Hei,
olen lueskellut innolla näitä perustuksiin liittyviä viestiketjuja ja niistä paljon oppinutkin! Sen verran ehkä kinkkinen tämä oma projekti, että silti uskaltaudun kysymään neuvoja vielä ihan erikseen. Ongelma on liikkuneissa perustuksissa ja painuneessa ja kallistuneessa muurissa - alla tarkemmin.
Taustaa tilanteesta:
1. rakennus aikanaan laajennettu hirsirunkoisesta multapenkkiperusteisesta (vielä tallella) rakennuksesta. Laajennusosa kellariperusteinen (säästöbetoniseinät n. 240 cm korkeat). Alkuperäinen osa arviolta reilu 100 vuotta vanha, laajennus sotien jälkeen
2. Rakennus ainakin kellarin osalta märän savipatjan päältä, perustustavat eivät vielä selvillä koko rakennuksen osalta.
3. Talon takaseinästä (koilliseen) n. 7 metrin päässä jyrkkä n. 3 metriä korkea kalliorinne, josta maa viettää rakennusta kohti
4. Rakennuksen lähellä olevien puiden juuret ovat tunkeutuneet jopa kellarin maapohjan savikerrokseen asti, tosin siellä korkeintaan 3 cm paksuja
5. Kellari alarinteen puolella ja routinut voimakkaasti, perustukset nousseet ulkoseinän osalta
5. talon muuri (leivinuuni, rapattu uuni, piippu, porin matti yläkerrassa) painunut pari senttiä ja kallistunut kellaria kohti n. 5 mm/m
6. Kellarin muurin vastainen seinä pullistunut ja haljennut
6. talo sijaitsee saaressa noin 2 tunnin yhteysalusmatkan päässä
7. Käyttö pääasiassa kesämökkinä
Vauriot ovat ilmestyneet viimeisen n. 10 vuoden aikana. Osittain vaurioiden syntymiseen alkuperäisen rakentamistavan lisäksi ovat vaikuttaneet riventeerauksen ja betonilattian purku kellarista n. 15 vuotta sitten ja väärin tehty sadevesiremontti, joka johti puolen katon vedet suoraan kellarin nurkalle.
Suurin ongelma on kellarin kohonnut kosteus, savikerroksen päällä saattaa olla jopa vapaata vettä, ja sen aiheuttamat ongelmat puurakenteisiin. Yhtä suuri ongelma on vajonnut ja kallistunut muuri. Toinen ongelma on varsin vinot lattiat (suurimmillaan 34 mm/m) ulkoseinän kohoamisen ja muurin vajoamisen takia.
Olen itse rakennusrestauroija ja erikoistunut puurakenteisiin. Talon on muuten yllättävän hyvässä kunnossa. Ennen mitään muita korjaustoimenpiteitä, mielestäni sekä perustusten että muurin liike pitäisi saada loppumaan. Muurin osalta minulla ei ole vielä suunnitelmia, mutta perustusten osalta kyllä. Sijainnin vaikutus kustannuksiin vaikuttaa tehtäviin toimenpiteisiin jossain määrin. Saan sinne käyttööni vanhan traktorikaivurin, jota olen ennenkin käyttänyt.
Erityisongelma omasta mielestäni tässä on tuo monimuotoinen perustus ja savipatja ja epätietoisuus savipatjan laajuudesta. Syvyydestä sen verran, että kun velipoika kokeili kellarissa rautakangella, niin meidän piti kaivaa kuoppa saadaksemme kangen uudestaan käsiimme! Koko rakennuksen salaojitus olisi saaressa suuritöinen ja kalliskin näin kesämökille, mutta saattaisi jopa haitata rakennuksen perustuksia. Pelkään siis että liiaksi kuivuva savi painuisi ja aiheuttaisi uusia huolia. Alkuperäinen rakennus saattaa olla myös niin vanha, että esimerkiksi muuri on saatettu perustaa hirsikehikon päälle.
Olen suunnitellut remonttia tässä jonkin verran, ja nyt kysyisinkin ystävällisesti mielipiteitänne suunnitelmasta. Pääperiaatteena on siirtää kellarin paino sisäpuolelle asennettaville ruuvipaaluille sokkelin viereen valettavan betonianturan kautta sekä vahvistaa seinät teräsverkolla ja rappauksella. Lisäksi tarkoitus kuivata seinärakennetta ulkopuolisella diffuusioavoimella eristeellä.
Kuvat, pohjapiirustus ja korjauspiirustukset nähtävillä seuraavan linkin takaa (linkin takana olevat piirustukset eivät ole mittakaavassa, eikä niissä ole kaikkia yksityiskohtia, kuten esim. eristepaksuutta tai maanrakennuskangasta, olen huomannut, että hyvät ja tarkat neuvot löytyvät hyvin tältä palstalta!):
https://goo.gl/photos/gsqVpBoFYZEwC6Mk8
Ystävällisin terveisin,
Kurt
Kellari routii ja halkeilee savipatjan päällä-ruuvipaalu?
-
Matti Alander
- Jäsen

- Viestit: 2256
- Liittynyt: To Tammi 13, 2005 20:36
Re: Kellari routii ja halkeilee savipatjan päällä-ruuvipaalu?
Kellarirakenne on routinut, kun rakennus ilmeisesti ollut kylmillään, pääsee kostea maaperä seinustalla jäätymään.
Talo näyttää hyväkuntoiselta kuten kerroitkin. Mielestäni perustus kannattaisi tehdä kokonaan uusiksi kevytsoraharkoilla ja sitten eristää Fuktisol moduuleilla ja levyillä, jollloin sepelin käyttö jää minimiin.
Vaakasuuntaista routaeristystä ei tarvita, ainoastaan haittaa diffuusioavoimen eristeen kuivaavaa toimintaa.
Kellarin seinät ovat jo päässeet kosteuden ja kylmyyden vuoksi niin huonoon kuntoon, ettei laasteista ja verkoista paljonkaan apua ole. Perustus nyt kerralla kuntoon, niin palvelee vielä vuosikymmeniä kesäasuntona.
Talo näyttää hyväkuntoiselta kuten kerroitkin. Mielestäni perustus kannattaisi tehdä kokonaan uusiksi kevytsoraharkoilla ja sitten eristää Fuktisol moduuleilla ja levyillä, jollloin sepelin käyttö jää minimiin.
Vaakasuuntaista routaeristystä ei tarvita, ainoastaan haittaa diffuusioavoimen eristeen kuivaavaa toimintaa.
Kellarin seinät ovat jo päässeet kosteuden ja kylmyyden vuoksi niin huonoon kuntoon, ettei laasteista ja verkoista paljonkaan apua ole. Perustus nyt kerralla kuntoon, niin palvelee vielä vuosikymmeniä kesäasuntona.
Re: Kellari routii ja halkeilee savipatjan päällä-ruuvipaalu?
Kiitos Matti,
no, tulipahan ainakin aivotyötä tehtyä tuon asian kanssa. En osaa suoralta kädeltä ajatella, miten etenisin tuon harkkoperustuksen rakentamisessa, mutta ehkä on helpointa käydä läpi korjaussuunnitelma, jos tulen vaikka moikkaamaan, kun en niin kaukana ole - säästyt kirjoitustyöltä!
T;

sen verran vielä kuitenkin tässä kysyisin, että jos teen kokonaan uudet perustukset esim. juuri kevytsoraharkoilla, niin rakentaisinko sen nykyisen muuri sisäpuolelle (siinä mielessä mahdollista, että kellarissa on betonikatto) ja jättäisin nykyisen muurin "roikkumaan" siinä mukana ulkopuolelle ja sitoisin sitä toki tuohon uuteen muuriin? Ilmeisesti ei kuitenkaan tämä, vaan lieneekö niin, että tukisin rakenteet väliaikaisesti kellarissa ja purkaisin etapeittain vanhaa muuria ja rakentaisin tuota uutta tilalle?
Kannattaako uusi muuri perustaa anturan päälle, joka asiallisilla täytteillä tuolla savella, vai kannattaisiko siinä kuitenkin käyttää ruuvipaaluja?
Kiitokset,

Kevytsoraharkko ei ole kovinkaan jäykkä rakenne sivuttaisvoimille, joten tehtävä anturoille. On myös tehtävä tukevaa väliseinää tai hyödynnettävä vanhoja.
Kevytsoraharkkoa ehdotin, koska pystyy hyvin kuljettamaan saareenkin ja muutenkin kohtuullisen hyvä tuote. Vähän kapillaarisuutta ja hieman lämmöneristystäkin.
Paras tekotapa on mielestäni purkaa pätkittäin ja muurata uutta tilalle.
Tervetuloa vaan käymään, koko kesä ollaan töissä ja lomat pidetään talvisin.