ankka kirjoitti:Mikä on riittävä tuuletusrako räystään alle?
Omassa on suunnilleen tuuman verran, näyttää riittävän hyvin. Ilmankierron kapeikko lienee kuitenkin poikkipinta-alalla mitaten ilman poistopuolella eikä tulopuolella. Jos raon laittaa koko räystään mitalle (kuten on hyvä jotta joka paikka tuulettuu) tulee ilman tulopuolelle joka tapauksessa enemmän poikkipinta-alaa kuin mitä on kohtuudella mahdollista järjestää harjan poistotötteröillä tai päätyjen ritilöillä. Eli mielestäni rako voi olla niin kapea kuin mitä on mahdollista järkevästi tehdä. Tämän voi hyvin ratkaista ulkonäköperusteillakin.
Jossakin toisessa ketjussa taisi olla ehdotus yhdistää mahdollinen julkisivun tuuletusrako tähän, jolloin räystään alla ei rakoa tarvita eikä oikeastaan silloin saakaan laittaa. Tällöin sama ilmavirta huuhtelee sekä seinän että vesikaton alustan.
Vinoja osuuksia eristettäessä rakenteen heikko kohtahan noin ilmatiiviyttä ajatellen on eristeen ja kattotuolin saumassa. En ole operaatiota vielä tehnyt, mutta epäilisin että tuulensuojalevyä pilkkomalla rakenteesta ei tule tiivistä. Itse tässä vaan järkeilin, että jos käyttäisi jotakin paperista tuulensuojaa, niin sen voisi vetää vaakasuorassa yhtenäisenä siten, että kattotuolien sivuihin ei jäisi mitään rakoja. Vaakasuuntaiset saumat voisi teipata hermeettisiksi. Näin tehden ekovillaa tms. eristettä tulisi sitten sen 25mm enemmän.
Omaan korvaan tämä kuulostaisi jotenkin paremmalta ratkaisulta tuulensuojana kuin kuitulevyt, mutta unohdanko jotain??
Pelkkä tuulesuojapaperi vesikaton ilmarakoa vasten on liian heikko rakenne ja aiheuttaa sen, että mitään 50mm ilmarakoa ei voi käyttää. Paras vaan laittaa ensin jäykempi 12 mm tuulensuojalevy jolloin
tuo 50mm minimirako riittää. Jäykän tuulensuojalevyn päälle sitten voit paperoida kuvaamallasi tavalla tiiviimmän tuulensuoja tai siis tiivistää koko rakenteen niin ilmatiiviiksi kuin mahdollista. Tämä
lienee koko eristyksen tärkein vaihe koska niin paljon siitä on puhetta ja tarkkoja ohjeita mm. Ekovillan sivuilla..