Monet rintamamiestalojen nykykunnostajat kaipaavat ainakin jonkin verran ulkopuolista erikoisasiantuntemusta esim. sähkö- ja putkitöihin. Jotkut taas tarvitsevat remonttiinsa kokonaan ulkopuolisen tekijän. Kuten muutamissa keskustelusäikeissä on täälläkin todettu, tekijöissä on keskenään eroja, eivätkä esimerkiksi kaikki nykyrakentajat välttämättä ymmärrä näiden vanhojen talojen päälle.
Niinpä ajattelinkin, olisiko ihan hölmö idea perustaa noiden Hankintavinkkien lisäksi sellainen "Urakoitsijavinkit" -osio, jossa voisi kertoa kokemuksia hyvistä urakoitsijoista. Kenelläkään ei liene mitään sitä vastaan, että tulee tällaisella palstalla kehutuksi. Pettymyksistä ja huonoista työsuorisuorituksista olisi tietysti myös hyödyllistä ja opettavaista kuulla, mutta tuollainen julkinen mollaaminen ei varmasti olisi noiden urakoitsijoiden kannalta kovin toivottavaa, etenkin kun vika voi joskus olla myös työn tilaajassa ja hänen odotuksissaan. Tämä keskusteluosio olisi syytä pitää puhtaana noiden urakoitsijoiden "oma kehu" -kirjoituksista ja pitää se asiakaskokemusten vaihtopaikkana.
Sen sijaan voisi harkita joko tämän foorumin tai tuon pääsivuston yhteyteen jonkinlaista "palveluhakemistoa", jossa aiheen kannalta relevantit kaupalliset urakoitsijat ja muut voisivat kehua retostaa itseään ja palveluitaan.
Miltäs tällainen kuulostaisi? Jäikö minulta huomaamatta jokin seikka, joka estäisi tällaisten osioiden lisäämisen tähän mainioon foorumiin?
Hankintavinkkien ohelle "Urakoitsijavinkit"
Hankintavinkkien ohelle "Urakoitsijavinkit"
Viimeksi muokannut Naatti, Su Huhti 10, 2005 17:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
anne.tanttu@ups-scs.com
- Uusi jäsen
- Viestit: 6
- Liittynyt: Ti Maalis 29, 2005 14:49


