattiarakenne sisältä ulospäin on muovimatto, lastulevy, höyrynsulkumuovi, lasivilla, betonilaatta ja hiekkatäyttö(entinen rossipohja siis). Auotuissa osissa ei ole merkkejä kosteuden noususta eikä tuo kahden muovin välissä ollut lastulevy ole kastunut/kosteudesta oireillut. Tapauskohtaisiahan nämä kuitenkin on.
MJS
Jäsen
Jäsen
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Huhti 09, 2010 22:47
Paikkakunta: helsinki

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja MJS »

No ei sentään muovimattoon mennä. Laminaattia kohtaan ei antipatioita minulla ole, mutta en kyllä kertakaikkiaan voi kuvitellakaan muovimattoa mökkimme lattiassa...Materiaalina kai aika sama, mutta fiiliksessä on sentään melko mittava ero. Minulle ei siis muovimattoa kiitos :)
Avatar
matrismik
Jäsen
Jäsen
Viestit: 492
Liittynyt: Su Huhti 18, 2010 20:40
Paikkakunta: Vantaa

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja matrismik »

Vedon poistaminen on varmaan se tärkein juttu, laittasin omat rahat vaikka ennemmin katon eristämiseen, mutta jos kylmän lattian haluaa laminaatti on varmasti materiaaleista ykkös vaihtoehto. Joka talvi sunnuntai tulee tehtyä tuota kylmyys testiä sukkasillaan vähän erillaisissa kodeissa. Anteeksi, mutta en näe järkeä laminaatin laittoon jos lattiat on jo muutenkin kylmät. Laminaatti ei ole todellakaan mun suosikki, omaan kotiin sitä ei tule. "pikauudistuksen" sillä saa aikaan, kuitenkin se on sitten ihan kertakäyttö tavaraa korjaaminen on mahdotonta, miettisin kaksi kertaa tekisinkö mitään vai ulkonäkö syistä laminaattilattian. Laminaatin suurin ongelma ei ole kulutus kestävyys vaan vedenarkuus saumakohdissa, jos kalliimat laminaattit kestäävätkin vettä hengittävä materiaali se ei ole.
MJS
Jäsen
Jäsen
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Huhti 09, 2010 22:47
Paikkakunta: helsinki

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja MJS »

No, olen jo itsekin sen laminaatin ajatuksistani hylännyt. Mutta kukaan ei oikein ole ottanut kantaa siihen parketin käyttöön? Toki olen itsekin sitä mieltä, että lautalattia olisi mökillä se paras vaihtoehto. Mutta jos nyt ei elämäntilanne salli isompia remontteja, niin onko se lukkoponttiparketti kuinka arkaa naarmuuntumiselle? Minulla kun ei ole lapsuusvuosien kodin jälkeen kokemusta parketista ja silloin se oli sitä kooltaan 15x15 cm ja paksuudeltaan varmaan reilun sentin umpipuista sauvaparkettia, johon vedettiin 10 kerrosta lakkaa päälle ja joka kesti suunnilleen ydinsodan. Eli jos nyt vaihtoehtona on mitään tekemättömyydelle vain se parketin laitto (+ ne tuulensuojaperit ja Huokoleijona), niin kannattaako siihen alkaa. Kestääkö perusparketti yhtään hiekkaa kengän allla?
Avatar
matrismik
Jäsen
Jäsen
Viestit: 492
Liittynyt: Su Huhti 18, 2010 20:40
Paikkakunta: Vantaa

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja matrismik »

MJS kirjoitti:No, olen jo itsekin sen laminaatin ajatuksistani hylännyt. Mutta kukaan ei oikein ole ottanut kantaa siihen parketin käyttöön? Toki olen itsekin sitä mieltä, että lautalattia olisi mökillä se paras vaihtoehto. Mutta jos nyt ei elämäntilanne salli isompia remontteja, niin onko se lukkoponttiparketti kuinka arkaa naarmuuntumiselle? Minulla kun ei ole lapsuusvuosien kodin jälkeen kokemusta parketista ja silloin se oli sitä kooltaan 15x15 cm ja paksuudeltaan varmaan reilun sentin umpipuista sauvaparkettia, johon vedettiin 10 kerrosta lakkaa päälle ja joka kesti suunnilleen ydinsodan. Eli jos nyt vaihtoehtona on mitään tekemättömyydelle vain se parketin laitto (+ ne tuulensuojaperit ja Huokoleijona), niin kannattaako siihen alkaa. Kestääkö perusparketti yhtään hiekkaa kengän allla?
Hiekka ei ole parketin kaveri, mitä pehmeäpi puu sitä helpommin tulee naarmuja. Mitä enemmän kävellään kengät jalassa sitä nopeammin kuluu, nämä ovat niitä juttuja johon on aivan mahdotonta antaa yksilöllistä vastausta. Toisella sama parketti kestää pitempään, koska käyttö on hellempää. Nykyiset parketitkaan eivät ole enää samaa "ydinsodan" kestävää sauvaparkettia, puun osuus on huomattavasti ohuempi selvästi alle puolet mitä ennen.. eli korjaaminen on vaikeampaa.
MJS
Jäsen
Jäsen
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Huhti 09, 2010 22:47
Paikkakunta: helsinki

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja MJS »

matrismik kirjoitti:

No onko mikä tarjolla olevista parketeista sitten kestävämpää kuin muut? Ei niistä kestävyyksistä parkettien kohdalla puhuta samoin kuin laminaattien kohdalla. Mikä parketti kestää puulajina tai muuten paremmin kuin muut?
MJS
Jäsen
Jäsen
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Huhti 09, 2010 22:47
Paikkakunta: helsinki

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja MJS »

MJS kirjoitti:

Ja itse asiassa toivoisin vastausta sihen perustavanlaatuiseen kysymykseen, että miten se laminaatti on huonompi vaihtoehto kuin lakattu parketti? Ei kai niiden hengittävyydessä voi olla mitään eroa? Vai onko? Itse en asiasta mitään tiedä, joten otan mielelläni vastaan kaikki näkemykset. Laminaatti on muovia... parketti on puuta mutta siinä on umpinainen lakkakerros... Mikä on ero?????
Avatar
matrismik
Jäsen
Jäsen
Viestit: 492
Liittynyt: Su Huhti 18, 2010 20:40
Paikkakunta: Vantaa

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja matrismik »

Jos lautalattia on talvella todella kylmä kuten ensimmäisessä viestissä kirjoitit, parketti ei siitä olennaisesti poikkea koska on myös puuta. Laminaatti on pinnaltaan kaikista kylmin vaihtoehto näistä, siten jo senkin takia minusta huonoin vaihtoehto. Mänty on tunnetusti pehmeä puuta, vaikka onkin ikääntyessään alkaa monen mielestä kivasti punertamaan. Tammi tummu hieman ikääntyessään on kovempaa puuta mänty. Kotimaisista puulajeista mitä parketeissa suht yleisesti käytetään kovinta ja siten parhaiten kulutusta kestävä on koivu, ongelma on siinä on melko väritön ja vaalea lattia joka ajanmyötä hieman kellastuu. Lakat ei ole mun aluetta, tiedän niistä aika vähän, joten parempi olla kommetoimatta kun palstalta löytyy paljon pätevämpiäkin.
tarpola
Jäsen
Jäsen
Viestit: 911
Liittynyt: La Syys 15, 2007 21:48
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja tarpola »

Avatar
csinos
Jäsen
Jäsen
Viestit: 226
Liittynyt: Ke Marras 10, 2010 22:38
Paikkakunta: Ii
Kotisivu: http://rajalanremontti.blogspot.com/
Viesti:

Re: Lattian "pikauudistus"?

Viesti Kirjoittaja csinos »

Parketista en tiedä, mutta yhden asian olen tässä omassa remontissa oppinut: tiivistäminen kannattaa aina. Meillä on kylmät lattiat. Eilen mittailin nurkkalämpöjä ja olohuoneessa (remontoitu 80-luvulla, lasivillaa, uretaanilevyä, höyrynsulkumuovi ja lastulevyseinät, lautalattia) oli lattia-seinä-rajassa 11,4 astetta. Keittiössä, joka on remontissa oli vastaavassa paikassa 19,2 astetta (paljas hirsiseinä, lattiassa puru, ilmansulku ja lankkulattia). Huonelämpö molemmissa 21, ulkolämpö -8. Molemmissa huoneissa eristepaksuus lattiassa on sama ja jotenkin en usko että puru olisi eristeenä parempi kuin lasivilla... Ero todennäköisesti tulee siitä, että 80-luvulla ei ole tiiveyteen kiinnitetty riittävästi huomiota ja kylmä pääsee kivijalan kautta lattian alle ja kylmentää sitten lattiankin.
Vastaa Viestiin