RMT:laisten kissat

[suohirviö]

Meillä ei ole (vielä) koiraa, mutta onpa 3 KISSAA!!!Vanhin on 3-vuotias pitkäkarvainen maatiassekalainen musta poikakissa, TOMI. sitten on kirjava 2- vuotias tyttökissa TARU ja viimeiseksi 1- vuotias musta lyhytkarvainen tyttökissa TINTTI. jolla on valkoinen läntti ainoastaan leuan alla ja HÄNNÄN PÄÄSSÄ, mikä on aika metkan näköistä! Mikäpä sen paremmin kuuluu rmt: pihapiiriin ja maalaismaisemaan, kuin kissa, joka pitää hiiret loitolla ja lämmittää emäntänsä jalkoja öisin...

[M&J]

Nyt remppaa talollamme tehdessämme olemme nähneet pihallamme jos useamman kisun käyskentelevät, ja teroittipa yksi kynsiäänkin meidän
komeaan mäntyyn. Kaikkein eniten kuitenkin olisin halunnut nähdä pihallamme meidän oman rakkaan, jonka syöpä vei viime kesänä 15-vuoden iässä. Elämässä asiat eivät aina mene niin kuin on ajatellut Rakkaamme on meillä tuhkattuna ja pian saamme tehtyä hänelle oman kauniin lepopaikan, eli sinällään hän on lähellämmme aina. Vielä emme ole pystyneet ottamaan uutta kissaa, ja toisaalta muutenkin se olisi ollut hankalaa, kun remppa on kesken eikä olla vielä päästy muuttamaan. Mutta eiköhän mekin taas aikanaan uskaltauduta ottamaan uusi kisu.

[Othel]

Selailin hiiriketjuja ja päädyin tänne... Ei miehen kanssa olla yhtään kissaihmisiä, mutta sen verran luomuja, että nyt olisi hakusessa hyvä hiirikissa! Vai mikä on suositeltu mitoitus kun maalla hirsitaloa asutaan ja rempataan, alakerrassa n.70m2 suht valmiina ja yläkerta työn alla. Pitäisikö ottaa useampi kerralla? Kuukauden verran on asuttu ja kuunneltu rapinaa välipohjassa öisin ja vähän valoisanaikaankin... Voi olla, että yläkerran lattioiden aukominen hiirien eloa tulee pian häirisemään, mutta meitä on myös oikeasti alkanut viehättää ajatus maatiaiskissasta omassa pihapiirissä...

Ei olla oltu hankkimassa lemmikkejä, kun nyt ollaan siinä kohtaa elämää, että molempien lapset on lähteneet kotoa ja ei haluta tämän kodin lisäksi huollettavia ja velvoitteita. Ollaan mielestämme ansaittu jo omaa aikaa ja mahdollisuus lähteä vaikkaa reissuun, kun siltä tuntuu. Tässä on kuitenkin sen verran naapureita kylällä, että onnistuisiko elämä kissojen kanssa? Mistä hyvän hiirikissan tunnistaa, ja onko sukupuolella väliä tai sillä, onko leikattu vai ei? Leikkaamatonta ei meidän tilanteessa kyllä oikeastaan voi ajatellakaan...

En tiedä, tuliko tällä suututettua aidot kissaihmiset. Meillä nyt vaan on ajatus, että kaikilla on tässä maailmassa tehtävänsä ja kissalla se voisi olla tuo hiirien pyynti...

[Jokapaikanhöylä]

Oih... täällähän on tämmönenki ketju... ja just kuluneena kesänä oma wanha kissarouvani pääsi autuaammille hiiripelloille kunnioitettavassa 18 vuoden iässä

Täytyy todeta, että näiden 18 vuoden aikana katti ehti kokea ja nähdä paljon, eli kaikenkaikkiaan hyvin vaiherikkaan ja hyvän elämän, lepää nyt tonttimme rauhallisimmassa kulmassa... ikävä jäi, mutta samalla tuo oli myös helpotus. Hiemanko tosin on rankkaa kun jokapuolella tuntuu olevan toinen toistaan veikeämpää pikkukissaa tarjolla (tosin nykyään ihmiset näkyy tahtovan niistä rahaa!?), mutta vielä ei ole uuden mirrin aika, ehkä joskus, tai sitten ei, nähtäväksi jää

[Sarsa]

Meillä parhaat hiirikissat ovat olleet sellaisia, joiden emät ovat jo todistetusti hallinneet pyyntitaidon loistavasti. Jos pitäisi pentueesta ihan sokkona valita se todennäköisin hiirikissa, niin tutkailisin pentuja ja valitsisin sen kaikkein uteliaimman, rämäpäisimmän yksilön. Arasta pennusta tuskin kelvollista hiirikissaa tulee (nimim. yli 30 vuotta hiirikissoja seuranneena).

Meillä tällä hetkellä n. 1½ pyytävää kissaa ja kaksi arkajalkaa, jotka eivät uskalla edes ulkoilla. ½ tulee siitä, että tuo pentu vasta opettelee pyyntitaitoja, mutta erittäin lupaavalta näyttää. Sinällään hyvä tuuri, että nyt vaikuttaa olevan hiirien ja rottien kannalta huomattavasti rauhallisempaa kuin kaksi edellistä syksyä, jolloin oli kahdellakin pyytävällä kissalla täysi työ pitää siimahännät ojennuksessa. Suosittelen siis maalaisoloihin ottamaan heti kerrallaan kaksi miukua.

[Othel]

Mitkä on mahdollisuudet, jos ottaa kissat eläinsuojelun kautta, tulisi siinäkin sitten samalla hyvää tehtyä? kokemuksia?

[Sarsa]

Eläinsuojelun kautta parhaimpia ovat ne pennut, jotka ovat syntyneet eläinsuojelun tiloissa eli tiine emä on loukutettu kiinni tai vaihtoehtoisesti pennut, jotka ovat olleet hyvin pieniä (muutaman viikon ikäisiä) emon kanssa kiinni otettaessa.
Meillä on kaksi paikallisesta kissatalosta otettua pentua, jotka oli täysin villeinä loukutettu kiinni n. 4 kk iässä. Pennut ovat nyt olleet meillä vuoden päivät ja edelleen ovat hyvin arkoja. Etenkin kovat äänet ja vieraat ihmiset ovat suuria mörköjä. Uloskaan eivät uskaltaudu, kun on niin pelottavaa... Kisulaisten käytöksestä olen kyllä päätellyt, että niitä on mahdollisesti yritetty saada jahtaamalla kiinni ennen loukutusta.

[Oto Hascak]

Mistä hyvän hiirikissan tunnistaa

Hyvä hiirikissa kulkee hiiri suussa..? No jooo.

Ei kai sitä mistään tunnista, siis päältä päin katsottuna. Meinasin ehdottaa, että mitä leikkisämpi kissa, niin sitä parempi hiiriä pyytämään, mutta sitten ajattelin vanhempieni leikkaamatonta ja vapaana pihalla kulkevaa kollia. Se ei ole ikinä leikkinyt tai siis ei ollut seurallinen eikä mainittavissa määrin leikkisä, mutta pyytää ahkerasti hiiriä. Hullu se on ja päällimmäisenä muistikuvana on se, kun se pirulainen yritti astua nuoruutensa voimissa meitin uroskoiraa! Mutta hiiriä se kantaa pihaan koirille järjettömät määrät (kuten myös lintuja).

Mutta sitten nuo mun exän kissat, jotka eron myötä kulkeutuivat vanhemmilleni... Eksällä oli kolme kissaa (2 maatiaista ja 1 rotu). Ne oli eksän kissoja, eivät siis yhteisiä. Sitten eron myötä eksä kauppasi heti sitä yhtä kissaa mulle, jonka sitten kauppasin vanhemmilleni. Se ei olisi kerrostaloon enään kotiutunut. Pari kuukautta myöhemmin tuli vielä sitten se toinenkin maatiainen, kun ei ollut viihtynyt kertsissä. Rotukissa sentään jäi alkuperäiselle omistajalle. Nämä prinsessat ovat siis 4 ja 5 vuotiaat maatiaiset. Sisäkissoja ja käyneet ainoastaan muutaman kerran valjaissa pihaissa. Leikattuja narttuja ja täysiverisiä kerrostalon kasvatteja. Olivat viettäneet viikonloppuja meillä kotonakotona omakotilossa, mutta muuten eivät olleet edes parvekkeisiin tottuneita.

Näistä nuorempi pyydysti järjestään kaikki talon kärpäset ja hämähäkin ja juurikin tästä syystä isäni kyseiseen töpöhäntään syvästi ihastui. Vanhempi sitten makasi pöydillä maljakoiden/kukkien takana piilossa ja naksutteli linnuille hännän villisti heiluessa. Sitten niille tehtiin ulkotarha, johon pääsevät kulkemaan ikkunan tuuletusräppänästä omia aikojaan. Tarha on pienehkö eli vain noin 3m x 3m, mutta kissat viihtyvät kovasti. Siitä nämä prinsessat sitten kantavat sisälle pirttiin päästäisiä, sisiliskoja ja sammakoita isot määrät! Yllättävän hyvin tuntuu saalista löytyvän pienestä aidatusta tilasta. Sisällä sitten kyttäävät sienien ja lattioiden rapinoita. Meillä on muutama vakkaripaikka, jossa hiiret liikkuvat ja nämä paikat ovat sitten sellaisia, että kissatkin niitä päivystävät ahkerasti.

Eli ei kai sitä hiirikissaa päältä päin tunnista. Sisään rakennettu vietti se on ja jos kissalla on mahdollisuus, niin kyllä se hiiren ottaa sitten vaikka leikin vuoksi kiinni.

(kyseinen viesti on kirjoitettu kissa sylissä. Ripakinttu a.k.a Viiru Pesonen kehrää pörisee erittäin tyytyväisesti ja haittaa näppäimistön hakkaamista. Töpöhäntä eli Misla a.k.a Miss Lapua on pihalla ulkotarhassa kastelemassa tassunsa lumessa)

[Oto Hascak]

Tylsän aamuhetken kunniaksi kaivoin arkistojen kätköistä kuvat prinsessoista.

Misla päivystää ulkotarhassa.


Väsynyt saalistaja, Ripakinttu. Vaikka sitä voi olla vaikea tän kuvan perusteella uskoa, mutta tääkin ottaa hiiriä kiinni...


Kissat on kivoja ja kyllä joku töpöhäntä löytää tiensä Kongoon sitten kun sen aika on.

[Sarsa]

Meidän tappokone (musta-valkoinen katti kuvassa) pyydysti mm. oravan lasikuistilta.


Ja edellisen kollipoika, joka on myös ehdoton pyyntikone, vaikka kuvasta ei heti uskoisi


Ja viimeisenä tuo kollin opetuksessa oleva pikkukissi, joka mm. pyydystää sisältä kaikki kärpäset. Ja kukkapurkit siinä sivussa sitten lentelevät ;-)
Muoks. pikkukissi ymmärtää myös jo, mikä on hiirten tarkoitus: haa, luomupaistia, nam!

[Othel]

Kiitos, kannustavia kommentteja, joskaan kuvat eivät ehkä vakuuta, paitsi jos ajattelee noita saalistuksen uuvuttamina kisuina

[kaukomäki]

Mulla oli tyttökissa villikissalaumasta. Tuli mulle niin pienenä että silmät ei vielä olleet auenneet. Emo oli hylännyt. Tällä oli hyvin metsästysvietti tallella, yleisesti ottaen oli aran oloinen mutta säälimätön ja tehokas tappaja ja reviirin puolustaja, mm mökkinaapuria hävetti kun Mimmillä oli tapana ajaa hänen ajokoira oman mökkinsä alle piiloon jos koira tuli meidän tontille. Oravan kanssa kun tappeli niin sai aika pahasti turpiinsa, mutta orava kyllä pääsi hengestään. Myös kyyn kanssa kissa kokeili, siinä sai pureman niskaan ja melkein kuoli. Nopea kyytabletin anto pelasti. Kerran otti ketun kanssa yhteen, melkein pääsi jalastaan tässä ottelussa. Hiiret, myyrät ja päästäiset repi kappaleiksi, toi näytille ja meni syömään Shebaa ruokakupistaan. Tuo oli hyvä kissa, osasi toimia kuten kissan pitää. Uskon että johtuu juuri tuosta villiperimästä että vaistot oli niin hyvin tallella.

[Oto Hascak]

Mulla oli tyttökissa villikissalaumasta. Tuli mulle niin pienenä että silmät ei vielä olleet auenneet. Emo oli hylännyt. Tällä oli hyvin metsästysvietti tallella, yleisesti ottaen oli aran oloinen mutta säälimätön ja tehokas tappaja ja reviirin puolustaja

Aika pitkälti sama tarina kuin sillä vanhempieni leikkaamattomalla pihakollilla. Sekin oli villikissan pentu, joka jäi emonsa hylkäämäksi siinä rytäkässä kun emo päätti muuttaa pesäpaikkansa meidän liiteristä johonkin muualle. Kolli eli Esa Tikkanen jäi joukosta ja kun emoa ei kuulunut, niin pikkuveljen kanssa se pyydystettiin parempaan talteen liiterin vintiltä. Ihan liian pieni emosta vieroitettavaksi, mutta minkäs teet.

Arka ja pelokas, kun sisälle pirttiin vietiin. Ei tullut näkyviin piiloistaan ensimmäisenä päivänä, kunnes meidän narttukoira tuli sisälle ruokailemaan. Silloin tuli pikkukissakin esiin ihmettelemään ja otti koirasta itselleen keimoemon. Nukkui alkuunsa koiran vieressä. Pirun kova luu omalla tontilla. Tuo narttukoira sai myöhemmin pentuja ja niistä jäi yksi uros meitille. Koska narttua ei leikattu, niin kylän koiria pyöri säännöllisesti nurkissa hajujen perässä ja uros joutui tietysti reviiriään muita vastaan puolustamaan. Kerran sattui hauska episodi, kun jostakin oli ilmaantunut Belgian paimenkoira kosioreissulle ja reviiririitahan siitä syntyi meitin uroksen kanssa. Urokset rähisivät ja nuhjasivat ja Tikkasen Esa luimisteli kukkapuskassa korvat luimussa valtavan mouruamisen säestyksellä. Sitten se hullu pomppasi puskasta esiin ja juoksi suoraa päätä vieraan belgian paimenkoiran kimppuun! Suoraa juoksua ja pitkä loikka vieraan uroksen naamalle. Belgialainen vinkaisi ja lähti häntä koipien välissä matkoihinsa. Tuli vähän sellainen WTF fiilis, kun kolli puolusti omaa pihaansa ja laumaansa.

[Schaza]

Meillä noita hiirenkauhuja on 4. Kolleja 2 ja natuja 2, sisäkissoja kaikki ja jokseenkin kaheleita jokainen.

Nokimustat urokset on identtiset kaksosveljekset. Ihan perus kissoja vain. Natut on täyssiskokset, mutta silti toinen on pitkäkarvainen tuuhea metsäkissa ja toisella on vain sentin tai parin hento karva josta iho näkyy läpi.

Hiirentappoon on lyhytkarvainen natu erikoistunut, mutta muutkin osallistuu nätisti mikäli ehtii saaliille ja jos saalista tulee muillekin jaettavaksi. Hiiret tykkää asustella täällä keittiössä tiskikoneen alla, kun sinne tulee joku vanhan käytöstä poistetun vesiputken pää (jostakin, en tiedä mistä tulee).

Monasti käy niin, että hiiren rapina kuuluu ja kissi menee siihen kytikseen. Heti kun hiirenkorva hiukankin vilahtaa putkensuulta, niin tämä brutaali kissa tempaisee kynnet hiiren päähän kiinni ja kiskaisee putkesta esiin. Tämän episodin jälkeen hiiri eliminoituu välittömästi. Toisinaan tämä brutaali otus repii saaliinsa osiin ennen varsinaista syömistä.

Kerran kävi niinkin, että hyvin syönyt paksu hiiri kerkesi ulos putkesta ja livahti tiskikoneen alle. Kissahan tästä vimmastui, ja sohi tassullaan tiskikoneen alle niin että karvat pöllysi. Ilmeisesti hiiri jäi johonkin terävään pellinreunaan kiinni, kun kissa kiskaisi puolikkaan hiirenrepaleen koneen alta esiin. Sotku oli melkoinen.

Täytyy sanoa, että erittäin harvoin edes yhtä hiirenpapanaakaan löytyy. Hiirihän paskoo kulkiessaan papanan tai pari minuutissa... meillä yleensä ei ehdi sitäkään.

[apache]

Meille tuli viime keväänä Torvelo-niminen perus-maatiaiskollikissa. Minä olen aina ollut erityisen allerginen kissoille, avovaimon kotona oli parhaillaan kuusi kissaa ja siellä tuntui että meikäläisen astmaattiset keuhkot oli välillä aivan tukossa.

Tyhmänrohkeana ja äärimmäisenä eläinystävänä päätin kuitenkin, että kokeillaan nyt miten kissan kanssa pärjättäisiin. Varma sijoituspaikka oli kuitenkin tiedossa jos joutuisimme katista luopumaan. Aluksi pientä nenänvuotoa ja silmien kirvelyä, mutta nyt ei enää mitään. Elikkäs siedätyshoito onnistui enemmän kuin mainiosti. Todennäköisesti rintamamiestalossa asumisellakin on vaikutuksensa, astmaoireetkin on hävinnyt kun sisäilma ei ole liian kuivaa. Aluksi emme päästäneet kissaa makuhuoneeseen, mutta nythän tuo tykkää rötköttää sängyssä

Niin ja niitä hiiriä ei nyt ole näkynyt sisällä, mutta mökillä saaressa tuo meidän peto kyllä pihalta niitä saalisti näppärästi.

Ja tietysti pakollinen kuva: