pvalila kirjoitti:
Mikä on korkein ISO-arvo, jota Nikonin kanssa yleisesti käytät?
Ja oletko kokeillut matalampia resoluutioita, ne saattavat kohistaa vähemmän?
Matalampi reso tosiaan auttaa jonkin verran, ISO400 pyrin pitämään maksimina, joskus ISO800, mutta toisinaan tulee isompiakin käytettyä, silloin tosin mieluusti pienempään resoon vaihtaa.
Kohinanpoisto tuossa on aika surkea, tekee kumman epäteräviä kaikista reunoista vaikkei kohinaa juuri edes olisi.
Säätelin kamerasta joitain niitä asetuksia kuinka se käsittelee kuvaa ja vähän parani tilanne, veikeää on se, että kun aina kuvaan RAW muodossa ja silti muutoksia selvästi havaitsi, ehkä vain kuvittelen siis.
Kohinanpoistoahan ei saa kokonaan pois päältä tuossa Nikonissa, olen jo unohtanut oliko se ISO400 vai ISO800 josta alkaen se on päällä vaikka asetuksista sen laittaa pois, joten koska se on kehno tuo kohinanpoisto, niin joutuu rajoittamaan ISO arvoa.
Tuossakin on ero kuvaako RAW vai JPG moodissa, mutta tosi paljon eroa tulee kohinansuodatuksestakin, etenkin jos antaa kameran nostaa ISOa liiaksi:
Auto ISO on ihan näppärä, koska sillä saa käyttöön liki portaattoman ISO säädön, tässäkin on ISO280:

Vähän turhan siniseksi tuo taisi jäädä aikoinaan automaattisella valkotasapainolla, mutta salamalla kun kuvaa, niin silmien ei tarvitse välttämättä hehkua ellei niin sitten tahdo, joskus se on ihan mainio tehokeinokin.
Kuva on ajalta jolloin kävivät varastossa vain syömässä ja sitten katosivat (tosin ei sillä, että näyttövikaisella Ixuksella voisi valita hehkuuko silmät vai ei).

Olympuksellakin saa kuitenkin ihan kelpoa, jos vertaa tuohon Ixuksen kuvaan, kunhan olosuhteet vaan ovat sellaiset, että kameran rajat ei tule vastaan:
Niin, jokainen voi sitten arvella, että kannattiko pistää satoja euroja tuon katin hoitoon ja jokusen viikon ajan kolmen tunnin välein ympäri vuorokauden pakkosyöttää, tai satoja tunteja pisää kesytykseen, välillä -20C pakkasessa tunteja hytisten, että voi nähdä katin tuollaisena päivittäin.
Mutta tuokin olisi lopetettu virallisen linjan mukaan liian vanhana villiintyneenä, jos mentäisiin samojen periaatteiden mukaan, kuin noissa joissain tapauksissa mitä mediassa näkynyt on menty ja väitetään sitten kirkkain silmin, että niin on parempi.
Olisiko niin ollut parempi, että tuokin villiintynyt kulkukissa olisi vain tapettu (vai pitäisikö sanoa nukutettu, ettei todellisuus iskisi vastoin kasvoja)?
Kuten aina, on virallinen totuus ja sitten on reaalimaailman todellisuus, enkä minä ainakaan koskaan tule hyväksymään sitä virallista linjaa tuossa asiassa, jos olisi paremmat mahdollisuudet, niin tekisin paljon enemmän, että moinen linja kumottaisiin.
Kuitenkin enemmän pitäisi saada ihmisten tietoisuuteen se, että ei se todellakkaan pidä paikkaansa, että villiintynyt kissa olisi tarpeen lopettaa, on täysin mahdollista kesyttää niitäkin, mutta halua/rahaa ei löydy ja se verhotaan puheilla siitä kuinka muka olisi parempi lopettaa viattoman eläinpolon elämä.
Ehkä kissat ovat liian halpoja, niitähän saa jopa ilmaiseksi tai nimellistä korvausta vastaan eläintaloista, joten halvempi lopettaa elämä kun ainahan niitä riittää muutenkin.
Ihmetyttää, että tienvarsien koristeihin on rahaa, mutta ihmisen leväperäisyyden johdosta heitteille jääneen elämän pelastamiseen taas ei ole, mutta sinällään tarvepriorisointi on maassamme muutoinkin täysin hukassa, vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee tässä nykyisessä massiivisessa byrokratiassamme, ehkä taustalla on suurempikin ongelma mikä pitäisi poistaa siinä sivussa.
Onhan selkeästikkin tienvarsikoristeet tärkeämpiä kuin lastensairaalakin, vai miksi tienvarsikoristeita pystytellään ja lastensairaala saa hakea apua muualta?
Meidän pitäisi saada maan johtamiseen sellainen kokonaisuuden hahmotus mukaan, niin että se resurssien käyttö ohjautuisi kokonaisuudessaan tarpeen mukaan eikä tehtäisi toisaalla rahankulutusta verrattaen turhaan ja toisaalla taas leikattaisi elintärkeistä asioista.
Se auttaisi pitkällätähtäimellä paljon enemmän kuin vain ne vähäiset vuoden budjetin eurojen uudelleenohjaukset antaisivat ymmärtää.
Uudessa mallissa tosin ei olisi niitä lukemattomia pomojen pikkupomoja, vaan jokaisen pitäisi ymmärtää osansa kokonaisuudesta eikä vain olla töissä laput silmillä keskittyen vain omaan palaansa. Pvalilakin ymmärtänee sen kuinka yrittäjän täytyy olla jollain tasolla selvillä aika pitkästi kaikesta ja vähän enemmän, mutta kuinka on tullut kokemuksen myötä tietty näppituntuma asioihin?
Jotain kehitystä sellaiseen suuntaan ehkä tarvittaisiin, että yhteiskunnalla olisi varaa toimia nykytasolla. Olikohan se yli 60% valtion budjetista mikä meni palkkoihin? Kunnissa on varmaan hyvin suuri osa tuo palkkojen osuus menoista. Kaikissa asioissa kun halutaan toimia niin mahdottoman byrokraattisen raskaasti, sen sijaan että vaan toteutettaisiin sovittua linjaa.
Ehkä byrokratialla on aiottu ehkäistä joskus marginaalijoukon aiheuttamaa hävikkiä, mutta entä kun byrokratia on kasvanut niin suureksi, että se marginaalijoukon aiheuttama hävikki olisi enää vain mitättömän pieni osa byrokratian hintalapusta?
Ehkä byrokratialla myös on pyritty varmistamaan tasapuolinen kohtelu, mutta onkohan meillä enää varaa varmistaa tasapuolinen kohtelu, joka byrokratiasta huolimatta ei aina toteudu?
Kuten aina, ei yksi ongelman ilmentymä johdu vain yhdestä asiasta, taustalla on paljon ilmiöitä, jotka ovat mahdollistaneet asian nykytilan ja todellinen korjaus saavutetaan vain menemällä ongelman lähteille ja tekemällä muutos siellä, sen sijaan, että ongelmapäässä laitettaisiin vähän paikkaa paikanpäälle.
Se taas on hyvin haastavaa, kun ajatusmallit eivät suosi kokonaisuuksien hahmottamista, joten on 'parempi' keskittyä lähinnä elämän, jota ei pitäisi olla, kuvaamiseen
