Meillä on myös se Honkkarin neljänkympin malli. Ensimmäisestä kappaleesta oli itse laser rikki, toisesta jalusta, kolmas oli ehjä. Ei sitä tosiaan ulkohommiin voi käyttää kuin kuutamourakoijat, mutta kun meillä on seinät ja niiden pinkopahvit jämptisti suorassa (joka piti tietysti heti laserin saavuttua testata...) niin ainakin keittiön kaapin seinään laittaminen sillä onnistui kivuttomammin kuin aikaisemmat "tuunnythetitännepitämäänmullevatupassia" -projektit. Että vähän lelu ja rempula, mutta eipä tuo nyt hirviästi maksanutkaan. Tuo meilläkin nähty onnellinen ilme pakettia avatessa oli jo sen neljänkympin väärti
"Saavat tehdä tämän päivän talot juuri niin kuin haluavat, mutta minun talo on tehty kuusikymmentä vuotta sitten ja semmonen aika näkyy talossa ja ihmisessä. Kiitos mutta ei kiitos." - Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Itsekin luulin noita laitteita ammattilaisten pakollisiksi varusteiksi kunnes tuttava pyysi apuun alakerran sokkeloisen tilan lattialaatoitukseen. Ennen olin pärjännyt passilla ja värilangalla. Saimme ristikkolaserin ammattilaisen pakista ja sehän osoittautui hyväksi apuvälineeksi. N. 9 metrin linjan "ampumisen" jälkeen huomasimme että tiiliseinä ei ollutakaan suora ja huoneen vinous puolittamalla saatiin hyvän kokoiset laatat joka reunaan. Kehuin laitetta siinä määrin että että apuna ollut vävykokelas "tajusi" ostaa minulle ko. laitteen sopivasti seuraavana viikonloppuna synttärilahjaksi. Kokemusta ei tämän enempää mutta innostusta kyllä. Laite on Bosch PCL 10 ja hintaa n. 100€. Kolmijalan kierre on tosiaan sama kuin digikamerassa!
Ehdottomasti Dewalt:in ristikko, ei tarvitse pelleillä jalustan kanssa, kun siinä onn magneetti, pikku naulalla naulauslevy sopivaan korkoon ja laseri siihen, ja näkyy aika hyvin päivälläkin.
Moon käyttäny pullotunkkia kun piti joskus saada laser just tiettyyn korkoon...esim siirtää joku olemassa oleva korko muihinkin seiniin.
Joku sopivasti kalteva pukki ja eripaksuisia vaneri kappaleita toimii myös,siirtää nippua kaltevalla pinnalla niin saa portaattoman säädön...tietty pitää
olla about oikealla hehtaarilla.Sopivasti kalteva tarkoittaa että itsetasaus vielä toimii.
Kysytäänpä vielä, kiinnostaisiko jotain kimppatilaus tuolta englannista? Saisi postikulut puolitettua.
Täältä siis ajattelin kyseisen kapistuksen tilata, jos joku löytää halvemmalla niin ilmoittakaa ihmeessä. http://www.toolstop.co.uk/leica-lino-l2 ... ole-p13424
Tuossa paketissa tulee vielä tolppa mukana, jonka saa kiristettyä katon ja lattian väliin.
Mulla on toi Leica ollut muutaman vuoden käytössä ja on oiva peli. Näkyy auttavasti ulkona auringonpaisteessakin. Mutta tolppaa en aikanaan raaskinut ostaa. No Englannistahan saa pelkkiä tolppiakin. Niin jotta jos meinaat tilausta sinne tehdä niin laita vaikka yv:tä kuinka toimitaan kimppatilauksen kanssa.
Älä tee tänään sitä minkä huomenna voit jättää tekemättä.
Entinen rintamamiestalollinen, nykyinen funkkiskuution säilöjä.
Mää olen todennu et vanhassa talossa on kaikki niin vinoa et turha käydä laaserilla itseään kiusaamaan. Eiku onhan tuol nurkassa joku Lidlin halpis. Itsellä palas vatupassi heti käyttöön kun yritin laittaa hyllyä suoraan niin tottakai asennusvaiheessa oma keho osuu laaserin tielle ja siitä punasesta viivasta ei oo selässä mitään hyötyä. Jotta se siitä.
Labyrint64 kirjoitti:Mää olen todennu et vanhassa talossa on kaikki niin vinoa et turha käydä laaserilla itseään kiusaamaan. Eiku onhan tuol nurkassa joku Lidlin halpis. Itsellä palas vatupassi heti käyttöön kun yritin laittaa hyllyä suoraan niin tottakai asennusvaiheessa oma keho osuu laaserin tielle ja siitä punasesta viivasta ei oo selässä mitään hyötyä. Jotta se siitä.
Meinaatko, että tekee niinkuin naapuri aikanaan. Taloon peltipinta kokonaan yli umpeen (ei siitä sen enempää...) ja sitten ikkuna-aukkojen leikkaus sisäkautta vatupassilla ja samalla koolausten korjaus suoraan (oikaisivat lattiat samalla kertaa). Näytti ulkoa varsin koomiselta kun vanhan merenpohjan päälle laitettu talo oli aivan kenollaan mutta ikkunat vaaterissa .
Hehe! Minä menin jo keskenkasvuisena poikana laivatelakalle levysepän oppiin ja mestari sanoi jo työsopimusta kirjoittaessaan, että "vatupassia täällä ei sitten käytetä!".
Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
Minä ostin HongKongista Tamolinen ristiviiva-laserin hintaan 100€. Ovh hinta siellä oli muistaakseni 179€. http://www.tamolinefinland.fi/fi/esitte ... nerIII.jpg Tosi hyvä laaseri ollu! Tullu aika paljon käytettyy ja nopeuttaa kyllä hommia tosi paljon. Teen ammatiksen remonttihommia.
Viimeksi kun kävin Salon Honkkarissa niin sinne oli tullu lisää noita Tamon lasereita ja hinta vieläkin 100€!!
vesahy kirjoitti:Hehe! Minä menin jo keskenkasvuisena poikana laivatelakalle levysepän oppiin ja mestari sanoi jo työsopimusta kirjoittaessaan, että "vatupassia täällä ei sitten käytetä!".
Siitä vatupassistahan ne maapuolen timpurit telakalla aina erottikin
Minulta voi kysellä pyörivää laseria lainaksi pientä korvausta vastaan (vertikaalinen ja horisonttaalinen mahdollisuus), kaukosäädinvastaan ottimella, tosin on sen verran arvokas laite että panttia vastaan mieluiten viikonloppuisin kun silloin ei ole itsellä käyttöä.