Vähässinnepäin, mutta ei sinne päinkään on toi mun ovikatos josta on juttua parvekkeen jälkeen.
http://www.sihistin.fi/fi/talo/parveke.html
Seinää vasten tulevat laudat ei kuulu rintamamiestaloon, mutta jos samalla idealla lyö oven päälle laudan, siitä alaviistoon kaksi niskaa ja suoraan seinään sovittaen nuo vinotuet niin ollaan aika lähellä tyylilajissa. Tuosta tuli pariovelle niin iso että se oli kivempi rakentaa omana elementtinään ja nostaa kokonaisena paikalleen, yhdelle ovelle on helppo tehdä se paikallaan. Rintsuun (1940+ ->) sopii paremmin jalkarännitön versio peltisellä irtorännillä, mutta jos tekee jalkarännin, niin yhteen oveen se kannattaa tehdä vain toiseen suuntaan kaatavana. Tuplaovelle kahteen suuntaan kaatava oli symmetrisempi.
Noilla liitoksilla ei kannata itseään raskauttaa. Riittää kun tekee seinään kiinnitettävän niskalaudan. Laiskin tekee sen mitallistetusta kakkosnelosesta, jonka päihin naulaa nuo vinot kattoniskat. Sirompikin malli on sallittu, ja yleisemmin käytetty, kakkosnelonen näyttää tommoisessa paikassa kauhealta palkilta. Tuumaista lautaa tai tuumavarttia on miltei mahdoton löytää tänä päivänä, mutta niinkin vulgääri materiaali kuin kuusilaudelauta voi sopia, jos vaan saa jollain höylättyä pyöristykset pois. Vaikka vaan viistämällä höylällä pyöreät 45 asteen viisteeksi.
Siitä seinään tulevat vinotuet voi joko kolota taitojensa mukaan niskoihin taikka naulata ne vaan kylkiin. Niskojen ja vinotukien kanssa ei pidä törsätä kakkosneloseen vaan tehdä sirommasta tavarasta. Hyvä niskalauta olisi katoksen levyinen päästä päähän, ja siinä olisi puoleenväliin upotetut kolot niskoille, niskat sitten samoin puoleenväliin upotettuina ja homma varmistettu molempiin suuntiin ruuveilla tai nauloilla. Vinotukien alapäät voi lyödä nauloilla tai 6x120 mm ruuveilla kiinni seinälaudoitukseen. Seinän pystykoolaus kulkee aina karmia pitkin, nämä pitää laittaa vain tylysti vähän leveämmälle ja vain ulkolaudoitukseen kiinni.
Sanomatta lienee selvää, että nuo vinotukien veistetyt viistoukset ja tippanokat ovat rintsikkaikäluokassa jo liiallista kruusinkia. Jos haluaa kivaa ajanmukaista siroutta niskoihin, niin niitä voi kaventaa siten että niska on seinän päästä sen neljä tuumaa ja lipan kärjessä hiukanpippa vähemmän. Se tekee kivan kevyen vaikutelman, mutta edellyttää että myös vinotuet kaventaa vähintään saman levyisiksi kuin niskapuu siinä kohtaa missä vinotuki kohtaa niskan (miinus vähän, että perspektiivi-illuusio säilyy). Vielä inan-minan-ihanamman version saa jos kaventaa niitä vinotukiakkin skaalassa. Kavennus voi olla senttejä (ärhy malli joka näyttää olemassalonsa ja on elementti itsessään) taikka vaan millejä (joka on karkkia silmälle), mutta se on visuaalisesti aivan eri asia kuin karu setti taspaksuja tuuman lankkuja ristiinrastiin. Ärhy malli sopii vain tosi pystyihin vinotukiin, mutta rappuun asti ulottuvissa vinotuissa se on todella näyttävä.
50-luvulla nuo vinotuet alkoi tulla alemmas ja alemmas, niin että lopulta ne 60-luvun tienoilla alkoi olla melkein rappusten tasalla. 40-luvullakin tuo kuvissa oleva vinotukien tasakylkinen kolmio oli jo venytetty monessa usein aika paljon alemmas.
Idea on se että lipan voi tehdä parista laudasta ja huovanpalasta (omaa kattomateriaalia tietty tangeeraten), ja loppu on sitten omaa silmää.
Meidän etuovella ei koskaan ole ollut katosta, ja sekä alkuperäiset peiliovet että päälle hakattu sisarpaneli olivat asiasta kärsineet miltei terminaalivaiheeseen asti. Roiskeveden tekemä vika rakenteisiin on huonoa rakentamista. Rakennusvirheen korjaaminen ei ole väärin, eikä mikään nolo juttu. Alkuperäisyyden vaaliminen väärässä kohdassa johtaa siihen että Finlandia-talon marmorit uusitaan aina 40 vuoden välein, kun uskotaan että alkuperäinen sankariarkkitehti on erehtymätön. Siinä sitä ekologista rakentamista parhaimmillaan.
Pekka