Erkkerin alapuolisen varaston eristäminen

Seinien, ylä- ja alapohjan eristäminen uusilla tai vanhoilla eristeillä.
Vastaa Viestiin
Juge
Uusi jäsen
Viestit: 3
Liittynyt: To Syys 09, 2010 13:50
Paikkakunta: Vantaa

Erkkerin alapuolisen varaston eristäminen

Viesti Kirjoittaja Juge »

Olen yrittänyt saada vastauksia SPUlta mutta eivät kuulemma lähde kommentoimaan tälläisen tiedon valossa näitä yksityiskohtia. Ajattelin että jos täältä löytyisi asiantuntemusta pikaisella aikataululla (kylmä rupeaa öisin tulemaan kun erkkerin lattian villat on jo poistettu. Eli rintamamiestalon erkkerin alapuolella olevaa kylmää tilaa olen eristämässä. Tarkoitus olisi että varastoa pidettäisiin vähintään 10-15 astetta lämpimänä ympäri vuodeni. Tilahan on alunperin ollut ilmeisesti avonainen ja erkkeri on levännyt betonipylväiden varassa. Myöhemmin tila on muurattu umpinaiseksi tiilillä ja tämän seurauksena seinä ei ole sisältä yhdessä tasossa. Tein kaksi vuotta sitten salaoja remontin ja siinä yhteydessä havaitsin että erkkerin alla oli vain parikymmentä senttiä maata ja sitten vastaan tulee kallio. Kaivoin maan pois ja korvasin sen soralla ja muurasin anturat kallioon saakka (oli jätetty maanvaraisiksi) ja asensin bitumikermin ja salaojat. Laiton putken myös tilasta ulos joten kosteutta ei pitäisi hirveästi olla. Erikoinen rakenne kuitenkin aiheuttaa joitakin kysymyksiä eristämisen suhteen. Ostin 100mm alumiinipinnoitettua SPUta jota ajattelin laittaa varaston seiniin sekä soran päälle maahan (jonka päälle sitten 40x40cm betonilaattoja). Varaston kattoon oli asennettu (varmaankin erkkerin eristyksen yhteydessä) villaa mutta muovi oli laitettu väärälle puolelle (varaston puolelle) joten purin villat varmuudenvuoksi pois. Samalla havaitsin että seinät oli myös eristetty villalla. Siellä oli kuitenkin oikeaoppisesti käytetty tervapaperia ulommaisena kerroksena joten epäilen että seinissä olevat villat olisivat kunnossa?
kuva 3.JPG
kuva 3.JPG (35.97 KiB) Katsottu 3040 kertaa
Ensimäinen kuva on portaiden alapuolelta josta on lohjennut hieman betonia. Asennetaanko uretaani kiinni betoniin vai jätetäänkö sinne tuuletusrako ja jos jätetään niin pitääkö sille järjestää reiät ulos saakka vai riitääkö että rako menee salaojasoraan (jossa salaoja putki)? Portaat ovat siis pihalla ja niille sataa vettä. Haittaako valusta lohjenneet palat jotain vai voiko niiden antaa olla?
kuva 1.JPG
kuva 1.JPG (26.78 KiB) Katsottu 3033 kertaa
Toinen kuva on seinästä erkkerin kohdalta. Katon koolaukset ovat 23cm korkeat ja ajattelin laittaa koolausten väliin villan (ja villan yläpuolelle lämpimämmän erkkerin lattialaudoitusta vasten muovi? Paperi saa varmaan jäädä paikalleen) mutta mietin miten villan ja uretaanin liittymäkohta olisi järkevintä toteuttaa. Ajattelin laittaa uretaanin kuvassa näkyvän pylvään tasolle niin että uretaani muodostaa yhtenäisen pinnan pylvään sisäpuolella. Pylvään sisäpinnasta on kuitenkin 13cm tilaa tiilivuoraukseen. Ajattelin laittaa tähän tilaan lisäeristeeksi salaoja remontista ylijäänyttä styroksia (7cm paksua jolloin jäisi vielä 5cm tuuletusrako tiilen ja styroksin väliin ja tehdä tiilivuoraukseen tuuletusreijät ylös ja alas). Kuvassa näkyvän paperin jälkeen tulee suoraan erkkerin lattialaudoitus ja kuvassa näkyvä villakaistale on erkkerin seinän villoitusta joka on vain noin 15cm paksu. Mietin kannattaisiko täyttää ensin koolausten väli villalla (ulkoseinään asti) ja laittaa paperi ja laudoitus ja laittaa uretaani sitten tätä laudoitusta vasten vai vetää uretaani erkkerin lattialaudoitukseen saakka? Jälkimmäisessä mietin että jääkö lattiaan kylmäsiltä kun pylväistä johtuen uretaani jää 13cm irti seinän villasta ja tiilen tuuletusaukoista johtuen kylmä ilma pääsee suoraan erkkerin laudoiksiin ja sitä kautta erkkeriin. Vai kannattaako uretaani laittaa ylös asti mutta täyttää sitten kolo styroksilla (joka myös silloin vedettäisiin ylös asti) ja villalla (survoa styroksin ja seinän villan väliin). Oma maalaisjärkeni sanoisi että yhtenäinen villa seinästä koolausten väliin olisi riskittömämpi vaihtoehto? Ei riskiä eri materiaalien keskenään reagoinnin suhteen? Ja mietin myös että tukkisin tiilivuorauksen tuuletus raon tiilivuorauksen loputtua (yläpuolella) pienellä styrokskaistaleella jotta tuuletus ei menisi villoitukseen saakka (sehän tuulettuu laudoituksen ja pahvin läpi)?
kuva 4.JPG
kuva 4.JPG (38.63 KiB) Katsottu 3025 kertaa
Kolmas kuva on portaiden alapäästä ja kuvastaa sitä että valut ovat TODELLA epätasaisia. Pitääkö epätasaisuudet täyttää vai voiko ne jättää uretaanin alle niin että uretaani ei ole joka kohdasta tiiviisti kiinni betonissa?

(Seuraavat kuvat ekassa vastauksessa)

Neljännessä kuvassa näkyy tilassa oleva ikkuna jonka oikeassa reunassa on talon lämpimän kellarin betonivalun kulma. Kysymys kuuluu miten pitkälti uretaanialevyä kannattaa laittaa "lämmintä" seinää vasten jotta vältytään kylmäsillalta?

Viides kuva kuvaa seinän alaosaa ja siinä olevaa anturaa. Ajattelin kaivaa uretaanille kolon soraan niin että uretaani tulisi kallioon kiinni. Antura on tosi epätasainen ja joistain kohti ulompana kuin pylväät ja tästä syystä olisi helpompi jos on mahdollista että uretaanin ei tarvitse olla kiinni betonissa Ajattelin laittaa ensin levyt seinään ja sen jälkeen lattiaan? Onko tämä oikea tapa? Voiko betonilaatat laittaa suoraan uretaanilevyn päälle vai pitääkö välissä käyttää asennushiekkaa? Ja pitääkö salaojasoran päälle laittaa myös asennushiekkaa vai kestääkö uretaanilevy suoraan soran päällä (lattia hengittäisi varmemmin ilman hiekkaa)? Lattia sekä lattian ja seinän sauma ilmeisesti vaahdotetaan ihan niinkuin muutkin saumat?

Millainen tuuletus tilaan kannattaisi järjestää? Tila on noin kuusi metriä pitkä, kaksi metriä levetä ja 1,8m korkea.

Piirsin vielä rakenteesta kuvat jotka toivottavasti selventävät asiaa. Ensimmäisissä on rakenne nyt ja toisiin olen liilalla lisännyt suunnitelmat.
Juge
Uusi jäsen
Viestit: 3
Liittynyt: To Syys 09, 2010 13:50
Paikkakunta: Vantaa

Re: Erkkerin alapuolisen varaston eristäminen

Viesti Kirjoittaja Juge »

Tässä kuvat neljä ja viisi sekä ensimmäinen piirrustus
kuva 5.JPG
kuva 5.JPG (30.53 KiB) Katsottu 2994 kertaa
kuva 2.JPG
kuva 2.JPG (31.95 KiB) Katsottu 3013 kertaa
Yleiskuva koko tilasta ylhäältä ja ulkoa käsin.jpg
Yleiskuva koko tilasta ylhäältä ja ulkoa käsin.jpg (45.55 KiB) Katsottu 3010 kertaa
Laitan loput kolme illalla kun pääsen töistä...
Juge
Uusi jäsen
Viestit: 3
Liittynyt: To Syys 09, 2010 13:50
Paikkakunta: Vantaa

Re: Erkkerin alapuolisen varaston eristäminen

Viesti Kirjoittaja Juge »

rakenne seinänsuuntaisesti, sisäpuolelta ja ylhäältä.jpg
rakenne seinänsuuntaisesti, sisäpuolelta ja ylhäältä.jpg (49.81 KiB) Katsottu 2947 kertaa
Yleiskuva koko tilasta ylhäältä ja ulkoa käsin.jpg
Yleiskuva koko tilasta ylhäältä ja ulkoa käsin.jpg (45.55 KiB) Katsottu 2950 kertaa
Villan ja uretaanin liittymäkohta.jpg
Villan ja uretaanin liittymäkohta.jpg (48.32 KiB) Katsottu 2922 kertaa
Vastaa Viestiin