Kellariin uudet portaat, mitä tehdä lattialle niiden alla

Keskustelua maanpinnan alapuolelta - kellari, salaojat, sokkeli jne.
Vastaa Viestiin
Touru
Uusi jäsen
Viestit: 5
Liittynyt: Su Touko 06, 2012 22:50
Paikkakunta: Valkeakoski

Kellariin uudet portaat, mitä tehdä lattialle niiden alla

Viesti Kirjoittaja Touru »

Heipä hei kaikki kanssaharrastajat

Olipa aika tehdä alotuspostaus foorumille, mistä on ollut suuri apu jo aiemminkin muissa remonteissa. Nyt kuitenkin alkoi askarruttaa eräs asia kellarinrappusten uusimisen yhteydessä ja olisi mukava kuulla muittenkin mietteitä asiaan liittyen.

Eli:

Vanhat kellarin rappuset ovat jo hetkenaikaa vaivanneet "vinoudellaan". Kuten jo ennen vanhojen rappusten purkua arvelinkin, oli betoniseinässä kiinni ollut "reisilankku" pehmennyt pois ja aiheuttanut rappusten notkahtamisen seinänvierestä. Muutoin varsinkin seinän lähellä olevat puurakenteet varsin heikossa kunnossa. Seinät ovat kyllä nyt kuivat koska salaojat tuli laitettua viimekesänä, mutta sitäennen kellari on ollut varmasti varsin kostea ja huonosti tuuletettu. Ajattelin ensin selvitä pelkillä reisilankkujen uusimisella ja käyttää vanhoja tuhdista tavarasta tehtyjä askelmia, mutta kuten jo mainitsin, varsinkin seinän vierestä nekin olivat huonoja.
Rappuset täytyy siis uusia kokonaisuudessaan "runkoja ja muita" myöten.

Vanhojen rappusten alla ei kuitenkaan ole mitään laattaa, vaan siellä on ihan hiekkamaa näkyvissä. Sinne alle oli myös hylätty varmaan jo rakennusaikana kaikenmaailman laudanpätkiä ym, jotka olivat umpimädäntyneitä ja varmaan homeessakin. Kysymys kuuluukin, kannattaisiko tuonne laittaa jokin kapillaarikatko, eriste ja valaa päälle laatta vai antaa olla tuollaisenaan? Valun puolesta puhuisi kyllä ainakin se, että samalla saisi laitettua valuun jonkinlaiset tolppakengät uusien rappusten runkoa varten eikä tarvitsisi kiinnittää mitään runkopuita perusmuuria vasten. Sokkeliin on varmaan kasvanut jotain homettakin jota jo polttelin kosaanilla, mitä muuta sille kannattaisi tehdä? Kellari on lämmin (14-17astetta) ja siellä on sauna, harrastetilaa ja tuleva takkahuone.

Kellarin lattia on muutoin rakenteeltaan: noin 70mm vanhavalu - jokin vaalea muovi - n.50mm "uutta" valua muovin päällä.
Avatar
Juha_P
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1874
Liittynyt: Ma Tammi 10, 2011 11:46
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Kellariin uudet portaat, mitä tehdä lattialle niiden alla

Viesti Kirjoittaja Juha_P »

Tervetuloa jakamaan huolia viini

No kun ei tuon suuremmasta alasta ole kysymys niin ilman muuta valaisin laatan ja laittaisin alle kapillaarikatkon+lämpöeristettä.
Pysyy maakosteus paremmin maassa.
Kehtaako sitä salaojittavaa eristetä aina tyrkyttää mutta tähän se olisi taas ihan soiva peli.
(Jotkut vaan näkee punaista kun sitä aina tyrkytetään)
Vähän joutuu syventämään mutta tuon verran nyt kantaa vaikka sinkkiämpäreillä ulos.

Jos sitten myöhemmin innostut saneeraamaan kellarin perinpojaisemmin niin olisi tuo kohta jo valmiiksi modernisoitu.
Touru
Uusi jäsen
Viestit: 5
Liittynyt: Su Touko 06, 2012 22:50
Paikkakunta: Valkeakoski

Re: Kellariin uudet portaat, mitä tehdä lattialle niiden alla

Viesti Kirjoittaja Touru »

Eiköhän tuo valaminen olisi järkevä vaihtoehto, voisi "maanhajukin" hieman vähentyä kellarista.

Viimekesän salaoja/sokkelineristämis hommista jäi ylitse 100mm vahvaa finnfoamin cw-300 "perusmuurilevyä". Se varmasti sopisi eristeeksi tuohon kun kerran ylimääräisenä tontilta löytyy. Mitäs ja minkäverran tuon alle kapillaarikatkoa kannattaisi laittaa? Valun vahvuudeksi tuohon riittänee ~50mm?

Samalla huomasin että tämmöinen vahva ~6x6´ tukipalkki menee myös alkuperäisen valun läpi märkään maahan asti ja on mädäntynyt alapäästä valun alta. Mietiskelin että jos myös tuon korjaisi samalla siten, että tukisi kattoa vierestä jollakin väliaikaisratkaisulla, sahaisi palkin alapäästään poikki ja upottaisi valuun tuon palkin alle esimerkiksi tälläisen säädettävän tolppakengän ja tukisi palkin sillä, eipä ainakaan enempää mätänisi.
Avatar
Juha_P
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1874
Liittynyt: Ma Tammi 10, 2011 11:46
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Kellariin uudet portaat, mitä tehdä lattialle niiden alla

Viesti Kirjoittaja Juha_P »

Touru kirjoitti:Viimekesän salaoja/sokkelineristämis hommista jäi ylitse 100mm vahvaa finnfoamin cw-300 "perusmuurilevyä". Se varmasti sopisi eristeeksi tuohon kun kerran ylimääräisenä tontilta löytyy. Mitäs ja minkäverran tuon alle kapillaarikatkoa kannattaisi laittaa? Valun vahvuudeksi tuohon riittänee ~50mm?
50mm on aika ohut valu. Pari-kolme sentti laittaisin lisää. Tuota foamia en tuotteena tunne. Lähinnä siis sitä, että onko se tarpeeksi lujaa kestämään lattian painon ja kuormat? Pestyä sepeliä tai tarkoitukseen tehtyä lecasoraa kapillaarikatkoksi. Kyllähän sitä ainakin ohjeiden mukaan kuuluisi laittaa peräti 20-30cm. Tiedä sitten onko toi kohde niin tarkka..... vähempikin varmaan riittää.
Touru kirjoitti:Samalla huomasin että tämmöinen vahva ~6x6´ tukipalkki menee myös alkuperäisen valun läpi märkään maahan asti ja on mädäntynyt alapäästä valun alta. Mietiskelin että jos myös tuon korjaisi samalla siten, että tukisi kattoa vierestä jollakin väliaikaisratkaisulla, sahaisi palkin alapäästään poikki ja upottaisi valuun tuon palkin alle esimerkiksi tälläisen säädettävän tolppakengän ja tukisi palkin sillä, eipä ainakaan enempää mätänisi.
Tähän voisi joku ihan oikea foorumin ammattilainen ottaa kantaa mutta mun mielestä toi vaatisi jo jonkunmoisen anturan tai ainakin järeämmän alustan kuin vain topllakengän muutaman sentin laattaan. Kun sen täytyy jotain kuormaakin kantaa. Siis itse tolppakenkä on varmaan ihan OK mutta se tarvisi saada istutettua vähän järeämpään betonikakkuun. Amatöörin näkemys tosiaan vaan...
Touru
Uusi jäsen
Viestit: 5
Liittynyt: Su Touko 06, 2012 22:50
Paikkakunta: Valkeakoski

Re: Kellariin uudet portaat, mitä tehdä lattialle niiden alla

Viesti Kirjoittaja Touru »

Tähän voisi joku ihan oikea foorumin ammattilainen ottaa kantaa mutta mun mielestä toi vaatisi jo jonkunmoisen anturan tai ainakin järeämmän alustan kuin vain topllakengän muutaman sentin laattaan. Kun sen täytyy jotain kuormaakin kantaa. Siis itse tolppakenkä on varmaan ihan OK mutta se tarvisi saada istutettua vähän järeämpään betonikakkuun. Amatöörin näkemys tosiaan vaan...
Tämä pitää kyllä varmasti paikkansa. Täytyy sitä siis suunnitella vielä hieman. Itseasiassa tuossa tolpassa on vielä se jännä juttu, että se ei ainakaan tällähetkellä juurikaan mitään kuormaa kanna, sillä tolppa on yläpäästään hieman irti katosta ja siellä on jokin löysällä oleva pieni puinen kiila tolpan ja katon välissä. Tässä kuvassa tuo nyt kyseessä oleva palkki on tuo etummainen vasemmalta, ja katon kuormaa kantaa varmasti yksinään tuo taaempana näkyvä palkki. Taaemmassa palkissa on vain lautakuoret(valumuotit) ja itse tolppa on betonia ja siinä on jonkinlainen anturakin. Toki, varmaan olisi suotavaa, että tuo etummainenkin palkki olisi edes "kireällä" katon ja lattian välissä.
Peltola
Jäsen
Jäsen
Viestit: 218
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 18:32
Paikkakunta: 53100 Lpr

Re: Kellariin uudet portaat, mitä tehdä lattialle niiden alla

Viesti Kirjoittaja Peltola »

Kuka muka näkee jossain punaista salaojittavaa eristettä;)
Parisen vuotta takaperin, kun hain kellarin vertaistukea, niin muistelisin jonkun kaivaneen juuri portaiden viereen kantavalle teräspilarille melko isonkin montun anturaksi. Olisikohan ollu joku n. 800mm kanttiinsa ja heti kunnolla paksuutta ja rautaa.
Pienellä kustannuksella saa levollisen mielen.
pedu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 39
Liittynyt: To Loka 09, 2008 10:23
Paikkakunta: Ristiina

Re: Kellariin uudet portaat, mitä tehdä lattialle niiden alla

Viesti Kirjoittaja pedu »

-Aluksi pitää mainita pakosta, että en tosiaan ole mikään lujuuslaskelmat osaava insinööri tms..

-Mutta jos ITSE tekisin, niin tekisin tuon "mitään kantamattoman tolpan" kantavaksi jo ihan siitä syystä, että uudet rappuset saisi kunnolla kiinni ja ei sitten ajan saatossa painuisi/löystyisi. Ja kun kerran valuhommiin rupiaa, niin:
1.piikkaisin tolpan ympäriltä vanhaa valua pois, tolppa poikki alhaalta terveeltä kohdin (kun on varmistanut ettei tolppa tosiaan kanna mitään/tukenut yläpuolisen rakenteen väliaikaisesti),
2.antura alle pienellä pilarilla, johon kiinni jyräkkä tolppakenkä tai lattaraudat, jonka kiilaisi raudalla/kuivalla puulla kiinni tolppaan ja ruuveilla/pulteilla kiinni.
3.Kaivaisin vanhaa maata pois ja salaojittava eriste päälle. Maata kaivaessa kannattaa huomioida tuon kantavan palkin ympärys ja "antura" ettei lähde elämään etenkin jos kuivaa hiekkaa tms. Tähän riskiin helpottaa jos tuo toinen palkki jo kantaa yläpuolta.
4.Uusi valu, joka kannattaa antaa kuivua hyvin, jos aikoo uuden umpitilan jättää rappusten alle. Itse tekisin rappusten alustasta avoimen esim. säilytystilan/teknisentilan vaikka purkamalla tuon vanhan tiiliseinän pois.(Samalla saisi tuon ilmeisesti myös lahonneen laudoituksen pois kantavan pilarin ympäriltä.) Tietysti kannattaa varmistaa, että kantaako tuo tiili jotakin. Näin pääsisi myös ulkoseinä kuivumaan, jos tulee kosteutta joskus. Tai ainakin vähintään jättäisin jonkin asteisen tuuletuksen tms. rappusten alle. Uskoisin, että rappuset olisivat "avoimena" myös lämpimämmät.
5.Uudet rappuset rakentelisin/ostaisin ja varmistaisin kapillaarisen kosteudennousun eston rappusten puuosien ympärille etenkin ulkoseinän alaosien osalta. Ja reislankkujen ja seinän väliin rakoa vähäsen kiiloilla tms.
6.Ulko-oven vaihto.

-Tämmöstä tuli äkkiseltään mieleen tässä työn ohesssa.
Touru
Uusi jäsen
Viestit: 5
Liittynyt: Su Touko 06, 2012 22:50
Paikkakunta: Valkeakoski

Re: Kellariin uudet portaat, mitä tehdä lattialle niiden alla

Viesti Kirjoittaja Touru »

pedu kirjoitti:-Aluksi pitää mainita pakosta, että en tosiaan ole mikään lujuuslaskelmat osaava insinööri tms..

-Mutta jos ITSE tekisin, niin tekisin tuon "mitään kantamattoman tolpan" kantavaksi jo ihan siitä syystä, että uudet rappuset saisi kunnolla kiinni ja ei sitten ajan saatossa painuisi/löystyisi. Ja kun kerran valuhommiin rupiaa, niin:
1.piikkaisin tolpan ympäriltä vanhaa valua pois, tolppa poikki alhaalta terveeltä kohdin (kun on varmistanut ettei tolppa tosiaan kanna mitään/tukenut yläpuolisen rakenteen väliaikaisesti),
2.antura alle pienellä pilarilla, johon kiinni jyräkkä tolppakenkä tai lattaraudat, jonka kiilaisi raudalla/kuivalla puulla kiinni tolppaan ja ruuveilla/pulteilla kiinni.
3.Kaivaisin vanhaa maata pois ja salaojittava eriste päälle. Maata kaivaessa kannattaa huomioida tuon kantavan palkin ympärys ja "antura" ettei lähde elämään etenkin jos kuivaa hiekkaa tms. Tähän riskiin helpottaa jos tuo toinen palkki jo kantaa yläpuolta.
4.Uusi valu, joka kannattaa antaa kuivua hyvin, jos aikoo uuden umpitilan jättää rappusten alle. Itse tekisin rappusten alustasta avoimen esim. säilytystilan/teknisentilan vaikka purkamalla tuon vanhan tiiliseinän pois.(Samalla saisi tuon ilmeisesti myös lahonneen laudoituksen pois kantavan pilarin ympäriltä.) Tietysti kannattaa varmistaa, että kantaako tuo tiili jotakin. Näin pääsisi myös ulkoseinä kuivumaan, jos tulee kosteutta joskus. Tai ainakin vähintään jättäisin jonkin asteisen tuuletuksen tms. rappusten alle. Uskoisin, että rappuset olisivat "avoimena" myös lämpimämmät.
5.Uudet rappuset rakentelisin/ostaisin ja varmistaisin kapillaarisen kosteudennousun eston rappusten puuosien ympärille etenkin ulkoseinän alaosien osalta. Ja reislankkujen ja seinän väliin rakoa vähäsen kiiloilla tms.
6.Ulko-oven vaihto.

-Tämmöstä tuli äkkiseltään mieleen tässä työn ohesssa.
Kiitokset jälleen vastauksista

Päitetäämpä hieman mitä olen puuhastellut portaiden kanssa.

Piikkailin juuri edellä kuvatulla tavalla tuon puupalkin ympäriltä vanhaa laattaa hieman pois, pätkäisin palkin alapäästä "huonot" pois ja kaivoin hieman syvemmäksi. Valoin tolpan kohdalle jämäkän anturan johon istutin säädettävän tolppakengän tämän puupalkin tukemista varten. Nyt puupalkki on alapäästään tuettuna järeällä tolppakengällä.

Kaivoin koko montusta "irtomaan" pois ja lapioin 8-16 mursketta ~20-30cm tilalle. Niiden päälle laitoin 100mm vahvaa finnfoamlevyä sekä raudoitus ja viimeiseksi ~60mm valun s-100 säkkitavarasta. Samalla sain myös tuon taaempana olevan betonipalkin ympäriltä kaivettua maansisään menevät "valumuottilaudat" pois. Kaadoin myös betonipalkin ja seinän välistä pienen tiiliseinänpätkän pois, näin saa myös rappusten alle kulun, jotta saa senkin tilan sitten käyttöön. Uudet rappuset rakensin siten, että mikään puuosa ei kosketa lattiaa, ja seinästäkin ottaa tukea vain rappusten keskitasanteen kaksi sivua jotka on kuitenkin otettu irti seinästä ~20mm vesivanerikaistaleiden avulla. Nämäkin kohdat, joista keskitasanteen reunat on kiinnitetty seiniiin, ovat maanpinnan tasolla.

Huomattavaa parannusta siis tapahtui, vanhat lahonneet vinot rappuset on nyt korvattu uusilla, rappusten alle tehdyn kulun ja valetun laatan avulla tuli kellariin ~5neliötä lisää säilytystilaa sekä kellarin ilma raikastui selvästi, kun tuon kaikella lahonneella puujätteellä kuorrutetun "paskamaan" kantoi pihalle ja valoi laatan päälle. viini
Vastaa Viestiin