Varusmiespalvelus ja sen "hyödyt"

[HutC]

Sukulaispoika menossa pian armeijan leipiin ja melkoinen agitointi on saatu hänen isänsä puolesta (kummisetien tulituella) tehdä, että kaveri nyt yleensä palvelukseen astuu. Itselleni jäi palveluksesta (80-luvun loppupuoli) pelkästään positiivisia muistikuvia ja paljon hyvää sanottavaa:
- elämänpituisia ystävyyssuhteita. Näitä isäntiä löytyy mm. omien lasten kummisetinä
- ymmärsin vihdoin mitä hyötyä liikunnasta oli ja onneksi tuo vaihe jäi päälle
- löysin hiihdon mukavuuden uudestaan vaikka ala-asteen liikunnanopettaja oli kaikkensa tehnyt, että vihaisimme tuota perinteistä ulkoilumuotoa
- joutui ajattelemaan asioita muidenkin näkövinkkelistä, omaan napaan tuijottelulla ei pitkälle pötkinyt

Eli minun kohdallani puhe miesten koulusta, ukkien perinnöstä huolehtimisesta ja ehkä positiivisesta reikäpäisyydestä (erään siviilipalveluksen suorittaneen ystäväni luonnehdinta varusmiespalveluun sopivista henkilöistä) osui kohdalleen. Ja toki silläkin, että kouluttajaosasto oli asiansa osaavaa, "hyvää" tyyppiä pullollaan.

Mutta millähän ihmeellä näille nykyajan veijareille osaisi tuon palveluksen mielekkyyttä parhaiten perustella? Omat mukulat ovat kovaa vauhtia tulossa siihen pisteeseen, että tuotakin asiaa pitää alkaa porukalla pähkäilemään.

[Limes]

Miksi ihmeessä mennä armeijaan kun on Ilmavoimat
Notta mä puolestani en oo suksen päälle noussu sitten suksisulkeisten,vaikka oikeessa intissä nekin olisi ollut paljon rankemmat.

Kaiken kaikkiaan itse menin kun se tuntui velvollisuudelta mutta ei pakolta,ei käynyt edes mielessä etten olisi mennyt.
Isäni,sotaveteraani,sanoi ettei häntä haittaa vaikka en menisikään.

Sen verran sanoisin että kyllä tuon olisi oppinut lyhemmässäkin ajassa,sen verran paljon piti ihan vaan odotella.
Luonnollisesti odottelemaan piti siirtyä puolijuoksua

[Aaltju]

Mutta millähän ihmeellä näille nykyajan veijareille osaisi tuon palveluksen mielekkyyttä parhaiten perustella? Omat mukulat ovat kovaa vauhtia tulossa siihen pisteeseen, että tuotakin asiaa pitää alkaa porukalla pähkäilemään.

Ihan niillä samoilla argumenteilla kuin aiemmillekin ikäluokille... ne joko uppoavat tai sitten eivät, aivan kuten aiemmillekin ikäluokille. Ainoana erona aiempiin ikäluokkiin on että nykyään siviilipalveluksen valinta on helpompaa ja sosiaalinen paine valita varusmiespalvelus on pienempi kuin aiemmin. Myös vapautuksen taitaa saada nykyään helpommin.

Paljon 20-30-vuotiata pojankoltiaisia työn puitteissa kohtaavana sanoisin että ne, jotka palveluksesta eniten hyötyisivät, pääsevät siitä nykyään ikävä kyllä luistamaan.

[anamasa]

Eikös tuon ikäiset klopit tee juuri vastoinpäin mitä vanhemmat toivovat ja kaikenlainen agitointi vain voimistaa vastustusta? Olisin varovainen, ettei mahdollisesti muuten miehekkäästä sivarista tulekin vanhempia vastustaessaan balettia tanssiva tarjoilijana työskentelevä ja kutomista harrastava anarkisti kettupoika.

Onhan intistä jollekin rajatulle ryhmälle ihan taloudellista hyötyä esim. jonkun isomman vehkeen ajokortin muodossa. Kutsunnoissahan voi vähän paremmalla itsetunnolla varustettu sanoa ihan suoraan, että ellei pääse kuljetuspuolelle, niin menee sivariksi. Muita vielä rajatumpia hyötyjiä on lääkisopiskelijat, jotka pääsevät intissä ihan oikeisiin töihin. Työnhaussa intistä ei ole suurempaa hyötyä, paitsi joissain tapauksissa RUK:n käyneillä tai jos kiinnostaa poliisin hommat. Joissain opiskelupaikoissa varusmiespalveluksesta saa opintopisteitä.

Noin muuten olen asevelvollisuuden kannalla, mutta onhan tuo kokonainen vuosi koko ikäluokalta pois opiskeluista tai töistä yhteiskunnan kannalta melkoinen menoerä. Varsinkin kun huoltosuhde on tulevina vuosina muutenkin pitkään huonossa jamassa aikoinaan uusien rintamamiestalojen rakkautta lisänneen vaikutuksen takia. En kuitenkaan tässä lähde ääneen haaveilemaan miten homma tulisi toteuttaa, ettei mennä sivuraiteille.

[meisseli]

tuo sivarimyönteisyys on ilmeiseti aika paljolti "läänikohtaista". itse ei edes tarvinnut harkita mitään sivari-showta, suoritin 2007 vuonna 362 ja BECE kortin kera reserviin. ja kun oikeen äsken mietin niin ei tuu kyllä yhtäkään(?) nimeä mieleen samanikäisistä (ala-asteen, yläasteen, ammattikoulun aikaisia luokkakavereista) jotka olisi sivariin menny.
tuntuu tääläpäin vaikuttavan mm. töihin pääsemiseen ja "yleiseen hyväksyntään", nimittäin kun töitä hain armeijan jälkeen, niin kyllä ne melkeen kaikki taisivat kysyä että onko käyty, mikä arvo ja missä.
eipä ainakaan itselle mitään huonoa jääny mieleen tuosta vuodesta, tai tottakai ne ensimmäiset viikot ja kuukaudet ei ehkä sillä hetkellä tuntunu kovin miellyttäviltä mutta jälkeenpäin lähinnä huvittaa kun miettii tuota aikaa, pinkka-punkka-ralleineen, "sotilaallisine kaksiminuuttisineen" ja "järjestäytymis harjoituksineen"

[Mekano]

Liekö tuota sitten sen kummemmin tarvetta jälkikasvulle perustella saati taivutella. Tekevät omat valintansa sen mukaan mikä oikealta tuntuu. Outoahan asiassa on lähinnä se, että jalkovälin varustelusta riippuu, tarviiko moista valintaa edes miettiä vai ei....

Itse kävin sivarin 90-luvulla, vietin vuoden kulttuurilaitoksessa kovasti töitä tehden ja luulen että yhteiskunta kostui tästä huomattavasti enemmän kuin jos olisin harjoitellut pyssyn käyttöä metsässä. Työpaikkojen saantiin en ole tällä havainnut olleen minkäänlaista merkitystä, paitsi ehkä positiivista lisääntyneen työkokemuksen kannalta. Toisaalta tuskin sellaiseen paikkaan/alalle olisin halunnutkaan, jossa varusmiespalveluksen käymisellä olisi joku merkitys (ja eipä sitä merkitystä pitäisikään olla kuin sotilasalalla). Mitä tulee liikunnallisuuteen, en ole omassa tuttavapiirissäni, joka koostuu suunnilleen 50/50 sivarin ja armeijan käyneistä, havainnut tällä asialla olevan mitään yhteyttä ihmisten liikunta- ja urheilutaipumuksiin.

Myönnän, että minulla saattaa kulahtaa kahvi väärään kurkkuun jos jälkeläiseni joskus ilmoittaa armeijaan suuntaavansa, jos nyt mitään asevelvollisuutta silloin enää on olemassa, onhan se nytkin jo siirtymässä valikoivaan suuntaan. Mutta toivon silti etten mahdollista paheksuntaani jälkikasvulle sen kummemmin osoita, sillä onhan kyseessä heidän ratkaisunsa, ei minun. Ja loppujen lopuksi aika pieni aika ja asia ihmiselämän kokonaisuudessa.

[Laurakaisa]

Allekirjoitan läänikohtaisuuden. Taannoinen pohjalaispoikaystävä oli jonkun sortin harvinaisuus (ellei jopa luuseri) kaveripiirissään, kun ei ollut käynyt ruk:ta vaan pelkän aliupseerikoulun... Ja omista itäsuomalaiskavereista taas on kaikenmoisia sivarihippejä iso osa.

Ollaan puolison kanssa tästä armeijateemasta puhuttu monesti kun se on ollut sodanaikaisen sijoituspaikkansa takia kertaamassa vähän väliä ja siksi nämä inttiasiat ovat säännöllisesti esiin myös näin vanhemmalla iällä. Noiden keskustelujen pääpointti lienee se, että tietynlaiset sosiaaliset ja elämään vähän relammin suhtautuvat nuoret varmasti saavat intistä irti paljonkin ja se on niistä jopa ihan kivaa. Kun sitten taas toisenlaisille, ehkä vähän sisäänpäin kääntyeemmille, herkemmille tai filosofiaan taipuvaisille nuorille se voi olla ihan ylitsepääsemättömän kauhea kokemus joka jättää pysyviä arpia. Jälkimmäisistä tapauksista on lähipiirissä pari surullista esimerkkiä, kun tällainen positiivisen armeijakokemuksen omaava patriootti-isä on väkisin änkenyt poikansa varusmiespalvelukseen ja poika on suunnilleen nyrjähtänyt sitten vuosikausiksi sen takia.

Että itse ainakin olisin aika varovainen sen agitoimisen kanssa, eiköhän tässä postmodernissa yhteiskunnassamme voi lähteä siitä että vähänkin ajattelevaisempi 18-vuotias pystyy jollain tavalla perustelemaan tuollaiset valintansa ihan itse.

[Hower]

Kaikkein parhaiten nämä armeijahommat hoituu NHL-kiekkoilijoilla ja muilla urheilumiehillä... Se käydään joko lyhennettynä etäinttinä pelien välissä taikka ei ollenkaan (Olli Jokinen)
NBA-koripalloilija Hanno Möttölällä oli niin p..leen huonokuntoiset jalat että joutui jättämään intin kokonaan väliin .
Pitäsikö tästä vetää jotain johopäätöksiä kun puhutaan "yleisestä asevelvollisuudesta"?
Noin ylipäätään plussana meillä ko. laitoksen käyneillä lienee kehittynyt jonkinmoista sietokykyä v..tuttavien tilanteiden varalle ja kyky tulla toimeen kaikennäköisten tyyppien kanssa... ainakin jossain määrin.

[Laurakaisa]

Noin ylipäätään plussana meillä ko. laitoksen käyneillä lienee kehittynyt jonkinmoista sietokykyä v..tuttavien tilanteiden varalle ja kyky tulla toimeen kaikennäköisten tyyppien kanssa... ainakin jossain määrin.

Mutta tämän korvaamattoman opin ehtii kyllä hankkimaan myöhemmin esimerkiksi työelämässä... (Sori, ei kuulu mitenkään asiaan mutta oli ihan pakko.)

[Juha_P]

Paljon 20-30-vuotiata pojankoltiaisia työn puitteissa kohtaavana sanoisin että ne, jotka palveluksesta eniten hyötyisivät, pääsevät siitä nykyään ikävä kyllä luistamaan.

Samaa mieltä. Kaikenmaailman juputtajien ja haistattelijoiden kanssa tulee mieleen, että intti tekisi/olisi tehnyt hyvää tällekin kölville. Oppisi, että joskus on vaan joku homma tehtävä ilman haistatteluja vaikka kuinka ottaisi päähän homman "mielekkyys".

Itsellä kävi siinä mielessä tuuri, että sain 4kk ammattiini liittyvä harvinaista koulutusta, jota ei siihen aikaan siviilässä saanut oikein missään.

[Aaltju]

Joku tuossa mainitsi että intin suorittaminen/suorittamatta jättäminen ei enää nykyään vaikuttaisi työpaikan saannissa.

... kyllä vaan vaikuttaa...

Kun haastattelen uutta kaveria töihin niin siviilipalvelus herättää aina kysymyksen: Miksi?

(... ja sitähän ei saa kysyä vaikka mieli tekisikin, näin on firman lakimies minua valistanut )

Toisaalta myös lyhyemmän kaavan mukaan suoritettu varusmiespalvelus herättää saman kysymyksen. Sinänsähän lyhyen kaavan mukaan suoritetussa palveluksessa ei ole mitään vikaa, isänmaa tarvitsee 6kk miehiä siinä missä 12kk miehiäkin, mutta kun huomio sen että henkilöillä, jotka minulle tulevat hommiin on vähintään DI:n koulutus niin herättää ihmetystä miksi kunnianhimoa ei ole armeijassa riittänyt muuhun kuin rimaa hipoen menoon - loppuuko töissäkin mielenkiinto jos jokin tehtävä ei ole juuri oman mielen mukainen.

Palveluksesta vapautus taas on simppeli juttu... jollei ole jehovan todistaja siihen on aina jokin lääkärin määrittelemä syy... ja tyypillisesti palveluksesta vapautetut kertovatkin itse syyn välttääseen epäilyksen siitä että olisi vapautettu sen vuoksi että vintiltä on löytynyt b-mörkö.

Veikkaan että samat ajatukset pyörivät työpaikkahaastattelussa päässä monella muullakin intin käyneellä... ei se oikein ole eikä välttämättä lain hengen mukaistakaan... mutta uskon että jos minua haastattelisi sivari niin hänellä olisi omat ennakkoluulonsa.

[Hower]

...myös lyhyemmän kaavan mukaan suoritettu varusmiespalvelus herättää saman kysymyksen.... kun huomio sen että henkilöillä, jotka minulle tulevat hommiin on vähintään DI:n koulutus niin herättää ihmetystä miksi kunnianhimoa ei ole armeijassa riittänyt muuhun kuin rimaa hipoen menoon - loppuuko töissäkin mielenkiinto jos jokin tehtävä ei ole juuri oman mielen mukainen.
.

No oliskohan takana se sama henkilökohtainen eduntavoittelu kuin on näillä isänmaallisilla huippu-urheilijoillakin. Mitä lyhyempi aika, sen parempi mahdollisuus uran rakentamiseen; enemmän ja nopeammin pätäkkää. Onko mielestäsi lyhyen kaavan mukaan intin hoitaneella NHL-stara Mikko Koivulla loppunut mielenkiinto ja kunnianhimo hoitaa hommansa asiallisesti?

...itse syyn välttääseen epäilyksen siitä että olisi vapautettu sen vuoksi että vintiltä on löytynyt b-mörkö.

mulla oli b-mörkö päässä, helvetin huono näkö, luokitus B2, kumipääkomppania , kahdeksan kunniakasta kuukautta. Asialla ei ole ikinä ollut mitään tekemistä työpaikkojen saannin suhteen. En menisi työpaikkaan, jossa asialla on merkitystä. Piste. Enkä todellakaan ole itse ikinä arvioinut ketään työnhakijaa armeijan käymisen perusteella. Ammattitaito on minulla ollut olennainen kriteeri.

[Labyrint64]

Olisin varovainen, ettei mahdollisesti muuten miehekkäästä sivarista tulekin vanhempia vastustaessaan balettia tanssiva tarjoilijana työskentelevä ja kutomista harrastava anarkisti kettupoika.

Itse pidin tarjoilijoijan työtä aika alhaisessa arvossaan kunnes vakio lounasravintolassa (pöytiin tarjoilu) tuli vastaan (noin 5 vuotta tuli käytyä siellä säännöllisesti) ulkomaalainen miestarjoilija joka hoiti homman sen verran arvokkaasti että asenne kaikkia tarjoilijoita kohtaan muuttui kerralla. Ei ollu semmosta nöyristelyä tarjoilijan asenteessa lainkaan mutta ei myöskään yhtään ylimielisyyttä. Ammattitaito paistoi läpi joka asiassa ja eritoten ajoituksissa; eli kun jokin ruoka-aine loppuu osaa kiireinen tarjoilija ohi kulkiessaan tarkkailla pöytää ja heti reagoida "tuonko leipää lisää?" tms. Huoakaan palautetta tuo tarjoilija ei ottanut itseensä kuten joissain paikoissa tarjoilija tekee, kun moitit ruokaa.

Armeija taas on nykyään melkoinen leikkikoulu. Jo omana aikanani -90 luvulla oli aikamoista nössöilyä mutta nykyään ei voi teettää yhtään mitään kun jo kohta poika valittaa äidille, äiti nostaa oikeusjutun ja soittaa iltalehdelle. Olihan omana aikananikin ne säännölliset lusmut jotka jotka haki vemppaa joka aamu. Kutsunnoissa eräs oli pukeutunut ballerinaksi jne... ;)

Se älytön vejätys, kiire ja odotus söi miestä eikä oikeestaan kasvattanut mihinkään. Paljon parempi olis ollu että juostessamme eräältä marssilta lopun 10km ja olimme ekoina kassulla, olisimme saaneet lepoa sen sijaan että todettiin että "kun teillä on näköjään aikaa, niin putsatkaapa nää aseet joutessanne". Yksilökuri hoidettiin kyykyttämällä koko ryhmää - joka oli oikeastaan helkutin tehokas keino ja opetti huomaamaan että joitain asioita vain täytyy tehdä ryhmän eteen - vaikka itseä ei just silloin napannu lainkaan.

Toisaalta kaikenlainen oma-aloitteisuus suljettiin pois ja on siksi naurettavaa että jotkut arvostaa RUK:n johtajakoulutusta työelämässäkin. Sitten valitetaan kun työpaikalla ei saa kiitosta vaan pelkästään haukkuja ja jos oot nopee niin kiitoksena saat lisää töitä :)

Paras puoli armeijassa oli - ja on edelleen - se yhteiskuntaluokkien sulatusuuni. Oli mahtavaa huomata miten erilaisia ihmiset on armeijassa kuin siviilissä. Tai siis se kun roolia ei jaksa pitää päivästä toiseen niin lopulta ihminen murtuu ja todellinen luonne tulee esiin. Jotkut vaan ajatteli muitakin ja teki itse ylimääräistä porukan hyväksi - nostamatta siitä mitään meteliä. Toiset taas lusmuili aina kun voi. Aikaa myöten selvisi näiden tupakavereiden siviiliolot ja silloin huomas että oli isä sitten armeijan korkea-arvoinen upseeri tai pankinjohtaja niin ei se välttämättä siitä lapsesta tee johtajaa. Semmoset ihmiset jotka siivilissä tavatessa oli hyvinkin "koviksia" - ainakin vaatetukseltaan - olivat armeijan maastopuvussa melkosia nyhveröitä joilta ei sujunut sitten mikään muu kuin valitus.

Et oikein missään muualla elämässä törmää niin erilaisiin ihmisiin samaan aikaan. Työpaikalla on tekemisissä yleensä sen saman työporukan kanssa joka on samanhenkistä kuin sinä ja harrastuksissa samoin. Rooleja on helpompi pitää kun ei tarvi 24/7 olla yhdessä.

Armeijaa suosittelisin pakolliseksi ihan kaikille. Sivareille omat "laitokset" jossa kuri samanlaista mutta tappamisen koulutus jäisi pois. Naisetkin ilman muuta armeijaan. Lisäksi pitäis määrätä joku laki ettei ihan joka ikisestä itkuntyrskähdyksestä pystyisi äidit haastaa puolustusvoimia oikeuteen.

[Kauppis]

Tässä kohta päälle parin vuosikymmenen takaista taivalta puolustusvoimien elättinä ja sen parin kuukauden jälkeen sivariin vaihtaneena voin todeta ihan hyvillä mielin olleeni enemmän hyödyksi tälle yhteiskunnalle vanhainkodilla sivarina 9kk osastoapulaisen roolissa, kuin aseellisessa palvelusmuodossa ikuna olisin voinut. Taisin vaan olla ihan liian aikuinen siihen turhanaikaiseen pelehtimiseen yksinkertaisten ja helppojen asioiden kanssa.

Ihan olen mielenkiinnolla seuraamassa tuota asteittaista siirtymistä ammattiarmeijaan.
Sitä vastustavat ovat mielestäni pääasiassa niitä kateellisia, joiden mielestä kaikkien pitää saada joutua kärsimään samat, kuin he itse kärsivät.

Kerran olen saanut työhaastattelussa sivariudesta johtuen pakit, mutta työhaastattelija oli itse kiihko RUK:lainen, Duunimestan seinä täynnä alan kuvastoa. Ja kaapinpäälliset eri kaliberien hylsyjä. Tiesin homman olevan menetetty jo kun astuin huoneeseen. Yhdessä duunimestassa uudeksi kalifiksi pyrkivä henkilö syytti isänmaan petturiksi. Kilahti vielä enemmän, kun en välittänyt mesoamisestaan puupennin vertaa. (äijä oli vapautettu palveluksesta siinä vähän enne auk:n pääsyä - kuulin myöhemmin , väitti kyllä kovasti käyneensä RUK:n, sissinä)

Mitä olen itse rekrynnyt, niin heppu, joka likipitäen ekalta henkäsyltä on sopottamassa intin tai sivarin suoritusta sai melkovarmasti pakit. Se valinta ei vaan kiinnosta, kun tarvitaan osaajaa. Sama jos haastattelu on likipitäen alkanut poliittisella kannanotolla. Tai vihajilemalla ao henkilön sukupuolisesta suuntaumisesta ".. tota mitä sä aattelet kun mä niinkun..."

Mutta nämä nyt vaan tälläiseltä nykyään kaikesta palveluksesta kaikkina aikoina vapautetulta pulppuavia aatoksia.

Ai niin hakiessani ekaa aselupaa nimismies oli ensilakuun hieman vinossa asenteessa, mutta pienen juttelun jälkeen lupa helitsi, ampumaurheiluaseelle. Totesi että tunnen lajin ja siihen liityvät ampumavehkeet ja säännöt häntä paremmin. Ja kättä päälle.

[joonak]

Tulipa mieleen vanha viisaus joka ainakin omalla kohdallani piti paikkansa "Intissä tapaat maailman tyhmimmän ihmisen sekä ihmisen joka ei peseydy" Molemmat tapasin ja tuo hygieeniasta piittamaton kaveri oli meidän laivassa kokkina

Itse suoritin 9kk palveluksen laivastossa, joo kuultu on, puolisotilaallinen pursiseura. Itselläni kävi sitten niin että sain sieltä kimmokkeen nykyiseen ammattiini: palvelin armeijan botskilla konematruusina ja nyt 10 vuotta myöhemmin olen rahtilaivalla konepäällikkönä.

Jos ei ajatella armeijaa pelkästään asepalveluksen kannalta niin kyllä siellä oppii suhtautumaan tulevaisuuden tilanteisiin ja ihmisiin. Armeija voi olla osalle nuorisosta myös herätys että elämässä joutuu tekemään hommia jotka ei itseä aina kiinnosta (esim. se armeija itsessään) ja että kaveriakin voi auttaa. Armeija (tai vaikka se sivari sitten) katkaisee myös mukavasti monen peräkammarinpojaksi valumassa olevan juipin välivuoden/työttömyyden kynnyksellä kun ollaan juuri valmistuttu lukiosta/ammattikoulusta ja ei olla haettu tai päästy töihin tahi jatkokoulutukseen.

Itse harkitsin aikanaan vakavissani sivariin menoa (ovathan isäni ja veljeni sivareita ja näin ollen sosiaalista painetta ei ollut) mutta näin jälkikäteen täytyy olla tyytyväinen omaan päätökseen. Nyt ajatellen harmittaa hieman että ei tullut oltua täyttä 12 kuukautta intissä koska palveluksen jälkeen makasin 3 kk kotona tekemättä mitään

Tällaisia ajatuksia täältä tuuliselta Pohjanmereltä,
Joona