tuuma kirjoitti:Pohtinut musiikkimakuni kehitystä. Lastenlaulujen jälkeen tuli tuo CCR -kasetti ja sitten jostain tuli teddy kengät ja Matchbox ja Crazy Cavan rock'a'billy jutut aika tarkalleen 1980 ja sitten heavy iski -81 niin ihmetellyt miten ja miksi kaikki noin äkisti muuttui mutta nythän mä hokasin, siirtymä on ollut ja se oli Stray Cats vissiin sitten syksyllä -80 ja varsinkin tämä biisi:
https://www.youtube.com/watch?v=SveJCGB09GU
Ehdin silti etelävaltioiden lipun osittain ommella farkkutakin selkään ja repiä siitä hihat pois. Torttua en koskaan kerennyt kasvattaa ja hyvä niin sillä alkoi silloin hetimmiten kärpästen kiitorataa otsa tekemään.
Kaikkeen pitää aina löytää tieteellinen selitys, se olkoon tämän ihmistyypin ongelma

Mulle joskus valistettiin, että on olemassa duuri-ihmisiä, kuten meikäläinenkin ja sitten kaikki normaalit suomalaiset, joille hyvä musiikki on alakuloista hitaanpuoleista, olikohan se mollivoittoinen terminä.
Tuo CCR:n ja Jettin (voin käyttää molempia kirjoitusasuja, koska olen nuori kapinallinen?) kappale sateesta on hyvinkin sellaista suureen suomalaiseen enemmistöön toimivaa.
Molempia noita yhdistää mielestäni myös sellainen sopivasti raastinrautamainen lauluääni, josta monet pitävät.
Uskokaapa pois, että huonoa musiikkia ei oikeastaan ole, koska suurin osa musiikista löytää ainakin joitain kuulijoita joihin se musiikki uppoaa, kaikkiruokaisia tuskin on kovin paljoa, tai ainakaan itse en voi väittää olevani kaikkiruokainen musiikin suhteen, vaikkakin kohtalaisen laajalta skaalalta itsekkin kuuntelen.
Kakarana itse kuuntelin enimmäkseen klassista musiikkia, joka tietenkin oli väärää musiikkia ympäristön mielestä, muttei mullekkaan musiikki ollut koskaan oikeastaan kovin iso juttu, klassisesta chip/mod sceneen ja sieltä nopeampitempoisiin metallimusiikin tyylisuuntiin, sekä myös aasialaiseen poppiin, hyvin paljon enemmän nykyään tulee kuunneltua musaa kuin puoli elämää takaperin, muttei hitaita.
Se miksi mulle ei hitaat uppoa tai ole koskaan uponneet on oikeastaan siitä kiinni ettei mun geenit ole sellaiset, mulla on se tekijä geeneissä mikä on isolla osalla extreme urheilijoita, pitää olla paljon tapahtumia ja vauhtia, musiikissakin siis pitää olla vauhtia.
Sitä oikeastaan nykyään entistä vahvemmin kaipaa riittävän nopeaa ärsykettä aisteille, joku voisi ehkä sanoa kärsimättömyydeksi, mutta itse koen ehkä enemmänkin sen, että sitä jotenkin toimii nopeammalla kellotaajuudella, mikä ei tietenkään välttämättä tarkoita suurempaa prosessointikapasiteettiä, mutta enemmänkin sitä kuinka hitaasti tapahtuvalta tuntuu jo se mitä enemmistö pitää vielä normaalina vauhtina.
Eli kuten tuuma asian ilmaisi, meitä on erilaisia, monessakin mielessä, on erilaisia kiinnostuksenkohteita ja ihan fyysisiä ominaisuuksiakin.
Sellainen kumma ilmiö on myös, että läskin vähentyessä sitä entistä vähemmän kestää odottelua ja vauhtia sekä vaarallisia tilanteita pitää saada ehkä enemmän ja ehkä se myös osaltaan musiikkimakuunkin vaikuttaa.
Mun ajatuksena on se, että ei ole huonompaa, tai parempaa, mutta erilaista, niin musiikkimakujen kuin melkeinpä kaiken muunkin suhteen.