rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
Eli kysymyksenä olis että onko kukaan teettäny ihan alusta asti (eli talossa ei ole ainuttakaan putkea,paitsi kellariin tulee kaivolta) rintsikkaan moista ? kokoa olis 70m3 ja keittiö +wc/suihku samassa kerroksessa .. kellariin tarkotus laittaa khh vanhan saunan tilalle (uus sitten joskus oman lammen rannalle...) olis kiva saada jonkinlaista vertailupohjaa hinnalle.
Re: rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
En tiedä onko tästä mitään apua, mutta en ole vielä itse toipunut edellisestä putkimiehen laskusta. Tulee aika kallis tikki. Putkareilla on yleensä tuntipalkka sen 50-60 euroa. Meidän vessan putkityötkin maksoi +2000 euroa, vaikka ei tarvinnut vetää kuin suoraa linjaa lattiasta läpi ja putkarit kävi meillä tasan kolmena päivänä. Ja erikoisemmat osat maksaa hunajaa. Aina voi kysyä (ja ehdottomasti kannattaa) tarjouksia eri firmoilta, mitä velottaisivat jos tekisivät urakkana. Mutta varautuisin siihen, että puhutaan reippaasti viisinumeroisista summista. Pikkufirmat, joissa on se yksi mies, tekee halvemmalla, mutta niitä ei taas meinaa millään saada töihin, kun ovat aina varattuina juuri sen takia, että tekevät yleensä isoja työmaita.
Jossain vaiheessa lakkaa naurattamasta.
-
nahkaluoma
- Jäsen

- Viestit: 62
- Liittynyt: Ma Touko 02, 2011 0:51
- Paikkakunta: Ilmajoki
Re: rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
Olisin ehkä hyvä erottaa asentajan palkka ja firman velottama työtunnin hinta. Toisaalta voisi myös erotella osien hinta ja työkustannukset. Seuraavaksi voisi erotella itse putkiremontista aiheutuneet / aiheutuvat kustannukset ja siihen remonttiin muuten liittyvät asumistason noususta aiheutuneet kustannukset.
Jos vielä putkiasentajan työ tuntuu kultakaivokselta, suosittelen uranvaihtoa siihen!:)
Opettelin 50-luvulla putken katkaisun ja kierteittämisen, mutten onneksi siitä ammattia hankkinut ja olen edelleen tyytyväinen siitä..... mutta sivusta voi näyttää ihannetyöltä jos kuvittelee firman laskutuksen kaikki päättyvän sen "virheitä tekevän" asentajan taskuun.
Kustannusarvion saa helposti tarjouksen pyytämällä, ei se kovin vaikeaa ole.

Onko kyse siis vain käyttövedestä? Vai käyttövesi + viemäröinti? Vai käyttövesi + viemäröinti + lämmitys?
Muovia, kuparia, komposiittia....? Lisäspeksit varmaan auttaisi.
Muovia, kuparia, komposiittia....? Lisäspeksit varmaan auttaisi.
- PetteriKivimäki
- Jäsen

- Viestit: 2045
- Liittynyt: To Touko 17, 2007 11:32
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
Ja kauhia homma ite tehden. Säästin ja vedin itse yläkertaan viime kesänä uudet viemärit ja vesiputket (hanakulmat kytki tuttu asentaja) yläkerran kylppäriin ja keittiöön.

Eihän niitä pelkkiä putkia! Pittää lattiat purkaa ja rakentaa, ja kaikki koolaukset ja eristeet kikkeliskokkelis nii. Oli kyl aika vääntö, voihan pertti. Meni se loma noinki
viis kiloo läks painosta. Ens kesänä alakertaan khh..

Eihän niitä pelkkiä putkia! Pittää lattiat purkaa ja rakentaa, ja kaikki koolaukset ja eristeet kikkeliskokkelis nii. Oli kyl aika vääntö, voihan pertti. Meni se loma noinki
Jumalauta, saunan takana on tilaa!
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
Re: rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
Tuossa Petterin harjoituksessa ei putkihommat ihan merkittävimmästä päästä ole olleet, todennäköisesti suurin osa ajasta on mennyt johonkin ihan muuhun :) Pystyy sanomaan kun oma tilanne 15.11.2012 illalla oli se, että joulusiivous oli tehty noin 40m2 osalta suurtehoimurilla (8tn turvetta ja maata pois). Tähän mennessä putkitöitä on tehty noin 2 päivää (yksi putkari töissä ja minä apuna) ja loppuihin tarvitaan vielä ehkä kaksi päivää lisää. Sen jälkeen on tehty kph ja keittiön viemärit ja käyttövesiputket uusiksi yhdessä kerroksessa vesimittarilta saakka. Sen lisäksi on tehty noin 450 miestyötuntia rakenteita ja pintoja samoihin tiloihin, jäljelläkin on vielä hyvä määrä. Vesien ja viemäreiden hinta on ehkä luokkaa 800-1000€/päivä osineen kaikkineen. IV-hommia ei ole vielä harrastettu eikä niissä nyt ole oikein muuta kuin kylppäriin kanavapuhallin vaimentimineen ja siihen vähän elektroniikkaa kylkeen.
Kph:
Kph:
-
tessu
Re: rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
Kannatata kysyä putkiasennusfirmalta isommissa töissä urakkatarjouksia,pikkutöissä sitten tuntihommat.
Eikä se suurinfirma suinkaan ole aina se parhain/halvin vaihtoehto.
Itsekkin voipi tehdä mutta pitää myös osata,meinaan vaan että jos käy jotain sitten kun on kaikki valmiina NIIN eipä olekkaan esittää vakuutusyhtiölle paperia tekijästä!
Eikä se suurinfirma suinkaan ole aina se parhain/halvin vaihtoehto.
Itsekkin voipi tehdä mutta pitää myös osata,meinaan vaan että jos käy jotain sitten kun on kaikki valmiina NIIN eipä olekkaan esittää vakuutusyhtiölle paperia tekijästä!
Re: rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
Alalla melko yleinen tapa on myös se, että osat laskutetaan ovh-hinnoin eli siitä tulee tuntityön katteen lisäksi toinen mokoma päälle. Eipä tässä muuten mitään mutta kun yleensä noissa puhutaan "työstä" ja putkarit saavat noista ovh-hinnoista joku 30-40% pois tukusta eli osissa on todella hyvin katetta.
Kannattaa siis sopia etukäteen sekä tuntihinta tai urakka että osien hinnoittelu ja osien hinnat kannattaa kilpailuttaa itsekin, netti on hyvä apulainen.
Mulla kävi töissä niin, että iso putkifirma yritti laskuttaa kiertovesipumpusta 900,-e, tämä ei ollut mun vakitoimittajia vaan huoltomiehen paikalle soittama. Soitin tutulle joka räjähti nauramaan ja totesi, että heillähän on hinnoittelu ihan pielessä. Kävin piruuttani K-Raudassa ja kysyin ihan tiskiltä ilman itseni esittelyä että mitä toi maksaisi, no 230,-e oli vastaus
Kyseinen firma on jo vetäytynyt Turusta kun tekeminen loppui, pk-seudulla vielä toimivat mutta ihmettelen jos tuolla systeemillä kauaa. Eli varovainen saa olla jos ei ole tuttu tekijä!
Itse tein kaikki putkivedot itse, kaverin asentaja kävi sitten koplaamassa hanakulmat jne. kiinni. Totuuden nimissä tuli laitettua aika monta hanakulmaa itsekin.
Ketjun aloittajan tapauksessa oltaisiin varmaankin tekemässä pintavetoina vai liittyykö homma isompaan remonttiin?
Kannattaa siis sopia etukäteen sekä tuntihinta tai urakka että osien hinnoittelu ja osien hinnat kannattaa kilpailuttaa itsekin, netti on hyvä apulainen.
Mulla kävi töissä niin, että iso putkifirma yritti laskuttaa kiertovesipumpusta 900,-e, tämä ei ollut mun vakitoimittajia vaan huoltomiehen paikalle soittama. Soitin tutulle joka räjähti nauramaan ja totesi, että heillähän on hinnoittelu ihan pielessä. Kävin piruuttani K-Raudassa ja kysyin ihan tiskiltä ilman itseni esittelyä että mitä toi maksaisi, no 230,-e oli vastaus
Itse tein kaikki putkivedot itse, kaverin asentaja kävi sitten koplaamassa hanakulmat jne. kiinni. Totuuden nimissä tuli laitettua aika monta hanakulmaa itsekin.
Ketjun aloittajan tapauksessa oltaisiin varmaankin tekemässä pintavetoina vai liittyykö homma isompaan remonttiin?
-
Mäki-Tuomola
- Jäsen

- Viestit: 93
- Liittynyt: Ma Tammi 24, 2011 19:05
- Paikkakunta: Tarvasjoki
Re: rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
Itse tekisin mahdollisimman tarkat piirrustukset siitä mitä haluaisin LVI-asentajan tekevän / hankkivan. Tämän jälkeen vaan yhteyksiä pienempiin puljuihin. Olen aikaisemminkin hehkuttanut yrityksiä, missä omistaja on itse myös lapion varressa. Sellaisia itse suosin niin omassa projektissani kuin omassa työssäni.
Kun sinulla on piirrustukset valmiina mielellään sijoituksetkin mitattuna:
Putkimies ei voi myydä sinulle kaikkia härpäkkeitä uusimpine hilavitkuttimineen.
Todistaa putkimiehelle, että olet paneutunut aiheeseen ja tiedät mitä haluat.
Voit itse päissäsi laskea nuo osien hinnat ja ottaa niistä vaikka erillisen tarjouksen.
Kokemuksesta voin muuten varoittaa sen verran, että pienet toimijat ottavat kyllä ennemmin sellaisen työn vastaan, johon saavat itse toimittaa materiaalit. Aikaisemmassa viestissäkin otettiin esiin tuo, että tarvikkeet ovat iso osa putkialan bisnistä.

Sisustuskirvesmies ja maatalon isäntä.
-
- Jäsen

- Viestit: 222
- Liittynyt: La Syys 22, 2012 19:21
- Paikkakunta: Etelä-Savo
- Paikkakunta: Savonlinna
Re: rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
niikuin tuossa aika moni jo sanoi niin vaikea on hintaa sanoa edes sinnepäin. jokainen talo on erilainen ja hintaan vaikuttaa vielä paikallinen hintataso yms.
täälläpäin pienellä paikkakunnalla saa kelpo putkarin töihin 40€ tunti. kalleimmat ottavat sen saman kuin isolla kirkolla eli 50-60€ luokkaa.
ite oon omissa kohteissa(joita on ollut jo reilu puolenkymmentä) piirrätän mökistä LVI kuvat ekana. Kuvien pohjalta teen tarvikelistan jonka kilpailutan kylän molemmissa putkiliikkeissä.oon kylläkin ruvennut suosimaan toista liikettä jonka kanssa homma pelaa paremmin. Saan tarvikkeet valmiiksi kerättynä seuraavaksi päiväksi tai jos itse haluaa varastosta penkoa niin vaikka samantein mukaan.lasku tulee vasta sitten kun oon palauttanut ylijäämä kamat pois ja kaikki tarvittava on haettu. sekä saanu lainaan tarvikeostosten yhdeydessä erikoistyökaluja joita ei viitsi itselle hommata.
itse oon kaikki laittanu paitsi vaativammat työt oon jättäny putkarille. mm. tässä nykyisessä mökissä putkari kytki maalämpöpumpun ja lämpimän käyttöveden kierron.
täälläpäin nuo mökit on suht halpoja ni jos antas putkiliikkeelle kokonaisurakan ni maksas todennäköisesti enemmän ku koko talo ostaessa.

touhutoope
- Uusi jäsen
- Viestit: 4
- Liittynyt: Ma Heinä 30, 2012 15:21
- Paikkakunta: LAHTI
Re: rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
Meillä kans kohta ajankohtainen käyttövesiremontti. Tarjouksen olen pyytänyt Uponorilta, hinta sisältää: työn, reikien porauksen, käyttövesiputket, vesimittarille sulun, vakiopaineventtiilin, ja kattilalle syöttösekoitusventtiilin (3990,00 työ 1800,00) eräs pienempi puulaaki ( vesijohtojen uusinta vesimittarilta eteenpäin 3350,00 työ 2200,00) Meillä kellarissa suihku ja sauna ja WC, keskikerroksessa yx WC, ja keittiö sekä yläkerrassa yx WC. Komposiittiputkea olen ajatellut, siksi ei onnistu asennus itsellä. Kyllä täälläkin onnistuisi siten, että itse tekisin poraukset ja vedot, putkimies tekee liitokset ja kytkennän siinä saisi kustannuksia alaspäin.
kannattais funtsii enne ku hosuu
Re: rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
Hyvä olisi tilata lvi-alan ammattilainen ainakin tarkistamaan omat asennukset. Ammattilainen voi samalla korjata puutteet kuntoon muutamassa tunnissa. Meidän naapuri teki 15 vuotta sitten itse viemärit rintamamiestaloonsa, mutta unohti kokonaan laittaa viemäriin tuuletuksen. Välillä kuulemma viemärin hajua esiintyy, mutta ei kuulemma häiritsevästi. Helposti sattuu ns. aloittelijan virheitä. Lisäksi putkien kannakointi on monesti puutteellinen, lattiakaivot asennetaan vinoon ilman kiinnityksiä tai väärän tyyppisiä, käytetään väärän tyyppisiä osia, mikä vaikuttaa pahasti lopputulokseen esim. WC:n pöntön asennus ei onnistu ilman sikamassaa yms. tai tulee muita ongelmia. Virheiden korjaus voi olla jälkikäteen todella hankalaa.
-
Khyron
- Jäsen

- Viestit: 731
- Liittynyt: Pe Huhti 13, 2007 10:33
- Paikkakunta: Turku
- Paikkakunta: Turku
- Viesti:
Re: rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
Noin sivumennen, löytyykö mistään sellaista tarkistuslistaa tyypillisista ok-talossa tehtävistä lvi-töistä? Esim. just noista kiinnityksistä, putkien koosta, liitoksista, kaadoista yms. Siis sellaista yhteen paikkaan koottua, eri valmistajillahan on toki omille tuotteilleen jonkunlaista materiaalia.
Naulat tykkää kun niitä lyödään.
-
Labyrint64
- Jäsen

- Viestit: 786
- Liittynyt: Ke Elo 22, 2007 9:01
- Paikkakunta: Lahti
Re: rintamiestalon kaikki sisäpuoliset lvi työt
Kokemuksesta voin kertoa että nuo lvi-osat on törkeen hintaisia. Ne tuntuu naurettavan halvoilta kun katselee yhden puserrusliittimien hintaa kaupan hyllyssä mutta kun niitä alkaa tarviimaan kymmeniä niin ei puhutakaan enää kympeistä vaan satasista - ellei kohta tuhansista. Joskus esim. muoviputki on halpaa kun vertaa kupariin - mutta liittimet maksaakin sitten rutkasti enemmän kuin kuparille. Toisaalta kupariputki on antiikkia ja juottamalla ei taideta tehdä enää liitoksia juuri missään.
Jos putket tulee pintaan on harkitsemisen arvoista myös komposiittiputki jonka liittimet ryntätään koneella. Jos putkien linjaukset on valmiina ja jopa itse olet laittanut kannakkeet niin siinä ei paljon putkimiehen palkkaa juokse kun hän puristaa liitokset kiinni. Ainut että liittimet ovat pirun kalliita.
Vaikeeta on hintojen arvioiminen kun mukana on niin monta muuttujaa; aika, osien hankintapaikka, putkimiehen palkka, putkimiehen ottama kate osista, materiaalien valinta, jne...
Mutta se on varmaa että parhaiten ja halvimmalla selviää kun etukäteen suunnittelee kaiken valmiiksi (paperille), laskee osien kulut ja tekee pohjatyöt siten että putkarin tullessa paikalle, ei käydä enää poraamana kiviseinään reikiä tms.

Ja miettii kunnolla ja ajatuksen kanssa. Muutokset myöhemmin maksaa taas riittävästi. Ja kannattaa todennäköisesti tehdä kakki kerralla. Vaikka tuntuisi, että kannattaa teettä osa vasta myöhemmin, kun niitä ei vielä tarvi (esim. vesi ja viemäröinti vessaan jota ei vielä tarvita), niin yllättävän hankalaa ja kallista se myöhemmin on.Labyrint64 kirjoitti: Mutta se on varmaa että parhaiten ja halvimmalla selviää kun etukäteen suunnittelee kaiken valmiiksi (paperille), laskee osien kulut ja tekee pohjatyöt siten että putkarin tullessa paikalle, ei käydä enää poraamana kiviseinään reikiä tms.