Veikkola

Ilmoita omasi tai naapurin rintamamiestalo-projekti. Laita myös linkki kuviin tai kotisivulle mikäli sellaiset on.
Mechz
Uusi jäsen
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 22:51
Paikkakunta: Rovaniemi

Veikkola

Viesti Kirjoittaja Mechz »

Pieni tarina meidän murheenkryynistä...
Marraskuussa ihastuttiin kyseiseen rintsikkaan ja lähettiin tutustumaan kohteeseen. Kohteessa käynnillä koitin parhaimpani mukaan kysellä jo tonkia paikkoja ja kaikki vaikutti olevan ok. Kaupat tehtiin ja päästiin kotiin tammikuun alkupäässä. Myyjän mukaan ja paikallisen firman tekemän kuntoarvion mukaan talon olisi pitäny olla moitteettomassa kunnossa. Toisin kävi.
Kuva

Helmikuun puolenvälin tienoilla yläkerran kylmäkomeroon ilmestyi massiivinen jääpuikko. Kevään edetessä ongelma paheni, vettä alkoi valskaamaan sisälle urakalla. Katolle oli lähettävä reikää etsimään. Jääpalteen alta löytyikin sitten reilun kokoinen reikä. Reikä oli jälkikäteen rakennetun jiirin saumakohdassa ja ympäri kattoa. Parhainpani mukaan olen koittanut korjata vuotokohtaa, valitettavasti sekään ei vielä auttanut , kosteutta tulee siltikkin sisään joka sateella...
KuvaKuva

Keväällä oli tarkoitus alkaa tekemään sisällä pientä pintaremppaa, yläkerran pienemmässä makkarissa oli perinteinen puolipaneeli seinässa ja se oli tarkoitus vaihtaa suoralle pinnalle. Purkutöiden edetessä löytyi melkoinen yllätys. Alakerrasta tuleva vessan tuuletushormi kulkee makarin nurkassa ja oli peitetty levyllä kulmaan, putkea ei oltu mitenkää eristetty ja putken saumakohta oli keittiön rätillä/rautalangalla tiivistetty. Todennäköisesti kondensio vesi on valunut alaspäin ja päässy saumakohdasta rättiin joka on imeny tehokkaasti vettä. Seinäpinnoilla olevat lasulevy ja huokolevy olivat aivan ”kypsät”. Vettä on päässy runsaasti seinille ja välipohjalla olevalle muhalle. Kerettiin muutama kuukausi tuossa makkarissa nukkua ja ihmettelin koko ajan että mistä silmien kuivuminen ja jatkuva nuha ja tukkoisuus johtuu. Jossain vaiheessa oli massiivinen poskiontelotulehduskin. Vaimo oireili myös. Makuuhuoneen vaihto onneksi hieman helpotti vaivoja.
KuvaKuva

Keväällä vaimo innostui maalailemaan ja halusi uusia kuisin sisäpinnat, maalaushommat alotettiin ja jossainvaiheessa pisti silmään lastulevyjen outo kierous. Raapasin sorkkarauan käteen ja tutustuin lähemmin seinään. Sieltähän paljastui melkoinen kasvusto, koko kuistin seinärakenteet olivat aivan litimärät ja hienon sienirahmaston peittämänä. Seinälevyjä aukaistessa myös ”kellarin” haju kävi todella voimakkaaksi ja kuisti oli pakko purkaa pois. Kuvista näkee että vesi on tehny rakenteista selvää.
KuvaKuva

Innostuimme myös hieman keittiössä ja halusimme sieltäkin puolipaneelin pois. Purkutöiden yhteydessä alkoi löytymään taas omimtuisia kosteusjälkiä. Katolta tullut vesi oli tehnyt tehtävänsä ja kastellu aikalailla kauttaaltaan koko keittiön ikkunaseinän, sen verran mitä käytettiin seinää auki niin tuulensuojalevy oli lattiasta alkaen jonkin matkaa kattoa kohden kasvuston peitossa ja villat aivan mustina...pahimmoilleen vielä vesi valunut ikkunan karmia pitkin toisellekkin puolelle seinää ja sielläkin tehny tuhoja. Tilanne alkoi näyttämään todella pahalta, ei auttanu ku lähteä hakemaan rakennusmuovia ja jeesusteippiä. Paketoitiin seinä ja toivotaan että tilanne saataisiin ratkaisua jotenkin. HUH HUH
KuvaKuva

Asia pullistui aivan mahottomaksi ja meidän piti ottaa asianajaja hoitamaan hommaa, korjauskutannukset kyseisille paikoille ovat kolmen ammattiliikkeen tarjousten mukaan 45-65 tuhatta euroa. Talosta maksettiin kummiskin ”kunnossa” olevan talon hinta.

Lisää kuvia: http://picasaweb.google.com/mikael.oksa/Veikkola#
jarkkis
Jäsen
Jäsen
Viestit: 962
Liittynyt: Pe Tammi 23, 2009 23:38
Paikkakunta: etelä-karjala

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja jarkkis »

Jiiri katolla ja huopakatto tietää ennemmin tai myöhemmin ongelmia,tuota kohtaa tuskin koskaan saa pitäväksi uusimatta koko kattoa esim. peltikatoksi.Viime talvi kyllä aiheutti samankaltaisia ongelmia myös suorilla katoillakin,jotka ei muuten vuoda,lumen sulamisesta ja jään kasautumisesta johtuen.Katoilla oli paksu lumikerros,jota altapäin rakennuksesta fuskaava lämpö sulatti ja alempana kylmän sivu-ullakon ja räystään kohdalla muodostui jäävalli,jonka taakse sulamisvesi jäi ja valui sitten pienestäkin raosta rakenteisiin.
Nyberg
Jäsen
Jäsen
Viestit: 169
Liittynyt: To Heinä 12, 2007 15:13
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja Nyberg »

Ohhoh. Kuvat veti aika sanattomaksi. Toivottavasti saatte tarinaan onnellisen lopun.
tintu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 486
Liittynyt: Pe Maalis 12, 2010 12:30
Paikkakunta: -

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja tintu »

:shock: Olisi foorumilaisten hyvä tietää, miten ja koska kuntotarkastuksen haastatteluosan mukaan mitäkin remontteja on tehty, että tällaiset kosteusongelmat on tuloksena. Että osataan omissa tulevissa ja nykyisissä remontoissamme vastaavat kömmähdykset välttää. Mikä on ollut ongelmien syy jne. Jaksamista epäonnen keskelle, toivottavasti vahingot on korjattavissa ja maksuvastuuta myyjäpuolelta löytyy.

Muoks: Kirj virheitä yritetty vähän korjata..Ja vielä keskeytyksen jälkeen tarkennusta: siis onko nuo varotoimenpiteettömät ja asiantuntemattomat läpiviennit syynä kaikkeen tähän ja ongelma yhdellä seinällä ylhäältä alas vai vieläkö laajemmin on kosteus (ja home?) levinnyt materiaaleissa?
sofi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 406
Liittynyt: Su Tammi 27, 2008 5:16
Paikkakunta: Takaisin maalla
Paikkakunta: Takaisin maalla

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja sofi »

Voi onnetonta. Eipä voi kuin toivoa käsi sydämellä että talokaunottarenne tulee vielä entistä ehompaan kuntoon. Kovasti voimia, henkistä kanttia ja uskoa tulevaan tulette tarvitsemaan, ja...paljon rahaa, ja vielä enemmän rahaa....Ja niiden kommenttejahan piisaa jotka ovat sitä mieltä, etteivät tuommoiset vauriot mitään oireiluja aiheuta - hysteriaa kaikki tyynni :mad:. Toivottavasti talonne on korjattavissa, eikä esim. lattia- tai sädesieni ole ehtinyt "käydä taloksi" turhankin kanssa. Sädesienen esim. seinäeristeissä voi todeta vain labrassa, ei paljain aistein. Toivottavasti olisi kyse "vain" homeista ja lahosta/korjattavissa olevista vaurioista! Tsemppiä oikein roppakaupalla todella ahdistavan tilanteenne keskelle.
Rosanna67
Jäsen
Jäsen
Viestit: 273
Liittynyt: Ke Huhti 21, 2010 11:03
Paikkakunta: Suomessa

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja Rosanna67 »

Tuo lähikuva jiiristä ei näytä ainakaan siltä, että sitä olisi tehty niin kuin minä olen nähnyt palahuopakattoihin tehtävän. :?
Kurjuuden maksimointi --> uudesta omakotitalosta täysrempattavaan rintamamiestaloon --> Mutta: omakotitaloalueen helvetistä haja-alueen autuuteen
Mechz
Uusi jäsen
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 22:51
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja Mechz »

Kiitos kaikille tuesta! Meidän tilanne näytää vain synkkenevän viikonlopun urakan jälkeen, talosta on lähes jokainen seinä aukaistu ja sama homma jatkuu, kasvuston peittämää eristettä ja lahoa puuta...huh huh. Jahka saan hieman aika niin laitan uudden satsin kuvia löydöistä...
Olemme muuttaneet pois jo viime viikolla kotoa vakavien oireiden takia ja terveystarkastajan suosituksesta. Onneksi anopilta löytyi sen verran tilaa :)
Alkaa olla itellä vain rukkaset jo tyhjänä ja pitäis vielä jaksaa piettää paketti kasassa, onneksi on ihania lähimmäisiä!
Mechz
Uusi jäsen
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 22:51
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja Mechz »

Heps hei!

Päivitetäänpäs hieman löytöjä...elikkäs nyt ollaan talon sisältä purettu lähestulkoon kaikki sisäseinät ja sama homma jatkuu, talo on kauttaaltaan läpi homeessa...

Kuva Kuva
Keittiön seinä purettuna...villatkin ovat ahmineet vuosien saatossa vettä runsaasti...

Kuva
Lahoa piisaa..

Kuva
Osittain tuulensuojalevy on aivan läpilahonnutta..hyh

Kuva
Keittiön ikkunan yläpuoli.. myös katosta otettiin alas paneelit mitkä taas näyttivät uusia vesijälkiä...

Kuva Kuva
Myös olohuoneen puolella kaikissa seinissä oli sama tilanne, katolta ja myykilautaa/ikkunanpokaa pitkin valunut vesi oli tehny armotonta jälkeä...

Kuva
Vaakalautaa..huh

Kuva
Pehmyttä tavaraa..

Kuva
Tältä näyttää suunnilleen kaikki villat mitä ollaan seinien sisältä raavittu...kasvuston peittämää ja haisevaa. Eristearvokin on varmaan kohallaan?

Kuva
Piipunjuurta pitkin vesi on valunut alas asti ja tenhy matkalla selvää jälkeä.


Yläkerran seinistä löytyi vastaavanlaista tavaraa, kasvuston peittämää ja haisevaa. Vesijälkiä löytyi ympäri yläkerran kattoa, uuden paneelikaton alla olevan vanhan kattolevyyn syntyneistä jäjistä näkyi hyvin vuotokohdat. Yläkerran osalta koitan saaha kans vielä kuvia laitettua jahka kerkeän.

Pitkältä matkaa myös sokkelin päällä oleva alapelkka on pahoin lahonnutta ja runkotolpat ovat imeneet vettä.
Huh huijakkaa....aikalailla sanattomaksi vetää...
JHakkinen
Jäsen
Jäsen
Viestit: 307
Liittynyt: Su Marras 09, 2008 1:39
Paikkakunta: Nokia

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja JHakkinen »

Alkais minun mielestä olla kaupanpurku aika perusteltua. Voimia jatkoon.
hirstalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 70
Liittynyt: Pe Elo 20, 2010 12:52
Paikkakunta: Nilsiä

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja hirstalo »

Kyllä tuo nyt näyttää pahasti siltä, että teille on myyty talo petollisin mielin ja tietäen ongelmien olemassaolo.
Varmaankin kaupanpurku olisi paras ja perustelluin ratkaisu, kun tuota ongelmaa näyttäisi olevan liiankin kanssa.
Sorry......
Palom
Jäsen
Jäsen
Viestit: 98
Liittynyt: Ke Syys 01, 2010 17:15
Paikkakunta: Suomi

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja Palom »

Ulkoapäin siisti talo, mutta sisältä ja rakenteiltaan aivan mätä. Kokonaisuutta ei pysty kuvien erusteella näkemään, mutta vaikuttaa purkukuntoiselta.

Osa noista kuvan vesijäljistä seinän sisällä on voinut syntyä jo vuosikymmeniä sitten. Rintamamiestaloissa on tyypillistä, että vesi on rakentamisen alkuaikoina päässyt sisälle esim pärekaton vuoksi, kun peltiä ei ole ollut saatavilla. Mutta nuo loput onkin sitten suorastaan törkeän kattoremontin seurausta ja täydellisen huonosti tehdyn pintaremontin jäljiltä.

Mitä villaa nuo homeiset levyt ovat? Valokuvista ei oikein saa alkuperäisestä väristä selvää.
Mechz
Uusi jäsen
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 22:51
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja Mechz »

Hep!

Homeiset levyt seinissä ovat normi haltex/tuulensuojalevyä ja seinissä eristeenä 75 mm vahva vuorivilla...
Talo on todellakin purkukuntoinen, tuota katastrofia ei enään millään pikkurahalla korjata.... halvempi pukata nurin ja rakentaa uus talo tilalle..
MX1K
Jäsen
Jäsen
Viestit: 378
Liittynyt: To Marras 20, 2008 7:32
Paikkakunta: Laitila
Kotisivu: http://mx1k.wippiespace.com/
http://mx1k.wippiespace.com/images
Viesti:

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja MX1K »

Palom kirjoitti:Rintamamiestaloissa on tyypillistä, että vesi on rakentamisen alkuaikoina päässyt sisälle esim pärekaton vuoksi, kun peltiä ei ole ollut saatavilla.
Nyt mentiin kyllä asian viereen. Pärekatto ei tosiaankaan vuoda, eikä kastele rakenteita. Lukemattomien rintamaiestalojen vedenpitävyys on edelleenkin 60 vuoden jälkeen sen alkuperäisen pärekaton varassa, ohut halkeillut ja rapautunut betonitiili kun ei vettä pidä.

Pärekatto kestää VÄHINTÄÄN 30 vuotta TÄYSIN vesitiiviinä.

Pakko päästä avautumaan kun vähätellään hyvää katemateriaalia. :roll:


Itse taloon liittyen voin todeta että kaupanpurkua suosittelen, tai vaihtoehtoisesti kauppasumman palautusta vähennettynä tontin hinnalla josta vähennetty rasitteena olevan talon takia x määrä euroja.
Ronttu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 9:25
Paikkakunta: Korvessa

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja Ronttu »

Aivan upean näköinen talo! Todella kurjaa että pintojen alta paljastui totuus talon kunnosta. Juuri vastaavien tapauksien johdosta itse vaivaan päätänä tämän meidän mökin kanssa.

Remonttia tehdessä / siivotessa olen tarkastellut niitä rakenteita jotka ovat näkyvissä ja toistaiseksi ei pitäisi olla mitään suurempaa tässä mökissä. Vastaan tullut kyllä kaikenlaista viritystä.

Oletteko jo purkaneet kaupan?
sofi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 406
Liittynyt: Su Tammi 27, 2008 5:16
Paikkakunta: Takaisin maalla
Paikkakunta: Takaisin maalla

Re: Veikkola

Viesti Kirjoittaja sofi »

Kaupanpurusta

Voi pas*a :mad:. Joku tuossa kysyi, "oletteko jo purkaneet kaupan"? Kaupanpurkuun tähtäävä prosessi vie vuosia. Ja jos ykkösvaateena on kaupanpurku, kakkosvaateena esim. mittava hinnanalennus, niin jos oikeus (viimeistään hovi sitten vuosien päästä) tuomitsee kakkosvaateen mukaan, vastapuoli ei korvaa oikeudenkäyntikulujanne, jotka voivat olla kymmeniä tuhansia euroja. Asianajajien läsnäoloa vaaditaan erinäisissäkin palavereissa/istunnoissa joskus läpi koko päivän, ja he laskuttavat monet yli 200 euroa/tunti. Ja kun prosessi kestää kauan, kuukausia, vuosia, jokainen sähköpostiviesti ja kirje, jonka a-ajaja lukee, maksaa mustikoita jne... voi kuvitella kuka voittaa ainoana: asianajaja. Meillä oli erittäin hyvä asianajaja, mutta sieti ollakin. Sen verran hunajaiset olivat hänenkin taksansa, vaikka ei kaikesta laskuttanutkaan, mistä olisi voinut. Kiitos siitähänelle.

Tutkimuskulut myös tuhansia, eikä puhettakaan että vastapuoli niihin mitään osaa ottaisi, päättäisi oikeus sitten mitä vain. Ja vastapuoli voi tekeytyä "varattomaksi" ennen kuin kaupanpurkua/hinnanalennusta hakevat keksivät hakea heidät hukkaamiskieltoon prosessin ajaksi. Mutta, ha ha, hukkaamiskieltoon jos myyjät tuomitaan oikeudenkäynnin ajaksi, joutuu hakija maksamaan hukkaamiskieltotuomiota vastaan 15 000 euron "pantin".

Ihan hirmuisesti voimia tarvitaan tällaisen prässin läpikäymiseen. Ja vastapuolen asianajajat voivat olla hyvin, hyvin, epäasiallisia, ja tehtailla asiakirjoja, joihin "vahingossa" lipsahtelee epätotuuksia hakijoista. Ja on älytöntä, että vaikka myyjäpuolen valheista osa on täydellisen selvilläja todistettavissa, ei tietoja voida käyttää oikeudessa. Esimerkkinä: myyjä, taloa ostettaessa, esittää ostajalle, ettei ole "päivääkään ollut sairaana talossa asuessaan". Esittää myös että koko muukin perhe on ollut talossa asumisen aikana ollut terve. Oikeudenkäynnin ollessa kesken selviää, että tämä myyjä oli viety talossa asumisen aikana useasti sairaalahoitoonkin tyypillisten homeoireiden vuoksi, koko perhe oli ajoittain evakossa talosta, osalla perheestä vaikeat astmaoireet. Todistajia oli. Mutta vaikka myyjä oli valehdellut törkeästi terveydentilaansa koskien - millainen se hänen talossa asuessaan oli ollut, ei selvinneitätietoja voitu silti oikeudessa käyttää; sairastelujen yhteyttä talon lukemattomiin toksiineja pukkaaviin homeisiin ja sädesieniin ei olisi voitu kiistatta osoittaa, lääkintäviranomaiset ovat vaitiolovelvollisia jne. Typerää. Eikö rehellisyyttä oikeudessa pitäisi perätä? Tämä nyt oli vain yksi esimerkki. Talosta päästyään ei myyjä ole pahemmin sairastellut....

Ja oman panoksensa stressiin lisäävät nuo, jotka voi jättää huomiotta: jotka ykskantaan hymähtelevät että homeethan löytyvät korvienvälisestä tilasta jokaisella, joka hometalossa - muka - sairastuu, mutta syksyllä oireetta sienimettällä reippailee. Kaivaisi tatit korvistaan vaan ja paistaisi pannulla homejuustopedillä. .. Niin, ei sitä kukaan tajua, mistä homehelveteissä on kyse, ennen kuin omalle kohdalle iskee (toivottavasti ei iske). Joka tönössä on homeita ja muita pöpöjä jossakin ja joitakin määriä, puhun nyt vaikeasti sairaista "saattohoitokunnossa" olevista torpista.

Tsemppiä kaikille asian kanssa eläville <3
Vastaa Viestiin