Ulkovuorauslaudan paksuus

Kaipaatko vinkkiä ikkunoiden kunnostukseen? Mitä tehdä pinkopahveille?
Avatar
vesahy
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3354
Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa

Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja vesahy »

Olen ihan uusi jäsen näillä sivustoilla, vasta muutaman viestin kirjoittanut. Talomme on kuitenkin vanhempi, sen todennäköinen rakentamisvuosi on 1905, mutta mitään muuta dokumentointia asian tueksi ei ole kuin perimätieto ja muutama vanha valokuva. Edes kunnassa talosta ei ole piirustuksia, vain kiinteistöveron vaatimat pinta-alatiedot. Talo on rakennettu suuren maatalon syytinkitaloksi oman metsän puista, oman väen voimin. Se on kuitenkin layoutiltaan ns. puolitoistakerroksinen, neljä huonetta tavanomaisesti sijoiteltuna, piippu seinien risteyskohdissa. Talo on hirsirakenteinen, ja esimerkiksi kattotuolit ovat tappiliitoksin koottuja, ei nauloja saati naulauslevyjä. Olemme pitäneet sitä vapaa-ajan asuntona viimeiset parikymmentä vuotta, siis lähinnä kesämökkinä mutta nyt olisi tarkoitus kunnostaa siitä eläkevuosien tukikohta ympärivuotiseen käyttöön. Talo on rakennettu hyvin luonnonkiviharkoista ladotulle sokkelille ilman suurempia painumia. Kattoremonttia tehdessä huomattiin, että yksi nurkka on painunut viitisen senttiä. Hometta tai lattiasientä ei ole, siitä ilmeisesti kiitos hataralle rakenteelle joka taas tietää runsaampaa klapien tarvetta. Peruslämpö talvella saadaan kuitenkin sähköllä.

Talo on ulkoapäin aika ruokottaman näköinen, sillä se on paneloitu melko ohuella UYL-veitsipanelilla ja maalattu joskus 60- tai 70-luvulla sairaan vihreällä lateksilla. Pohjoisseinää lukuunottamatta maali on hilseillyt lähes pois, siinä pohjoisseinässä se on todella tiukassa. Panelit ovat hapertuneet ja käyristyneet ja jo senkin takia ne ovat menossa vaihtoon. Mutta suurempi hoppu remontille tuli kun revin muutaman panelin irti. Niiden alla on hirsikehikkoon naulattu pystylaudoitus (kyll, luit oikein) ja vaakapanelit on naulattu suoraan tähän laudoitukseen kiinni. Mutta niiden välissä on kirkas muovikalvo, ilmeisesti tuulensuojana! Siitä pitää päästä välittömästi eroon.

Remontti on jo päätetty ja aikataulukin lyöty lukkoon, materiaalien hintoja nyt selvittelen. Panelien malli ja suunta on jo päätetty (vaakalaudoitus alhaalta ylös, tippalista ala- ja yläkerran ikkunoiden väliin), profiili on 145mm leveää UTK:ta, mutta minkä paksuista sen pitäisi olla? Puutavaraliikkeet tarjoavat 20- tai 21-millistä mutta antavat samalla mukaan esitteen, jonka mukaan minimipaksuus on 28 milliä, melkoinen ristiriita! Olen päätymässä 25-milliseen, saan sen paikalliselta sahalta sopuhintaan, sillä he tekevät sen itse kaksituumaisesta sydänlankusta kahtia sahaamalla ja höyläämällä. Samalla saan naaraspontin puoleiseen kanttiin kevennykseksi helmiuran. Materiaali on luonnollisesti kuusi, vaikka lehtikuusikin houkuttaisia paremmin lahoa kestävänä. En tiedä paljonko se hintaa lisää, mutta B*****us myy 28x125 millistä lehtikuusilautaa hintaan 3,15 metri.

Laudat aion pohjamaalata liiterissä etukäteen ja jos vaan ehdin niin myöskin ensimmäinen peittomaalaus saman tein. Periaatteena jostain lukemani ohje, että tässä vaiheessa se on oikein maalattu, jos se näyttää huonosti maalatulta. Toinen maalaus sitten kun paneli on seinässä. Naulaus tehdään hellästi käsin, ilman konehirviöitä, vaikka aikaahan siinä kuluu enemmän. Tarvittaessa pannaan ruuveja varmistamaan tai jos esimerkiksi smyygit on tarvis joskus irroittaa, niin käy helpommin.

Tarkoitus on tehdä remontti, jonka jälki kestää pari seuraavaa sukupolvea, vain huoltomaalausta tarvittaessa tehden. Vaikka rahaa ei ole enempää kuin muillakaan köyhillä, niin syödään sitten tonnikalaa ja riisiä pari vuotta, että saadaan nyt kunnon panelit seiniin.
duppa
Jäsen
Jäsen
Viestit: 362
Liittynyt: Ma Elo 13, 2007 9:32
Paikkakunta: Lieto

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja duppa »

Moikka!
Ite laitoin 28 millistä, mutta kyllä tuo 25mm. on jo ihan riittävä.
20/21 milliseen älä sorru :wink:
Pekka Huhta
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 3433
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja Pekka Huhta »

Kyllä se 25 mm alkaa olla minimi, mutta ihmettelen kyllä että millä vehkeillä se paikallinen saha aikoo kahden tuuman laudasta 25-millistä tehdä, meneehän siinä nyt laudan halkaisussa ja höyläyksessä kumminkin useempi milli hukkaan. Että varmista sitten tosiaan että lauta todella on suunnilleen 25-millistä eikä 23-millistä jota myydään 25-millisenä.

Meidän talo on tuumaisella panelilla tehty vuonna 1919 ja ainakin tän melkein 90 vuotta selvinnyt. Kunhan saat ne sahurit sitten höyläämään profiilit aina oikealle puolelle lautaa (siis sydänpuoli pintaan) niin eiköhän siitä hyvä tule. Sen sijaan jos puolet on väärinpäin tehty niinkuin yleensä, niin seinä elää jonkun ajan päästä rumaksi kun laudat on vuoroon kuprulla ja vuoroon kourulla ken ne elää seinässä. Semmoisia älä huoli halvallakaan, pidä tarkka jöö poikien kanssa että jaksavat/viitsivät tehdä oikein.

Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
punny
Jäsen
Jäsen
Viestit: 128
Liittynyt: La Loka 27, 2007 9:03
Paikkakunta: somero

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja punny »

Kyl maar tuo 20millinenkin kestää kun vaan huoltomaalaa riittävästi, tietysti paksumpi kestää aina pidempään. Mutta älkää nyt herran tähden niitä lankusta halkaistuja lautoja huoliko silloin ainakaan kun joka toinen on väärinpäin höylätty, näyttää kohtuu kaameelta seinässä sellanen.
Avatar
vesahy
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3354
Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja vesahy »

En tiedä miten paksu sahanterä sahurilla on, en edes sitä, että minkälaista aihiota hän hankkii. Lähden siitä, että jos hän sanoo 25 milliä niin sitten se on. Tuttu kaveri kun on ja aina olen saanut sitä mitä olen pyytänyt. Mutta kun puhutaan hienosahauksesta, niin vanhastaan tiedän, että jälki on nättiä. Ei sitä sen enempää höyläillä kuin pontit ja sitten se UTK-profiilin kouru ja ne eivät syö paksuudesta yhtään. Ja kun tavara menee suoraan sahasta höyläykseen, niin pitäisi vissiin olla umpisokea kaveri höylässä, jos syöttää vastasahatun pinnan väärinpäin koneeseen.

Olen pyytänyt tarjouksia muualtakin ja huomannut, että hinta vaihtelee yllättävän paljon. Jossain sain hiplata näytetepalaakin käsissäni ja se ainakin vaikutti enemmän revityltä kuin hienosahatulta. Oman kylän saha on siitäkin mukava, että reklamointi on helpompaa kuin johonkin sadan kilometrin päässä olevaan isompaan puutavaraliikkeeseen.

Billnäsistä sain ohjeen naulata panelit suoraan seinään ilman tuuletusrakoa. En taida tuota ohjetta noudattaa.
Pekka Huhta
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 3433
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja Pekka Huhta »

Toki kannattaa suosia pieniä lähiyrittäjiä isojen kauppaketjujen sijaan, niin mäkin tekisin. Mutta siltikin kannattaa kattoa että tekevät kunnollista.

Et ikinä usko että miten paljon puutavaran mitat heittää siitä nimellisestä, eli sen suhteen kannattaa olla tarkka. Raakasahatavarassa mittaheittoa saa olla -1 - +3 mm ja mitallistetussa ja höylätavarassakin ± 1 mm. Plus sitte vähän päälle piensahoilla. Eikä sen nimellismitan valehtelukaan ole mikään vieras juttu, harva sitä sahalla kulkee työntömitta takataskussa tarkistelemassa sahurin puheita.

Ja se "puolet väärinpäin" syntyy esimerkiksi seuraavasti: otetaan kakkosnelonen tai leveämpi lankku, halkaistaan se keskeltä vannesahalla ja saadaan pintaan tuleva hienosahattu pinta. Höylätään se entinen kakkosnelosen ulkopuoli laudan takapuoleksi tappourineen. Tällä lailla toinen laudoista on aina oikein ja toinen aina väärin. Raakalankun pinta on aina karkeasahattu ja sitä ei voi käyttää suoraan ulkopinnassa, joten jos firma yrittää tehdä lankkuja halkomalla panelia, niin niiden pitää joko höylätä (tai muuten putsata) myös ulkopinnat tai sitten tehdä ne tuolla lailla väärin perin.

Tuo hienosahattu on mulle semmoinen Kuva-juttu. Jos oikeasti haluaa tehdä hyvää, niin ulkovuorauslauta on höylättyä eikä hienosahattua. Hienosahattu on tullut kuvioihin vasta lateksimaalien ajalla, kun kumimaalit ei pysy seinässä jos lauta ei ole revitty piikeille.

Tänään just katselin työmatkan varrella kolme vuotta sitten valmistunutta taloa, jonka tekemisessä oli selkeästi nähty vaivaa. Seinä oli vielä silloin alkuunsa aika nätti, mutta nyt se on paskottunut ja laikkuuntunut aika kauheaksi kun kaupunkilika on siellä karkeassa pinnassa. Ja lauta ei edes ollut sitä kaikkein kauheimmalle siilille jätettyä karvalautaa. Tekeepä mistä vaan "hienosahatusta" niin siihen p*ska tarttuu kuin Junttilan tuvan seinään :wink:

Mitä vanhempi talo, sen tärkeämpää olisi että se vuorataan samantyyppisellä laudalla kuin millä se olisi alunperin tehty - eli siis höylätyllä. Jos epäilee että maali ei tartu, niin vaihtoehtoina on joko a) vetää sinkkipohjamaali alle ja maalata laudat öljymaalilla irtotavarana ja yhteen kertaan seinässä tai b) jättää seinä muutamaksi kuukaudensi seinään maalaamattomana, jolloin maali taas tarttuu ihan kivasti. Ainakin öljymaali.

Eli kun kuulostaa että haluat aidosti tehdä hyvää ja kestävää jälkeä taloosi, niin varmistaisin tuon että sydänpuolet menee oikein ja käyttäisin hienosahatun sijaan höylättyä ulkoverhouslautaa, kuten aikakauden taloissa on käytetty. Ja jos sahuri sanoo ettei höylätyssä pysy maali, niin kysäise että mikä sinä hommassa niin paljon on huonommaksi muuttunut sadan vuoden takaisesta :-D

Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Avatar
evyx
Jäsen
Jäsen
Viestit: 17
Liittynyt: Pe Tammi 18, 2008 11:55
Paikkakunta: Särkisalo, Helsinki
Viesti:

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja evyx »

Pitäisi alkaa maalamaan asennusta varten vuorilautoja, ulkovuorauslaudathan meille tuli valmiiksi maalattuna. Mitä tarkoittaa sydänpuut oikein? Eli siis kumminpäin? Noviisi kyselee tyhmiä.
Tomppa
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2393
Liittynyt: To Maalis 30, 2006 13:42
Paikkakunta: Suomi

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja Tomppa »

Sydänpuu ulospäin eli pintaan.
Jos se olis helppoo,olisin tehnyt sen jo.
Avatar
vesahy
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3354
Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja vesahy »

Täytyy tehdä tarkka tilaus jossa mainitaan nämä tarkat mitat ja sydänpuun suunta. Suullisesti olen aina tähän mennessä sopinut, kun tuttu mies on ja luuotettava, mutta jos sähköpostilla laittaa niin jää tosite koneelle.
Hienosahattu jälki on kaverilla ollut aika sileää ja taidan pysyä siinä. Höyläpintaa kai pitäsisi hiukan sipaista hiekkapaperilla ennen maalausta vaikka tarkoitus on pohjamaalta sinkkivalkoisella liiterissä hyvissä ajoin ennen urakan alkua. Maaleista voidaan keskustella tuolla toisessa osiossa vaikka Uulaahan minä ajattelin. Muitakin valmistajia on, mm. Billnäsissä myyvät ruotsalaista tuplasti hinnakkaampaa.

Mutta entä naulaus? Koneita ja naulaumia saisin paikalle, mutta itse uskon enemmän kunnon timpurin vasaraan. Mielestäni jälki on nätimpää. Riittääkö tavallinen neljän tuuman neliskulmainen lankanaula vai onko olemassa jotain erikoisnauloja? En minä sentään ruuveilla aio tätä tehdä vaikka muuten niitä pyrin joka paikassa käyttämään.

Ai niin, siitä talon alkuperäisestä tyylistä. Se on siis rakennettu hirsikehikkona viimeiseen tasakertaan, päätykolmiot on laudoitettu pystyyn. Kattotuolit ja muut ylärakenteet ovat pyöreästä paikalla kantikkaaksi sahattua puutavaraa ja liitokset tehty tapittamalla. Vanhoissa valokuvissa talo esiintyy ihan hirsipintaisena, lautaverhoilu on tehty vasta paljon myöhemmin. Nykyinen veitsipanelointi lienee 60-luvulta. Samaan aikaan taloon on lisätty kuisti- ja saunaosa. Laudan tyyppi on nyt sitten muuttumassa mutta varon tarkasti pyrkimästä mihinkään nikkariromantiikkaan. Eihän me missään Terijoella olla. Värityskin on päätetty, panelit vaniljaa ja nurkkalaudat valkoiset.
Pekka Huhta
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 3433
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja Pekka Huhta »

Lankomies tekee tarkinta jälkeä mitä oon koskaan talohommissa nähnyt, se on tehnyt pari kolme taloa, teollisuushallia, mökkiä ja muuta. Ja ihan kaikessa on koneet käytössä, kerran nostettiin DeWaltti pöytineen pakettiauton takakontista pihalle ihan vaan sitä varten että saatiin yksi laudoituksen taakse jäävän sähkörasian tukipalikan yläpää katon suhteen oikeaan jiiriin :shock:

Se käyttää siis koneita aina, mutta esim. mökkiä ittelee tehdessä sekin naulaa ulkovuorauksen käsin. Sillä lailla saa naulan kannat aina just siististi eikä niin että osa on hirveessä poterossa ja osa pinnassa niinkuin koneella käy.

Neljän tuuman lankanaula käy hyvin.

Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
jmattis
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 944
Liittynyt: Ke Joulu 01, 2004 19:36
Paikkakunta: Turunmaa

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja jmattis »

Katos katos, meitä hulluja on muitakin: meillä kans pintaan tulevat naulat aina vasaralla.

evyxille: Sydänpuu laitetaan esim. pystyrimalaudoituksessa ulospäin sen takia, että puu käyristyy sydänpuoli kuperaksi ja lautojen saumat siis kiristyy umpeen ulkoreunastaan. Sama pätee UTK:n saumoihin, vaikka pienemmällä teholla.

vesahy: Vaakapaneli välillä uittaa vettä nurkka- ja vuorilautojen taakse. Pidä mielessä kun laitat niitä paikalleen.
Oto Hascak
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2338
Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
Kotisivu: www.suorakon.com
Paikkakunta: Sastamala
Viesti:

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja Oto Hascak »

jmattis kirjoitti:Katos katos, meitä hulluja on muitakin: meillä kans pintaan tulevat naulat aina vasaralla.
Ajattelin samaan sairauteen itsekkin syyllistyä! :lol: Naulapyssy on moneen paikkaan hyvä kapistus, mutta ulkovuoraus tulee vasaralla lyöden pirusti nätimpi. Pyssy tuppaa ampumaan naulat vanhan mestarin sanoin "hiiren p*lluiksi". :mrgreen:
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
Avatar
vesahy
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3354
Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja vesahy »

jmattis kirjoitti:Vaakapaneli välillä uittaa vettä nurkka- ja vuorilautojen taakse. Pidä mielessä kun laitat niitä paikalleen.
Ei siis soviteta paneleita jiiriin eikä puskuun vaan katkaistaan niin, että nurkkalautujen sisäpuolelle jää kolo. Ja katkaisupinnat maalataan huolellisesti umpeen.

Vanhalta timpurilta, tätipuoleni mieheltä, sain oivat ohjeet rakenteiden toteuttamiseen:
1. Rakenna niin, että paikat eivät pääse kastumaan
2. Kun ne siitä huolimatta kuitenkin kastuvat, niin rakenna niin, että ne myös kuivuvat
Avatar
evyx
Jäsen
Jäsen
Viestit: 17
Liittynyt: Pe Tammi 18, 2008 11:55
Paikkakunta: Särkisalo, Helsinki
Viesti:

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja evyx »

Ehkä kuuluisi jo maalaus-topicceihin, mutta jatkan nyt kuitenkin tätä ketjua. Aloin siis maalata vuorilautoja. Laudat on tulleet valmiiksi pohjamaalattuina (öljymaalilla). Ihmettelen, että miksi sileämpi puoli on jätetty pohjamaalaamatta, mutta karkeampi puoli pohjamaalattu. Maalaus jatkuu, mutta vähän ihmetyttää. Luulisi sileän puolen tulevan päälle. Onkohan pohjamaalari ryssinyt koko homman?
Avatar
tuuma
Jäsen
Jäsen
Viestit: 17209
Liittynyt: Su Kesä 05, 2005 22:17
Paikkakunta: TUUSULA

Re: Ulkovuorauslaudan paksuus

Viesti Kirjoittaja tuuma »

Mun mielestä mitä karheampi pinta, sitä paremmin maali pysyy :?: Eli ihan oikein mun mielestä on tehty.
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Vastaa Viestiin