Mieleinkiinnosta kysylen, että jos palstalla on pellettilämmittäjiä niin onko teidän mielestä pelletillä tulevaisuutta? Mä olen vaihtamassa öljylämmityksen pellettiin, vehkeet jo hommattu(NOVA 25LH poltin ja termax 25Cr kattila). Alunperin olisin laittanut maalämmön, mutta talo sijaitsee hiekka/soraharjulla, joten reikien poraaminen olisi tullut kalliiksi. Ja kuulin vielä mutua, että kun sijaitsee 1. luoka pohjavesialueella, ei porata saisi(?). No Ilmavesilämpöpumppua mietin, mutta pihaan on tulossa tallitilaa tulevaisuudessa ~50 neilötä, joten ilmavesilämpöpumpun puhti ei välttämättä olisi enää riittänyt pitämään talliakin lämpöisenä.
Pikkuisen vain epäilyttää pelletin tulevaisuus - onko sitä. Ei mulla mikään kiire olisi ollut öljystä eroon päästä, mutta säiliö on luokittelematon ja vuosimallia 70(ja kerran jo pinnoitettu), joten se on pieni riski näin pohjavesialueella. En usko öljyn tulevaisuuteen niin paljon että olisin uuteen säiliöön ja sen asentamiseen investoinut kun jokatapauksessa olisi kattila/poltin menneet myös vaihtoon. Tuohon termaxin kattilaan saa kyllä öljypöhöttimen jos öljy näyttäisikin vielä bioöljyn muodossa nousevan.
Onkos teillä muilla pelletisteillä iso siilo vai pieni viikkosiilo? Mulla on viikkosiilo = 1x 220l tynnyri johon hitsattu puoliska tynnyriä jatkeeksi + pohjakartio. Saas nähdä kuinka kauan kestää talvella. Isompi siilo olisi tulevaisuudessa mielessä johon tavaran saisi puhaltamalla, mutta nyt on niin paljon muutakin hommaa ettei jouda moisia vielä miettimään.
terv tommi
Pellettilämmittäjiä?
Re: Pellettilämmittäjiä?
Itsekin asustan hiekkaharjun päällä (Vantaan Hiekkaharjussa...) ja ajattelin aiemmin, ettei tänne voi porareikää tehdä juuri sinun mainitsemistasi syistä (vedenottoaluetta tämäkin). Sittemmin moni naapuri on reiän porauttanut, eikä sitä soraa ja moreenia ole niin kauheasti ollut.
Nykyisin on myytävillä eräs hämmästyttävän hyvä ilmasta-ilmaan lämpöpumppu (ilppi) noin 400 euron hintaan, ja sellainen sinun kannattaa sinne halliisi laittaa vaikka pelletillä lämmittäisitkin: suuren osan vuotta on aika lämmintä, ja silloin ilppi on valtavan paljon tehokkaampi kuin mikään keskuslämmityksen kautta toimiva systeemi (ota huomioon, että leudoilla säillä ilppi antaa yhtä kulutettua kilowattia kohden yli kolme kilowattia lämpöä ja tuo lämpö päätyy kokonaisuudessaan sinne minne pitää, keskuslämmityksen energiasta osa päätyy aina rakenteisiin jne.).
Vilpillä (=ilmasta veteen -lämpöpumpulla) jos lämmittää, niin yleensä sen kaveriksi kannattaa hankkia ilppi tai pari: ilpit ovat halpoja suhteessa antotehoonsa ja niiden hyötysuhde on vilppejä parempi vaikka tuota keskuslämmityksestä aiheutuvaa hukkaa ei edes huomioitasi.
Halvan pelletin päivät ovat takana, koska siihen ei enää suhtauduta ilmaiseksi syntyvänä sivutuotteena. Yleensäkin metsiä katsotaan nykyisin yhä enemmän energiapuun näkökulmasta, kuulemma osassa maata energiapuusta maksetaan jo paremmin kuin kuitupuusta.
Pellettitakka ja ilppi muodostavat hyvän parin: kovilla pakkasilla, kun ilppi alkaa hyytyä, se edelleen levittää tehokkaasti pellettitakan tuottamaa lämpöä.

Mä mietin tuota pellettitakkaa, mutta jostain syystä mä kuitenkin päädyin pönttöuuniin, kun joku pönttö on ne täältä poistanut. Mä en tiedä miten tuo ilppi kierrättäisi meillä tuotá ilmaa, koska huonekorkeus on 2,60 - ainakin jonkinmoisia aukkoja täytyisi ovien yläpuolelle tehdä. Tokihan tuon pönttöuuninkin lämpöä voi ilpillä jakaa. Tuolla hämmästyttävän hyvällä ilpillä tarkoitat ilmeisesti jotain ultimaten laitteistoja?
terv tommi
terv tommi
Re: Pellettilämmittäjiä?
Voi Ultillakin olla hyviä malleja mallistossa, mutta viittasin noihin nimimerkki tinakenkäpojan kokemuksiin. Juttua löytyy tuolta Tuuman hybridiketjusta, mutta kun se on satoja sivuja pitkä niin joudut käyttämään hakutoimintoa. Niin ja meidän kielenkäytössä Chunnuka tarkoittaa Chulania.TommiT kirjoitti:Mä mietin tuota pellettitakkaa, mutta jostain syystä mä kuitenkin päädyin pönttöuuniin, kun joku pönttö on ne täältä poistanut. Mä en tiedä miten tuo ilppi kierrättäisi meillä tuotá ilmaa, koska huonekorkeus on 2,60 - ainakin jonkinmoisia aukkoja täytyisi ovien yläpuolelle tehdä. Tokihan tuon pönttöuuninkin lämpöä voi ilpillä jakaa. Tuolla hämmästyttävän hyvällä ilpillä tarkoitat ilmeisesti jotain ultimaten laitteistoja?
terv tommi
Erityisen hyvä saavutus on, että tuollainen 400 euron härveli jaksoi puskea lämpöä ulos vielä 26 asteen pakkasillakin. Lämpöpumppufoorumilla on samasta pumpusta positiivista juttua, sen purusteella Tuuma tuohon malliin päätyikin. Tuuman pumppu on muuten maannut varastossa puoli vuotta asentamatta, eli siitä ei meillä vielä ole kertynyt kokemusperäistä tietoa (paitsi että pahvilaatikkoon säilöttynä se mittaustietojen perusteella ei merkittävästi vaikuta sähkölaskuja pienentävästi, Tuuma...
Re: Pellettilämmittäjiä?
Minä vaihdoin pellettilämmitykseen vuonna 2006 juuri aloittajan syistä, peruskallioon on matkaa noin 30 metriä, poraaminen olisi ollut liian kallista. Lisäksi talo on suuri, noin 600 kuutiota lämmintä tilaa. Lisäksi talossa asuu kaksi perhettä joten lämmintä vettä kuluu paljon.
Vanha pannuhuone oli takapihalla oleva erillinen kontti jossa oli piippu, säiliö, varaaja ja pannu näppärässä paketissa valetun perustuksen päällä. Tällä rakennelmalla oli kuitenkin ikää jo 40 vuotta eikä hyötysuhdekkaan ollu mikään maailman paras joten lämmitystavan valinta tuli ajankohtaiseksi. Lisäksi kontti oli todella ruma joren halusimme sen pois pilaamasta takapihaa.
Maalämpö tarjoukset kysytty paikallisilta yrittäjiltä oli noin 25 000€ ei kiitos
Sähköpatterit joka huoneeseen ja kaksi 300litran varaajaa, vuosikulutuksen ollessa noin 50 000 KWH, ei kiitos
Vilpistä ei olisi ollut mihinkään, ja ilpit+ patterit + varaajat olisi kanssa tullut maksamaan liikaa.
Puu olisi ollut luonteeseeni liian työläs.
Päädyin pellettiin, laitteistoksi otettiin 30KW Tulimax ja Palokärki poltin. Pannuhuone rakennettiin kellarin varastoon ja siilo viereiseen varastoon. Piippu tehtiin keittiön vanhasta hormista ja tuotiin alapohjan läpi uuteen pannuhuoneeseen. Pellettiä mahtuu kerralla noin 7tonnia joka juuri riittää lämpimän vuoden lämmitykseen. Kun siirryin pellettiin vuonna 2006 sai vapolta pellettiä puhallettuna siiloon 175€ tonni. Nyt käytän venäläistä pellettiä jota saa 195€ tonni (Vapon pelletti maksaa 245€/t). Ongelmia ei ole ollut pelletin laadun eikä vehkeiden pelaamisen suhteen, kerran kahdessa kuukaudessa nuohous, kerran kuussa tuhkan tyhjennys ja kerran viikossa puhdistan palopään (laastikauhalla kökkäre pois, noin minuutin homma). Investointi oli aika hintava koska rakennettiin kaikki uusiksi 13 000€ josta sai energia avustuksena takaisin 1500€

Mitä enemmän asioita tietää, sen enemmän tietää asioita, joita ei tiedä.