Tuli eilen purettua vanha lautalattia pois, jonka jälkeen huomasin että lattiavasat on tosi huonosti tuettuja. Kaivelin sit puruja vähä pois ja huomasin että vasojen tukipuut on ala päästä ilmassa, eli vasat on kiinni pelkästään päistään. Poistin kaikki purut lattiasta ja huomasin että lattia on vajunnut ulkokulmasta reilut 10cm ja ilmeisesti koko huoneen alalta jonkin verran koska yksikään tukipuu ei ollut jämäkästi valun päällä vaa heiluivat. Ilmeisesti tästä on johtunut myös se purujen vajuminen jonka jälkeen niiden päälle on lisätty styroksi levyt. Alimmaisena pohjassa valun päällä on on bitumia ilmeisesti kapilaarikatkona?
Lisäksi yhdellä seinällä oli selvää kosteutta sokkein päällä ja runkopuussa

Kuva vajoamasta. Ilmeisesti koko lattian alalta sitä on tapahtunut mutta suuremmissa määrin ulkoseinien kulmassa. Styrokslevyt oli asennettu myös pystyyn tuo kuvassa näkyvän sokkelin päälle ja tuota laudoitusta vasten.

Tukipuiden alla oleva rako on suurimmillaan ulkosienän luona. Lautalattia oli asennettu joskus 80-luvun lopulla. jolloin ilmeisesti myös tuossa pahimmassa vajoama kohdassa on yhtä tukipuuta tuettu laittamalla tukipuu sokkelin ja pohjan väliin vistoon (näkyy tuossa kuvassa viimeisenä rivissä)

Kosteutta sokkelin päällä ja runkopuussa makuuhuoneen ja olohuoneen väliseinän kohdalla.
Tuo valkea aine kuvassa on ureavaahtoa jota on tuossa kohtaa seinää laitettu reilummalla kädellä kuin muualla. Ilmeisesti jonkinlaista kosteutta siinä on aikasemminkin ollut, koska jonkin laista vaurioo on tapahtunut tuolle keskimmäiselle laudalla missä nyt näkyy vain tuo tervapaperi. Tuota mahdollisesti lahonnutta laudan päätä siinä ei enää ollu paikallaa, joten olisiko se poistettu samalla kuin on lattiaan edellisen kerran lisäeristetty niillä styrokslevyillä.
Huomasin että ulkona tuolla kohtaa ei ole juurikaan minkäänlaista tuuletusrakoa panelin ja tuulesuojalevyn kohdalla n. puolen metrin matkalla, kun muualla se tuuletusrako on 3-4cm. Voiko olla että seinä on turvonnut kosteuden vaikutuksesta sokkelin päältä sen verran että tuuletusrako on kutistunut vai voiko kosteus johtua tuuletusraon puutteesta.
Mistähän tuollainen vajoaminen on voinut johtua. jonkinlainen routavaurio? salaojitukset ja sadevesirännit on taloon ilmeisesti tehty joskus 15vuotta sitten (en tiedä onko asiaan vaikutusta)
Voiko tuo kosteus tai se että se ei ole päässyt kuivumaan johtua siitä pystyyn asennetusta styrokslevystä? Kosteutta oli myös tuon valun ja sokkelin välissä missä tuo vajoama oli aiheuttanut vajaan sentin raon niiden välille.
Kävin äsken vielä katsomassa tilannetta ja huomasin että lattiassa oli joihinkin kohtiin ilmestynyt kosteita pisteita.. aivan kuin katosta olisi pudonnut vesipisaroita siihen. Todellisuudessa se on kuitenki maasta tulevaa kosteutta joka tulee bitumiin tulleista raoista?