Irrottelimme menneenä viikolla yläkerran toisen (ehkä 70-luvulla rakennetun) makuuhuoneen seinistä ja katosta pois vanhoja lastulevyjä. Pääsimme lopulta tunkeutumaan myös kauan pimennossa olleeseen yläpohjaan vesikaton alle. Huomasimme, että 70-luvulla rakennetun huoneen päällä oli lasivillaa eristeenä n. 10 cm. ja lisäksi hajanaisia styrox-levyn kappaleita. n. 1 m * 4 m kaistaleelta eriste puuttui kokonaan. Lämpö oli tietenkin karannut ylös ja vesikatto ja harvalaudoitus (?) pellin alapuolella oli osin huurteessa alapinnaltaan. Lahonmerkkejä ei kuitenkaan huomattu. Aiemmin ihmetelty musta homepilkutus päätyräystäissä johtuu varmaankin tästä lämmönkarkaamisesta. Toiseen päätykolmioon on lisätty tuuletusventtiili viime kesänä. Toiselta puolelta se puuttuu. Aiemmin rakennetun huoneen yläpuolella oli paksulti purua eristeenä. Vinot osat on lisäeristetty 2000-luvulla edellisen omistajan toimesta suoraan kattotuoleissa olevan laudoituksen alapuolelle. 5 cm lasivillaa. Tarkoituksenamme on saada yläpohja kokonaan eristetyksi.
Muutama kysymys:
1. Olisiko vanhat villat syytä poistaa ja laittaa samalla tuuletus kuntoon ? Olisiko syytä odottaa ennen uuden eristeen laittamista (antaa paikan tuulettua varmuudeksi)?
2. Miten toimia vanhojen purujen kanssa?
3. Viistot osat, kuinka paljon tuuletusrakoa ekovillalevyn kanssa, riittääkö 5 cm?
4. Kuinka saan varmuuden alkuperäisen konesaumakaton kunnosta?
Kiitos, jos jaksat jakaa mielipiteitäsi!
-Sampo
Yläpohjaremonttia
Re: Yläpohjaremonttia
Eipä tässä heti kummoista mielipidettä ole. Yläpohjahomma myös edessä. Piti jo viime kesänä, mutta osui just sateiset 2 viikkoa.
Kutterinlastut saa jäädä. Vähän on keltaista villaa, jonka poistan. Sitten puhallusvillaa. Puhalluskone nettisivun mukaan vaatii 3-vaihesähkön.
Tavoite on, että jääpuikkoja ei muodostuisi. Jos on jääpuikkoja, on rännitkin täynnä jäätä. On iso vaurioitumisvaara.
Kutterinlastut saa jäädä. Vähän on keltaista villaa, jonka poistan. Sitten puhallusvillaa. Puhalluskone nettisivun mukaan vaatii 3-vaihesähkön.
Tavoite on, että jääpuikkoja ei muodostuisi. Jos on jääpuikkoja, on rännitkin täynnä jäätä. On iso vaurioitumisvaara.

