Miten määritellään purkukuntoinen?

Juuri ostanut rintamamiestalon? Aikeissa hankkia rintamamiestalo? Mitä pitäisi ottaa huomioon?
Vastaa Viestiin
Hulkki
Jäsen
Jäsen
Viestit: 12
Liittynyt: Ke Marras 15, 2017 15:06
Paikkakunta: Kellokoski

Miten määritellään purkukuntoinen?

Viesti Kirjoittaja Hulkki »

Olen tässä jo pidempään harkinnut erään rintamamiestalon ostoa, joka myytäisiin tontin hinnalla, purkukuntoisena. Aluksi olin sitä mieltä että olisi korjattavissa, mutta viime käynnillä aloin asiaa miettimään tarkemmin kun sain täsmällisempää/lisää tietoa.
Sokkelissa on useampia halkeamia, joista aluksi nykyinen omistaja sanoi että ovat 40 vuotta vanhoja. Nyt viimeksi käviessä siellä sanoikin että suurin halkeama (poikittaissuunnassa) onkin vain 5-10 vuotta vanha. Naapuri tiesi kertoa että noin 5 vuotta sitten alueella on tehty tietä, jossa oli räjäytystöitä, eli voisi olla siihen liittyvä.
Toinen huolestuttava seikka on että eteläseinällä olevat ikkunat (ei avattavat 70-luvun ikkunat) ovat kosteat ikkunalasien välistä ja niiden alapuolella olevat laudat ovat olleet täysin lahoja pari vuotta sitten. Silloin omistajan poika oli ulkolaudat vaihtanut, muttei tehnyt mitään muita toimenpiteitä.

Talossa on muutenkin paljon laitettavaa: keittiön lattia pitäisi purkaa ja laittaa uusiksi, katto pitäisi laittaa, samoin vesijohdot ja sähköt. Pesutila on kellarissa ja hyvin alkeellinen. Kellarin lattia on osittain maapohjaista, osin betonia. Vanhat alkuperäiset salaojat ovat olemassa eikä kellarissa ole kosteutta nähtävissä.

Tiedän että näillä tiedoilla ei suuria päätellä, mutta tuo sokkelin halkeama minua mietityttää erityisesti. Millaiset riskit siihen liittyvät ja kannattaako alkaa korjaamaan? Samoin tuo eteläseinän kosteus. Sisällä ei kyllä haise millekään, joten koko seinä tuskin on homeessa, mutta jotain sieltä takuulla löytyy kun ikkuna on vesihöyryn vallassa lasien välistä ja ulkolaudat ovat olleet täysin pehmeitä.
Avatar
lmfmis
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3552
Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
Paikkakunta: Espoo
Kotisivu: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=9&t=8430

Re: Miten määritellään purkukuntoinen?

Viesti Kirjoittaja lmfmis »

No....kaiken voi tietenkin korjata...kuvauksesi perusteella onnistuu, mutta kannattavuus on eri asia.

Toiselle unelmaprojekti, toiselle homepainajainen.

Jos itse aiot purkaa ostamasi talon niin sitten purat vapaasti.

Myyntitilanteessa purettavaksi ei voi ketään käskeä vaan se pitää myyjän purkaa tai asiasta on jokin tuomio tms. Kauppakirjalla ei onnistu.

Myyjähän voi yrittää kiertää vastuitaan purkuklausuulilla mutta jos kiinteistölle jää kaupassa jotain arvoa niin ei onnistu. Kovasti yritetty juttu pk seudulla.
Hulkki
Jäsen
Jäsen
Viestit: 12
Liittynyt: Ke Marras 15, 2017 15:06
Paikkakunta: Kellokoski

Re: Miten määritellään purkukuntoinen?

Viesti Kirjoittaja Hulkki »

Sitä kannattavuutta just mietinkin. Jos talon korjaukseen menee 100 000, niin tuskin on kannattavaa. Eikä minulla edes ole semmoisia rahoja laittaa remontteihin.
Sisäremppaa osaan kyllä itsekin tehdä, mutta paljon on semmoista joka täytyy teettääkin. Ja jos sokkeli romahtaakin, niin kaikki rahat menevät sitten hukkaan mitä on remontteihin laittanut. Tontti on kyllä iso ja siihen saisi toisenkin talon rakentaa.
Nyt on sen verran vaikea päätös, että joutuu enempi pähkimään mitä tekisi. Sille alueelle ei rahat riitä parempaankaan taloon, mutta uskallanko lähteä tähän.
Avatar
pvalila
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18267
Liittynyt: Ke Joulu 06, 2006 16:54
Paikkakunta: Vantaa

Re: Miten määritellään purkukuntoinen?

Viesti Kirjoittaja pvalila »

Ketjun aloittaja kuitenkin sanoi, että paikka myydään tontin hinnalla: jos näin todella on, niin silloin talo voidaan pitävästi määritellä purkukuntoiseksi. Oleellista on juuri se, ettei talolle tosiaan ole laskettu mitään hintaa.

Elämälleen voi keksiä kyllä jonkin muunkin tarkoituksen kuin vanhan talon epätoivoisen pelastamisen.

Rahallisesti järkeviä pelastusprojekteja tulee vastaan tosi harvoin.

Erityisen huono ajatus on lähteä korjaamaan vanhaa taloa, jos kassassa ei ole riittävästi rempparahaa.

Erityisesti työmenekki on vanhan talon tapauksessa paljon suurempi kuin uudistuotannossa, mutta myös materiaaleihin uppoaa paljon ennemmän kuin amatööri etukäteen ymmärtää.

Vanha talo kannattaa ostaa, jos sen sijainti on tosi hyvä, talolla on historiallista arvoa itselle tahi yleisemminkin tai joku myy läpeensä terveen talon samalla hinnalla, jolla naapurit ovat myyneet pois huonokuntoisia talojaan.

Uudisrakentajat tekevät paljon useammin tilin talollaan kuin vanhan korjaajat, ja heille sattuu katastrofaalisia yllätyksiä paljon harvemmin. Uudisrakentaminen vaatii näennäisesti enemmän rahaa kuin vanhan kunnostaminen mutta se on harha, joka poistuu kyllä vanhan kunnostajalta kun vuosia rahaa mökkinsä kunnostamiseen upottaa.
Avatar
lmfmis
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3552
Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
Paikkakunta: Espoo
Kotisivu: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=9&t=8430

Re: Miten määritellään purkukuntoinen?

Viesti Kirjoittaja lmfmis »

....ja tontin hintakaan ei riitä kauppahinnajsi vaan siitä pitää vielä vähentää ne purkukulut (about 15-20t) jos myyjä ei ole purkanut ...... liittymät pitää varmaan ostaa eri hintaan myös...


Mutta aloittajan tapauksessa 100keur varmaan on hyvä arvio joka pitäisi pystyä saamana takaisin myydessä.

Realistinen pitää myös olla, koska olen jo kuullut ettei rintsikoille löydy enää paljoa kädentaitoisia ostajia..
Hulkki
Jäsen
Jäsen
Viestit: 12
Liittynyt: Ke Marras 15, 2017 15:06
Paikkakunta: Kellokoski

Re: Miten määritellään purkukuntoinen?

Viesti Kirjoittaja Hulkki »

Osaisiko joku arvioida paljonko sokkelin korjaukseen tulee varata rahaa? Riittääkö 10 000, jos tuon teettää?
Jotenkin tuon talon osto kiehtoo edelleenkin, vaikka nämä pari lisäylläriä tulivatkin ilmi. Hinta on todellakin vain tontin hinta ja purkukulut siitä vähennettynä. Tuolle alueelle ja sen kokoiselle tontilla ei normaalihinnoilla minun varoillani ole pääsyä, siksi olen valmis lähtemään huonoihinkin oloihin ja korjaamaan hiljakseen taloa. Hullua sinällään että nyt asun hyväkuntoisessa omakotitalossa, joka on täysin peruskorjattu. Mutta se sijainti olisi loistava
Avatar
lmfmis
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3552
Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
Paikkakunta: Espoo
Kotisivu: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=9&t=8430

Re: Miten määritellään purkukuntoinen?

Viesti Kirjoittaja lmfmis »

Älä laita tuollaista summaa vielä....voit päästä kymmenesosalla tai viisinkertaisella budjetilla riippuen halkeamasta.


Laitappa kuvia?
Spautio
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1269
Liittynyt: Ma Joulu 05, 2011 10:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: Miten määritellään purkukuntoinen?

Viesti Kirjoittaja Spautio »

Jos sinulla kiinnostusta ja mahdollisuus haaskata elämääsi hukkaan turhan vuoksi niin sitten suosittelen tuon hankkimista. Jos elämällesi olet keksinyt jotain parempaakin tarkoitusta, ja merkitystä kuin ikivanhan talon saneeraminen (eli uudellenrakentaminen), niin sitten suosittelisin asumaan tyytyväisenä siellä hyväkuntoisessa omakotitalossa. :) Kannattaa ainakin varmistua siitä että talosta on mahdollista päästä eroon jos se osoittautuu korjauskelvottomaksi.
Viimeksi muokannut Spautio, Ke Huhti 11, 2018 13:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hulkki
Jäsen
Jäsen
Viestit: 12
Liittynyt: Ke Marras 15, 2017 15:06
Paikkakunta: Kellokoski

Re: Miten määritellään purkukuntoinen?

Viesti Kirjoittaja Hulkki »

Kuvia en valitettavasti saa otettua, kun talo ei vielä ole minun ja sijaitsee kaukana nykyisestä kodista.
Tiedän että tuon talon hankinta tulee aiheuttamaan remppatulevaisuuden, jossa aina on rahat loppu. Tuossa painaa kuitenkin sijainti hyvin paljon. Nyt asun yli tunnin matkan päässä kaikista tutuista ja lapsenlapsistani. Tuossa talossa olisivat ystävät ja lapsenlapset lähellä, se merkitsee minulle paljon.
Remontoinnista olen aina pitänyt, vaikka ihan kaikkea en itse osaakaan tehdä. Olen kuitenkin hyvä oppimaan ja poikakin on alalla, joten neuvoja/apua saan sieltäkin. Tämä sokkeliasia vain huolettaa enkä luota ainoastaan yhden ihmisen neuvoihin. Poikani mielestä sitä pitää seurata, eikä pysty tarkemmin sanomaan mitään ennen seurantaa. Ja seurantahan ei ole mahdollista ennenkuin talo on minun.
Montaa taloa olen käynyt katsomassa ja monta hylännyt vaikka eivät purkukuntoisiksi olekaan määriteltyjä. Tätä en vain pysty nyt ohittamaan.
Avatar
lmfmis
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3552
Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
Paikkakunta: Espoo
Kotisivu: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=9&t=8430

Re: Miten määritellään purkukuntoinen?

Viesti Kirjoittaja lmfmis »

Sokkelissa voi olla pientä pintahalkeamaa joka käy paklata ja kaikki ok. Satasten remppa.

Sitten sitä sokkelia voi siirtää ja painaa maanpaine /routa jolloin menee kaivuutöiksi. Tonneja palaa.

Sitten voi olla että maa alta on siirtynyt/pettänyt ja sokkeli halki koska alta puuttuu tuki jolloin talo pitää tukea/perustaa uudestaan, paalut ja uusi sokkeli.

Viimeiseen ei riitä kymppitonni.
Hulkki
Jäsen
Jäsen
Viestit: 12
Liittynyt: Ke Marras 15, 2017 15:06
Paikkakunta: Kellokoski

Re: Miten määritellään purkukuntoinen?

Viesti Kirjoittaja Hulkki »

Nyt sain kuvia nykyiseltä omistajalta, mutta en onnistu niitä tähän liitetiedostona laittamaan.
Avatar
lmfmis
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3552
Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
Paikkakunta: Espoo
Kotisivu: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=9&t=8430

Re: Miten määritellään purkukuntoinen?

Viesti Kirjoittaja lmfmis »

Laita pilveen ja linkki tänne
Vastaa Viestiin