Rinnewood kirjoitti:
Noita eri betoni/sementti ym laastejakin on nykyään niin moneen eri tarkoitukseen että millähän tuota vanhaa lähtis paikkaamaan?
Vanhan rappauksen paikkaamiseen samanlaista laastia kuin alkuperäinenkin. Eli luultavasti kalkkilaastia tai kalkkisementtilaastia. Kalkkisementtilaasti KS50/50 on hyllytavaraa rautakaupoissa. Suhdeluku kertoo sementin ja kalkin suhteen ja rappauksen pintaan päöin tullessa kalkin osuus pitää kasvaa. Muista puhdistaa hyvin paikattavat kohdat ja sivele tartunnaksi vaikka saneerauslaastia löysänä sudilla. Älä yritä tehdä liian syvää paikkausta yhdellä kertaa vaan teen eri vaihessa. Puuhierrin on oikea työkalu pinnan viimeistelyyn.
Tässä meidän pihasaunan muuri rappauksen jälkeen. Voit verratan viimeisimmän viestin kuvaa siihen mikä löytyy viestin ekalta sivulta.
Itselläni oli aikoinaan samankaltainen ongelma,mutta seinä oli kerrostalo osakkeeni seinät. Kun otin teräsnauloja seinästä irti lähtti myös "kimpale" seinää mukaan. En saanut pakkeliakaan pysymään seinässä, vaan se kuoriutui kuivaessaan aina irti. Meillä ongelma oli kuulemma väärin sammutettu kalkki valussa. Laitoin ohennetun praimerin pintaan ennen paklausta ja se toimi hyvin.
Nykyisessä talossamme on rintsikan kellarissa seinät vedetty kalkkivellillä ja se kuulemma se kannattaa poisttaa jos mielin pintaan uutta maalia. Kuulemma puskee kalkki ajan myötä pintaan.
Juurikin tuo ohennettu primeri on mun salainen ase ollut täällä noissa rappaushommissa. Ei ole ollut mitään ongelmia tarttumisen kanssa, isot seinät olen ruiskuttanut puutarharuiskulla. Sellaseen jonne pumpataan ilmaa millä neste tulee ulos. Lattialle valuu jonkun verran, on hyvä ottaa huomioon.
"Hyvä tuppaa tuleen vaikka keskinkertasta yrittää "
kannattaa ainakin tasottaa ennen sitä kalkkimaalausta. Ja itse en kyllä pesuhuoneen tai pukuhuoneen seiniä välttämättä kalkkais, vaan antasin olla ihan betonilla.
Tuo kalkkimaalihan on sellanen läpihengittävä joka pysyy seinässä vaikka kapilaarina vettä läpi tihkuisikin, vastaavasti joku lateksi alkaa ajanmittaan rapiseen irti jos edes kunnolla tarttuu kiinni. Rajusti verraten tuo kalkkimaali on kuin kangaskassi ja lateksi yms. kuin muovipussi.
Ainiin ja itse käytin oikotien onneen ja tein suoraan kalkista ja vedestä sen liemen, jonka sitten sudin seinään. Seinän kostutin ensin ihan pelkällä vedellä suihkekannulla...
Usko ei sitten oikein riittänyt tuon kalkkirappauksen toimivuuteen kylppärin seinissä joten poravasara lähti käsistä korkaten kaiken pois. Varmaan kuution verran ryönää koristaa tuota takapihaa kun peltisaavissa olen kantanu kaiken moskan pois.. No, nyt on rivinteerauksen tiilipinta sekä pannuhuoneen vastainen betoniseinä putsattuna uutta pintaa varten.. Ehkäpä tästä on hyvä jatkaa?
HillyMan kirjoitti:Juurikin tuo ohennettu primeri on mun salainen ase ollut täällä noissa rappaushommissa. Ei ole ollut mitään ongelmia tarttumisen kanssa, isot seinät olen ruiskuttanut puutarharuiskulla. Sellaseen jonne pumpataan ilmaa millä neste tulee ulos. Lattialle valuu jonkun verran, on hyvä ottaa huomioon.
januski kirjoitti:kannattaa ainakin tasottaa ennen sitä kalkkimaalausta. Ja itse en kyllä pesuhuoneen tai pukuhuoneen seiniä välttämättä kalkkais, vaan antasin olla ihan betonilla.
Tuo kalkkimaalihan on sellanen läpihengittävä joka pysyy seinässä vaikka kapilaarina vettä läpi tihkuisikin, vastaavasti joku lateksi alkaa ajanmittaan rapiseen irti jos edes kunnolla tarttuu kiinni. Rajusti verraten tuo kalkkimaali on kuin kangaskassi ja lateksi yms. kuin muovipussi.
Ainiin ja itse käytin oikotien onneen ja tein suoraan kalkista ja vedestä sen liemen, jonka sitten sudin seinään. Seinän kostutin ensin ihan pelkällä vedellä suihkekannulla...
Vähän on vanha topic, mutta kysynpä että on primeri turvallista kellarissa ja onko siitä hyötyä kun vanhat sokkelipinnat paneelien takaa pölisee ja rapisee alas? Raappaan irti mitä lähtee, mutta kun aloitan pinnoittamaan niin primeria ensin vai ei?
Entä sitten kuin karheaan ja epätasaiseen pintaan voi kalkkimaalata? Voiko pinta olla karheaa rapissutta betonia vai pitääkö siloittaa?
Mitä tasoitetta kannattaa käyttää kalkkivellin alla kun pitää tasoittaa erinäisiä reikiä ja kuoppia?