Sokkelin vierustan täyttö?
Sokkelin vierustan täyttö?
Menossa laajennus 30-luvulla rakennettuun hirsirunkoiseen rintamamiestalotyyppiseen taloon.
Askarruttaa sokkelin vierustojen täyttö.
Rakenne laajennusosan osalta on seuraava: Lecaharkko, jonka päällä serpo 137 slammaus ja sen päällä patolevy ja patolevyn päällä styrofoam 50mm. Anturaluiskassa 50cm korkea bitumimatto. Lisäksi maanpinnan lähelle tulee vakaan routastyroksi. Harkitsin jossain vaiheessa salaojittavia lämmöneristeitä, mutta päädyin patolevyyn. patolevyt on jo hommattu joten fuktisolia on turha enää ehdottaa. Sama rakenne tulee myös vanhaan osaan, mutta lecaharkon tilalla tietysti vanha betoni.
Olen antanut itseni ymmärtää luettuani monenlaisia juttuja, että salaojat ovat pohjaveden kuljetusta varten. Sen takia askarruttaa, että miksi sokkelin vierustat pitäisi ylös asti täyttää sepelillä? Sadevedet katolta ohjataan pois sadevesiputkistolla. Jos sokkelin vierusta täytetään ylös asti sepelillä niin silloinhan "katon ohi" satava vesi hulahtaa suoraan salaojaan sepelin läpi. Eikö olisi järkevää täyttää sokkelin yläosa vähemmän vettä läpäisevällä murskeella, jotta kaadolla saataisiin pintavedet pois sokkelin vierestä ja näin salaojat kuljettaisivat vain syvällä mahdollisesti kulkevaa pohjavettä ja sadevedet menisivät muualle? Salaojavedet on ohjattu jitan pumppukaivoon jolla pumpataan se kaupungin hulevesijärjestelmään, kun se on ylempänä kuin salaojat
Murske on myöskin puolet halvempaa kuin sepeli. täyttäkorkeus on 2-2,5 metriä anturasta maanpinnalle. Kavanto on kokonaan tiukkaa savea, joka kuljetettiin pois kuopankaivamisen yhteydessä. Sitä ei siis enää voi käyttää täytössä. Yhdestä sivusta kaivanto on noin puolimetriä liian leveä, joten täytettävää on tarpeeksi ja materiaalia menee.
Itse olen ajatellut seuraavanlaista täyttöä. Sepeli salaojien ympärille suodatinkankaan kera ja jonkin matkaa päälle (noin puoli metriä ylöspäin). Tämän jälkeen suodatinkangas ja lopputäyttö murskeella, jossa hienoainesta seassa, kun kaivanto levenee ylhäällepäin ja täytön määrä kasvaa mitä lähemmäs maanpintaa tullaan. Tällä tavalla säästäisi täyttömateriaalissa ja tuntuisi jotenkin järkeenkäyvältä, että pintavesien ei tarvisi päästä "hulahtamalla" salaojiin maanpinnalta.
Asialla alkaa olla vähän kiire päättää, kun ensi viikolla valetaan kellariosan katto ja sen jälkeen voi täyttää kaivannon, kun seinät eivät enää kaadu sisään.
Onko jokin asia mitä en ole ottanut huomioon jos täytän kaivannon yläosan murskeella? Selvää vastausta kysymykseeni en ole tältä palstalta enkä mistään muualta löytänyt vaikka olen nettiä penkonut.

-
Matti Alander
- Jäsen

- Viestit: 2256
- Liittynyt: To Tammi 13, 2005 20:36
Re: Sokkelin vierustan täyttö?
Rakennus olisi aina järkevää toteuttaa rakennustapaohjeita noudattaen, jolloin vastuuta virheellisistä ratkaisuista ei pääse syntymää. Ympäristöministeriön ohjeesta C 2 löytyy ohjeet rakenteiden toteuttamiseksi, se sitten taas on eri asia ovatko ohjeet aina päivän tasalla. Turvallisinta on kuitenkin noudattaa niitä, jolloin voidaan välttää vastuukysymykset.
Myös rakennustarvikevalmistajien tyyppihyväksynnät ja serttifikaatit ovat huomion arvoisia.
Seinärakenteen pystysalaojitus on erittäin tärkeää, veden paineen estämiseksi maan ja seinän välissä ja ohjeen mukaan siihen riittää 200 mm salaojittavaa sepeliä miltei ylös asti ja viimeiseksi vettä läpäisemätön kerros 200 mm ulospäin rakennuksesta luiskattuna.
Olet osittain oikeassa päätelmissäsi, että pintavettä ei ehdoin tahdoin ohjata salaojitukseen, mutta jos sitä kuitenkin esim. sulamisvesinä pääsee rakenteen väliin ei se saa aiheuttaa vedenpainetta, joka kastelisi rakenteen.
Pelkkä rahan laskeminen rakennettaessa on monasti jopa turhauttavan tuntuista, kun pitäisi tietysti ajatella rakenteiden toimivuutta 50 vuoden suunnittelujaksolla. Joten salaojittavaa sepeliä tulisi käyttää murskeen sijasta, joka on varmasti kallista, mutta huomattavasti toimivampi ratkaisu. Salaojittava lämmöneriste taas hoitaa myös pystysalaojituksen samalla, jolloin täyttönä voidaan käyttää vaikka kaivumassoja. Siitä ei nyt kuitenkaan sen enempää.
Patolevyrakenne syvissä kellareissa toimii huonosti kuivaajana, jolloin kokonaisuudessa olisi hyvä jättää sisäpuolelle mahdollisuus kuivua sisäänpäin, kuten järjestelmä on toiminut kohtuullisesti rintamamiestalojen kellareissa kymmeniä vuosia.

Sisäpuoli jätetään hengittäväksi, koska siitä tulee vain harraste/varastotilaa ja käsittääkseni nuo patolevyn nyppylät eivät aivan täysin tyrmää jonkinlaista ulospäinkin tapahtuvaa hengitystä vaikka eriste onkin patolevyn päällä. Siitä olen kyllä lukenut, että eriste patolevyn päällä huonontaa patolevyn toimintaperiaatetta, mutta mahtaako kuitenkaan tehdä patolevystä täysin hyödytöntä? Jos näin on niin suomessa on kymmeniä ellei satojatuhansia taloja joissa on turhaan patolevy, koska uskoisin, että useammin se eriste on patolevyn ulkopuolella kuin että se puuttuu.
Eikös patolevy estä sulamisvesien pääsyn sokkelia vasten hyvin asennettuna? Sehän on kuitenkin muovia ja mielestäni ei läpäise vettä ellei siihen tee reikiä. Tarkoitus on reijittää patolevyä mahdollisimman vähän asennusvaiheessa. Ainoastaan yläreinasta kiinni harvakseltaan ja niihinkin tiivisteet. Kahden metrin patolevy ei aivan yllä maanpinnalle, mutta limitys reilu kun asennetaan ylempi metrin suikale.
Tarkoitus ei olekaan säästää rakenteen toimivuuden kustannuksella, mutta omassa päässäni pähkäilin, että mahtaako sepelistä olla hyötyä ylempänä. Taidan siis päätyä seuraavaan:
Seinän viereen melkein ylös asti 200mm leveydeltä sepeliä ja sitten suodatinkankaalla eroteltuna ulospäin mursketta. Aiheuttaa vaan täytön kanssa naamanväänteitä, kun yhdellä aineella täyttäminen olis helpompaa ja siihen voisi hyödyntää kaivinkonetta paremmin.
Paljonko muuten on nykypäivänä kilpailukykyinen hinta sepelille per tonni? Kokemuksia?

masterplan
- Jäsen

- Viestit: 50
- Liittynyt: La Kesä 19, 2010 21:26
- Paikkakunta: pohjoisen taivaan alla
Re: Sokkelin vierustan täyttö?
Taisi patolevyn mainoksessa lukea: toimii jos tila on kylmä. Eikö puuhastelu tilasta tulisi parempi jos vaikka vois esim. laatoittaa seinät halvoilla laatoilla taikka 2k maalilla. Puhtaanapitokin olisi helpompaa kuin paljaasta betonista puupölyja ynm. poistellessa. Anturat ilmeisesti jo sorapatjan päällä niin eikö samalla olisi voinut tilata sitä hieman enempi.
Paljonko on sepelin kilpailukykyinen hinta per m3?
Paljonko on sepelin kilpailukykyinen hinta per m3?
Re: Sokkelin vierustan täyttö?
Mun mielestä samma matskua koko sokkelin vierustan täyttö,paitti vettä huonostiläpäisevä kerros ihan päällimmäiseksi.
Muuten sulla ensin jompi kumpi aines loppuu kesken ja kun taas hommat on aikanaan valmiit sulla on KAHTA matskua kökköset pihassa.
Huonolla tuurilla ne pitää ajaa vielä tontilta poiskin...
Ainakin meilläpäin ajomatka vaikuttaa hintaan siinä määrin,oli sitten isompi tai pienempi kuorma,ettei ole kannatusta tilata vajaata kuormaa.
Muuten sulla ensin jompi kumpi aines loppuu kesken ja kun taas hommat on aikanaan valmiit sulla on KAHTA matskua kökköset pihassa.
Huonolla tuurilla ne pitää ajaa vielä tontilta poiskin...
Ainakin meilläpäin ajomatka vaikuttaa hintaan siinä määrin,oli sitten isompi tai pienempi kuorma,ettei ole kannatusta tilata vajaata kuormaa.
-
Matti Alander
- Jäsen

- Viestit: 2256
- Liittynyt: To Tammi 13, 2005 20:36
Re: Sokkelin vierustan täyttö?
Patolevy suinkaan turha ole, estäähän se kosteuden imeytymisen kellarinseinään maasta, kuten Bitumointikin. Vettä se pitää saumojensa takia kuitenkin huonosti, joten paineen mahdollisuus on poistettava pystysalaojituksella 200 mm sepeliä.
Uudisrakentaminen ja korjaaminenkin on kaksi eri asiaa. Uuteen rakennukseen voidaan aina tehdä kohtuullinen kapillaarikatko anturan alle, joka taas ei onnistu yleisesti kovinkaan helpolla vanhan korjaamiseen.
Kuitenkin uuttakin tehdessä tulisi aina pystyä samalla miettimään miten rakenne helpoiten kuivuu, jos jokin osio kuitenkin pettää.
Kellarinseinille on aina eduksi lämmöneristeen asentaminen ulkopuolelle, jolloin kondenssia voidaan välttää lämpimämmän seinärakenteen ansiosta.
Kapillaarinen kosteudennousu on ehkä suurin riesa korjausrakentamisessa, mutta ei se uudehkoissa taloissakaan aivan tuntematon ole. Kapillaarisepeliäkin on vaikea saada pysymään puhtaana hienoaineksista, kun sitä kuskataan ja työstetään kaivureilla. Jopa seulominen vesisateella jättää siihen helposti paljonkin hienoainesta. Oikeastaan ainoa kunnon kapillaarikatkosepeli aikaan saadaan pesemällä sepeli seulottaessa.
Kapillaarinen kosteus saadaan parhaiten poistumaan rakenteesta mahdollisimman suurilla lämpötilaeroilla kellarinseinän ja maan välillä. Siksi nykyisin käytetään jo varsin usein 200 mm kerrosta salaojittavaa hyvin vesihöyryä läpäisevää eristystä.
Huono lämmöneristys myös pyrkii varsinkin kellarillissa taloissa lämmittämään maata ulkopuolella, jolloin vesihöyryn paine saattaa suuntautua kohti kellarin sisäosia. Lämpötilan reipas laskeminen kellarissa toteuttaa saman ilmiön.
Paras rakenne kellarinseinään on paksu kerros hyvin eristävää lämmöneristettä ja mahdollisimman vähän vesihöyrynvastusta, jolloin seinä jostain syystä kastuessaankin kuivuu nopeasti ulospäin.
Sisäänpäin kuivuminen on varsin hidasta ja sitä voi taas auttaa sisäilmaa kuivattamalla tuulettamalla tai kuivauskoneella. Kesäaikaan kuivuminen on erittäin vaatimatonta tuulettamalla, saattaa olla jopa päinvastaistakin toimintaa ja kondenssin vaara kellarinseinän maanalaisessa osiossa on ilmeinen.

kappalainen
- Jäsen

- Viestit: 1227
- Liittynyt: Su Elo 08, 2010 23:12
- Paikkakunta: Lounais-häme
Re: Sokkelin vierustan täyttö?
Vanhaan topiciin lisää. (Matala perustus). Tilaa on niin paljon, että mahtuu antura, heti sen päälle 70 mm routaeriste ja 20-30cm läpäisemätöntä maata. Salaojan päälle jää juuri ja juuri 20 cm salaojasoraa, joka päättyy eristeen alapintaan. Onko siis ihan ok laittaa läpäisemätön maa eristeen päälle. Päällimmäiseksi kallistusten jälkeen tulee kangas ja kiviä seinustalle koristeeksi. Ajattelin kivien väliin laittaa vielä vähän soraa ja sementtiä sitomaan, ei mitään varsinaista valua.
Yksi huhta alkoi yvllä nillittämään ja kertomaan mitä saa kirjoittaa, lopetin käytön
-
- Jäsen

- Viestit: 222
- Liittynyt: La Syys 22, 2012 19:21
- Paikkakunta: Etelä-Savo
- Paikkakunta: Savonlinna
Re: Sokkelin vierustan täyttö?
tärkeintä on että salaoja on anturan alapinnan alapuolella,muuten sen hyöty on olematon jos vesi pääsee imeytymään anturaan.Monesti näkee että alimmillaan salaoja on ihan ok. korossa mut muilla nurkilla nousee jo anturan tasolle. Oikea salaojasora on pesty sepeli 5/8-16mm.käy muukin karkeus pääasia ettei joukossa ole 0 ainesta ja mieluiten aina pestyä.
Kaivuuvaiheessa perusmaa luiskataan anturasta poispäin ja salaoja laitetaan 30-50cm päähän anturasta luiskauksen pohjalle. täyttö soralla. voi käyttää suodatin kangasta välissä jos haluaa laittaa routaeristeen alle hienomman hiekan. routaeristeeseen kaato sokkelista poispäin. routaeristeen alle sadevesiputket ettei jäädy. stryroksin päälle voi laittaa vielä muovin. stryroksin päälle käy periaatteessa kaivuumaat takaisin mut yleensä hiekkakerros jossa ei ole isoja kiviä ja sit vasta kaivuumaat. sokkelin reunaan tietysti joko karkea sepeli tai ne mukula kivet.
Eräs suunnittelija piirtää aina betonilaatat. Helppo ajaa nurmikko siistiksi kun voi leikkurilla työntää laatoituksen päällä. hankalimmissa kohteissa voidaan käyttää myös tuplasalaojistusta jolloin toinen putki tulee syvemmälle ja kauemmaksi sokkelista ottamaan jo osan vesikuormasta vastaan. Salaojitusta kannattaa miettiä kokonaisuutena ja tehdä samalla piha ja parkkipaikan massan vaihdot joilla saataa olla suurikin vaikutus itse talon kosteusrasitukseen.

Onhan siitä sepelistä ja murskeesta hyötyä, jos halutaan ohjata ne pintavedet sokkelinviertä salaojiin. Itse en ihan täysin ole ymmärtänyt tuota halua laittaa kamalat kasat mursketta ja soraa ylös asti. Paitsi jos maa on savista ja helposti routivaa. Meillä tehtiin täyttö samalla hiekkamaalla, joka kaivettiin poiskin, pintavedet ohjataan poispäin talosta :)villelap kirjoitti: Tarkoitus ei olekaan säästää rakenteen toimivuuden kustannuksella, mutta omassa päässäni pähkäilin, että mahtaako sepelistä olla hyötyä ylempänä. Taidan siis päätyä seuraavaan:
-
Matti Alander
- Jäsen

- Viestit: 2256
- Liittynyt: To Tammi 13, 2005 20:36
Re: Sokkelin vierustan täyttö?
Mahdollisimman hyvä pystysalaojitus koko matkalla poistaa veden paineen mahdollisuuden ja on siksi tärkeää. Pintaan tietysti tiivs kerros rakennustapaohjeiden mukaisesti ulospäin luiskattuna. Ylimääräiset tiiviit kaivumassat voi sijoittaa pystysalaojituksen ulkopuolelle ja suodatinkangas väliin.
Vaakasuuntaisen Styrox eristeen päälle ei pidä laittaa muovikalvoa, kuten takavuosina ohjeistettiin. Routaeristeen alla maaperä lämpiää ja alkaa siirtämään varsinkin talviaikaan runsaasti kosteutta vesihöyrynä ylöspäin kohti routaeristystä, josta se ei pääse läpi ja seurauksena routaeristys pyrkii vettymään.
Routaeristeen päälle voisi mielummin suositella 100 mm salaojasora tai sepelikerrosta, josta kondensoitunut vesi voisi juosta salaojitukseen kallistettua eristeen pintaa pitkin.
Kahdesta salaojaputkesta päällekkäin ei ole pahemmin hyötyä, koska mahdollinen vesi siirtyy pystysalaojitusta pitkin alimpaan salaojitusputkeen tai sepelitäyttöön salaojaputken alla.
Jo pelkästään talon jälleenmyyntiarvon vuoksi ja turhien riitojen vuoksi jälkikäteen, kannattaa aina noudattaa voimassa olevia ohjeita ja vaatimuksia.
Vaakasuuntaisen Styrox eristeen päälle ei pidä laittaa muovikalvoa, kuten takavuosina ohjeistettiin. Routaeristeen alla maaperä lämpiää ja alkaa siirtämään varsinkin talviaikaan runsaasti kosteutta vesihöyrynä ylöspäin kohti routaeristystä, josta se ei pääse läpi ja seurauksena routaeristys pyrkii vettymään.
Routaeristeen päälle voisi mielummin suositella 100 mm salaojasora tai sepelikerrosta, josta kondensoitunut vesi voisi juosta salaojitukseen kallistettua eristeen pintaa pitkin.
Kahdesta salaojaputkesta päällekkäin ei ole pahemmin hyötyä, koska mahdollinen vesi siirtyy pystysalaojitusta pitkin alimpaan salaojitusputkeen tai sepelitäyttöön salaojaputken alla.
Jo pelkästään talon jälleenmyyntiarvon vuoksi ja turhien riitojen vuoksi jälkikäteen, kannattaa aina noudattaa voimassa olevia ohjeita ja vaatimuksia.
-
kappalainen
- Jäsen

- Viestit: 1227
- Liittynyt: Su Elo 08, 2010 23:12
- Paikkakunta: Lounais-häme
Re: Sokkelin vierustan täyttö?
On jo kaksi salaojaputkea. Toinen metrin päässä syvällä ja toinen anturan vieressä. LIusaus olisi ollut laittaa enemmänkin, mutta ei ole aikaa. Eristeen päälle päätyvät vedetkin päätyvät salaojaan.
Yksi huhta alkoi yvllä nillittämään ja kertomaan mitä saa kirjoittaa, lopetin käytön
-
Matti Alander
- Jäsen

- Viestit: 2256
- Liittynyt: To Tammi 13, 2005 20:36
Re: Sokkelin vierustan täyttö?
Ei ylimääräisistä salaojaputkista haittaakaan ole, mutta ei myöskään hyötyä. Vesi kun kulkee sepelissä pääsääntöisesti.
Pystysalaojituksen toimivuus on ratkaisevaa, jos siinä on puutteita voi rinneratkaisuissa ylhäällä oleva painuva salaojaputki jopa tuoda ongelmia.
Syvällä sijaitsevissa salaojituksissa myös putken laatu on ratkaisevaa, jotta tukkeentumisia ja muodon muutoksia ei pääse syntymään. Tuplasalaojaputki luokkaa S8 on parasta ja jos se vielä on valmistettu polypropeenista. Kierrätys muovit tuntee yleisesti saippuan hajusta ja silloin pitkäikäisyys on epävarmempaa, mutta hinta halvempi.
Putken sileä sisäpuoli ja kaato puoli senttiä metriltä, sekä kaivojen lietepesät ovat ratkaisu lietteen kerääntymiseen salaojitusjärjestelmään.
Padotusventtiilillä perusvesikaivossa kruunataan lopputulos. Tehdasvalmisteinen pvk on varma ratkaisu siitä yleisesti löytyy myös huuhteluputki.
Routaeristyksestä tulee myös poistaa veden paineen mahdollisuus, olkoon se laadultaan mitä tahansa. Kallistus ulospäin on myös asiaa ja höyrynsulkua ei tule laittaa ulkopintaan kylmemälle puolelle koskaan. Suomessa tästä syystä vettymään päässeitä routaeristeitä on jo riittävästi.
Vanhaa korjatessa hyvä yleisohje on antaa vedelle ja kosteudelle helpoin tie rakenteesta ulos, tiivistämällä ongelma vaihtaa yleensä paikkaansa tai syntyy uusia.

On rinnetalo. Syvemmällä kulkee savessa orsivesisuoni. Se oli hoidettava. Niin syvälle ei talon veressä voi kaivaa. Talon ja salaojan väliä ei siis pystynyt kohtuudella sorastamaan kuntoon sortumisen vuoksi, joten vaihtoehdoksi jäi putken laittaminen anturan viereen. Tämä oli laitettava käsin, koska se oli saatava paikoittaisen alatäytön alapuolelle. (sokkelin alla 40cm soraa) Soran leikkaaminen 40cm pystysuoraan ja putken asentaminen ei koneella onnistu, se oli aivo- ja käsityötä. Näin se 'sora-astia' kaiken saven keskellä on ainakin ''puhkaistu'' ja varmistettu, ettei vesiä valu missään maakerroksessa talon alle. Kauempi salaoja jää paikoin eristeen ulkopuolelle putki ei kumminkaan jäädy, mutta maa kyllä. Eristeen reuna-alueella olevat sulavavat vedet päätyvät kumminkin talon alle päin, koska se on sula talvella/ keväällä, joten siellä on oltava salaoja. Näin sen pähkäilin.Matti Alander kirjoitti:Ei ylimääräisistä salaojaputkista haittaakaan ole, mutta ei myöskään hyötyä.
Jos ei muuta, niin tuulettaa ainakin.
Yksi huhta alkoi yvllä nillittämään ja kertomaan mitä saa kirjoittaa, lopetin käytön
-
kappalainen
- Jäsen

- Viestit: 1227
- Liittynyt: Su Elo 08, 2010 23:12
- Paikkakunta: Lounais-häme
Re: Sokkelin vierustan täyttö?
Enpä nyt sitten tiedä laittaako tuota soraa seinustalle. Vesi siitä päätyy vain eristeen päälle, vaikka päässä onkin salaoja, se on niin syvällä 1½ metrin päässä ja salojatäyttö ei ole ylös asti vaan siinä on tiepohjaa välisää täyttönä., ei muualle, eriste on heti anturan pällä ja siitä lähtee ylöspäin sokkelieristys patolevyn päällä.. Eriste on heti anturan päällä, siinä päällä soraa ja sitten kai laitan mitä vastaan tulee ja pintaan multaa. Ihan seinustalle sitten mullan päällä kankaan ja sen päälle maakosteaa betonia ja jotain kivilöitä. Eipä ainakaan ole omintakeinen.
Ylärinne on sitten toinen asia, jossa mietin taas samaa asiaa...Ilmeisesti joudun laittamaan eristeen melko kalleellee että saan salaojasoraa mahdollisiman ylös, kun siellä vettä liikkuu maan alla.
Ylärinne on sitten toinen asia, jossa mietin taas samaa asiaa...Ilmeisesti joudun laittamaan eristeen melko kalleellee että saan salaojasoraa mahdollisiman ylös, kun siellä vettä liikkuu maan alla.
Yksi huhta alkoi yvllä nillittämään ja kertomaan mitä saa kirjoittaa, lopetin käytön
-
Pietu-Petteri
- Jäsen

- Viestit: 131
- Liittynyt: Ma Elo 20, 2012 11:58
- Paikkakunta: Kemijärvi
- Kotisivu: http://nahkuriprojekti.blogspot.fi/
- Viesti:
Re: Sokkelin vierustan täyttö?
Mielenkiintoista luettavaa nämä sokkeli täytöt ja salaojien kaivamiset. Täytyy tökätä oma lusikka samaan soppaan.
Mulla on remontin kohteena vanha talo, ei tiukassa mielessä RMT mutta 49 rakennettu talo kuitenkin. Talossa ei ole kellaria ja perustusratkaisu on sekoitus rossipohjaa ja maapohjaista betonilaattaa. Oletan että rinteeseen rakennetun talon ylämäen puoleinen pää on aloitettu maapohjaisella laatalla ja sitten kun rinteen muoto on alkanut vaatia korkeampaa perustusta on siirrytty rossipohjaan, rahan säästämisen vuoksi. Jokaisen nurkan sadevesiränni valuttaa sokkelin viereeen, ei kaivoja, eikä sepeliä sokkelin vieressä. Tuskin siellä mitään salaojaakaan on.
Rossipohjassa ei haise pahalle eikä ummehtuneelle, kaksi tuuletusreikää on auki kokoajan. Talon siinä päässä jossa on maapohjainen laatta, on märkinä vuodenaikoina hiukan ummehtunut tuoksu, mutta ainkaan pintakosteusmittarin perusteella lattia ei ole märkä, pikemminkin päinvastoin.
Pärjäisikö tämän tyyppisessä ratkaisussa sillä jos alkuun laittaisi sadevesille rännikaivot ja sadevesiputkilla vedet kauemmas talosta, ja kaivelis sokkelin vierukset ylös + sepeli täyttö ja kaadot kuntoon? Eli jättäis varsinaiset salaojat laittamatta?

Tarinaa elämästä: http://nahkurinorsilla.blogspot.fi/