Pitkään jo täällä foorumilla lurkkinut, kiitos kaikille tämän arvokkaan tietopankin asiantunteville ihmisille. Teette valtavan tärkeää työtä.
Sitten itse asiaan, asumme Sipoossa -49 valmistuneessa hirsirunkoisessa rintsikassa nyt kahdeksatta vuotta. Talo tontilla korkeimmalla kohdalla ja sokkeli valettu peruskallion päälle. Joitakin vuosia sitten havaitsimme että vaatteet tuoksuvat. Edellinen omistaja oli asunut talossa vuodesta -73 vuoteen -09 ja remontoinut matkan varrella taloa. Tulisijat poistettu olohuoneen takkaa lukuunottamatta, kaikki hormin aukot tukittu. Ulkovaippaan tehty reilu lisälämmöneristys; pahvi, villa, tuulensuojalevy, rimotus ja ulkolaudoitus. Yhtään ilmanvaihtoaukkoa ei ulkovaipassa ole yläpohjaa (lähes katonrajassa) ja wc:tä lukuunottamatta. Sokkelissa kahdella sivulla reilut kissanluukut.
Tuoksu on lisääntynyt siinä määrin että vaatteemme tunnistaa jo kaukaa muualla kuin kotona ollessa. Siksi aloimme etsimään tänä keväänä mahdollista vauriota. Alapohjasta imettin imuautolla kaikki orgaaninen aines sekä vanha rakennusjäte pois kallioon asti, päälle puhallettiin lecasoraa reilusti mutta kuitenkin niin että ryömintätilaan jäi tarvittava tila liikkumiseen. Kellarimainen haju tilasta on hävinnyt toimenpiteen myötä.
Olen aukonut tukittuja hormeja sekä lisännyt ikkunanpokiin korvausilmaventtiilejä jotta ilmanvaihto saataisiin paremmaksi. Nyt kesällä purettiin eteinen ja olohuone rossilautoihin ja hirsiin asti. Eteisessä oli monta kerrosta lattiaa;alkuperäisten lankkujen päälle oli vedetty liima ja lastulevy johon oli liimattu vielä muovimatto. Seiniin oli koolattu kipsilevy vanhan halltexin päälle. Kipsilevy oli päällystetty lasikuitutapetilla. Käsitykseni mukaan kyseinen huone oli siis tehokkaasti höyrysuljettu ja ilman ilmanvaihtoa. Olohuoneessa oli puukuitulevy hirren päällä seinissä sekä katossa laudoituksen päällä. Alakerrasta on edellisen omistajan toimesta poistettu yksi väliseinä sekä kaikki ovet, eli se on käytännössä yhtä tilaa. Yksi arvio hajun aiheuttajasta oli että takka ja muu lämmitys on vetänyt tarvitsemansa korvausilman seinän ja lattian välistä ja tuonut hajun alapohjasta tuliaisina. Lämmitys on suorasähköllä sekä ilmalämpöpumpulla.
Kun saimme nyt purettua tarpeeksi, näkyy hirsissä kuivuneen veden aiheuttamia läikkiä, näin tulkitsisin. Nyt kysyisin onko kenelläkään arvausta tai tietoa siitä miten kosteus on kyseiseen seinään ja jopa katonrajaan päässyt? Eräs asiantuntija oli varma että kyseessä on kapillaarinen vedennousu sokkelibetonista. Sokkeli on ehjä, alin hirsi on piikillä kokeiltuna kova ja hirren sekä betonin välissä on kapillaarikatko, ilmeisesti jokin bitumimatto. Purettu seinä on etelä-lounas-suuntaan. Voivatko sadevedet ja lumien sulamisvedet todella imeytyä ja nousta noin korkealle? Mikä olisi seuraava toimenpide, kosteuskartoitus seinästä?
J
kuvia seinästä
http://imgur.com/a/IM5PS



