On se vaan hassua, että koko seinärakenteen idea on kääntynyt toisin päin. Nykyään sisäpinnan pitää olla tiiviimpi kuin ulkopinnan.
Ennen laitettiin sisäpintaan tavallista paperia, koska sehän on sisällä kuivassa. Ja rakenteen ulko-osiin laitettiin tervapaperia, koska paperi piti suojata ulkoilman kosteudelta. Kuitenkin nämä "väärät" rakenteet ovat toimineet ihan hyvin. Salaisuus taitaa olla siinä, että ne terva- ja bitumipaperit ovat jonkin verran ilmaa ja kosteutta läpäiseviä. Ajan myötä ne imeytysaineet vielä haihtuvat pois. Niinpä en olisi yhtään poistamassa tervapapereita, mutta bitumihuopaa ei voi jättää esim. ulkovuorauksen alle.
Ja jos rakenne säilyy ennallaan, voi vanhaa periaatetta noudattaa nykyäänkin. Kunhan valitsee läpäisevän bitumipaperin.
Ilmansulkupaperista
Re: Paperit oli ennen toisin päin
Kylmässä ja kosteassa ne luonnon materiaalit johtaa kosteutta paremmin. Se vähentää väärään paikkaan laittamisen haittaa. Olennaisempi syy rakenteen kuivana pysymiselle on kuitenkin sisältä tuleva lämpö. Se kuivattaa seinät. Paksuna se rakenne ei enää toimi, kun kosteutta varastoituu enemmän seinään.Sepi kirjoitti:Salaisuus taitaa olla siinä, että ne terva- ja bitumipaperit ovat jonkin verran ilmaa ja kosteutta läpäiseviä.
Tuohon vanha vs. uusi-rakenteen eroon liittyy kyllä aika vahvasti myös eristyskerroksen paksuus. Tervapahvi ulkopuolella 18-senttisessä seinässä on ihan eri asia kuin 35-senttisessä. Eikä sitä nykyajan ilmarakokoolaustakaan kovin monesta rmt:stä alunperin löytynyt.
Eniten ongelmia ulkopuolella oleva tiiviimpi tervapahvi on aiheuttanut vuotojen sattuessa, eli kun jostain seinän/katon/räystään/ikkunan kohdalta pääsee vettä tihkumaan seinärakenteeseen mutta ei kuivumaan.

Kuinkahan tarkkaan tuota paperointia oikein pitäisi tehdä? Viime- ja toissakesänä tein lattioita uusiksi alakertaan, vanhat villa/multa/rotanraato/lasinsirutäytteet ja lastulevyt vaihdoin Ekovillaan ja lankkulattiaan. Lattiankannattajatkin vaihdoin, ja rossin pohjaksi Tuulileijonaa yhteen ja bituliittilevyä toiseen huoneeseen. Paperoin sitten vielä nuo levyn ja lattiankannattajan muodostamat kaukalot, varisnaista taiteilua oli taitella paperi mm kulmiin. Kunnon nostot seinälle ja n metrin limitys seinän paperointiin. Sitten villapuhallus, uusi paperi ja lankkulattia. Mietitytti vaan että teenkö turhaa työtä, etenkin siinä tuulensuojalevyn paperoinnissa? Vielä 2 huoneen lattiat on vaihtamatta, kannattaako jatkaa samaan malliin? Liimaa en käyttänyt, nitojaa kyllä.
Lattia oli n 10v sitten "korjattu", eli tuolloin ilmeisesti sahailtu hirsiset lattiankannattajat poikki ja korvattu ne lankkutavaralla. Lasivillalla oli eristetty ja lastulevy+ muovimatto päällä. Hirveä vinka kävi seinänjuurilla, kaapit heilui ohikävellessä, lattia oli ruma ja kylmä. Purin siis pois koko lattian ns maata myöten. Maan pinnalle laitoin lecasoraa n 15cm, sitten suodatinkangas ja hiekkaa hiukan painoksi. Lattiankannattajat tein 5x20 lankusta, ristikoolauksena 5x10 siihen päälle. Rossipohjan alukseksi bituliittilevyt ja em paperointiprojekti. Itse lattia tuli 5x20 lankusta, läheisellä sahalla ei järeämpää tavaraa ollut saatavilla joten tyydyimme siihen leveyteen. Höyläämö höyläsi ja teki pontit. Niin nätisti oli höylätty että ei tarvinnut hioa ennen maalausta.
Aikaa L- muotoisen olkkarin lattiaprojektiin ( n 35neliötä) meni n 2-3 viikkoa, vaikea sanoa tarkemmin kun 10 muuta projektia oli ja on koko ajan vireillä muualla talossa.
Aikaa L- muotoisen olkkarin lattiaprojektiin ( n 35neliötä) meni n 2-3 viikkoa, vaikea sanoa tarkemmin kun 10 muuta projektia oli ja on koko ajan vireillä muualla talossa.
Re: Paperit oli ennen toisin päin
Sepi kirjoitti:On se vaan hassua, että koko seinärakenteen idea on kääntynyt toisin päin. Nykyään sisäpinnan pitää olla tiiviimpi kuin ulkopinnan.
Ennen laitettiin sisäpintaan tavallista paperia, koska sehän on sisällä kuivassa. Ja rakenteen ulko-osiin laitettiin tervapaperia, koska paperi piti suojata ulkoilman kosteudelta. Kuitenkin nämä "väärät" rakenteet ovat toimineet ihan hyvin. Salaisuus taitaa olla siinä, että ne terva- ja bitumipaperit ovat jonkin verran ilmaa ja kosteutta läpäiseviä. Ajan myötä ne imeytysaineet vielä haihtuvat pois. Niinpä en olisi yhtään poistamassa tervapapereita, mutta bitumihuopaa ei voi jättää esim. ulkovuorauksen alle.
Ja jos rakenne säilyy ennallaan, voi vanhaa periaatetta noudattaa nykyäänkin. Kunhan valitsee läpäisevän bitumipaperin.
Joopa joo. Olen nähnyt sellaisenkin tapauksen, jossa uloimpana oli kattohuopa estämässä ulkopuolista kosteutta pääsemässä sisäänpäin. Sillä ratkaisulla 50 vuodessa 2x4 runkotolpista lahoaa noin puolet.
Itse laitan seiniin höyrysulun ihan nykyaikaisin materiaalein välittämättä siitä mitä on eristeenä. Kosteusrasitus tulee sisältäpäin ja seinän pitäisi kyllä kuivua ulospäin jos siihen kosteutta pääsee. oma rakenne siis seinästä ja rakennusajankohdasta riippuen: tapetti-gyproc-höyrysulku-vinolauta(tai suora)-ilmasulku-puru(jossain villa)-ilmasulku-vinolauta-50mm villa-tuuletusväli-ulkoverhous. Jos jossain joutuu muutoksien takia seinää purkamaan, niin jätän ilmasulut kokonaan pois. Rakenteen pitäisi toimia kosteusteknisesti ihan ok. Harvenee ulospäin. Ilmanvaihto hoidetaan ilmanvaihtokoneella.
yllärit pitää pirteänä