Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Seinien, ylä- ja alapohjan eristäminen uusilla tai vanhoilla eristeillä.
hogi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 67
Liittynyt: Pe Joulu 17, 2010 22:31
Paikkakunta: Eteläinen Suomi

Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja hogi »

Vaihdan ulkovuorausta 1700-luvun kaksikerroksiseen hirsitaloon. Nykyinen ulkovuoraus on tehty 1920-luvulla, talo on ollut ilmeisesti ennen sitä laudoittamaton. Laudoitus on lyöty suoraan hirsiseinään ilman koolausta, välissä on ollut pinkopahvi joka on toiminut tuulensuojana. Maalina on ollut ja tulee olemaan punamulta.

Ajattelin korvata pinkopahvin Ekovilla X5 ilmansulkupaperilla, pari rullaa tarttui jo rautakaupasta mukaan, mutta alkoi sittenkin arveluttamaan, tuleeko rakenteesta liian ilmatiivis. Olisiko tervapaperi kuitenkin parempi valinta. Koolausta tai ilmarakoa ei tehdä uuteenkaan rakenteeseen, vaan hirren päälle tulee niiteillä kiini paperi jonka päälle lyödään laudoitus.

Tuulensuojasta en ole kovin innostunut, koska vaatisi ilmaraon ja ikkunat jäisivät tällöin turhan "sisälle". Ja käytössä on hakelämmitys, joten energia on suhtellisen halpaa.
markokoo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1029
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2007 22:23
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja markokoo »

hogi kirjoitti:Vaihdan ulkovuorausta 1700-luvun kaksikerroksiseen hirsitaloon. Nykyinen ulkovuoraus on tehty 1920-luvulla, talo on ollut ilmeisesti ennen sitä laudoittamaton. Laudoitus on lyöty suoraan hirsiseinään ilman koolausta, välissä on ollut pinkopahvi joka on toiminut tuulensuojana.
...
Ajattelin korvata pinkopahvin Ekovilla X5 ilmansulkupaperilla, pari rullaa tarttui jo rautakaupasta mukaan, mutta alkoi sittenkin arveluttamaan, tuleeko rakenteesta liian ilmatiivis. Olisiko tervapaperi kuitenkin parempi valinta.
Onko tuo vanha pinkopahvi siis rakenteen ulkopuolella? Normaalistihan pinkopahvi on sisäpuolella.
X5:sta ei käytetä rakenteen ulkovaipan puolella, tässä kannattaa noudattaa valmistajan ohjetta. Itse olen X5:sta hirsitalossa käyttänyt sisäpuolella. Ulkopuolelle olen käyttänyt pikkukorjauksissa Paavo bitumipaperia, http://www.ypap.fi/rakennuspaperikuvat/bitumi.pdf.
lehmikangas
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1095
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2010 14:29
Paikkakunta: Oulu

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja lehmikangas »

hogi kirjoitti:Tuulensuojasta en ole kovin innostunut, koska vaatisi ilmaraon ja ikkunat jäisivät tällöin turhan "sisälle".
Onko tosiaan näin että se tuulensuoja nimenomaan vaatii ilmaraon (itsensä ja verhoilun väliin)?

Kyllä tuossa ehkä joku perä on tuossakin, mutta jotenkin olin aina ajatellut että se ilmarako on enemmänkin "väärillä" maaleilla maalatun ulkoverhouksen takia.
markokoo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1029
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2007 22:23
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja markokoo »

lehmikangas kirjoitti:Onko tosiaan näin että se tuulensuoja nimenomaan vaatii ilmaraon (itsensä ja verhoilun väliin)?
Minä en usko että se tuulensuoja(levy) sitä vaatisi, enempi kyse ehkä siitä että rakennepiirrokset joissa tuulensuojalevyä käytetty sisältävät poikeuksetta myös tuuletusraon. Meillä saunamökin remontti menossa ja mietin että laitanko joko tuota Paavo paperia tai huopaa vaiko tuulensuojalevyä. Ilmarakoa ei tule, sen olen päkäpäisyydessäni jo päättänyt kun punamulta tulee päälle. Vanhaa taloa kun olen laittanut niin silloinen musta paperi on täysin ehjä jopa niissä kohti kun hirsi jo saanut turpiinsa joten ajattelin tuon hirsimökin kanssa jatkaa kevyemmällä linjalla paperin kanssa (tai huovan, en ole sitä vielä kysellyt).
hogi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 67
Liittynyt: Pe Joulu 17, 2010 22:31
Paikkakunta: Eteläinen Suomi

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja hogi »

Hermo petti ja päätin käydä vaihtamassa nuo X5 paperit tervapahviin. Alkoi epäilyttämään, päästääkö se tarvittaessa tarpeeksi vesihöyryä läpi.

Jotenkin olen oppinut, että vanhaa taloa korjattaessa kannattaa käyttää vähintään 20 vuotta käytössä olleita materiaaleja ja menetelmiä. Nykyinen hirsiseinä on virheettömässä kunnossa reilun 200-vuoden jälkeen, joten ei viitsi ottaa yhtään ylimääräistä riskiä ja mahdollisesti pilata sitä.
Avatar
lmfmis
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3553
Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
Paikkakunta: Espoo
Kotisivu: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=9&t=8430

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja lmfmis »

lehmikangas kirjoitti:
Onko tosiaan näin että se tuulensuoja nimenomaan vaatii ilmaraon (itsensä ja verhoilun väliin)?
.
Ei tuulensuoja vaan se verhoilu. Puuverhoilun pitää päästä tuulettumaan takapuolelta ja jos verhoilu on jotain ei-niin-kosteusarkaa vaikka sementtilevyä niin rako pitää olla kondenssin takia...
Oto Hascak
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2338
Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
Kotisivu: www.suorakon.com
Paikkakunta: Sastamala
Viesti:

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja Oto Hascak »

hogi kirjoitti:Hermo petti ja päätin käydä vaihtamassa nuo X5 paperit tervapahviin. Alkoi epäilyttämään, päästääkö se tarvittaessa tarpeeksi vesihöyryä läpi.
Noissa ei muistaakseni ole oleellista eroa vesihöyryn läpäisevyydessä. Voin toki muistaa väärinkin ja joku noheva taistelija sen äkkiä tarkastaa valmistajan sivuilta tuotetiedoista. Ja jos oikein pilkkua käydään halkomaan, niin yhtälailla se bitumipaperi on perinteisen rm-talon seinärakenteen tiivein osa ja luonnollisesti väärässä paikassa, jos se on siellä seinän kylmällä puolen. Ja jos oikein kovasti haluttaa käydä vielä lisääkin pilkkua viilaamaan, niin saattaapi se bitumilla/vahalla pinnoitettu tuulensuojalevy myös olla perinteisen seinän tiivein kerros.

Joka paikkaan se tuulensuojalevy tai vaihtoehtoinen bitumipaperi tungetaan ja toistaiseksi ei ole raportuitu, että se olisi aiheuttanut ongelmia, kun vertaa esimerkiksi kattohuovalla verhotut rakenteet. Monesti ne asiat ovat laskelmallisesti ja laboratorioissa todetut asiat eivät mene ihan yksi yhteen tosielämän kanssa.

Tuulensuojalevy ei tarvitse tuuletusrakoa levyn sekä ulkovuoren väliin. Periaatteessa tuulensuojalevyn voisi korvata vaikkapa tavan halteksilla, joka pitää ulkovuoren alla tismalleen saman verran tuulta kuin tuulensuojalevykin. Ilmarako tarvitaan vasta, kun eristerkerrokset kasvavat merkittävän paksuiksi tai käytetään sellaisia maaleja, jotka eivät salli kaasujen kulkemista eli kuivumista lävitseen.

Se on sitten makuasia, että pistääkö silti tuuletusraon ulkovuoren alle. Itse pistin, vaikka ei olisi tarvinnutkaan. Yksinkertaisesti itse pidän ajatuksesta, että sateessa kastuva ulkovuori on selvästi irti muusta runkorakenteesta. Jostain se ulkovuori kuitenkin alkaa jossain vaiheessa falskata vettä taakseen. Lisäksi mulla on vaakasuuntaisessa ulkovuorauksessani niin tuhoton määrä oksanreikiä, että je uittaa väkisinkin pikkuisen vettä jo uutenakin.
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
markokoo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1029
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2007 22:23
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja markokoo »

Oto Hascak kirjoitti:
hogi kirjoitti:Hermo petti ja päätin käydä vaihtamassa nuo X5 paperit tervapahviin. Alkoi epäilyttämään, päästääkö se tarvittaessa tarpeeksi vesihöyryä läpi.
Noissa ei muistaakseni ole oleellista eroa vesihöyryn läpäisevyydessä. Voin toki muistaa väärinkin ja joku noheva taistelija sen äkkiä tarkastaa valmistajan sivuilta tuotetiedoista.
No tarkastetaan.


http://www.ekovilla.com/fileadmin/user_ ... otteet.pdf
Vesihöyryn vastus Zp
Yksikkö: x 109m2 sPa/kg
Keskimääräinen testiarvo: 3,2

http://www.ypap.fi/rakennuspaperikuvat/bitumi.pdf
Vesihöyrynläpäisy: > 400 x 10^-12 kj/(m2s Pa)

Eli samaan yksikköön muutettuna:
Lisäys ja varaus: En nyt äkkiseltään jaksa nyrjäyttää aivoja että onko "kj/(m^2s Pa)" ja "m2 sPa/kg" sama asia. Oletin yksinkertaisesti että on. Korjatkoon jos tietää joku eriksi.

X5: 3200
Paavo: 400
--> ero kahdeksankertainen

Lainaus X5
"Käyttötarkoitus:Rakennusten ilmansulku. Soveltuu käytettäväksi
erityisesti hygroskooppisten eristeiden ilmansulkuna. Saavutetaan
määräysten mukainen höyrynvastus (5:1) tuulensuojaan nähden."

Eronahan noissa on että X5 on tarkoitettu käytettäväksi lämpöeristeen lämpimällä puolella ja esim tuo Paavo Bitumipaperi lämpöeristeen kylmällä puolella. Tämä asia on minusta noissa ohjeissa tuotu selvästi esille ja Paavon rullankyljessäkin lukee. En nyt ihan varma ole vieläkään oliko alkuperäisellä kirjoittajalla tarkoitus laittaa tuota ulkopuolelle, mutta X5 ei mielestäni sinne sovellu.

--
Marko
hogi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 67
Liittynyt: Pe Joulu 17, 2010 22:31
Paikkakunta: Eteläinen Suomi

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja hogi »

Kyllä oli tarkoitus laittaa ulkopuolelle, nyt siellä oli reilut 80 vuotta ollut pinkopahvi, joka korvattiin bitumipaperilla.
markokoo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1029
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2007 22:23
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja markokoo »

hogi kirjoitti:Kyllä oli tarkoitus laittaa ulkopuolelle, nyt siellä oli reilut 80 vuotta ollut pinkopahvi, joka korvattiin bitumipaperilla.
Jep, minusta teit oikean ratkaisun. Pinkopahvissa ei ollut vikaa, mutta jos olisit korvannut X5:llä niin olisi ainakin teoreettisesti mennyt huonompaan suuntaan.
Oto Hascak
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2338
Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
Kotisivu: www.suorakon.com
Paikkakunta: Sastamala
Viesti:

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja Oto Hascak »

markokoo kirjoitti:X5: 3200
Paavo: 400
--> ero kahdeksankertainen
Oho. Onpa massiivinen ero.
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
markokoo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1029
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2007 22:23
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja markokoo »

Oto Hascak kirjoitti:
markokoo kirjoitti:X5: 3200
Paavo: 400
--> ero kahdeksankertainen
Oho. Onpa massiivinen ero.
Korjaus, eipä taida ollakaan kun nyt noita yksiköitä uudestaan silmäilee. Eli tämä varaus konkretisoitui
markokoo kirjoitti:Lisäys ja varaus: En nyt äkkiseltään jaksa nyrjäyttää aivoja että onko "kj/(m^2s Pa)" ja "m2 sPa/kg" sama asia. Oletin yksinkertaisesti että on. Korjatkoon jos tietää joku eriksi.
Tässä toinen vertailu joiden mukaan ovat tosiaan kutakuinkin samat.
http://www.kerabit.fi/fi/Tuotteet/Raken ... rauspaperi
Vesihöyrynvastus: 3,1 x 109 (m2sPa)/kg

vs X5
Keskimääräinen testiarvo: 3,2 x 109m2 sPa/kg

Ja kun tuon Paavon laskee tuosta niin sille vastaavaksi arvoksi jää vissiin 2,5. Ei pitäisi väsyneenä tekaista johtopäätöksiä.
Avatar
vesahy
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3354
Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja vesahy »

Voiko joku asiaa tunteva avata tuon (m2sPa)/kg jollain tavalla ymmärrettäväksi? Ymmärrän kyllä sen miten km/h kuvaa nopeutta, mutta mitä tuolla ritimpsulla halutaan kertoa?
Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
lehmikangas
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1095
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2010 14:29
Paikkakunta: Oulu

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja lehmikangas »

markokoo kirjoitti:onko "kj/(m^2s Pa)" ja "m2 sPa/kg" sama asia.
Ei kyllä ole hajuakaan, mutta kiinnostaisi tietää. Muutenhan tuo kahdeksankertainen vesihöyrynläpäisy heittää.


Edit: Oho, oli niin pitkään topicci auki että välissä oli tullut nuo useampia vastauksia.
kkk
Jäsen
Jäsen
Viestit: 213
Liittynyt: La Tammi 14, 2006 0:01
Paikkakunta: tampere

Re: Ekovilla X5 pinkopahvin tilalle ulkoseinään

Viesti Kirjoittaja kkk »

vesahy kirjoitti:Voiko joku asiaa tunteva avata tuon (m2sPa)/kg jollain tavalla ymmärrettäväksi? Ymmärrän kyllä sen miten km/h kuvaa nopeutta, mutta mitä tuolla ritimpsulla halutaan kertoa?
Vesihöyryn vastus Zp, (Yksikkö: x 109m2 sPa/kg) ja Vesihöyrynläpäisy ( > 400 x 10^-12 kg/(m2s Pa)) ovat toistensa käänteisarvoja, eli 1 / kg/(m^2s Pa) = m2 sPa/kg,

molemmat kuvaavat samaa asiaa: paljonko vesihöyryä kiloissa (kg) menee neliömetrin (m2) rakenteen läpi 1 sekunnissa (s) 1 pascalin (Pa) paineella, (tarkkoittanee höyryn osapaine-eroa, eli vaikka molemmilla puolilla on sama ilmapaine, mutta toisella puolella kosteampaa, muodostuu kuitenkin vesihöyryn osapaine-ero)
Arvatenkin aika vähän, koska 1 Pa = 0,000 01 bar (ilmakehää) ja 1 sekunti lyhyt aika, siksi myös vesihöyryn läpäisevyydessä on pirun pieni kerroin, esim 10^-12 = 0,000 000 000 001 .

Esimerkkejä vesihöyrynläpäisykertoimesta (Wp):

Aluminipaperi < 1 x 10^-13
Polyeteenimuovikelmu 2,6 x 10^-12
voimapaperi 3,1 x 10^-9
tervapaperi 0,69 x 10^-9
havuvaneri 0,8 x 10^-9 (kosteus 80%)
huokoinen puukuitulevy 0,7 10^-9
lastulevy 1,6 x 10^-9 (kosteus 80%)
kipsilevy 0,6 x 10^-9 (kosteus 80%)

Lähde: http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/1999/T1991.pdf
toinen hyvä linkki: http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/1998/T1923.pdf (Puurakennusten kosteustekninen toimivuus - VTT)
Vastaa Viestiin