Tuulensuojana käytettiin Tuulileijonaa, se kun oli silloin vielä kotimaista, mutta yhteen seinään jouduttiin hakemaan lisää levyä ja rautakauppiaan suosituksesta ostin bitumikyllästettyä tuulensuojaa. Se oli virhe, sillä levyt haisevat minun nenääni aika voimakkaasti kemikaaleilta ja haju tulee helposti harvan hirsiseinän läpi. haju on pahimmillaan aamuisin, kun aurinko paistaa ja lämmittää seinään. Myös sateella haju voimistuu ja asiantuntijoiden mukaan näin käy juuri bitumille.
Tällä hetkellä sinnittelen allergialääkeiden voimalla mutta kaikki remonttihalut ovat menneet ja kuljen vain ympyrää talossa ja puutarhassa. Selkosuomella sanottuna vituttaa, sillä on se seinä revittävä auki ja vaihdettava levyt turvallisemppin. Onneksi panelia jäi sen verran yli, että saan ainakin alakerran osuuden rakennettua ilman uusien paneleitten tilausta.
Nuo terva-, bitumi- yms mustat paperit myöskin tuoksahtavat nenääni,. Kun on kerran herkistynyt, niin sitten on lopun ikäänsä.
Toistan taas sen hokemani, että bitumi kuuluu maantielle, ei ihmisten asuintalojen seinään.


