Ulkovuorauksen maalipinnassa mustaa
Ulkovuorauksen maalipinnassa mustaa
Mistä johtuu kun talon ulkovuorauksen maalissa on mustaa? Lähtee pinnasta pesemällä, mutta sitä näyttäisi oleva syvemmälläkin, ikään kuin maalissa/maalin joukossa. puu maalin alla on kuitenkin ihan tervettä. Meidän talo on sellanen vaaleenpunertava. Maalattu ilmeisesti 80-luvulla. Parin talon päässä on samanvärinen rm-talo jossa myös tälläistä mustaa, ei niin paljoa mutta kumminkin. Yksi tuttu sanoi että tikkurilalla oli joskus vuonna -84 tai niillä nurkilla, ongelmia joidenkin maalien kanssa, että niihin tuli tälläistä mustaa jo vuoden päästä maalaamisesta. Onko muut kuulleet tälläsestä ? Olisiko sillä mitään tekemistä maalin värin kanssa ? Pitäisikö koko maali poistaa ennen kuin uutta maalikerrosta laitetaan, vaikka vanha maali onkin lujassa eikä repsota mistään ? Olemme ajatelleet pestä ulkovuorauksen jollain homepesulla, antaa kuivaa kunnolla ja sitten uutta päälle.??

Tuollaista mustaa töhnää oli meidänkin julkisivussa, siis kuvan tummankeltaisella alueella räystään alla. Ohut kerros maalipinnassa, puu alla tervettä. Homeeksi ehkä vähän oudoissa paikoissa: hyvin ylhäällä esim. räystään alapinnassa, no, toisaalta varjoisia. Edellinen omistaja muisteli että siinä oli kasvanut puu - en tosin ihan ymmärtänyt syy-seuraus -suhdetta. Omassa mielessä kävi pitkällinen ulkogrillin käyttö, siis noki.
No, tietääpähän ettei ole ainoa.
kamala mörskä - miks ne tollasen osti - hirvee urakkaPetri Leskinen
Nostetaanpa ylöspäin kun itselläkin vastaavia "ongelmia" ja ulkomaalaus siintelisi mielessä.
Tosiaan -97 viimeksi maalattu ja ajatuksissa olisi uudelleen maalaus.
Nyt tämä home/levä tai mikä lie musta töhnä tunkee pahasti maalin läpi mutta ei niistä kohdista joissa maalia on paksusti. Kohdissa joissa maalattu suoraan puulle ei tätä ongelmaa ole mutta niissä kohdissa joissa on vanhaa maalia alla tuo home tunkee läpi. Eli todennäköisesti uudemman maalin alla oleva vanhempi maali "homehtuu" ja tunkee pintaan.
Uudempi maali on vaaleansinistä öljymaalia ehkä tikkurilan (rautakaupan hyllyltä)
Vanhempi maali alla on valkoista, vaikuttaa ainakin öljymaalilta.
Joutuisikohan tuon koko talon skrabaamaan puulle asti vai mahtaisikohan hyvin tehty homepesu riittää?
Mahdollista olisi myös että, pesisi vain homeen pois kun maali pysyy vielä hyvin kiinni.
Onko kenelläkään kokemuksia?

- vesahy
- Jäsen

- Viestit: 3354
- Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
- Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa
Re: Ulkovuorauksen maalipinnassa mustaa
Tämmöiseltä näyttää meidän pohjosiseinä kohdassa, jossa rhodo varjostaa ja laudoitus ylettyy lähes maan pintaan asti. Jännä juttu, että hometta ei ole itse puussa, vain maalin pinnassa.