Isojen pöllien halkominen?
Re: Isojen pöllien halkominen?
Vähän vanha aihe, mutta laitetaan informaatiota joukonjatkoksi.
Itselläni on Fiskarsin lasikuituvarsinen kirves, malli on jokin ajalta ennen näitä X-malleja, koko on toiseksi pienin halkaisukirves, noista nykymalleista kun silmäilee vastaavaa.
Sillä olen pieninyt 40cm koivua, mäntyä ja kuusta, niin tuoretta kuin ylivuotistakin. Aika paljon sellaisia lumppipöllejä, mitä metsäkoneiden jäljiltä jää metsään, alle metrin mittaisia yleensä ja tyvestä katkaisevat, kun on liikaa mutkaa tai muuta vikaa.
Sitten on myös noita itse kaadettujakin, joissa ei 14" mökkisahan laippa ole riittänyt likikään läpi.
Kokemuksia on tullut jonkin verran.
Klapimittaiset pölkyt;
Koivu:
-kokeilen ensin latvapuolelta, oksien väliin, keskelle tai laitaan, 30cm koivu menee vielä keskeltä, jos on suht tuore.
-joskus koivu kasvaa kierteille kuin korkkiruuvi, silloin on hyvä ottaa laidasta niitä siivuja.
-muutaman kerran on tullut vastaan pölkky, jossa pitänyt koputella tyvipuolta, oikea ja vasen puoli nenän edessä pystyssä olevassa pölkystä on omannut eripäin olevia kuituja, joten toinen puolisko on pitänyt kääntää ympäri, että on haljennut mukavasti.
-kylkeen lyömällä halkeaa usein helpommin kuin päähän lyömällä, etenkin oksaiset ja kierteiset pöllit
Kuusi:
-jos haluaa hien pintaan, niin kannattaa kokeilla latvapuolelta aloittaa, mutta työmäärän inhimillistämiseksi tyvipuolelta kannattaa kokeilla ensin, sopivan ikäinen pienikin kuusi on liki mahdoton halkaista kirveellä väärästä päästä.
-oksia on joskus ikävän paljon, kuusen kanssa tuntuisi kirveen teroitus tepsivän hyvin, silloin on hyvä jos kirveellä saa höylänlastuja puun pinnasta irti, mutta sitten ei parane lyödä huti.
-kylkeen lyömällä en ole saanut kovin paljoa helpotusta, mutta tyvipuolelle päähän reunaan lyöminen auttaa paljon.
Mänty:
-tyvipuolelta aloitus, yleensä, joskus mänty menee paremmin latvapuolelta, riippuu vähän pöllistä ja miten on oksaa.
-kylkeen lyöminen ei mielestäni ole niin hyödyllistä kuin koivulla, mutta enemmän vaikutusta kuin kuusella.
Viimeaikoina olen tehnyt noin metristä koivua, apuna on ollut ikivanha järeä Bilnäs, sellainen vähän lekamainen, joka tuossa on ollut paljon suurempi apu kuin klapimittaisen pölkyn kanssa.
Metriset pölkyt;
Koivu:
-raskas kirves auttaa paljon.
-aluspuuksi toinen meterinen pölkky ja siihen aluspuun kohdalle sitten pitäisi yrittää lyödä.
-halkaistava pölkky kannattaa pyöritellä siten, että on oksaton kohta ylös ja päädystä katsoa se luonnollinen halkeama pystysuoraan ylös, jonka kohtaa sitten pitäisi yrittää osua kirveellä.
-voiman lisääminen ei auta paljoakaan, tämä on tarkkuuslaji, sentti sivuun siitä luonnollisesta halkeaman suunnasta ja ei onnistu.
-painavalla kirveellä osuu paremmin kun ei tarvitse niin paljoa voimaa ja silti on liike-energiaa kirveessä riittävästi.
En olekkaan muita puita kokeillut vielä metriseksi tehdä.
Järeämpi kirveskin on itselläni teroitettu siten, että sillä voi halutessaan ottaa höylänlastua puun pinnasta, metsurinsaappaat aika ehdottomat tuon takia, aika helposti nimittäin lipsahtaa ainakin näin alkuvaiheessa ja raskas terävä kirves leikkaa hyvin kaikkea mikä tielle osuu.
Kirveen teroitan viikatekivellä ja jos latolöydöstä pitää teräkulmia oikoa, niin raakasti viilalla olen tehnyt tuon oikomisen ja sen jälkeen viikatekivellä se teroitus, teräkulmat olen luntannut aina 40-luvun metsätyökaluoppaasta, Fiskarsia sai viilata kovasti, kun oli niin tylppä kulma, noissa uusissa X-malleissa onkin paljon parempi kulma kuin mitä tuossa omassani oli, sekin on käytettynä ilmaiseksi romulavalta pelastettu, kuten kaikki kirveeni.
Sellainen havainto itselläni on, että tuo vanha viisaus "lehtipuuta oksanviereen, havupuuta oksan kohtaan", ehkä pitää paremmin paikkansa kun huitoo puun kylkeen, päähän huidottaessa ei kovin suurta merkitystä omien kokemuksien mukaan, jos oksa sattuu kohdalle, niin kirveeni kyllä leikkaa sen kahtia.
Pölkyn päähän kun huitoo, niin tuolla suht suoralla terällä varustetulla Fiskarsilla tuntuisi toimivan hyvin tekniikka, jossa kirves tulee alas noin 45 asteen kulmassa ja hieman siirtyen itseen päin osumahetkellä, vasen käsi jää aika ylös ja tekee tuon ikäänkuin viiltävän liikkeen, etenkin alle 20cm pöllien kanssa tuntuisi vähentävän voiman tarvetta ja nopeuttavan pienimistä, kun kirves ei mene alas asti ja voi sellaisen pyörivän liikkeen avulla parikin lyöntiä sekunnissa pätkiä pienempiin autonrenkaan sisään ladottuihin puihin.
Pilkettä tulee niin tuhottomasti, että sen pinoamisessa on itselläni aivan liian suuri työ, siksi kokeilen nyt tuota haloksi tekemistä, ennen käyttöä sitten katkaisee, jos tulisi vähän liikuntaa talvikaudellekkin siinä.
30 heittomottia se tavoite itselläni on saada joka vuosi täyteen, jos terveys sallii, niin ehkä sen jo tänä vuonna saisikin täyteen.

Tossa pihalla on juurikin noita about 50cm paksuja koivupöllejä. Mutta onko niistä mihinkään, ne ovat olleet varmaan 2-3v (tarkkaa ikää en tiedä kun ovat myyjän siihen tuomia ja ostin tämän talon syksyllä) ja ilman mitään suojaa, viime talvenkin oli kokonaan lumen peitossa nuo. Päät ovat jo ihan mustia. Kannattaako niitä yrittää mitenkään tehdä polttopuita vai nakata kompostiin?
Re: Isojen pöllien halkominen?
Ei, jos et halua vain liikuntaa harrastaaSTN kirjoitti:Kannattaako niitä yrittää mitenkään tehdä polttopuita
Ammattimies saa hyvästäkin huonon!
Hyvin suunniteltu ei ole vielä yhtään tehty!
Hyvin suunniteltu ei ole vielä yhtään tehty!
Re: Isojen pöllien halkominen?
Laita muutama pölli kokeeksi halki, niin näkee onko ne kuinka huonoja.
- vesahy
- Jäsen

- Viestit: 3354
- Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
- Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa
Re: Isojen pöllien halkominen?
Ainakin ne ovat ns. ylivuotisia!
Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
Re: Isojen pöllien halkominen?
Koivu menee äkkiä sitkeäksi ja sitten höttöseksi.
Tosiaan, kokeeksi pari niin sitten tietää. Hyvä polttopuu mutta ikävää on se että väärä varastointi pilaa hätäiseen ja muuttuu puuroksi.

-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Re: Isojen pöllien halkominen?
Sellaisen kun kuivaa, niin toimii se sytykkeenä, palaa aika äkkiä joten saa tosiaankin liikuntaa harrastaa moisia polttaessa.STN kirjoitti:Tossa pihalla on juurikin noita about 50cm paksuja koivupöllejä. Mutta onko niistä mihinkään, ne ovat olleet varmaan 2-3v (tarkkaa ikää en tiedä kun ovat myyjän siihen tuomia ja ostin tämän talon syksyllä) ja ilman mitään suojaa, viime talvenkin oli kokonaan lumen peitossa nuo. Päät ovat jo ihan mustia. Kannattaako niitä yrittää mitenkään tehdä polttopuita vai nakata kompostiin?
Kuivaa tosin nopeasti sellainen, jos jotain hyvää hakee ja suht helppo pieniä, lahoahan se melkoisen varmasti on, mutta lahopuu toimii syttynä, kunhan ei sisällä säilyttele.
Re: Isojen pöllien halkominen?
Kiitoksia vastauksista. Puu on sen verta isoa että en viitsi kirveellä niitä halkoa ja en viitsi vuokrata klapikonetta sytykkeiden vuoksi. Taidan kärrätä kuorman energiajätteeksi, ellei joku Päijät-Hämeestä halua tulla noutamaan, saa ihan ilmaiseksi yhteydenotot yv:llä.
Re: Isojen pöllien halkominen?
Olen tykästynyt nyt kiilaan, kun sellainen tuli hommattua, pajavasaralla kopautan kiilan metrisen pöllin päähän, sitten kun noita kiviä pilkistää pihamaalla, niin pölli ilmaan ja tipttuaen kiven päälle, kiila tunkeutuu kerralla melkoisen syvälle, kolmella tipautuksella varsin sitkeäkin pölli halkeaa ja koko kroppa saa liikuntaa.
Lyhkäisempiä saa yhdelläkin tiputuksella halki.
Kädellä voi saatella pölliä vielä niin saa lisää tehoa.
Esim. sellainen y-haara koivu menee yllättävän nätisti tuolla tapaa halki ja positiivisena puolena ei tule puusilppua niin paljoa kuin jos kirveellä pieksisi.
Olen noita metrisiä tykännyt tehdä nyt, kun ne saa suht nätisti pinottua kuivumaan ja koivussa tuohi toimittaa sadesuojan virkaa. Paljon nopeampaa kuin kirveen kanssa tai kuin jos pilkemittaan tekisi.
Kun tuollaisen 40kg painavan pöllin paiskaa voimalla kiveä vasten reilulta navan korkeudelta, niin siihen tulee jo ihan mukavasta liike-energiaakin, mitä raskaampi pölli sitä kivuttomammin halkeaa tuolla menetelmällä ja korkeasti esiin pistävät kivetkin pikkuisen madaltuvat.

Tuohan on ihan kelvollinen pilkkeiden tekoon, joskus oli mielessä askarrella tuollaisen tapainen, mutta kun sitten innostuin pisempiä kalikoita tekemään, niin tuo kiilasysteemi Kanadalaisella polkynheilutustyylillä on kyllä aika pätevä.Juha kirjoitti:Mites ois tommonen:
http://www.pidia.se/ingmarsklyv_eng.html
Kehitysversiot:
2. https://www.youtube.com/watch?v=Z06XgIz55ec
3. https://www.youtube.com/watch?v=AxjguFuMA5o
4. https://www.youtube.com/watch?v=Bk-XcO7mcD0
Melkoisen kierteille kasvanutta koivua joutuu pienimään myös, sitä ei saa kerralla halki, joutuu useamman kerran paukuttamaan ja välillä pitää ottaa kiilalle jatkoakin, sekä kirveellä avustamaan. Noihin pitäisi tonniluokassa kai olla liike-energiaa.
Kiilalla pistelee paljon nopeammin noita halki kuin klapikoneella, kunhan ei erehdy sitä kiilaa takomaan vaan nappaa pölkyn ilmaan ja pieksee kiveä vasten jättäen kiilan väliin, etenkin isommissa nopeusetua on paljonkin.
Re: Isojen pöllien halkominen?
Ei ole nyt ollut kovin isoja pöllejä, mutta olen tykästynyt tuohon IKH:n lekakirveeseen, johon muotoilin terän uusiksi sekä hitsasin pari kiloa lisää rautaa, puntari väittää, että nyt on 5kg painoa kirveessä.
Hidas läskihän minä olen, mutta tuollaista 5kk nahistumassa ollutta mäntyä sillä on ihan mukava pieniä:
https://www.youtube.com/watch?v=8o-ZVjZhKgk
Koivu on mahdottoman helppoa pieniä, ei tarvitse heilua kuin heinämies, Fiskarsia kun esittelevät niillä on yleensä tuoretta koivua, kun se halkeaa melkein kirveen varrellakin:
https://www.youtube.com/watch?v=VhrZkooD-a0
Korkea pölli on mukavempi näitä pieniä tehdessä, isompia pöllejä jos halkoo, niin alemmas kun laittaa mielellään kiven päälle alusen ja pienittävän siihen päälle, tuolla kirveellä menee aika isotkin oksat, mutta kiilan kun lyö ja tiputtelee pölliä kalliota / kiveä vasten kiilan jäädessä väliin, pääsee helpommalla.
Itse yritän välttää puulle kumartamista, tukkisaksilla saa pöllit heitettyä renkaaseen ja pienityt voi heitellä kasaan ilman kumartelua.
Teen aika pieniä pilkkeitä, kun on yksi pesä johon ei isoja mene, mokomaa eniten tulee käytettyä vielä, niin tuota pienempää sitten tulee naputeltua, aika pitkästi kalorien polttelu on tavoitteena.

Sulla on sakkorengas ja naisen olet laittanut miesten hommiin tukasta päätellen ;-)jtbo kirjoitti:Ei ole nyt ollut kovin isoja pöllejä, mutta olen tykästynyt tuohon IKH:n lekakirveeseen, johon muotoilin terän uusiksi sekä hitsasin pari kiloa lisää rautaa, puntari väittää, että nyt on 5kg painoa kirveessä.
Hidas läskihän minä olen, mutta tuollaista 5kk nahistumassa ollutta mäntyä sillä on ihan mukava pieniä:
https://www.youtube.com/watch?v=8o-ZVjZhKgk
Koivu on mahdottoman helppoa pieniä, ei tarvitse heilua kuin heinämies, Fiskarsia kun esittelevät niillä on yleensä tuoretta koivua, kun se halkeaa melkein kirveen varrellakin:
https://www.youtube.com/watch?v=VhrZkooD-a0
Korkea pölli on mukavempi näitä pieniä tehdessä, isompia pöllejä jos halkoo, niin alemmas kun laittaa mielellään kiven päälle alusen ja pienittävän siihen päälle, tuolla kirveellä menee aika isotkin oksat, mutta kiilan kun lyö ja tiputtelee pölliä kalliota / kiveä vasten kiilan jäädessä väliin, pääsee helpommalla.
Itse yritän välttää puulle kumartamista, tukkisaksilla saa pöllit heitettyä renkaaseen ja pienityt voi heitellä kasaan ilman kumartelua.
Teen aika pieniä pilkkeitä, kun on yksi pesä johon ei isoja mene, mokomaa eniten tulee käytettyä vielä, niin tuota pienempää sitten tulee naputeltua, aika pitkästi kalorien polttelu on tavoitteena.
Re: Isojen pöllien halkominen?
Aina pitkätukkahiipparihevistiä mollataan ;(RTMPekka kirjoitti: Sulla on sakkorengas ja naisen olet laittanut miesten hommiin tukasta päätellen ;-)
Tässä puuhastelussa ei ole vesiliirrosta vaaraa, 245/XX/17 oli muistaakseni tuo koko, oikeastaan pitäisi olla useampia tuumakokoja riittävällä leveydellä, niin pysyisi paremmin nuo kalikat pystyssä.
Nopeasti jotka haluavat puuta toki täyttävät renkaan, mutta pieniminen loppuisi sitten alkuunsa ja mitäs hauskaa siinä olisi?