Muutenkin minusta Tikkurila vetää tuota perinnemaali puoltaan alas hyvää vauhtia, sitä ei mainosteta; hyvä kun nettisivuilta löytyy jotain. Luulisi noille kuitenkin kysyntää löytyvän, kun tuntuu että perinnerakentaminen ja vanhan korjaus vaan lisääntyy koko ajan ja mielenkiinto perinnemaaleihin kasvaa sitä mukaa. Hinnatkin taitavat olla vielä eri sfääreissä kuin muilla perinnemaalitehtailla...
Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Jos palataan hieman tuohon aloittajan kysymykseen, niin ihmettelen vähän miksi Maalilinjalta ei ehdoteta esimerkiksi Tiksin Wanhan Ajan värejä. Perinnepuolihan on niilläkin. Saattaa tietysti olla, että maalilinjalla suositellaan vain tiettyjä tuotteita ja muista osata sanoa mitään, vaikka kyseessä olisi oman firman tuote. Ulkoistettuhan nuo neuvontalinjat pitkälti on, joten kait sitä joutuu vähän linjaa vetämään mitä neuvojille opetetaan ja mitä ei. 
Muutenkin minusta Tikkurila vetää tuota perinnemaali puoltaan alas hyvää vauhtia, sitä ei mainosteta; hyvä kun nettisivuilta löytyy jotain. Luulisi noille kuitenkin kysyntää löytyvän, kun tuntuu että perinnerakentaminen ja vanhan korjaus vaan lisääntyy koko ajan ja mielenkiinto perinnemaaleihin kasvaa sitä mukaa. Hinnatkin taitavat olla vielä eri sfääreissä kuin muilla perinnemaalitehtailla...
Muutenkin minusta Tikkurila vetää tuota perinnemaali puoltaan alas hyvää vauhtia, sitä ei mainosteta; hyvä kun nettisivuilta löytyy jotain. Luulisi noille kuitenkin kysyntää löytyvän, kun tuntuu että perinnerakentaminen ja vanhan korjaus vaan lisääntyy koko ajan ja mielenkiinto perinnemaaleihin kasvaa sitä mukaa. Hinnatkin taitavat olla vielä eri sfääreissä kuin muilla perinnemaalitehtailla...
Entinen Uulatuotteen edustaja. Leipätyö Colorialla tällä hetkellä.
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Lueppa pikkumiäs vielä vaikkapa tästä esimerkkinä Uulan pellavaöljymaalin tuoteselostus liuottimien kohdalta ennenkuin paukuttelet enempää henkseleitä niillä entisöijän papereilla jotka muuten löytyvät myös mun taskusta höystettynä verhoilijan papereilla...pikkumiäs kirjoitti:Entisöijän paperit takataskussa, ja tullu käryjä haisteltua noin 20v. Se siitä kokemuksesta.
http://www.uula.fi/suomeksi/tuoteselost ... YMAALI.pdf
Jos se olis helppoo,olisin tehnyt sen jo.
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Hep kirjoitti:Miten niin väärin perustein?jope kirjoitti:Jälleen kerran väärin perustein kiteytetty päätelmä. Ammattimaalari maalaa kyllä tarvittaessa vaikka ikoneita seinät täyteen jos niin halutaan ja ajasta maksetaan.
Olen kuullut enemmän kuin tarpeeksi perusteluja tyyliin: "Näin näitä nykyään tehdään". Ei edes haluta kuulla asiakkaan toiveita. Saati sitten, että selvitettäisiin asiakkaan käsitys laadusta. Se mikä menee valvojalta läpi isolla työmaalla ei välttämättä kelpaa tasoksi kaikkien kotiin. Enkä nyt puhu pelkästään maalareista, vaan rakennusalan "ammattilaisista" yleensä.
Ymmärrän kyllä, että valtaosa kansasta haluaa kaiken heti ja halvalla. Mutta jotkut ovat valmiita maksamaan laadusta sekä materiaalien että työn suhteen.
Oli aika voimakas mielipide väittää että rakennusalan ammattilaisilla on väärä asenne työtä kohtaan.Samalla aika voimakas heitto että valvojille kelpaa mikä tahansa.
Heitin tuon ikoni esimerkin vaan sen vuoksi että kaikkea saa jos on valmis maksamaan. Ite en osaa maalata mutta kun tarpeeksi maksat niin etsin semmoisen joka osaa.
Rakennustyöllä kuten kaikella muullakin on standardit ja toleranssit. Jos niistä kovin poikkeavaa haluaa niin se maksaa. Ja niin valitettavaa kuin se joskus on niin joillakin haluajilla on niistä standardeista ja toleransseista ihan omia käsityksiä. Yleensä juuri niillä jotka ei ymmärrä tekemisestä mitään. Kyllä sitä asiakasta ja haluajaa kuunnellaan mutta kun se haluaja uskoisi että kaikki ei ole mahdollista ainakaan semmoisilla kustannuksilla missä olisi mitään järkeä.
Kyllä minä tai kuka tahansa muu alan tekijä tulee tekemään sulle työtä tuntipalkalla ja voidaan viilata pilkkua ihan niin kauan kun kelpaa.
Tosin käytäntö on osoittanut että sille pilkun viilaamiselle ei tule mitään loppua jos haluajalle on semmoiseen taipumusta. Silloin on viisainta kun nostaa heti alussa kädet pystyyn ja antaa anopin puhelinnumeron ja pyytää sieltä apua. Anopit on kaikessa täydellisiä.
shit happens
-
Pekka Huhta
- Moderaattori

- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Kyl mäkin tätä ihmettelin. En mä ainakaan oikeen ymmärrä perinnemaaliksi yhtään semmoista maalia jossa on tärpättiä tai liuotinta joukossa. Pellavaöljymaalissa ei oo, liima-, kaseiini-, temperamaaleissa tai kalkkimaaleissa ei oo, lakkamaaleissa ei pitäis olla (mutta joskus on). Uulan lattiamaalissa on pikkuisen, mutta ei sekään nyt sentäs mitään miranoolia ole. Petrooliöljymaalissa on petroolia joukossa, mutta sekään ei ihan tarkkaan ottaen ole perinnemaalipikkumiäs kirjoitti:Perinnemaaleissa on hirveät liuotinkatkut pitkään.
En halua tölviä yhtään, mutta kerro toki että missä perinnemaalissa on oikeesti liuottimia? Musta liuottimia tarvitaan vasta jos pellava- tai kiinanpuuöljy korvataan jollain kovaksi keitetyllä standöljyllä tai alkydilla, mutta minusta ne ei kyllä ole perinnemaaleja sitten enää. Mutta mielelläni opin uutta kyllä
Muuten toi jako koneelliseen ilmastointiin ja hengittämättömiin materiaaleihin on sikäli perusteltua että koneella ilma vaihtuu sukkelammin kuin painovoimaisesti. Tällöin pintamateriaalien ei ole niin tarvetta tasata kosteuden vaihteluita.
Mulla ei muuten oo entisöijän papereita eikä paljon muutakaan pätevyyttä tähän hommaan, mutta mä pissaan takuulla pidemmälle kuin te
Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Kyllä sulla Pekka olis ne paperit ihan siinä kuin muillakin vaikka menisit tältä seisomalta antamaan näyttökokeet.Pekka Huhta kirjoitti:
Mulla ei muuten oo entisöijän papereita eikä paljon muutakaan pätevyyttä tähän hommaan, mutta mä pissaan takuulla pidemmälle kuin te![]()
![]()
Pekka
Tästä syystä tällaiset "paperit taskussa"-tyyppiset letkautukset ei oikein meikäläistä vakuuta.
Jos se olis helppoo,olisin tehnyt sen jo.
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Hmm...jope kirjoitti:Oli aika voimakas mielipide väittää että rakennusalan ammattilaisilla on väärä asenne työtä kohtaan.
M.O.T.jope kirjoitti:Ja niin valitettavaa kuin se joskus on niin joillakin haluajilla on niistä standardeista ja toleransseista ihan omia käsityksiä. Yleensä juuri niillä jotka ei ymmärrä tekemisestä mitään. Kyllä sitä asiakasta ja haluajaa kuunnellaan mutta kun se haluaja uskoisi että kaikki ei ole mahdollista ainakaan semmoisilla kustannuksilla missä olisi mitään järkeä.
Kyllä minä tai kuka tahansa muu alan tekijä tulee tekemään sulle työtä tuntipalkalla ja voidaan viilata pilkkua ihan niin kauan kun kelpaa.
Tosin käytäntö on osoittanut että sille pilkun viilaamiselle ei tule mitään loppua jos haluajalle on semmoiseen taipumusta. Silloin on viisainta kun nostaa heti alussa kädet pystyyn ja antaa anopin puhelinnumeron ja pyytää sieltä apua. Anopit on kaikessa täydellisiä.
Älä tee tänään sitä minkä huomenna voit jättää tekemättä.
Entinen rintamamiestalollinen, nykyinen funkkiskuution säilöjä.
Entinen rintamamiestalollinen, nykyinen funkkiskuution säilöjä.
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Aivan totta. Jokainen tekee näistä lähtökohdista omat valintansa. Joskus laskin että jos tekisin ammattimiehen tahdilla raksatöitä, nettoasin siinä yhtä paljon kuin jos tienaisin pääministeritason bruttopalkkaa. Sen verran pitäisi saada jotta nettopalkasta olisi varaa maksaa rakennusfirman tuntiveloitusta samalta ajalta. Sen jälkeen veroaste on hieman keventynyt ja kotitalousvähennys tullut kuvioihin. Itse teen rakennustöitä ammattimieheen verrattuna joko huonommin tai hitaammin, yleensä pyrin jälkimmäiseen, ja silti koen tekeväni hyvin palkattua työtä kun itselleni teen ja olen poissa palkkaa tienaamasta.jope kirjoitti:Ammattimaalari maalaa kyllä tarvittaessa vaikka ikoneita seinät täyteen jos niin halutaan ja ajasta maksetaan. Pointti nyt vaan on että työ maksaa siinä 30-40e/h ja normaali palkansaaja tienaa siinä 10-20e/h miinus verot.
Eli huoneen maalauksessa tai minkään muunkaan työn tekemisessä ei saisi kovin paljon turhaa aikaa kulutella tai sitten alkaa itkut kun vetelehditään tai nysvätään asiakkaan maksamalla ajalla. Urakka on helpompi kun teettäjä tietää mitä työ tulee maksamaan mutta se hinta sovitaan vaatimusten vaatimalla tavalla. Se maalari tekee sitä juttuansa työkseen samoin kun se palkansaaja sitä omaansa jossakin muualla. Siitä työstä pitää jäädä molemmille joku osa palkaksi.
Oma ammattitaitoni rakentamisessa liittyy suunnitteluun, ja sitä olen omaan projektiin tehnyt niin että jos laskuttaa pitäisi oltaisiin varmasti kymppitonnin päälle. Ei tahdo sitä markkinoilla saada, ei uuden omakotitalon suunnittelustakaan. Kun suunnittelusta ei saa edes kotitalousvähennystä, asiakaslähtöisyys on usein sitä että varjelee asiakkaan lompakkoa ja yrittää tehdä välttämättömät asiat mahdollisimman sujuvasti ja nopeasti. Itselle kun tekee ei nopeus ole päällimmäisenä vaan laatu. On kyllä niinkin että jos tottuu tekemään vain nopeaa, ei laatu tahdo onnistua vaikka joskus laatua vaativa ja sen mukainen maksaja olisikin olemassa, oli sitten kyse suunnittelusta tai maalaamisesta.
Senkin olen joskus antanut itselleni kertoa, etä työn voi tehdä nopeasti, halvalla ja hyvin, mutta näistä saa vain kaksi samalla kertaa. Nopea ja hyvä ei ole koskaan halpaa, halpa ja hyvä taas on hidasta. Halpaa saa nopeastikin, mutta silloin laatu puuttuu.
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Menikös se näin, kun pellavaöljyä keitetään ja siihen lisätään hartsia ja tärpättiä saadaan vernissaa? Mitäs se Uulan maali pitikään sisällään? Tuossa vielä Uulan antama cas 8001-26-1 jolla voitte tarkistaa.
Viimeksi muokannut pikkumiäs, Ti Maalis 17, 2009 8:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Varmaa on, että totuuden puhuja paljastuu aina.
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Omien kokemusten ja havaintojeni kautta olen mielipiteeni muodostanut. Sitä ei sinun mielipiteesi asiasta muuta.jope kirjoitti:Oli aika voimakas mielipide väittää että rakennusalan ammattilaisilla on väärä asenne työtä kohtaan.Samalla aika voimakas heitto että valvojille kelpaa mikä tahansa.
Katselkaahan hiukan ympärillenne vaikka erinäisissä julkisissa vessoissa. Laattarivejä, niiden jaotuksia ja leikkauksia sekä saumausta. Aika harvassa on ne tilat joista ei muutamassa sekunnissa löytyisi huomautettavaa. Eli joko vika on tekijässä, valvojassa tai liian löysiksi päässeissä "standardeissa ja toleransseissa", tai sitten kaikissa. Mutta todisteita huonosta työnjäljestä on suomenniemi väärällään. Kun tekisi kerrasta laadukasta jälkeä, niin ei tarvitsisi jälkeenpäin selitellä tekemisiään.
Mutta tosiaan tämä menee jo turhan kauaksi lateksista ja sen hengittävyydestä.
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
8001-26-1 = raaka pellavaöljyMenikös se näin, kun pellavaöljyä keitetään ja siihen lisätään hartsia ja tärpättiä saadaan vernissaa? Mitäs se Uulan maali pitikään sisällään? Tuossa vielä Uulan antama cas 8001-26-1 jolla voitte tarkistaa.
8008-89-7 = keitetty pellavaöljy (vernissa)
Ei siinä vernissassa kyllä tärpätti haise enää vaikka sitä ois keittovaiheessa siihen mukaan lorautettu. Kyllä ne määrät tuossa polttoprosessissa haihtuu varmasti pois. Ja raaka pellavaöljystä ei maaleja yleensä tehdä. Vernissa hapettuessaan tuoksuu (haisee) hyvinkin voimakkaasti. Se kokeeko kuivumisprosessissa haihtuvat huurut tuoksuna vai hajuna, riippuu ihmisestä. Tärpätti on liuotin - maalatessa aiheuttaa hajuja - mutta se liuotin haihtuu aina pois. Ei sitä kuivuneessa maalipinnassa suuren suuria määriä ole. Paljon maalaavalle huono juttu, siksipä vesiohenteisia tyrkätään markkinoille solkenaan ja EU:nkin muuttuva kemikaalilainsäädäntö tähän johdattelee sitten lopulta ihan pakostakin. Noissa nykymaaleissakin kyllä on kaikenlaisia mönjiä emulgaattoreina, mm. ammoniakkipohjaisia, joten kyllä niilläkin paljon maalatessa päänsä saa kipeäksi. Herkimmät jo ihan maalatessakin. Niistäkin jää omat pienet määrät myös kuivuneeseen tuotteeseen.
Eli mikä sitten on hyvä vai onko mikään, on sitten jokaisen omassa päätäntävallassa.
Entinen Uulatuotteen edustaja. Leipätyö Colorialla tällä hetkellä.
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Kiitokset kaikille vastauksista ohi tai ei.
Kyllä me olemme jo oikeaan öljymaaliin päätyneet ja saatamme kyllä maalata sen itse. Toki vieläkin saa tapella uusi vastaan vanha ja ammattilainen vastaan aloittelija, mutta ehkä se ei tässä ole tarpeen tai edes oleellista.
E
-
Pekka Huhta
- Moderaattori

- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Ei menny näin. Tärpättiä ei lisätä missään keiton vaiheessa. Talonsa ja tehtaan saa poltettua helpommallakin tavalla kun keittämällä tärpättiäpikkumiäs kirjoitti:Menikös se näin, kun pellavaöljyä keitetään ja siihen lisätään hartsia ja tärpättiä saadaan vernissaa? Mitäs se Uulan maali pitikään sisällään? Tuossa vielä Uulan antama cas 8001-26-1 jolla voitte tarkistaa.
Perinteinen vernissa tehdään keittämällä raakaa pellavaöljyä. Yleensä joukkoon lisätään myös kuivikkeeksi jotain metallisuolaa (vanhaan aikaan lyijysokeria eli silverglittiä, myöhemmin erilaisia kobolttikuivikkeita yms.). Nämä nopeuttavat öljyn kuivumista seinässä.
Jos keittoa jatketaan oikeen kuumassa lämmössä niin saadaan standöljyä. Keittäminen pitää tehdä ilmattomassa tilassa, koska vajaa 300 asteessa öljy syttyisi muuten palamaan. Standöljy on jo sitten niin paksua ettei se levity ilman tärpättilisää. Mutta se on muutenkin jo teollinen öljy eikä varsinaisesti perinneöljy, sitä ei ole kotona enää keitetty.
Jos sitten mennään lakkamaaleihin ja lakkoihin, niin niitä voi tehdä kahdella tapaa: joko lisätään kovemmaksi kuivuvaa öljyä (kiinanpuuöljy on yleisin) tai sitten keitellään hartsia sen pellavaöljyvernissan joukkoon. Kiinanpuuöljylakoissa ei välttämättä ole liuottimia ollenkaan (esim. Le Tonkinois tyyppiesimerkkinä), mutta hartsilakoissa (esim. Uulan ja Sateenkaarivärien lakat) on viidennes jotain aromaattivapaata tärpättiä joukossa. Sateenkaarivärien lakassa on sekä kiinanpuuöljyä että hartseja ja sitä on jatkettu levittämisen helpottamiseksi tärpätillä. Sama idea on Uulan lakassa, lakkamaalissa ja lattiamaalissa mutta niissä ei ole kiinanpuuöljyä.
Eli tyypillisesti perinteiseen pellavaöljymaaliin ei kuulu tärpätit ollenkaan, mutta lakkamaalityyppisissä niitä on voitu käyttää jonkin verran. Lakkamaalit ovat aika lailla rajatapaus että kuinka tiukan perinteisiä ne ylipäänsä ovat, mutta tällä hetkellä tarjolla olevat valmiit lakkamaalit (Uula, Sateenkaarivärit jne.) käyttävät joka tapauksessa aromaattivapaita tai vähäaromaattisia liuottimia, niin että tärpätinkatkua niistä tulee todella vähän.
Mitä tulee maalien terveellisyyteen tai haitallisuuteen, niin niissä on niitä raskasmetallisuoloja tai muita kemikaaleja kuivikkeina. Eivät siis ole suoraan elintarvikekelpoisia, mutta periaatteessa vanhin ja perinteisin öljymaali (raakaa öljyä sinällään keitettynä ja maaväriä pigmentiksi) olisi ihan syömäkelpoista tavaraa. Kyllä mä mennen tullen sanoisin että mieluummin mä sotken käteni pellavaöljymaaliin ja pesen ne vaan vedellä ja saippualla kuin vetelen miranoolilla tai sadoliinilla ja kylven sitten tärpätissä että saa sorkat puhtaiksi.
Kyllä mä joka tapauksessa olen sitä mieltä että nuo perinnemaalit on takuulla kokeiltuja ja sekä niiden haitat että pitkän ajan ominaisuudet tiedetään monin verroin paremmin kuin uudenaikaisten maalien. Okei, Tikkurilan labrainsinööri voi tietää jostain niiden tuotteesta tarkemmin kuin mitä mä tiedän perinnemaaleista yleensä. Se vaan ei takuulla tuu sen maalin ominaisuuksista mulle kertomaan, vaan lähettää myyntimiehen. Mun ainoa vaihtoehto on vaan uskoa ja luottaa Tiksin myyntimieheen kun se väittää maaliaan hyväksi; perinnemaalien suhteen sen sijaan mulla on mahdollisuus luottaa omaan kokemukseeni ja myös yleiseen satojen vuosien kokemukseen niistä maaleista. Tikkurilan maalin nimi voi olla sama vuosikymmeniä, mutta reseptiä ne voi muuttaa ihan oman päänsä mukaan milloin vain, ettei edes vanhaan perinteiseen nimeen pysty sokeasti luottamaan.
En oo vielä kokeillut Uulan Intoa, mutta se kuulostaa kohtuullisen maalariystävälliseltä. Perinnemaalihan se ei ole, mutta perinteisistä aineista kuitenkin kokoon laadittu. Pitää vaan kokeilla sitä itte ennen kun kehtaa suositella.
Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Eli edelleen olet sitä mieltä, että akrylaattimaalit sisätiloissa pilaavat talon seinän. Miksi sitten uusissa taloissa käytetään enää höyrynsulkua, jos maali kerta riittää höyryn kulun estämään homehtumispisteeseen saakka? Onko kohteita jossa näin olisi tapahtunut?Pekka Huhta kirjoitti:Kyllä mä joka tapauksessa olen sitä mieltä että nuo perinnemaalit on takuulla kokeiltuja ja sekä niiden haitat että pitkän ajan ominaisuudet tiedetään monin verroin paremmin kuin uudenaikaisten maalien.
-
Pekka Huhta
- Moderaattori

- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
No otetaanpa nyt tästä kiinni, kun noin sinnikkäästi jaksat tätä samaa asiaa kysyä. Ei tullut tartuttua, kun minusta tuon pitäisi olla itsestään selvää jos nyt vähänkään on hengittävien materiaalien perusperiaatteet selvillä.Bily kirjoitti:Eli edelleen olet sitä mieltä, että akrylaattimaalit sisätiloissa pilaavat talon seinän. Miksi sitten uusissa taloissa käytetään enää höyrynsulkua, jos maali kerta riittää höyryn kulun estämään homehtumispisteeseen saakka? Onko kohteita jossa näin olisi tapahtunut?Pekka Huhta kirjoitti:Kyllä mä joka tapauksessa olen sitä mieltä että nuo perinnemaalit on takuulla kokeiltuja ja sekä niiden haitat että pitkän ajan ominaisuudet tiedetään monin verroin paremmin kuin uudenaikaisten maalien.
Ensalkuun: olen tämän ketjun kuluessa pariinkin kertaan sanonut, että sisämaalauksessa varsinaista suuren luokan teknistä ongelmaa ei ole.
Pekka Huhta kirjoitti: Sinänsä "hengittävyys" on minusta aika ylimainostettua ja semmoinen hassu taikasana jota heitellään ihmisten naamoille sieltä täältä, asiaa sen kummemmin ymmärtämättä. Jos seiniin vetää lastu- tai kipsilevyt ja lujasti lateksia niin kyllähän se yhden sortin sulku on, mutta en mä nyt asiasta hirveitä pultteja jaksaisi vetää. Toisin kuin ulkoseinissä niin sisällä se ei nyt mitään teknistä ongelmaa tee.
Tähän voisin lisätä, että maalaapa huonosti kosteudelta eristetty kellari sisältä liian tiiviillä maalilla, niin näet ihmeitä.Pekka Huhta kirjoitti: Sisämaalauksessa on aika vähän paikkoja joissa nyt näillä asioilla todellista vahinkoa saisi aikaan. Mieleen tulee äkkipäätä vain kylmillään olevan hormin maalaaminen liian tiiviillä maalilla niin että rappaukset voi ruveta korkkailemaan, mutta muuten on aika pitkälti arvovalinta että minkälaiset maalit seiniin haluaa. Toiselle hengittävyys, perinne, ekologisuus tai persoonallinen pinta voivat olla ihan yhtä vahvoja tai vahvempia arvoja kuin edullisin hinta, nopein työsuoritus taikka helpoin maalin saatavuus.
MUTTA. Jos nyt lähtee ihan oikeasti puhumaan hengittävyydestä, niin ongelmana ei nyt tosiaankaan ole että johonkin rupeaisi niin tiukkaa höyrynsulkua muodostumaan että paikat on homeessa. Ja jos talon sisäpinnalla on höyrynsulku, niin eihän se nyt rakenteisiin sisään kerää kosteutta. Sen verta sun nyt tarttis ajatella itsekin. Ulkopuolella oleva höyrynsulku (tai liian tiukka lateksimaali) voisi niin tehdäkin, koska se sulkisi kosteuden rakenteen sisään. Liian tiivis sisäpinta voi kyllä aiheuttaa pintahometta, josta lisää myöhemmin.
Lämpimällä puolella oleva höyrynsulku on sitä varten että elämisen kosteus ei mene eristeisiin. Jos se halutaan toteuttaa kunnolla mineraalieristeiden kanssa, niin sen on oltava muovia ja niin tiivis että sieltä ei tule pieniäkään ilmavuotoja sinne villan puolelle. Eihän nyt maalikalvo ole koskaan niin tiivis ettei siellä joku sauma taikka huonosti maalattu kohta falskaisi läpi.
Ok. Jos nyt on selvillä sen höyrynsulun merkitys, niin toisesta päästä sitten hengittäviä pintamateriaaleja ja maaleja käyttävät ihmiset haluaa, että rakennuksen pintamateriaalit ja jossain määrin eristeetkin (vaikka nyt hirsi) pystyy ottamaan vastaan sitä elämisen kosteutta huoneilmasta. Jos siihen hirren päälle hakkaa kipsilevyt ja lateksin, niin se ei juuri elämisen kosteutta pysty ottamaan vastaan.
Hengittävyys on erityisen tärkeää painovoimaisen ilmastoinnin taloissa, koska ilma ei nyt vaihdu aivan vinkumalla niinkuin koneellsesti ilmastoiduissa. Tällöin esim. makuuhuoneessa nukkumisen kosteus on syytä saada absorboitua seinämateriaaleihin, ettei makkarissa ole nihkeä nukkua. Eli se puoli litraa vesihöyryä jonka ihminen yön aikana hengittelee itsestään ulos tasaantuu osaltaan pintamateriaaleihin, eikä jää paksuksi ilmaksi makkariin. Jos talossa on tiiviit sisäpinnat, niin ilma on paljon kosteampaa. Ja tässä päästään myös siihen teoreettiseen homeongelmaan, vaikkei se nyt pääasia olekaan: jos sisäilman kosteus on liian suurta, niin kosteus voi ruveta jo tiivistymään kylmiin nurkkiin, jolloin riski homeelle on olemassa. Tärkein pointti on kuitenkin ilmanlaadullinen, tuota homehtumista tapahtuu vain ääritapauksissa.
Pikkumiehen rajanveto tolla edellisellä sivulla oli ihan jees: koneellisesti ilmastoiduissa suurempaa teknistä ongelmaa lateksimaalaus ei tee, mutta erityisesti painovoimaisesti ilmastoiduissa taloissa hengittävät pintamateriaalit parantavat sisäilman laatua. Kyllähän hengittävät pintamtskut parantavat koneellisestikin ilmastoitujen talojen ilmanlaatua, mutta ero ei ole niin iso.
Eli yhteenveto: ei, en sano että lateksi sisäpinnoilla pilaa talon lopullisesti, mutta sen välttämiselle vanhassa talossa on hyviä teknisiä perusteluita. Ja jos luet tätä ketjua uudelleen läpi niin mä olen yrittänyt esittää runsaasti muitakin hyviä perusteita niiden teknisten perusteiden lisäksi (ekologisuus, perinne, blaa blaa blaa), jonka vuoksi perinteiset maalit on minusta parempia.
Nyt voit sanoa että "mähän olin oikeessa kun oon sanonut että kaikissa vanhoissa taloissa pitäis olla koneellinen ilmanvaihto". Kaikki vaan ei sellaista halua, ja hengittävien pintamateriaalien käyttö rakennuksessa on sitten ihan vain osa sitä vaihtoehtoista perinteisempää ratkaisua.
Pekka
P.S: sorry jos tää kuulostaa kärtyltä: flunssa pitää hereillä keskellä yötä eikä diplomaattisuusrauhanen ole ihan täydessä iskussa
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Re: Lateksi sisätiloissa hengittävä?
Sen verran tosta höyrysulusta vaikka ei tähän aiheeseen kuulukkaan, sitä kun ei saa tiiviiksi millään jos ei löydä saumatonta muovia jonka saa saumattomasti sinne seinän sisään. Tämän takia se koneellinen ilmanvaihto säädetään aavistuksen alipaineiseksi.
Muutoinpa tuo Pekka kiteyttikin koko asian melkosen selväksi.
Muutoinpa tuo Pekka kiteyttikin koko asian melkosen selväksi.
"Hyvä tuppaa tuleen vaikka keskinkertasta yrittää "


