täällä uusi jäsen kyselee kokeneemmilta vinkkejä. Ollaan (ehkä) ostamassa 50-luvun taloa, ja muutama juttu askarruttaa mieltä kovasti. Listaan tähän muutamia perusjuttuja talosta, ja toivoisin, että joku viisas osaisi sanoa onko niissä aihetta huoleen. Ja kyllä - olen murehtijaluonne, joten joku voisi heti kärkeen suositella minulle vaivattomampaa asumismuotoa
-taloon on 80-luvulla lisätty lämmöneristettä siten, että seinistä on otettu purut pois ja korvattu 10cm villalla. Lisäksi sisäpuolelle on laitettu 5cm villaa, jossa on höyrysulku. Onko lisäeriste automaattisesti pahapaha? Sisäilma talossa oli täysin hajuton ja nykyiset asukkaat vaikuttivat terveiltä.
-yläpohjaan on myös lisätty villaa. Myyjä (vanha rouva) kertoi, että villojen päälle oli samalla laitettu sanomalehtiä, jotta mahdolliset kattovuodot olisi helppo havaita jälkikäteen. Tämä on tarkoitus tehdä kuntotarkastuksen yhteydessä. Itseäni mietityttää tuo villa jo itsessään, kun olen ymmärtänyt että se imee ihan ilmastakin kosteutta itseensä, mutta ei kuivu kovin helposti edes hyvin tuulettuvassa tilassa.
-talossa on tiilikatto. Myyjän mukaan alla on jonkinlainen aluskate, mutta kuntoarviota ei ole vielä tehty emmekä itse käyneet katolla tätä asiaa tarkistamassa. Tiilet ovat pahasti sammaloituneita, mutta ne on tarkoitus ensi kädessä puhdistaa. Onko teräsharja vai painepesuri parempi väline moiseen urakkaan? Vai mitä suosittelisitte?
-salaojitusta ei myyjän tietämän mukaan ole olemassa. Talossa on iso kellari, jossa on likimain normaali huonekorkeus. Yhdessä huoneessa on lautalattia, jossa on melkoiset raot, mutta muut tilat ovat betonilattialla. Kellarissakaan ei haise miltään ja huoneilma vaikuttaa olevan kuivaa. Nykyistä edellinen asukas on kuulemma käyttänyt kellarin huoneita ihan makuuhuoneina.
-kellarin yhden huoneen nurkassa seinissä on vähän tummia jälkiä. Myyjä kertoi, että 90-luvulla sinne oli tullut hieman kosteutta, ja sen jälkeen hän oli laitattanut sadevesikaivot talon nurkille ja ohjannut kattovedet sinne. Sen jälkeen tila on ollut kuiva ja myyjän kertoman mukaan jäljet ovat vanhaa perua. Mahdollinen nykyinen kosteus lienee löydettävissä kosteusmittarilla kuntotarkastuksen yhteydessä.
-talon sauna ja pesutilat ovat keskimmäisessä kerroksessa. Talossa on harjan suuntainen matalampi osa (kuitenkin alkuperäinen), jossa on saunaosasto, autotalli ja yksi ullakkohuone. Pesutilat on remontoitu 80-luvulla, joten lienee syytä olettaa, ettei vesieristeitä ole käytetty. Lattiassa on vesikiertoinen lattialämmitys, joten se on varmasti osaltaan pitänyt tilaa kuivana, ja talon vanha rouva tuskin on käynyt suihkussa jatkuvasti. Vaikka tiedän, ettei kiireessä pitäisi tehdä remontteja, haluaisimme laittaa tuon tilan heti kuntoon, ennen kuin kosteusvaurioita syntyy. Vesieriste ja laatat päälle?
Älkääkä nyt suoralta kädeltä sanoko, että tällaisen huoli-Ullan ei pitäisi ostaa vanhaa taloa ollenkaan.... Tuhannet kiitokset jo etukäteen kommenteista!
