miten laajentaisin tai laajentaisit

Ilmoita omasi tai naapurin rintamamiestalo-projekti. Laita myös linkki kuviin tai kotisivulle mikäli sellaiset on.
Vastaa Viestiin
jtv000
Jäsen
Jäsen
Viestit: 201
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2012 0:21
Paikkakunta: isnäs

miten laajentaisin tai laajentaisit

Viesti Kirjoittaja jtv000 »

Heitetään nyt tämmöinenkin pallo tänne, kun ei kirjoittaminen maksa mitään. Useampi pää on sitä paitsi aina viisaampi.

Eli haaveenamme oli jo ennen talon ostoa , että saataisiin kylmä vintti asuinkäyttöön.

Taustaa, tällä hetkellä asumme keskikerroksessa , jossa keittiö, olkkari , kylppäri, alkovi ja eteinen, kellarisaunassa on pesukoneet ja pyykkitelineet. Lisäksi alhaalla on kylmäkellari ja pannuhuone.
Perheeseen kuuluu 1 lapsi meidän lisäksi, joten tarve olisi kahdelle makuuhuoneelle ja toiselle wc:lle. Lisäksi haluaisin vaihtaa lämmitysmuotoa öljystä, mutta pannuhuoneeseen ei mahdu isoa varaajaa, eikä ovista sisään mitään kattilaakaan, seinä käsittääkseni muurattu loppuun vasta kun nykyinen viety jo sisään.

Oma ajatus on nyt puolen vuoden aikana muotoutunut suunnilleen näin, vaihtoehto
A. yläkertaan kylpyhuone, jossa wc,suihku, lavuaari ja kaapistoja, sekä kaksi makuuhuonetta, aula kysymysmerkillä, pesukoneet nykyiseen suihkuun keskikerrokseen, sauna saunaksi kellarissa.
erillinen autotallirakennus , ehkä nykyisen alle itseni korkuisen autotallirakennuksen tilalle , johon pannuhuone ja lämpökanaali taloon.

B. nykyisen talon laajennus, jolloin vintti jäisi kylmäksi, tässäkin tapauksessa ehkä autotallin suuntaan, jolloin se melkein pitäisi purkaa. Uuteen osaan kodinhoitoa, kaksi makuuhuonetta, pannuhuone. Laajennus täyskorkealla kellari-osalla tai tuulettuvalla alapohjalla.

A ja B liittyen, talon kellarissa omassa harkko/tiili huoneessaan on herra öljysäiliö, ilmeisen hyväkuntoinen, pienellä luukulla pannuhuoneen etuhuoneeseen. Jättäisittekö lämmitysmuodosta riippumatta sinne.
sahrami
Jäsen
Jäsen
Viestit: 569
Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 16:32
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: miten laajentaisin tai laajentaisit

Viesti Kirjoittaja sahrami »

Mää vähän arvelisin, että edullisemmaksi tulisi vaihtoehto A. (omaa taloa ollaan laajentamassa eikä todellakaan ole halpaa eikä helppoa yhdistellä uusia ja vanhoja rakenteita).
Yläkerran suihkun laittaisin suihkukaappina. Kellarin pannuhuoneesta + öljysäiliötilasta väsäisin varmaan kodinhoitotilaa (vaikka toiset ovat sitä mieltä, että sitten joutuu liian pitkän matkan raahaamaan pyykkejä). Uuteen autotalli/tekniseen rakennukseen olisi helppo toteuttaa mikä tahansa lämmitysmuoto, kun ei tarttisi sovitella sitä vanhoihin raameihin. Ei tulisi aukkojen reunat vastaan...
Avatar
PetteriKivimäki
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2045
Liittynyt: To Touko 17, 2007 11:32
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: miten laajentaisin tai laajentaisit

Viesti Kirjoittaja PetteriKivimäki »

Aika mittavan muutoksen joudut kylmästä vintistä kahden makuuhuoneen, kylppärin ja aulan saada. Taipuuko vintti rakennusluvan vaatimuksiin?

Vesi-, viemäri- ym erikoishommissa tulee oleen aikamoista. Itse tein raksaukkojen kanssa yläkerran kylppärin viime kesänä uusiks ja olipahan ihanaa..kaikjea mahdollista ja mahdotonta hankaluutta.

Itse olen siis taipuvainen vaihtoehtoin B, puhtaalta pöydältä suunnittelemaan, viemärit ja kaikki..
Jumalauta, saunan takana on tilaa!
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
jtv000
Jäsen
Jäsen
Viestit: 201
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2012 0:21
Paikkakunta: isnäs

Re: miten laajentaisin tai laajentaisit

Viesti Kirjoittaja jtv000 »

Tattista, hyvä että molemmat vaihtoehdot sai ääniä, jäin miettimään tuota kodinhoitotilaa öljysäiliä/pannuhuoneeseen, itsellä se ei ole tullut edes mieleen, bueno idea siis.
Asioita , jotka eivät puolla tuota, jotka olisin voinut mainita jo heti alussa, ovat kuitenkin, se että pannuhuoneeseen on kulku vain ulkokautta ja sekin toisella puolella taloa kuin ulko-ovi, no sinänsä ei paha, ulos kuivumaan olisi taas lyhyt matka. Lisäksi tila on matala, ongelmako tämäkään, kun siellä käydään vain pyykkiä pesemässä. Tuolla puolella kellaria ei ole muuta lämmitystä kuin pannu , joka kyllä sitten lämmittääkin tehokkaasti huoneensa, yksi "salaoja" yläpihalta lisäksi valuu seinän raosta ulomman huoneen viemäriin, liekö talon entisen omistajan tarkoituksellinen ratkaisu.
Eihän tuossa koko hommassa olisi mitään, jos ei tarttisi ottaa velkavankeutta taas vuosikymmeniksi, niin tai näin, kiitos kommenteista, mietintä jatkuu.
Avatar
gretheline
Jäsen
Jäsen
Viestit: 367
Liittynyt: Su Tammi 29, 2012 12:56
Paikkakunta: Rovaniemi
Kotisivu: http://villabahnhugel.blogspot.fi/

Re: miten laajentaisin tai laajentaisit

Viesti Kirjoittaja gretheline »

Minä tekisin, ja teen, tarpeelliset laajennukset olemassa olevan talon seinien sisäpuolelle mahdollista lämpökeskusta lukuunottamatta. Meillä siis muunnetaan kellarista tilaa kodinhoitohuoneelle ja kylpyhuoneelle. Nyt ainoa suihku on kellarisaunassa ja pyykkikone saunakamarissa, samaan aikaan kun noin 50m2 samasta kerroksesta on lähes tyhjänpanttina. Meillä neliöitä ei siis ainakaan lisää tarvita kunhan ne jo olemassa olevat neliöt saadaan tarpeenmukaiseen käyttöön. Sikäli mikäli kellarikerroksen portaikon ja ovien kautta ei saa uutta kattilaa taikka maalämpöpumppua ja varaajaa sopimaan, niin sitten ne on sijoitettava erilliseen lämpökeskukseen. Kellarikerros menee joka tapauksessa remonttiin kun betonilattian sisässä kulkevat viemärit on uusittava, niin se on sama sitten siinä yhteydessä tehdä sinne ne tarpeelliset muutokset ja uudet tilat.

Öljysäiliötä en jättäisi nurkkiin pyörimään, se vie vaan neliöitä joita voisi käyttää muuhunkin kuin tarpeettoman romun varastointiin. Meiltä lähtee tuo maanalainenkin öljysäiliö kuikkaan nyt kesän aikana, se on ikävällä paikalla maakallistusten korjaamisen kannalta, yksi kellarin ikkuna on lähestulkoon puoliksi maan sisällä osin tuon säilön takia ja kun ei sitä enää käytetä niin kaupungin rakennusmääräyksetkin vaativat poistoa. Siispä tilasin sille loppupuhdistuksen ja -tarkastuksen ens kuulle ja sitten pitää tahtoa kaivurimies hommiin.
"...ja hänen kaikkein salaisin unelmansa oli omenapuu."
-Tove Jansson


RMT 1955-'57, 110/185m2, puu & ekosähkö
Zaffodi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2289
Liittynyt: Pe Maalis 26, 2010 14:44
Paikkakunta: Turku

Re: miten laajentaisin tai laajentaisit

Viesti Kirjoittaja Zaffodi »

Yläkertaan laajentaminen on kyllä aina edullisempaa kuin kokonaan uuden tekeminen. Vesikatto ja seinät kun ovat jo olemassa, tarvitaan eristeet ja sisäpuoliset rakenteet. Kaksi asiaa pitää olla kunnossa jotta se on järkevää, korkeutta pitää olla tarpeeksi jotta eristeet mahtuu kunnolla ja portaikolle pitää olla kunnolla tilaa, ei mitään tikkaita. Yläkertaan tehdään yleensä makkareita joten vessa on ehdoton, suiku plussaa. Itse vihaan suikukaappeja joten ääni kunnon kylppärille ilman sitä :wink:
Erillisessä rakennuksessa oleva lämpökeskus hukkaa energiaa, sitä enemmän mitä pidempi siirtomatka. Lämmitysjärjestelmän uusiminen kokonaan on sikakallista, kustannustehokkaampaa on modernisoida esim. se kattila. Seinään saa kyllä ihan niin ison reiän kuin uudet tavarat tarvii.
KariFS
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1284
Liittynyt: Pe Heinä 22, 2005 22:12
Paikkakunta: Hämeenkyrö

Re: miten laajentaisin tai laajentaisit

Viesti Kirjoittaja KariFS »

Henk koht olen kyllä jokseenkin eri mieltä vessan saati kylppärin tarpeellisuudesta yläkerrassa. Ehkä joskus vanhempana (nyt vasta 41vee nöösipoika) voin olla eri mieltä jos rappusten kulku tulee hankalaksi hämärässä ja/tai alkaa k*svehkeet renkkaamaan niin pahasti että pitää yhtämittaa kesken unien lähteä vessaan. Mutta sitten voi muuttaa goisaamaan alakertaan :wink: Noin niinku tilankäytöllis-kokonaistaloudellis-pohjapiirustuksellis-kosteusteknillisessä mielessä kun ne saniteettihommelit vaan on aika hankala toteuttaa perus-rmt:n yläkertaan fiksusti. Ennemmin tekisin vaatekomeron tms jos olisi se pari neliötä jossain nurkassa ylimääräisenä.
Kari

"...and we'll raise up our glasses against evil forces,
singin': 'Whiskey for my men and beer for my horses!' "
jtv000
Jäsen
Jäsen
Viestit: 201
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2012 0:21
Paikkakunta: isnäs

Re: miten laajentaisin tai laajentaisit

Viesti Kirjoittaja jtv000 »

Hyvänlaisia kommentteja teillä kaikilla, totta varmasti , varsinkin jokaisen omista lähtökohdista ja realiteeteista tai ajatuksista, siksi pyysinkin kommentteja , että saisi tuoreita, omasta poikkeavia näkemyksiä, ehkä sitä kokemuksen rinta-ääntäkin.
Talon ulkomitat ilman kuistia eli kylppäriä/eteistä on 7*8 metriä, eli aika pienissä neliöissä ollaan, kellari on pienempi kuin muut kerrokset ja yläkerta luonnollisesti jää myös vähemmälle , kun laskee vain yli 160cm korkeuden.
Yläkerran tai laajennusosan suihku mahdollistaisi tosiaan kellarisaunan käyttöönoton , vaikka nyt on kyllä kätevää , kun pistää ensimmäisen koneellisen telineelle, narulle ja toisen kuivuriin niin kuivurin lämpö kuivattaa narullakin olevia ja poistaa kosteutta tilasta patterin lisäksi.
Viemärit ja vesiputket on uusittu 90-luvulla, paitsi keittiön valurautaviemäri, joka on mukavan suora putki alaspäin saunan kautta. Samoin kellarin patteriverkosto on valurautaa, paisuntasäiliön putket poistaneena voisin kyllä uskoa niiden kestävän maailman tappiin, jos yhtä hyvässä kunnossa. Tässä siis taustaa sille, miksen haluaisi kaivautua kellarin latiaan, salaojituskin pitäisi päivittää siinä tapauksessa luulisin.

Pannuhuoneen päivitys voisi tietysti mennä niin, että vaihtaisi vain kattilan, polttimen, kiertovesipumpun ja putket, säiliön tutkitutan jos vaan rahaa niin vielä tänä vuonna, mutta uskoisin että se on hyvin tehty ja kunnossa. Lisäksi pitäisi tosiaan vähintään pannuhuoneen palo-ovi irroittaa karmeineen jos meinaisi uuden tuplapesäkattilan saada sisään. Taidetaan puhua 5Ke tai yli, jäljelle jäisi sitäpaitsi tuhlaileva puupuoli ilman varaajaa, vaikkei pannuhuoneessa ramppaus häiritse, haluaisin saada haloista kaiken irti , kun se kerran on mahdollista nykytekniikalla.

Näin se homma etenee, mutta joskus se päätös on tehtävä siitä ensimmäisestä askeleesta ja se varmaankin määrittää myös seuraavia, ehkä kiltti arkkitehti piirtää meidän talon nykytilan lisäksi kaksi erilaista suunnitelmaa, joista toista lähdetään seuraamaan, vaikea kyllä kuvitella miten laajennusosan voisi toteuttaa muuten kuin kerralla.
jtv000
Jäsen
Jäsen
Viestit: 201
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2012 0:21
Paikkakunta: isnäs

Re: miten laajentaisin tai laajentaisit

Viesti Kirjoittaja jtv000 »

Kari, rakennusmääräykset taitaa vaatia wc jokaiseen asuinkerrokseen nykyään, joten viemäri ja vesi pitäisi vetää jokatapauksessa, tästä lähtökohdasta olen laskenut ettei suihku lisäksi olisi enää kuin pieni riesa, mutta kiitos ajatuksesta, suurempi syy olisi kuitenkin mukavuudenhalu, unenpöpperössä ei viitsisi kavuta portaita edestakas, sitäpaitsi teen yötöitä, joten nukkuminen on vähän sitä ja tätä, rakko ei ymmärrä ettei kesken unen pitäisi olla hätä, heh.
Avatar
gretheline
Jäsen
Jäsen
Viestit: 367
Liittynyt: Su Tammi 29, 2012 12:56
Paikkakunta: Rovaniemi
Kotisivu: http://villabahnhugel.blogspot.fi/

Re: miten laajentaisin tai laajentaisit

Viesti Kirjoittaja gretheline »

Meillä on ja on aina ollutkin sellainen 1x0,7m2 wc yläkerrassa, enkä siitä kyllä luopuisi, se on hyvä olemassa varsinkin unettomina aikoina kun niiden kallisarvoisten vähien uniminuuttien kesken ei tarvitse herätä täysin wc:ssä asiointia varten, ja illallakin voi jo hyvissä ajoin vetäytyä yläkertaan lukemaan kirjaa, rentoutua teekupposen kera, ja pestä sitten hampaat kun on nukkumaanmenoaika. Meillä tosin kulku alakertaan on (jää)kylmän kuistin kautta ja minä olen kylmänarka ja viluinen ihminen, jonka mielestä vessaan pitää päästä myös kesken unien ilman, että matkalla herää kylmyyteen ja menee kohmeeseen mennen tullen palatessa. Saattaa siis hyvinkin olla, että jos yläkerrassa ei hyyskää olisi, niin lämmin kulkureitti olisi riittävä vaikka siinä olisikin portaat välissä. Suihkua en ole kokenut tarpeelliseksi muualla kuin siellä missä se on eli kellarikerroksessa, toki suihkukaapin tai suihkunurkkauksen saa mahtumaan tuohon keskikerroksen eteisen nurkkaan hyyskän viereen sitten, jos joskus sitten vanhana oma kunto menee sellaiseksi etten portaita pitkin kellariin enää pääse, mutta siihen saakka hyödynnetään muutoin tarpeetonta tilaa; kellarikerrokseen mahtuu kevyesti kokonainen kylpyhuone kaksine suihkuineen (ja vaikka ammeineen) sen saunassa jo olevan suihkun lisäksi.

Zaffodi, olisiko siis parempi ja pitemmän päälle taloudellisempi ratkaisu tehdä kellariin ulkokautta uusi portaikko ja oviaukko kuin väsätä erillistä lämpökeskusta pihan perälle? Jos ulkoseinän vierus kaivetaan auki ja kellarin maanvastaiseen seinään tehdään uusi ovi ja siitä portaat ylös maan tasalle, niin onko siinä noin pidemmällä tähtäimellä olemassa merkittävää vaaraa rakenteille? Olemassa olevia oviaukkoja saisi kyllä kohtuudella levennettyä kattilan vaihtoa ja varaajan asennusta varten, mutta siitä ei ole meillä apua, kun meillä se pullonkaula on kellariin vievä J:n muotoinen kapea ja matala portaikko.
Viimeksi muokannut gretheline, La Huhti 27, 2013 19:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"...ja hänen kaikkein salaisin unelmansa oli omenapuu."
-Tove Jansson


RMT 1955-'57, 110/185m2, puu & ekosähkö
Zaffodi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2289
Liittynyt: Pe Maalis 26, 2010 14:44
Paikkakunta: Turku

Re: miten laajentaisin tai laajentaisit

Viesti Kirjoittaja Zaffodi »

Jos talon kylkeen pitää tehdä uudet portaat niin siinä samalla kaivamisella kannattaa laittaa salaojat ja pintavesien poistot kuntoon. Tällä yhdistelmällä ei portaikosta ole mielestäni mitään haittaa rakenteille.
Erillinen lämpökeskus on tietty ihan ok ja ovathan nykyiset putket hyvin eristettyjä. Mutta häviöitä siitä kuitenkin tulee. Tietty jos käyttää esim. pellettiä tai puuta jotka tarvitsevat varastotilaa niin oma rakennus on helppo ratkaisu ja pysyy purut sun sellaiset poissa talosta. Varsinkin jos on joka tapauksessa rakentamassa esim. sitä autotallia niin niihin tiloihin sen saa sitten samalla kertaa. Autotallin katolle sitten vielä aurinkokeräimet käyttövettä varten.
Jos tilaa ei ole käytävällä niin se on tietty hankala homma. Sokkelin kylkeen saa tietty timantilla reiän minne vaan ja siitä tavarat sisään. Kustannuksia siitä tulee mutta ei kuitenkaan siinä määrin kuin erillisestä uudesta pannuhuoneesta putkistoineen.
Vastaa Viestiin