hirsitalon remonttiin 25 000 euroa?
hirsitalon remonttiin 25 000 euroa?
Hei!
Olemme aloittamassa noin satavuotiaan hirsirunkoisen talon remonttia. Alakerassa on iso tupa, huone ja kuisti ja ylhäällä kaksi makuuhuonetta. Kerrosala on noin 60 m2.
Talossa ei ole koskaan ollut juoksevaa vettä ja sähkötkin pitää päivittää. Tuvasta lähtevä betoniviemäri kulkee talon alla ja sakokaivoja on yksi tai kaksi.
Uusi porakaivo pumppuineen on, samoin sähköt on tuotu pihaan uuteen sähkötauluun. Talossa on kauniit vanhat katot säilytetty, samoin patinoituneet puulattiat ja kaksi pönttöuunia sekä puuhella. Talo tulee meille vapaa-ajan käyttöön.
Suunnitelmissamme on
- rakentaa kylmälle kuistille pienehkö kylppäri, jossa suihku, lavuaari ja eko-wc (kuistin perustusta pitänee tukea jotenkin)
- kylppäri täytyy lämpö- ja vesieristää ja ajattelimme laittaa lattialämmityksen
- tupa on kokonaan purettu kattoa lukuunottamatta eli seiniin tulee koolaus hirsien päälle, eristys ja levy
- tuvan lattia on maanvarainen ja lisäämme betoninvalun päälle bitumikermin, uudet purut/villat? ja lautalattian koolauksin
- tupaan tulee uusi keittiö
- vetää vesi kaivosta keittiöön(kun lattia on auki) ja kylppäriin. Porakaivolta matkaa talolle noin 5 metriä
- ulkorakennuksessa on vanha huonokuntoinen, mutta tunnelmallinen sauna, jonka hormi toimii. Saunaan valamme uuden betoni?-lattian ja ilmeisesti vain maalaamme seinäpaneloinnin, joka ei vaikuta kostuneelta. "mökkisauna", ei mikään spa-osasto
- talon pintoja maalataan
- yläkerran toisen huoneen seinäpanelointi ja katto on purettu yläpohjan lisäeristystarpeen vuoksi
- toivomme voivamme liittyä talon kulmalla vanhaan sakokaivolle menevään viemäriin, ettei koko ihanaa puutarhaa tarvitsisi kaivaa auki. Onko tällaisesta kokemuksia?
Talo on alle sadan kilsan päässä kotoamme. Osaamme sinänsä itsekin remontoida, mutta meillä on kaksi alle kolmevuotiasta lasta, jonka vuoksi joudumme teettämään varmaan aika paljonkin ulkopuolisilla. Sähkömiehen saamme pienellä alennuksella, mutta muuten emme juuri tunne osaajia. Budjettimme on noin 25 000 euroa, jolla teemme sen, mitä nyt saamme tehtyä ja loput myöhemmin. Kuulostaako budjetti teistä yhtään oikean suuntaiselta?
Onko käsitystä minkälaiset piirustukset uusi kylppäri ja LVI vaativat ja minkä luvan tällainen remontti kunnalta vaatii? Talosta ei ole minkäänlaista pohjapiirrustusta
Eniten meitä mietityttää vesien ja viemärien vetämisen ja kylppärin tekemisen hinta. Onko kenelläkään kokemusta?
Kiitos kovasti, jos jaksatte lukea tämän ja auttaa kokemattomampia haaveensa kanssa! Kiitos muutenkin sivustosta, olemme saaneet täältä jo paljon hyviä vinkkejä!

-
Oto Hascak
- Jäsen

- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: hirsitalon remonttiin 25 000 euroa?
Soitto kunnan rakennusvalvontaan ja kysymys, että mitä vaativat.K&L kirjoitti: Onko käsitystä minkälaiset piirustukset uusi kylppäri ja LVI vaativat ja minkä luvan tällainen remontti kunnalta vaatii?
Ei liene alkuperäinen rakenne? Multapenkkirakenteisia alapohjia on kautta aikojen muokattu niin, että vanhat rakenteet on purettu pois ja sitten on valettu betoni tilalle, joka on nostettu hirsiä vasten. Pääsääntöisesti alimmat hirret on tällöin betonin sisällä pehmenneet enemmän tai vähemmän eli kattelkaa vähän niiden kuntoa ennen kuin paikkoja umpeen laitatte. Voi olla niinkin hyvä ja kuiva rakennuspaikka, että ongelmia ei ole ollut, mutta varautukaa niihin.K&L kirjoitti: - tuvan lattia on maanvarainen ja lisäämme betoninvalun päälle bitumikermin, uudet purut/villat? ja lautalattian koolauksin
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
Re: hirsitalon remonttiin 25 000 euroa?
Kyllä tuo summa riittää aika pitkälle, varmaan loppuun asti. Viemäriin liittymishommat löytyy teknisen viraston sivuilta ja saattaa olla älyttömän kalliita. Omat kaivot imeytyskentällä on ihan hyvä ratkaisu. Bio vessahan ei tarvii viemäriä ollenkaan. Kannattaa pirautella rakennusvalvontaan, joskus saattaa tavata inhimillisen ihmisen siellä. Onhan tuossa ajatuksella mietitty ratkaisuja ja varmaan tehdessä tarkentuu. Rohkeasti vaan eteenpäin.
Re: hirsitalon remonttiin 25 000 euroa?
Kylppäriasia kannattaa miettiä loppuun saakka. Onkohan kuvailemasi ratkaisu järkevin vanhaan taloon, mikä tulee vapaa-ajankäyttöön?
Kaikki vesiratkaisut kannattaisi toteuttaa kesävesijohdolla, eli sellaisella järjestelmällä, mikä tyhjennetään aina syksyisin. Siten talo saa jäädä kylmilleen. Jos taas teette kaupunkitasoiset vesijärjestelmät, mitä ei saa talveksi pois käytöstä, niin ongelmia ja energiantuhlausta on luvassa.
Suihkun kanssa on syytä miettiä, saisiko sen sijoitettua kuitenkin vanhan saunan yhteyteen?

Kiitos vastauksista!
Soiteltiinkin jo kunnan rakennusvalvontaan, mutta ei saatu vielä mitään kunnon vastausta. Vaikuttaakohan lupiin se, että talo ei tule vakituisen asumiseen? Pelkään, että aletaan vaatia koko talosta kunnon piirrustuksia, ja niiden teettäminen saattaa maksaa jopa tonneja.
Täytyy katsoa vielä tarkemmin ne alemmat hirret. Pari hirttä menee metrin matkalta vaihtoon joka tapauksessa vanhan viemärin liitoskohdalta. Miten alemmat hirret pääsee tarkistamaan?
Onko mielipidettä alapohjan ja yläpohjan eristemateriaalista? Ajateltiin mennä perinteiseen tyyliin ihan puruilla ja ehkä lattian reunoille ekovillaa. Jääkö kylmäksi?
Vesijärjestelmä on tarkoitus tehdä tarvittaessa tyhjennettäväksi niin, että kylppäriin menevän osan voi sulkea erikseen. Putket pyrimme tekemään niin, että ne eivät jäätyisi vaikka talossa vain peruslämpö päällä. Kesävesiasiaa mietimme kyllä, mutta aiomme käytää taloa paljon myös talvella lasten kanssa. Suihkua emme ajatelleet laittaa saunaan, koska vanhaa ulkorakennusta on liian vaikea eristää. Yksi vaihtoehto on kesäsuihku saunaan, mutta se vaatii aika pitkää kaivamista läpi puutarhan. Ja toivoisin vessaan käsienpesualtaan joka tapauksessa.
Onko hyviä ideoita putkien kunnollisen eristämiseen?
Soiteltiinkin jo kunnan rakennusvalvontaan, mutta ei saatu vielä mitään kunnon vastausta. Vaikuttaakohan lupiin se, että talo ei tule vakituisen asumiseen? Pelkään, että aletaan vaatia koko talosta kunnon piirrustuksia, ja niiden teettäminen saattaa maksaa jopa tonneja.
Täytyy katsoa vielä tarkemmin ne alemmat hirret. Pari hirttä menee metrin matkalta vaihtoon joka tapauksessa vanhan viemärin liitoskohdalta. Miten alemmat hirret pääsee tarkistamaan?
Onko mielipidettä alapohjan ja yläpohjan eristemateriaalista? Ajateltiin mennä perinteiseen tyyliin ihan puruilla ja ehkä lattian reunoille ekovillaa. Jääkö kylmäksi?
Vesijärjestelmä on tarkoitus tehdä tarvittaessa tyhjennettäväksi niin, että kylppäriin menevän osan voi sulkea erikseen. Putket pyrimme tekemään niin, että ne eivät jäätyisi vaikka talossa vain peruslämpö päällä. Kesävesiasiaa mietimme kyllä, mutta aiomme käytää taloa paljon myös talvella lasten kanssa. Suihkua emme ajatelleet laittaa saunaan, koska vanhaa ulkorakennusta on liian vaikea eristää. Yksi vaihtoehto on kesäsuihku saunaan, mutta se vaatii aika pitkää kaivamista läpi puutarhan. Ja toivoisin vessaan käsienpesualtaan joka tapauksessa.
Onko hyviä ideoita putkien kunnollisen eristämiseen?
-
Oto Hascak
- Jäsen

- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: hirsitalon remonttiin 25 000 euroa?
Vastasiko puhelimeen kenties joku muu kuin rakennustarkastaja? Periaatteessa rakennustarkastajalta pitäisi tulla kuin apteekin hyllyltä, että mitkä kuvia ja suunnitelmia hän haluaa ja minkä sortin lupahakemusten teidän pitää tehdä. Lupiin ei vaikuta se, että onko kyseessä mökki- vai asuinkäyttö.K&L kirjoitti:Soiteltiinkin jo kunnan rakennusvalvontaan, mutta ei saatu vielä mitään kunnon vastausta. Vaikuttaakohan lupiin se, että talo ei tule vakituisen asumiseen? Pelkään, että aletaan vaatia koko talosta kunnon piirrustuksia, ja niiden teettäminen saattaa maksaa jopa tonneja.
Ja mitä noihin kuviin tulee, niin eivät ne julkisivukuvia vaadi, jos ei tehdä julkisivuun muutoksia. Pelkillä pohjilla pitäisi selvitä ja sellaiset teidän on nyt muutenkin hyvä teettää, jos työt tekee joku muu kuin te. On sitten helpompi toteuttaa käytännössä hommia, kun voi kuvista tarkistaa, että mitäs se isäntä/emäntä halusikaan kylppäriin tehtäväksi.
Aika näppärästi siinä vaiheessa, kun ne lattiat on auki. Ja ulkoäpäin tarkasteltaessa asiasta eli hirrestä jotakin ymmärtävä henkilö pystyy päättelemään yhtä sun toista.K&L kirjoitti:Miten alemmat hirret pääsee tarkistamaan?
Teitin täytyy miettiä, että mistä kuivaa purua/kutteria saatte. Yllättävän vaikeata hommata. Jos ei löydy, niin sitten selluvillaa. Kylmäksi käyminen on vähän suhteellinen käsite, mutta huolellisesti tehden ja rakenteet miettien lopputulos on aika hyvä.K&L kirjoitti:Onko mielipidettä alapohjan ja yläpohjan eristemateriaalista? Ajateltiin mennä perinteiseen tyyliin ihan puruilla ja ehkä lattian reunoille ekovillaa. Jääkö kylmäksi?
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
Re: hirsitalon remonttiin 25 000 euroa?
25 000 euroa kuulostaa aika positiiviselta, jos aikoo käyttää ostomiehiä. Meillä meni 20 000 suunnilleen vastaavaan tuntuiseen kohteeseen, jossa melkein kaikki työt on itse tehty. Myös sähköt, kun on luvat.
Kannattaa muuten ottaa selvää, onko tuosta talosta rakennusvalvonnalla mitään piirustuksia. On meinaan niin vanha, ettei välttämättä ole. Jos ei ole, niin teette remontit, ja sitten piirrätätte kuvat jälkikäteen. Voi sitten vedota siihen, että rakennus ollut aina tuollainen. Ei sitä kukaan pysty todistamaan, että muutoksia olisi tehty, jos kuvia ei ole.

Kirjoitinkin jo tuonne eristyspuolelle kysymyksen purujen uudelleen käytöstä. Vanhat purut vaikuttavat kuivilta, mutta olin ajatellut kuitenkin vaihtaa ne varmuuden vuoksi uusiin. Ei ole tullut mieleen, ettei uusia saisi sahalta. Voisikohan vanhoja puruja riskittä jatkaa villalla?
Kiitos vinkistä! Kunnassa ei ole minkäänlaisia rakennuspiirrustuksia. Rakennustietokannastakin löytyy vain joku pikku talo, jonka rakennusvuosikin menee puolivuosisataa vikaan. Sikäli muutoksia voisi tehdäkin. Mietimme kuitenkin, että lupa pitäisi olla, kun veden vetää keitiöön ja kylppäriin. Niitä on vaikea väittää alkuperäisiksi.
Uskalsitteko tehdä isojakin muutoksia?
Kiitos vastauksista!
Kiitos vinkistä! Kunnassa ei ole minkäänlaisia rakennuspiirrustuksia. Rakennustietokannastakin löytyy vain joku pikku talo, jonka rakennusvuosikin menee puolivuosisataa vikaan. Sikäli muutoksia voisi tehdäkin. Mietimme kuitenkin, että lupa pitäisi olla, kun veden vetää keitiöön ja kylppäriin. Niitä on vaikea väittää alkuperäisiksi.
Kiitos vastauksista!
Re: hirsitalon remonttiin 25 000 euroa?
Meillä oli siinä mielessä eri tilanne, että taloon tuli jo vesi keittiöön ja sisävessa oli myös. Pohjaratkaisuakaan ei suuresti muutettu, eli yhtä ei kantavaa lastulevyväliseinää siirrettiin, eli vessaa suurennettiin sen verran, että sinne sai suihkukaapin. Tokihan siellä on nyt myös lattiakaivo ja asianmukaisesti vesieristetty lattia.
Tuossa sitten mennään harmaalle alueelle, että rakennettiinko WC:stä suihkuhuone vai korjattiinko vain vanhaa "suihkuhuonetta". Edellinen asukas oli nimittäin pessyt itseään WC:ssä spidee suihkulla pöntön päällä ja kastellut lattiarakenteet, kun tilassa ei ollut lattiakaivoa.
Nuo vesiputket tuossakin talossa olivat varmaan jostain 60 luvulta. Saahan vanhat putket uusia, eikä siihen mitään lupaa tarvitse. Periaatteessa voi pokkana väitää, että kyllä siellä putket oli, ei vaan edellinen omistaja ole muistanut ilmoittaa. Eri juttu tietenkin, jos jossain paperissa oikein mainitaan, että putkia ei ole ollut. Mutta mullakin oikein vanhassa kuntotarkastuspöytäkirjassa mainitaan WC ja vesiputket.