IBM PC 30 vuotta/ RMT-saitilla paljon IT-veteraaneja?

[pvalila]

Jestas, kuinka aika lentää! Eihän siitä ole kuin tovi, kun töissä naputeltiin XT:tä ja kotona käyttiksenä oli CP/M!

IT-väkeä tältä saitilta löytyy paljon, mutta onko joukossa myös nestoreita, jotka muistavat nuo mainiot koneet 70-luvun lopulta ja 80-luvun alkupuolelta?

[Kauppis]

jjjoo 8" "lerppu"..

[Aaltju]

Vuodesta -79 tämän vuosituhannen alkuvuosiin...

Sinclair ZX81 -> Commodore VIC20 -> Commodore C64 -> Atari 520ST -> Atari 1040ST -> XT (8088) -> AT (80286) 10MHz (tjsp) -> 80386DX 25MHz-> 30486DX 33MHz -> Pena 133 MHz -> Duron 800MHz -> Athlon 1400 MHz -> Athlon XP 3100+ ->

Athlon XP 3100+:n jälkeen tapahtui kotitietokoneilussa sukupolvenvaihdos ja juniorit omivat homman.

Nykyään en oikein edes tiedä mikä olisi hyvä prosari tai näytönohjain. Sen tosin olen sisäistänyt että muistia pitää olla 4 gigaa. Työläppärin vaihdan kahden vuoden välein, en siksi että koskaan tarvitsisin uudempaa ja parempaa vaan siksi että koneen luotettavuus laskee kuin lehmän häntä tuon pisteen jälkeen. Kenttäkäytössä palvelevaa Panasonic Toughbookia en tohdi vaihtaa parinvuoden välein jo pelkästään hinnan vuoksi.

[markokoo]

Kai sitä sitten nestoriksi joutuu leimaantumaan. Suvunperintönä tuo jo tuli ja pienenä oli vappuserpentiinit reikänauhaa ja askartelupaperit reikäkortteja Oy Nokian lävistysosastolta (enimmäkseen siis p*paperitehdas noihin aikoihin). Ekat kosketukset ohjelmointiin TAM-6802 lautamikrolta kahden kilon muistilla ja 6-paikan 8-segmenttinäytöltä. Sitten vähän myöhemmin kosketusta juuri julkaistuun MikroMikko 1:een, kakkonenhan olikin jo sitten enempi olevinaan pc-rautaa. Enempi vaikutuksen pikkupoikaan teki ne Honeywellin kaapit pesukoneen kokoisine rumpulevy-yksiköineen ja mankkunauhoineen, sitten kun nuo lävistyskuviot olivat jo mennyttä. Noitakin sitten ekoissa kesätöissä tuli kanssa roplattua noitten jo työpöydälle ehtineitten mikrojen kanssa (vievät muuten helkatisti virtaa käynnistyessään), kauan oli kyllä vielä päätteet rinnalla.

[Kulju]

Ensimmäsissä ei ollut kovalevyä lainkaan. Kaksi lerppuasemaa. XT oli sitten jo huippu, kun siinä oli kovalevy ja kaikki. Oi niitä aikoja. Ohjelmat toimitettiin postin välityksellä lerpulla. Jos deadlin meni tiukalle, niin laittoi keskeneräisen ohjelman lerpulle ja taittoi lerpun. Asiakas soitti sitten parin päivän päästä, että "posti" oli tuhonnut lerpun... Silloin ei ollut kenelläkään niin kiire kun nykyisin. En minä tietenkään noin tehnyt. Kilpailijan koodarit kertoi

[tarpola]

Taisi olla vuosi 1981 kun yliopiston pakollisella atk-pikakurssilla ohjelmoin Fortranilla kalenteria kirjoittavan koodinpätkän. Sitten menikin puoli vuosikymmentä irti tietokoneista, kunnes työpaikalle tulivat ensimmäiset Applen kottaraispöntöt ja pian Macintosh II suurine värinäyttöineen. Itsellenikin olin jo silloin hankkinut kovalevyllisen Macintosh SE:n. Hedelmälaatikoita olen senkin jälkeen kanniskellut enkä muuta oikein kunnolla osaakaan, toki käyttänyt olen kun joskus töissä ei muuta ole ollut tarjolla. Erään lehtitalon toimitusjärjestelmästä jäi mieleen LOK-näppäin, jolla pääte irroitettiin lokaalitilaan eli yhteys palvelimiin Hessu ja Hopo katkesi, ja samalla tallentamattomat hengentuotteet hävisivät avaruuteen yhdellä painalluksella. Myöhemmissä päivityksissä tuo itsemurhanäppäin kytkettiin irti.

[tunari]

Ensimmäinen työssä käyttämäni mikro oli (kannettava/raahattava) Osborne 1 ja käyttöjärjestelmänä CP/M. Näyttö oli muistaakseni 6 tuumaa ja rivillä näkyi 52 merkkiä kerrallaan. Oi niitä aikoja .

[vesahy]

Minä aloitin suurten koneiden parissa -68 kesällä, ohjelmoijana, suunnittelijana ja sitten jossain vaiheessa myös kouluttajana. Mikrojahan silloin ei vielä ollut ja kun niitä alkoi ilmestyä, niin jotenkin vältyin niiden kanssa touhuamasta kunnes Sperry (nykyisin Unisys) toi oman pc-klooninsa markkinoille joskus 80-luvulla. Suurten koneiden kanssa touhusin kuitenkin koko työurani.

[pvalila]

Minä aloitin suurten koneiden parissa -68 kesällä, ohjelmoijana, suunnittelijana ja sitten jossain vaiheessa myös kouluttajana. Mikrojahan silloin ei vielä ollut ja kun niitä alkoi ilmestyä, niin jotenkin vältyin niiden kanssa touhuamasta kunnes Sperry (nykyisin Unisys) toi oman pc-klooninsa markkinoille joskus 80-luvulla. Suurten koneiden kanssa touhusin kuitenkin koko työurani.

Oikeastaan minä vähän odotinkin sun replyäsi tähän ketjuun...

Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?

Hyvä kysymys. Mieleeni tulee eräs Catepillarikuski, joka mietiskeli rikkinäistä konettaan katsoessaan: "Kummallista, aina on liian kiire huoltaa kone mutta koskaan ei ole niin kiire, etteikö ehtisi konetta korjaamaan".

[ascomm74]

Joopa joo... onhan noita tietokoneita jokunen omassakin kotikäytössä ollut. Commodore 64 --> Amiga 500 --> Amiga 2000 --> PC emulaattori edelliseen --> Amiga 3000 --> 486DX --> useita PC-variantteja --> nykyään joku AMD:n 4 ytiminen 8gigan muistilla (en edes tarkemmin tiedä mikä tämä on) ja pari läppäriä + joku halpis lehtiö-PC.
Kehitys on ajanut niin kovalla vauhdilla viimeaikoina, ettei enää ole perässä pysynyt vuosiin.

[vesahy]

Oikeastaan minä vähän odotinkin sun replyäsi tähän ketjuun...

Tällainen oli ensimmäinen tietokoneeni, Datasaab D21. Se vaati vanhaan varastorakennukseen rakennetun konesalin, jonka pinta-ala oli ainakin pari-kolmesataa neliötä ja hirvittävän suuret humisevat ilmastointilaitteet. Ja kaikki syötettävä data lävistettiin reikänauhoille, ja voi pojat, lävistämössä oli parikymmentä upeaa leidiä!

Ohjelmointikieli on Algol-Genius, Algolin ja Cobolin onnistunut ristisiitos. Kun Algolissa ei ollut määritelty minkäänlaisia input- tai output-toimintoja, niin ne oli lainattu Cobolista tietuekuvauksineen. Varsinaiset ohjelmakäskyt olivat sitten Algolia, jonka sukulaisuus nykyisiin kieliin on edelleen havaittavissa. Algol houkutteli myös modulaarisiiin rakenteisiin ja opetti kuin vaivihkaa hyvää ohjelmointitekniikkaa. Pienestäkin toistuvasta rutiinista kannatti kirjoittaa aliohjelmanpätkä, jota sitten kutsuttiin ja käytettävät arvot annettiin parametreina. Näinhän se menee nykyisin Javassakin, vaikka olio onkin vähän monimutkaisempi otus kuin tuollainen proseduuri.

[KariFS]

Joskus vuonna 1985 tai jotain sain tietokoneallergian kun yläasteella oli AaTeeKoota ja touhuttiin mikromikkojen kanssa. Semmoiselta 5 tuuman lerpulta käyttis ensin sisälle ja sitten naputellaan peisikkiä aika vaativalla tekstieditorilla ja lopputuloksena sitten näppärä arvuutteluohjelma Kavereilla oli "kommontooreja", mulla ei kun olisin kuulemma sitten vaan pelannut. Kuusnepa maksoi silloin 3000 markkaa muistaakseni. Sen sijaan sain vanhan mopon (400mk) ja tässä sitä nyt ollaan, varmaan tietsikkataidoissa maailman tumpeloin nelikymppinen DI, mutta automaattivaihteinen solivieteri kyllä kulki vakiovälityksillä ja ilman yhtäkään tehdastekoista viritysosaa reilusti yli kuuttakymppiä

Ekan oman koneeni ostin n. 21 vuotiaana vuonna 92, kun silloisessa opinahjossa joutui tekemään kirjallisia harkkatöitä ja kirjoituskone oli liian vaivalloinen käytettävä. IBM:n semmoinen pilkkilaatikko se oli, 12 tuuman ruutu (värinäyttö oikein) ja 80M kiintolevy. Kolmekasikuutonen, 16MHz. WP:llä sitten naputeltiin.

Jossain vaiheessa osasin tehdä DOSsiin batteja ym ja korjailla Win 3.11:ä ini-tiedostoja muokkaamalla mutta työelämässä kun on nuo mikrotukihenkilöt niin eipä tartte paljon puuttua systeemeihin. Vaimo hoitaa asennukset kotosalla oleviin koneisiin

[Mikko Suokas]

Joskus vuonna 1985 tai jotain sain tietokoneallergian kun yläasteella oli AaTeeKoota ja touhuttiin mikromikkojen kanssa.

Kun nyt kerran sinä rohkenit kirjoitella noiden todellisten ATK- tai IT-veteraanien juttujen sekaan, niin jospa minäkin.

Ensikosketus tietokoneen käyttöön tammi-helmikuussa 1986 Riihimäen tekussa. Unix-käyttöjärjestelmä, koneen keskusyksikkö jossakin omassa huoneessaan lukkojen takana, tietokoneluokassa paljon päätteitä eli näppis ja mustavalkonäyttö, ei hiirtä. Aluksi harjoiteltiin liikkumista hakemistopolkuja pitkin, luotiin omia alihakemistoja ja jo siinäkin sai joskus koneen juntturaan, eikä meille tietenkään heti kerrottu, miten siitä tilanteesta selvitään. Vaikeaa oli aluksi, ja usein jäin tuntien jälkeen illaksi harjoittelemaan omin päin, ja usein se harjoittelu sitten päättyi siihen, että pääte meni jumiin eikä mitään ollut tehtävissä, ketään ei ollut enää paikalla, kuka voisi auttaa. Myöhemmin opin kirjautumaan sisään toiselta päätteeltä, etsimään jumiutuneen päätteen prosessit ja tappamaan ne kill-komennolla, jolloin jökkiin mennyt päätekin oli taas käytettävissä.

Fortran 77 -ohjelmointikieltäkin harjoittelimme. Lähdekoodi kirjoitettin muistaakseni vi-editorilla (jonka sai tietysti tosi helposti juntturaan) ja sitten koetettiin kääntää sitä kovan onnen ohjelmaa konekielelle ja saada tolkkua siitä käsivarren mittaisesta virheilmoitusten tulvasta. Kyllähän ne sitten lopulta sai toimimaankin, mutta mitään järkevää en vielä noihin aikoihin osannut tietokoneella tehdä. Wanha mekaaninen Facit-matkakirjoituskone oli edelleenkin luotettava kumppani, kun piti vaikka fyssan labraselkkarit väsätä.

Myöhemmin samalla vuosikymmenellä menin TKK:lle Otaniemeen ja muutin teekkarikylään, jossa sain solukavereikseni muutaman vuoden minua nuorempia poikia, jotka olivat ilmeisesti päässeet ensimmäisen kerran käsiksi tietokoneisiin jo pikkupoikavuosinaan 70-luvun puolella. Kun he keskustelivat keskenään tietokoneista ja niiden ohjelmista, oli varsin vaikea pysyä kärryillä, niin omaa jargoniaan he puhuivat. He olivat nuoresta iästään huolimatta jo jonkinlaisia ammattilaisia alallaan. Koneina oli Amigaa, Ataria ja AT:tä eli sitä 286-prossuista PC:tä. Amigassa oli jo värinäyttö, mutta ensimmäinen näkemäni IBM PC-klooni oli vielä mustavalkonäytöllä.

Ensimmäinen oma kone oli Amstrad 286-prosessorilla, sillä muistaakseni diplomityötänikin kirjoittelin. Windows 3.11 ja WP 5.1 for Windows.

Kehitys alalla laukkaa eteenpäin sellaisella vauhdilla, että en edes kuvittele pysyväni mukana. Käytössäni olevat koneet ovat vuosia vanhoja, ne riittävät hyvin minulle, enkä niidenkään kaikkia ominaisuuksia hyödynnä. Tavanomaisten sähköpostien, taulukkolaskentojen, tekstinkäsittelyn ja nettisurfailun lisäksi minulle riittää, kun pystyy pyörittämään jotakin CAD/CAM-ohjelmia. Mikäli nämä ohjelmat eivät ole aivan uusimpia versioita, ne pyörivät vanhoissakin koneissa ihan hyvin.

t. Mikko

[pvalila]

Laitetaan vähän juttua noista pvalilan vanhemmista mikroista.

****************************

Eka kone jota käyttelin oli koulun (ei silloin omaan rahaa ollut) Luxor ABC 80.

http://en.wikipedia.org/wiki/ABC_80

Lukion ajaksi matikan ope antoi mulle koulun yleisavaimen, sillä pääsin musiikinluokan takahuoneessa olleen tietsikan luokse jo aamuvarhain, paljon ennen koulun avautumista.

Kuinkahan monella koululaisella on ollut koulun yleisavain? Nykyisin edes opettajille ei anneta sitä, jokin rajoitettu kulkuavain tai kulkukortti vain.

Aivan eka kone oli sitten Sharpin Basic-laskin, ja sitä en modannut mitenkään. Edelleen tallessa, mutta joutui vesivahinkoon pari vuotta sitten, eli ei ehkä toimi.

*******************

Sitten vuorossa oli Spectravideo 328, Z-80 pohjainen neljän megahertsin ja mainoksen mukaan 128 K muistilla varustettu masina.

Siihen ostin Super Expanderin eli sen ulkoisen laajennusyksikön. Centronics-laajennuskorttiin eivät rahat enää riittäneet, sen rakentelin itse verolevylle: lattakaapelin juottelin suoraan kortille kiinni ja vain printterin puoleiseen päähän tuli liitin.

Alkuperäinen, erillisessä boksissa ollut floppyasema oli single sided, single density eli kapasiteettia oli noin 170 kiloa. Tallennuskapasiteetti moninkertaistui, kun lisäsin floppyohjainkorttiin yhden 74LS04:n ja muutaman hyppylangan (jolloin sain siitä ulos side select -singnaalin) ja ostin Instrumentariumista kaksi Teacin 5,25" double side, double density -asemaa. Levyasemien kotelona minulla oli tavallisen mapin kannet...

Expanderin myin, levyasemat myin, mutta 328 ja sen kasettiasema minulla ovat tallessa.

********************

Seuraavaksi pöydälle tuli Atari 512ST. Sitä varten ostin jostain vanhan IBM:n kotelon ja purin ST:n emolevyn sinne koteloon: alkuperäiseen koteloon jäi vain näppis. Alkuperäisen ulkoisen single side 3,5" Levyaseman korvasin Teacin double side asemalla, joka tuli tietenkin koppavasti sinne IBM:n koteloon. Rakentelin tuohon koneeseen myös oman virtalähteen ja minulla on edelleen muistona tuosta koneesta orkkislevynlämmitin ja virtalähde. Ai niin, kun koneessa sattui olemaan saksalainen QWERTZ-näppis eikä Atarin bios ollut oikein hallussa, niin korjasin näppislayoutin tilapäisesti juottamalla tarvittavat korjaukset näppäimistön printille!

**********************

Ja sitten tulivat Mäkit...

Eli kun markkinoille tuli Mac plussa, niin vanhat 128K Mäkit ja 512 K Fat Macit menivät päivitykseen, jossa niihin asennettiin uusi emolevy ja 800K kaksipuolinen superdrive. Niin ja näppikset vaihtuivat myös, plussassa oli numeronäppäimet.

Ja ei kun teekkarit ostamaan niitä hylättyjä emoja ja lerpunlämmittimiä!

Koko hoskan rakentelin Convergent Tecnologies -yhtiön unixpäätteen sisälle. Aluksi emoa varten piti monitorin jalustassa olevaa tilaa vähän korottaa ja myöhemmin piti korottaa vielä reilusti lisää: mun emoni nimittäin kasvoi paksuutta vuosien mittaan. Aivan alussa vaihdoin 64 K DRAMit 256:siin jolloin 128 Mäkistä tuli Fat Mac: sitten seuraavaksi juottelin noita muistipiirejä neljä päällekäin (paitsi tietysti RAS ja CAS -singnaalit) jolloin muistikapasiteetti kasvoi 2 megaan mutta valitettavasti korkeus samassa suhteessa eli jouduin korottamaan unixterminaalin jalkaosaa koko höskän mahduttamiseksi.

Kovalevyt tekivät tuolloin tuloaan ja tietenkin minäkin ähersin oman piirikortin, jolla koneeseen saatiin SCSI-portti. Tuossa muodossa kone palveli mua sitten tosi pitkään ja hajosi sitten vasta joskus vuosia myöhemmin, kun se oli ties monennenko käyttäjän luona lainassa. Eläkkeelle kun jään, niin sitten nakertelen tuon kuntoon, jos mulla vielä silloin kolvi pysyy kädessä.

******************

Ja sitten mun vika Mäkkini...Eli vikaksi jäi Mac II FX. Ostin tulipalossa vaurioituneen Mac II:sen ja pakersin sen kuntoon, ja sitten vein sen Gaudeamus Dataan joka päivitti sen FX:n sisuskaluilla edulliseen opiskelijahintaan. Eli köyhällä opiskelijapojalla oli saman tason tietsikka kuin mainostoimistojen sivuntaittajilla! Minä olin onneni kukkuloilla...

*****************

Sitten tulivatkin jo PuuCeet eikä niistä oikeastaan ole paljoa kerrottavaa, viiteentoista vuoteen en ole koneitani jaksanut edes itse kasata.

Vähän sääli on nykynuoria, ei nykyisin ole enää taloudellisesti järkevää haalia vanhoja osia ja virittää niistä kelpo mikro itselleen.

[Aaltju]

Vähän sääli on nykynuoria, ei nykyisin ole enää taloudellisesti järkevää haalia vanhoja osia ja virittää niistä kelpo mikro itselleen.

Iso osa nykynuorisosta rakentelee tietokoneensa itse. Ei tosin vanhoista osista, mutta rakentelee kuitenkin aivan siinä missä edeltävätkin sukupolvet. Toki nykynuorisossa on paljon iNuoriakin, joilla menee heti sormi suuhun jos omppukaupasta ei saa ostettua valmiiksi pureskeltua ja paketoitua ratkaisua.

Motivaattori rakenteluun on sama kuin edelliselläkin sukupolvella... raha. Nykypäivänä huipputason pelikonetta ei saa valmiina kaupasta ja jos saa niin harvalla on siihen varaa. Toisaalta, jotta koneella olisi edes jotakuinkin siedettävä elinkaari kelvollisena pelikoneena sitä täytyy varautua päivittämään kokoajan jostakin päin.