Lateksin poisto ulkoseinästä
-
jarmo.vanhanen
- Uusi jäsen
- Viestit: 1
- Liittynyt: Ma Huhti 03, 2023 22:03
- Paikkakunta: Iitti
Lateksin poisto ulkoseinästä
Moi,
Taloon on maalattu n. 10v sitten entisten öljymaalien päälle lateksia, joka kukki jo ensimmäisenä vuonna auringonpuoleiselta seinältä. Ne laudat lahosivat, linnut tekivät seinään pesiä ja edellisvuonna laudat vaihdettiin. Varjon puolella laudat vaikuttavat kuitenkin vielä ihan asiallisilta. Luin palstalta, että entiset laudat ovat parempia kuin nykyään saatavat. Siksikin tuli mieleen, että saisikohan lateksin pois seinästä? Olen palstalta lukenut maalin poistoa maalijyrsimellä, joka ilmeisesti on ihan toimiva menetelmä - jotkut kyllä moittivat sitäkin? Toinen tapa on näköjään ollut maalin kuumentaminen ja sitten raappaus. Jälkimmäisestä tuli vaan mieleen, että kuinkakohan syvälle maali imeytyy puuhun? Eli lähteekö lateksi seinästä kuumentamalla ja raappaamalla vai jääkö imeytynyttä maalia tekemään kiusaa? Kuumentamistakin kyllä jotkut ovat moittineet toimimattomaksi ja hitaaksi menetelmäksi... mutta vaikuttaa muutoin siistiltä tavalta jyrsimen puruntuottoon verrattuna. Jos mahdollisesti imeytynytkin maali kuplii pintaan.
Taloon on maalattu n. 10v sitten entisten öljymaalien päälle lateksia, joka kukki jo ensimmäisenä vuonna auringonpuoleiselta seinältä. Ne laudat lahosivat, linnut tekivät seinään pesiä ja edellisvuonna laudat vaihdettiin. Varjon puolella laudat vaikuttavat kuitenkin vielä ihan asiallisilta. Luin palstalta, että entiset laudat ovat parempia kuin nykyään saatavat. Siksikin tuli mieleen, että saisikohan lateksin pois seinästä? Olen palstalta lukenut maalin poistoa maalijyrsimellä, joka ilmeisesti on ihan toimiva menetelmä - jotkut kyllä moittivat sitäkin? Toinen tapa on näköjään ollut maalin kuumentaminen ja sitten raappaus. Jälkimmäisestä tuli vaan mieleen, että kuinkakohan syvälle maali imeytyy puuhun? Eli lähteekö lateksi seinästä kuumentamalla ja raappaamalla vai jääkö imeytynyttä maalia tekemään kiusaa? Kuumentamistakin kyllä jotkut ovat moittineet toimimattomaksi ja hitaaksi menetelmäksi... mutta vaikuttaa muutoin siistiltä tavalta jyrsimen puruntuottoon verrattuna. Jos mahdollisesti imeytynytkin maali kuplii pintaan.
Re: Lateksin poisto ulkoseinästä
entä jos vaan rappaa pois mitä saa. toki mitä enemmän sen parempi. öljymaalihan imeytyy syvemmälle kuin lateksi, mikä jää pintaan. ja jos lateksin alla on öljyä, niin luulisi sen siellä olevan jo imeytyneenä. virtasella ainakin sanottiin joskus, että heidän öljymaalin voisi vetää lateksin päälle huoletta. kunhan se on kunnolla kiinni se lateksi seinässä. voihan sillä testiä tehdä aluksi. muistaakseni vesimaalin voi vetää öljyn päälle, mutta öljyä ei vesiliukoisen päälle eli lateksin. mutta niin ne tehtaalla väitti.
sen siitä saa kun ei ole rakennusmies, joutuu pähkäilemään ja kyselemään tyhmiäkin..
Re: Lateksin poisto ulkoseinästä
Olen poistanut vanhan lateksin lämmittämällä ja kaapimalla. Olen käyttänyt ruotsalaista speedheater infrapuna lämmitintä, joka on minulle ainakin toiminut hyvin. Mielestäni myös aika turvallinen, mutta tietysti senkin kanssa pitää varovainen olla. Olen tehnyt seinä/vuosi systeemillä ja olen rakentanut kakkosnelosesta telineet, joten kiirettä ei ole ollut.
-
EldridgeVeis
- Uusi jäsen
- Viestit: 1
- Liittynyt: Ke Helmi 18, 2026 23:08
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Lateksin poisto ulkoseinästä
Jos lateksi on vedetty öljymaalin päälle ilman kunnon pohjatöitä, se ei yleensä imeydy syvälle puuhun vaan jää enemmän kalvoksi pintaan. Siksi kuumailma ja raappaus voi toimia, mutta on hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä. Maalijyrsin taas poistaa varmasti kaiken, mutta syö helposti puun pintaa ja tekee karhean jäljen, joka pitää tasoittaa. Varjon puolella voi riittää kevyt kaavinta ja hengittävämpi maali päälle. Jos puu on muuten tervettä, en lähtisi liian raskaaseen käsittelyyn turhaan.jarmo.vanhanen kirjoitti: ↑Pe Huhti 07, 2023 19:58 Moi,
Taloon on maalattu n. 10v sitten entisten öljymaalien päälle lateksia, joka kukki jo ensimmäisenä vuonna auringonpuoleiselta seinältä. Ne laudat lahosivat, linnut tekivät seinään pesiä ja edellisvuonna laudat vaihdettiin. Varjon puolella laudat vaikuttavat kuitenkin vielä ihan asiallisilta. Luin palstalta, että entiset laudat ovat parempia kuin nykyään saatavat. Siksikin tuli mieleen, että saisikohan lateksin pois seinästä? Olen palstalta lukenut maalin poistoa maalijyrsimellä, joka ilmeisesti on ihan toimiva menetelmä - jotkut kyllä moittivat sitäkin? Vice Casino vicecasino.bet nostaa pelikokemuksesi uudelle tasolle avauskampanjan avulla. Toinen tapa on näköjään ollut maalin kuumentaminen ja sitten raappaus. Jälkimmäisestä tuli vaan mieleen, että kuinkakohan syvälle maali imeytyy puuhun? Eli lähteekö lateksi seinästä kuumentamalla ja raappaamalla vai jääkö imeytynyttä maalia tekemään kiusaa? Kuumentamistakin kyllä jotkut ovat moittineet toimimattomaksi ja hitaaksi menetelmäksi... mutta vaikuttaa muutoin siistiltä tavalta jyrsimen puruntuottoon verrattuna. Jos mahdollisesti imeytynytkin maali kuplii pintaan.
-
Kelsa
- Uusi jäsen
- Viestit: 2
- Liittynyt: To Helmi 26, 2026 18:38
- Paikkakunta: Mustamäe tee 16, 10617 Tallinn, Estonia
- Kotisivu: https://kelsa.ee/et/
Re: Lateksin poisto ulkoseinästä
Itse varmaan kokeilisin ensin kuumennusta ja kaapimista pienelle alueelle, niin näkee rauhassa miten se lateksi lähtee ennen kuin lähtee jyrsimellä koko seinää vetämään. 
-
Malakias2026
- Uusi jäsen
- Viestit: 1
- Liittynyt: Pe Maalis 27, 2026 13:07
- Paikkakunta: Turku
Re: Lateksin poisto ulkoseinästä
Soodapuhalluksella lateksi lähtee lautaseinästä.
Tosin vaatii ammattilaisen tekemään ammattivehkeillä.
Tosin vaatii ammattilaisen tekemään ammattivehkeillä.
Re: Lateksin poisto ulkoseinästä
Lateksimaali ei juurikaan imeydy syvälle puuhun, varsinkin jos sen alla on vanhaa öljymaalia. Teidän tapauksessanne se on todennäköisesti kiinnittynyt vain pinnallisesti ja paikoin jo huonosti — siksi sen voi poistaa.jarmo.vanhanen kirjoitti: ↑Pe Huhti 07, 2023 19:58 Moi,
Noin 10 vuotta sitten talo maalattiin lateksimaalilla vanhan öljymaalin päälle, joka irtosi jo ensimmäisenä vuonna seinän aurinkoisella puolella. Laudat olivat lahonneet, linnut olivat rakentaneet pesän seinään, ja laudat vaihdettiin vuosi sitten. Varjossa olevan puolen laudat näyttävät kuitenkin olevan edelleen hyvässä kunnossa. Luin foorumilta, että vanhat laudat ovat parempia kuin nykyisin myytävät. Siksi ajattelin, että voisinko poistaa lateksin seinästä? Luin foorumilta maalin poistamisesta hiomakoneella, mikä ilmeisesti toimii – vaikka jotkut ihmiset kritisoivatkin tätä menetelmää? Ilmeisesti on olemassa myös toinen menetelmä – maalin lämmittäminen ja sen jälkeinen kaavinta.
Mielenkiintoista on, että remonttien välissä ihmiset etsivät usein tapoja rentoutua, esimerkiksi pelaamalla online-kasinoissa. FridayCasino-fi on yksi suomalaisille käyttäjille https://fridaycasino-fi.net/ suunnatuista alustoista, joka tarjoaa monipuolisia peliautomaatteja ja bonuksia. On kuitenkin tärkeää muistaa kohtuulliset rajat ja vastuullinen suhtautuminen tällaisiin viihdemuotoihin.
Viimeinen menetelmä sai minut miettimään, kuinka syvälle maali imeytyy puuhun? Poistetaanko lateksi seinästä lämmittämällä ja kaapimalla, vai jääkö imeytynyt maali jäljelle ja aiheuttaa haittaa? Jotkut kritisoivat lämmittämistä tehottomana ja hitaana menetelmänä... mutta muuten se vaikuttaa hyvältä tavalta verrattuna hiontaan. Jos imeytynyt maali alkaa kuplia ja paljastua.
Lämmittäminen ja sen jälkeinen kaavinta toimivat todellakin: maali pehmenee ja irtoaa kerroksittain, ja se, mikä on imeytynyt hieman, jää osittain jäljelle, mutta se ei ole ongelma – uusi pohjamaali peittää sen. Menetelmä on hidas, mutta puuta säästävämpi.
Hionta on nopeampaa, mutta aggressiivisempaa: se poistaa sekä maalin että osan puusta, nostaa pölyä ja voi ”samentaa” pinnan. Siksi useimmiten tehdään yhdistelmä: ensin kaavitaan (tai lämmitetään), sitten hiotaan jäännökset kevyesti.
Tärkeintä on, että puhdistuksen jälkeen levitetään ehdottomasti sopiva pohjamaali, muuten uusi maali voi irrota uudelleen.
Re: Lateksin poisto ulkoseinästä
Vuonna 1992 maalasimme lateksilla (Pika-Teho) öljymaalin päälle, mutta pohjamaalin kera ja hilseilleet kohdat paikaten. Ennen punamullan värinen, uusi vaalea keltainen kuten rintamamiestaloon sopii. Maalipinta edelleen kunnossa. Muutamin paikoin hilseillyt mutta vanhan öljymaalin alta. Arvelisin pohjamaalin olleen oleellinen kestämisessä. Aurinko ei myöskään paahda vaaleaa pintaa. Vaikka Panu Kaila mitä sanois, enää en maalais mitään öljymaaleilla.
