ikkunan kittaus + smyygit
ikkunan kittaus + smyygit
Terve taas,
keskikerroksen ikkunoiden entisöinti on alkanut ja ongelma nro 1 on seuraava:
ikkunoissa ei ole lainkaan kittausta kuten kellarikerroksessa, vain ikkunan alareunan tippalistan ja lasin väliin oli vedetty silikoni. Siitä hankkiudutaan eroon, mutta kysymys on että kannattaako koko poka kitata nyt kun muutenkin ollaan asian kimpussa vai riittääkö vain tuon alareunan kittaus? Se on siistein vaihtoehto eikä karmit ole muualta yhtään kärsineet, maalikin rapistunut vain tippalistan kohdalta. Ekan ikkunan tein kittaamalla vain alareunan, mutta asia jäi kaihertamaan.
Kys. nro 2: onko vuorilaudoilla eli smyygeillä joku varsinainen virka ikkunan ympärillä? Talomme on melko funkkis, rapattu ja ikkunoihin ei kuulu smyygit, mutta osaan ne on myöhemmin lisätty. Haluaisin ottaa ne pois koska eivät sovi tyyliin eikä poistettujen lautojen alta toistaiseksi ole paljastunut mitään yllätyksiä. Mutta onko niillä jokin ikkunoita suojaava vaikutus, kun esim. talon eniten kärsivään eteläpäätyyn oli kaikkiin ikkunoihin ne lisätty? Talon rakenteesta johtuen ikkunat ovat muutenkin normaalia "syvemmällä" eli paremmin esim. sateelta suojassa.
Ajatuksia kiitollisena ottaa vastaan hän.

Lisäkysymys:
Miten lasiruutu on kiinni? Ymmärsin että ei ole kittausta mutta ei myöskään listaa? Onko lasiruutu kiinni karmissa esim. pienillä nauloilla, vai ainoastaan alareunan silikonin varassa?
Paras perinteinen kestävä rakenne olisi että lasiruutu kiinnitetään pienillä nauloilla ja sitten kitataan koko lasin reuna jotta vesi ei pääsisi puurakenteeseen. Sitten näkyvät puuosat ja kittaus maalataan kuten myös lasia maalataan kitin reunasta muutaman millin leveydeltä.
Eli ikkunakarmin ylä-, sivu-, ja alaosia ( siis niitä jotka ei näy ) ei kannata maalata jotta puu pääsisi hengittämään maalaamattomasta pinnasta.
Smyygien alla muhii turha kosteus. Jos arkkitehti ei niitä visioinut niin pois vaan.

Viimeksi muokannut helenius, La Kesä 16, 2007 0:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hyviä kysymyksiä, enpä ollut tullut ajatelleeksi että näiden ikkunoiden rakenne on erilainen kuin kellarissa. Kellarissa lasit oli kiinni naulojen ja kitin avulla, keskikerroksessa lasia pitelee listat molemmin puolin -> ei kittiä. Silikoni on varmaan aikoinaan lisätty estämään veden valuminen tuon alimman listan (jota siis tippalistaksi kutsuin) ja lasin väliin. Kitin lisäys nyt on lähinnä esteettinen kysymys koska en todellakaan ole ikkunaentisöinnin ammattilainen ja koko karmin mitalta kittaaminen voi saada aikaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä, siis ulkonäöllisesti.
Muuten mennään vanhalla mallilla: pokan ulkopuoli öljymaalilla, sisäpuoli venelakalla ja muut pinnat käsittelemättä.

Lasi voi olla kiinni joko listoilla tai kitillä, tai näiden yhdistelmillä. Lasituslistan ongelma on se, että mitä pienempää puurimaa ulkona, sen helpommin se kärsii. Kittaus taas kovettuu ja halkeilee ajan kanssa.
Alapokassa kitti ei kärsi makaavasta vedestä yhtä paljon kuin lasilista, joten kittaa ainakin se jos et muita sivuja. Ja ole tosi varovainen sen silikonin poistossa, se peijooni on välillä jostain tosi tiukassa ja lasi saattaa haljeta. Yritä myös maalata yli lasilistan ja lasin väli, se saisi olla tiivis.
Rapatussa talossa ei smyygejä tarvita, mutta rapningin ja karmin väli pitäis tarkistaa ja tiivistää, ettei siitä vedä vettä seinän sisään. Älkää muuten kukaan antako uusintakäsittelyissä tehdä ns. päinrappausta, eli että rapataan kiinni ikkunakarmiin - se ei vaan toimi.

Re: ikkunan kittaus + smyygit
Ikkunoiden kunnostusurakka olisi täälläkin alkamassa, ja lasilistoilla on kaikki ruudut kiinnitetty. Nytpä voisivatkin viisammat kertoa, että onko lasilista tarkoitus maalata ikkunaan kiinni (eli maali menee lasiin asti, ja estää kosteuden valumisen listan alle). Vai olisiko parempi jos lasilista pääsisi hengittämään (eli lasin ja listan väli olisi avoin).
Voikos mahdollisesti lasin ja lasilistavälin tiivistää kitillä?
Tällä hetkellä listat on tiivistetty silikoonilla lasiin kiinni, ja jotenkin on sellainen fiilis, että tämä ei ole se oikea ja alkuperäinen tapa..
Ja toinen kysymys tietysti maaleista mitä noihin ikkunoihin voisi käyttää. Mallaustahan täällä onkin aikalailla käsitelty, mutta onko joku sellainen maali, jota voisi sävyttää tikkurilan ulkovärikartan mukaan, ja se silti soveltuisi vanhaan ikkunaan?

peukalo keskellä kämmentä...
-
Oto Hascak
- Jäsen

- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: ikkunan kittaus + smyygit
Tässä talven mittaan on tullut omia ikkunoita rapsuteltua ja askarreltua. Mulla oli osa ikkunoista varustettu noilla lasituslistoilla ja ne oli maalattu "ikkunaan kiinni". Mielestäni olivat jopa alimpien vaakalistojen osalta aika hyvässä kunnossa. Silti laittaisin edes alas sen pellavaöljykitin ja hoitaisin sitten vaan loput listoilla. En sitten tiedä, että kuinka hyvä konsti tuo listojen käyttö oikeasti olisi, jos niiden kuntoa viitsisi jatkuvasti (siis kerran kesässä) tarkkailla ja suorittaa huoltotoimenpiteitä.juh kirjoitti:Ikkunoiden kunnostusurakka olisi täälläkin alkamassa, ja lasilistoilla on kaikki ruudut kiinnitetty. Nytpä voisivatkin viisammat kertoa, että onko lasilista tarkoitus maalata ikkunaan kiinni (eli maali menee lasiin asti, ja estää kosteuden valumisen listan alle).
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
-
Pekka Huhta
- Moderaattori

- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Re: ikkunan kittaus + smyygit
Jos ne on silkkarilla kiinni, niin maalaa reilusti yli vain. Ei niiden kuulu lasiin päin kuivua, parempi vaan että vesi ei sinne pääse ollenkaan.
Kyllä se alalistakin mitenkuten sinnittelee pokassa, mutta aina vaan parempi jos tekee noin kun Oto sanoi, että ottaa alalistan pois ja pellavaöljykittiä tilalle. Vaikka sitten muut reunat olisi tehty listoilla.
Lasien irroitustarpeen muuten kuulee. Kun lasia koputtelee, niin irtonainen lasi rämisee. Tällöin kitit on jo joustonsa menettäneet ja olisi hyvä ottaa lasi irti ja kitata uudestaan. Myös lasilistallisissa ikkunoissa on pohjakitti ikkunan ja pokan välissä ja jos se on loppu niin vesi pääsee aika syvvälle pokaan, joskus jopa sisälle asti. Jos lasista kuuluu vain terve bonggg ilman räminöitä, niin kitti on kunnossa. Vanhaan aikaan päälle kitatuissa ikkunoissa ei noita laseja juuri ole irroteltu, yleensä vain helposti irtoava kitti on rapsittu pois ja sitten kitattu pätkä kerrallaan päälle.
Jos haluat Tiksin kartalla sävyttää, niin tikkurilan Lin-pellavaöljymaali on vaihtoehto. Sen reseptiä on aina välillä vaihdettu ja jossain välissä sen sävytyskin tehtiin samoilla väripastoilla kuin tiksin muiden maalien, eikä maaväreillä. Sideaine kumminkin on pellavaöljyvernissaa, eli sen puoleen se on ihan turvallinen vaihtoehto vaikkei sävytysaineet sitten oisikaan ihan kosher-kamaa.
Pekka

Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
- vesahy
- Jäsen

- Viestit: 3354
- Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
- Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa
Re: ikkunan kittaus + smyygit
Itse olen ikkunoita kunnostanut mutta urakka on pahasti kesken ja vaatii tässä vaiheessa jo puuseppääkin. Viimeksi kunnostetuissa kolmessa pokassa tein parustavaa laatua oleva virheen, maalin poiston jälkeen sivelin ne vesiliukoisella kyllästysaineella. Siitä jäi sellainen hiukan tahmainen pinta, joka ei kuivunut lopullisesti edes auringossa. Yritin karhentaa pintaa hiekkapaperilla ja sivelin siihen sitten pohjamaalin ja sen jälkeen lasitus ja pintamaalaus. Maaleina käytin Tikkurilan (?) ikkunamaalia, lasiuraa en maalannut vaan siihen sivelin vaarilta opittuun tapaan sellakkatiivistyksen. Lasit kiinnitin ítse tehdyllä kitillä, huomattavasti edullisempaa kuin valmis purkkitavara. Nyt ikkunat ovat olleet kolme vuotta paikoillaan ja maalit ovat alkaneet hilseillä, paikoin pahastikin. Syyksi epäilen tuota kyllästysainetta.
Lue myös tämä -> Ikkunan kunnostaminen (Länsirannikon rakennusklinikka 2004)
Muuten, kun kyselin rautakaupasta lasitusvasaraa, niin vastaukseksi sain "ai mitä?". Kun selitin, että sellaista pikku vasaraa, jolla naulaan lasit pokaan kiinni, niin siihen kutsuttiin muitakin nuoria myyjiä kylähullua ihmettelemään. Sieltä kaupasta en kalua saanut, mutta jostain pienemmästä sen löysin. Vanhempaa myyjää myös huvitti aiheuttamani hämminki.
Lue myös tämä -> Ikkunan kunnostaminen (Länsirannikon rakennusklinikka 2004)
Muuten, kun kyselin rautakaupasta lasitusvasaraa, niin vastaukseksi sain "ai mitä?". Kun selitin, että sellaista pikku vasaraa, jolla naulaan lasit pokaan kiinni, niin siihen kutsuttiin muitakin nuoria myyjiä kylähullua ihmettelemään. Sieltä kaupasta en kalua saanut, mutta jostain pienemmästä sen löysin. Vanhempaa myyjää myös huvitti aiheuttamani hämminki.
-
Oto Hascak
- Jäsen

- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: ikkunan kittaus + smyygit
Saattaa tulla oikeanlainen vasara, kun kysyy kellosepän vasaraa.vesahy kirjoitti:Muuten, kun kyselin rautakaupasta lasitusvasaraa, niin vastaukseksi sain "ai mitä?". Kun selitin, että sellaista pikku vasaraa, jolla naulaan lasit pokaan kiinni, niin siihen kutsuttiin muitakin nuoria myyjiä kylähullua ihmettelemään.
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
Re: ikkunan kittaus + smyygit
Myös verhoilijan vasara on oiva kapistus tuohon hommaan.
Jos se olis helppoo,olisin tehnyt sen jo.