Mä olen ihan toivoton sisustaja, pitäisi perustaa sellainen kuvallinen "auta mua"-ketju, jossa muut voisi esittää ehdotuksiaan tilanteen parantamiseksi. Itse saattaa olla omalle tyylilleen ja tavoilleen sokea eikä näe kaikkia mahdollisuuksia. Ja sitten sovittaisiin, ettei saa haukkua toisen tyyliä
Olkkari
Meillä on jokin mikrokuitukankaalla päällystetty sininen sohva, josta tahrat lähtee helposti, mutta joka on ihan älyttömän sähköinen vaikka sen käsittelisi millä. Sinisen sävy on mielestäni kaunis, mutta haaveilen ruskeasta ns. antiikkinahkaisesta sohvasta, joka sopisi mielestäni tämän talon henkeen. Ikeasta meille ei taatusti tule yhtään sohvaa: kaikki näkemäni ovat parin vuoden käytön jälkeen tosi huonossa kunnossa, vaikka päällisten pesu ja vaihto onkin helppoa. Ikeasta sen sijaan löytyy tyynynpäällisiä tosi monessa koossa ja värissä, ja jopa meidän sohvan isot selkänojatyynyt uudistuu helposti isoimpien kokojen avulla. Ostettiin juuri vaalea nojatuoli, saa nähdä miten puhtaana se pysyy. Tosin meidän tahmatassut on jo 5- ja 7-vuotiaat.
Mä olen ihan toivoton sisustaja, pitäisi perustaa sellainen kuvallinen "auta mua"-ketju, jossa muut voisi esittää ehdotuksiaan tilanteen parantamiseksi. Itse saattaa olla omalle tyylilleen ja tavoilleen sokea eikä näe kaikkia mahdollisuuksia. Ja sitten sovittaisiin, ettei saa haukkua toisen tyyliä
Mä olen ihan toivoton sisustaja, pitäisi perustaa sellainen kuvallinen "auta mua"-ketju, jossa muut voisi esittää ehdotuksiaan tilanteen parantamiseksi. Itse saattaa olla omalle tyylilleen ja tavoilleen sokea eikä näe kaikkia mahdollisuuksia. Ja sitten sovittaisiin, ettei saa haukkua toisen tyyliä
Moro taas. Oon tehnyt kaikenlaista muuta, enkä ole ehtinyt käydä täällä. Kiitti neuvoista. Toi kuva ehdotus juttu olis hyvä mut kun olen niin toope tän koneen kans et kuva lähetys ei onnistu kun a: ei ole aikaa B: haukkujen saaminen ei kovasti kiinnosta, kun aina löytyy joku josta on kiva mollata muita. Mut itse aion pitää kiinni etten muíta mollaa kun jokainen tallaa tavallaan.
Kylähullu
vaaleeta lapsiperheessä...
Meillä pyörii talossa lapsia ja koiria, kun vilkkilässä kissoja, sohvat ovat vaaleat beiget, sellaiset säämiskä tyyppiset ja hyvänä ovat pysyneet!! Sohva on käsitelty likaa hylkivällä aineella ja tahrat on helppo pyyhkäistä toisella huonekalujen pesuun tarkoitetulla suihkutettavalla aineella. Mattokin on vaalea ryijymatto, eikä siinäkään ole ollut ongelmia. Noi suihkutettavat suoja-aineet on kyllä hyviä, käsitellään myös uudet matot niillä, niin tahrat on helppo pyyhkäistä. Aineita myydään huonekaluliikkeissä.
Taulut laitetaan yleensä linjaan, joko alareunalta tai yläreunalta. Erikokoiset ryhmät niin, että ylimmät tai alimmat linjassa. Jos ei halua reikiä porata tauluille voi laittaa hyllyn, johon tauluja laitetaan.
Meillä muuttolaatikot sikinsokin remontin alla, sisustamaan pääsee lähipäivinä, Jes!!

Elämä koostuu pienistä hetkistä.
Elä jokainen hetki,
kuin se olisi koko elämä.
Elä jokainen hetki,
kuin se olisi koko elämä.